tiistai 14. lokakuuta 2008

Tokokurssia


HurHan tokoa oli jälleen tänään. Omaa vuoroa odotellessa otettiin vauhdikkaita luoksetuloja ja yksi pysäytyskin, joka meni tasoon nähden ihan ok. Noutoakin otettiin muutaman kerran entiseen malliin. Ote oli hyvä; pystyin läpsimään kapulaa ja ote pysyi. Kapulasta myös tapeltiin. Seisomista jälleen muisteltiin, eikä koira liikuttanut tassuakaan! Maanhanmenoon haettiin nopeutta taas leikin varjolla. Tällä kertaa etupää meni alas nopeaan, mutta takapää ei... Sitten vielä hetki paikallaanmakuuta selin. Hienosti pysyi.


Meidän vuoron tullessa oli hämärtynyt ja oli sitten härämpää kuin koskaan ennen treenatessa (suorastaan pimeää). Tarkoituksena oli treenata paikallaanmakuuta, luoksetuloa ja liikkeesta maahanmenoa. Saran esiintyminen ei kyllä ollut lähelläkään parasta Sarpsaa, ehkä juoksun parhaimmat päivät vähän häiritsee? Paikallaanmakuussa koira nousi kaksi kertaa istumaan. Ekalla kerralla korjasin suullisesti ja toisella kävin palauttamassa koiran takaisin maahan ja jäin lähemmäksi seisomaan. Luulisin, että koiraa häiritsi liikaa hämäryys. Avo-luokan luoksetulossa koira lähti hitaasti, pysähtyi hitaasta ja tuli luokse hitaasti. Lisäksi jouduin jopa korjaamaan sen perusasentoakin. Mitä tässä liikkeessä oisi voinut mennä vielä pieleen? Pitänee ottaa enemmän treeniä tähän. Saatiinkin pari ehkä toimivaakin vinkkiä, joita pitää kokeilla. Liikkeestä maahanmenoissa koira jäi seisomaan ja sen ainoan kerran, kun se meni maahan, niin kyynärien alle jäi ilmaa. Pitänee varmaan kaivaa naksutin esille ja alkaa kiinnittämään huomiota tähänkin. Mutta jottei kuitenkaan ihan penkin alle treeni mennyt, niin Sara sai ohjaajalta kehuja hyvästä kontaktista, jota se piti liikkeiden välillä. Iso plussa siitä koiralle. Sen kanssa onkin tehty töitä ja viime aikoina Saran keskittymiskyky on parantunut huomattavasti.


Kotimatkalla nähtiin Munkkivuoren ostarilla pari ratsupoliisia hevosineen eikä koirasta päässyt kuin pari pukahdusta! Edistystä edelliseen hevoskohtamiseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti