sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Peltöjälkipäivä

Working Dobermann Club järjesti Turussa eilen peltojälkipäivän varainkeruunaan. Aloittelijoita oli neuvomassa Saija Mattila. Mukavasti tuli uutta asiaa uudesta lajista :) DOTILLE tehtiin jäljeksi sen tämän hetken tasoinen jälki. Eli tehtiin Dotin 13. jälkenä n. 100 metrin mittainen jälki, ruokaa joka askeleella. Pennulla oli taas sähläenergiaa alussa. Se pyöri, poikitti ja koitti saada liinaa pois jalkojen välistä. Jäljen edetessä penska rauhottui, eteni suorana ja antoi liinankin olla. Rauhotuttuaan Doo eteni hyvin. Se kävi askeleet läpi, ei syönyt kaikkea, mutta jäljesti hyvällä tarkkuudella. Sain rytmitettyä hyvin ja pystyin antamaan pennelle enempi liinaakin pitäen liinan puolivälistä kiinni.

Saatiin lupa jo ottaa tyhjiäkin askeleita mukaan! Ei tokikaan alkuun, jossa koira sählää vaan jonnekin niille main, jossa penska etenee jo rauhallisemmin. Lisäksi toki pidempää jälkeäkin saapi tehdä. Pentu jaksoi tuon hyvin, eikä ottanut häiriötä muista ihmisistä eikä sitä häirinnyt mun liinan asettelut. Esineilmaisutreenit on aloitettu kotona, mutta ne treenit on vielä ihan aluillaan. Koulutuksen ajan kuului läheiseltä ampumaradalta pauketta. Doo ei huomannut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti