torstai 29. maaliskuuta 2012

Mites ne keppi-ilmaisut?


RINNAN keppi-ilmaisuja piti vahvistaa talven aikana. Noh, aloitettiin tänään. Alku näytti lupaavalta, koira tarjosi maahanmenoa keppi etutassujen välissä. Sitten se jostain syystä alkoi tarjoamaan kaikkea muuta ja jouduin antamaan apuja ennen kuin onnistui. Tarvii nyt paljon vahvistaa oikeaa toimintaa ja sitten tehdä treeniä eri paikoissa ja häiriöissä. Rinnalle jäljestäminen on niin palkitsevaa, ettei se keppejä jäljellä huomaa.


Olohuonetreeneistä ei tule juuri koskaan kirjoitettua. Rinna on treenaillut nyt keppi-ilmaisujen lisäksi viime aikoina paljolti kaukoja, niissä vaan pelkkää tekniikkaa. Merkkikin on ollut treenissä. Nyt Rin tarjoaa hyvin kohtisuoraa asentoa merkillä. Pitää vaan vielä paljon vahvistaa tätä, että koira malttaa tehdä merkin kunnolla myös ruudun ja kapuloiden kanssa. Tunnarikapulaa koira on pidellyt ja nostellut. Kokonaisena liikkeenä tunnaria tehdessä koira pureksii kapulaa, mutta pitoja pelkästään tehdessä ote on hyvä. Vahvistetaan sitä kuitenkin vaan lisää. Luoksetulon loppuosia on myöskin tehty ja niitä pitää tehdä vielä lisääkin. Ja onhan Rimppa oppinut myös jalkojen välistä pujottelunkin :)


SARAN kanssa hain TOKO valmennusrenkaaseen. Nyt olohuonetokoilutkin on tehty näyttökoetta silmällä pitäen. Eli paljon hiontaa vaan kaikkeen ja sitten vielä vähän lisää hiontaa. Tänä vuonna moninkertainen määrä koirakoita havittelee muutamaa vapautuvaa paikkaa. Pitää siis olla pätevä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti