torstai 30. kesäkuuta 2011

Aksaamista


Vietettiin Saijan kanssa oikein ajatuksia herättävät helletreenit. SARALTA katsastettiin kontakteja. Puomille otetaan nyt käyttöön namialusta, josta koira saa heti palkan pysähdyttyään 2on2offiin. Näitä paljon ja sitten alustan satunnaistaminen. A:lle Sara saa juoksukontaktit. Kokeiltiin miltä näyttää ja Saralla on hyvin ajatuksena mennä alas asti A:lla. Mutta jos seuraavaa estettä käskyttää jo liian aikaisin, niin koira hyppää korkealta. Tähän appari vetämään lelupalkkaa (kuten pk-A:llakin) tai sitten käytettään länkiä, putkea, pussia, keppejä eli sellaisia esteitä, joissa koiralla on ajatuksena alaspäin. Kokeiltiin putken kanssa. Putken suu oli ihan alastulon lähellä ja näin saatiin tosi nättejä juoksukontakteja! Eilinen kisarata oli vielä paikoillaan ja aivan lopuksi juostiin vielä se. Seuraavan treeniryhmän vuoro alkoi ja sainpas taas sen ei-niin-kivan kiirefiiliksen. Ekaan putkeen asti sujui ihan hyvin. Putkelta meinasin ohjata A:lle kunnes muistinkin radan oikean suunnan. Tästä ajatuskatkoksesta johtuen Sas meni 8. hypyn väärään suuntaan ja siitä putkeen väärästä päästä. Jatkoin rataa, mutta kun ruman keinun jälkeenkin mentiin koiran kanssa eri tahtia, niin vihelsin pelin poikki. Otin uudestaan seiskaputkelta ja saatiin loppurata menemään ihan ookoosti. Kaikki rimat oli nyt 65 cm ja yhtä lukuunottamatta kaikki pysyi ylhäällä. Rima nro 12 tipahti varmaankin mun vedättäessä liikaa.


RINNA teki vuorollansa takaaleikkausta. Tehtiin vain takaaleikkaus koiran oikelta puolen. Ensin laitoin hyppyesteen taakse lelun, sitten lelua heittäen ja lopulta hypyn kautta putkeen ja toiseenkin putkeen pimeästä kulmasta menoa. Takaaleikkaus oli nyt ongelmatonta. Rin teki myöskin puomia sekä keppejä. Kepeillä koiran pujottelutekniikka elää, saisi mennä matalampana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti