sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Tokotusta


Tänään käytiin tokoilemassakin HSKP:n vapaavuorolla. RINNA aloitti ruudulla. Ruutu oli valmiiksi rakennettu vierailla merkeillä (puna-keltaiset merkit + punainen nauha). Rinna haki hyvin ruudun vihjeestä katseellaan. Palkkasin nameilla maahan ennen kuin annoin ruutukäskyä. Eipä äännellyt :) Ruudussa koira jäi eteen, toisella käskyllä se korjasi oikeaan kohtaan. Toisella yrityksellä sama homma. Tein sitten näyttöruudun ja sen jälkeen koira hakeutui aina kerrasta oikealle kohtaa. Tein vielä ruudun kokonaisena liikkeenä. Hyvin sujui. Sitten tehtiin merkkiä. Ensin eeveeälmäisesti ruudun ollessa oikealla puolen. Rinna kyttäili edelleen ruutua, mutta meni kuitenkin merkille, ei tokikaan keskelle taakse vaan merkin oikealle puolen ruutuun päin kääntyneenä. Siirryttiin tekemään merkkejä selkä ruutua kohden ja nämä sujui. Välillä vaan se on liiankin lähellä merkkiä ja tassukin saattaa koskea sitä. Sitten juoksutin koiraa merkin ja ruudun välissä edestakaisin. Ruudut oli hyviä, mutta merkit huononi. Edelleen merkkiä pitää siis vahvistaa ja sen arvoa nostaa koiran silmissä. Seuraaminen on yksi murheenkryyni Rinnan kanssa. Nyt kun paikka on saatu taaksepäin niin pään asento on muuttunut rumaksi. Tarttis sille tehdä jotain... Ehkä opettaa koko seuruu uudestaan?


SARAKIN aloitti ruudulla. Yritin naksutella sille oikeaa paikkaa, mutta koira tarjosi paikkaa keskeltä ruutua eikä takaa keskeltä kuten haluaisin. Kun ei tämä kelvannut se alkoi haistelemaan maata (!!) ruudussa. Kielsin koiraa eikä se edelleenkään löytänyt oikealle kohdalle... Otin avuksi kosketusalustan. Niitä pari ja Sara taas osasi ilmankin sitä. Sara sai hakeutua oikealle paikalle eri kohdista ruudun sisällä ja sen ulkopuolelta. Nyt sujui hyvin. Sitten tehtiin perusasentotreeniä. Laitoin palkkanamilautasen joko itseni oikealle tai vasemmalle puolen tai suoraan eteen. Koiran piti tulla suoraan perusasentoon eri kulmista. Vaikeinta oli tulla minun oikealta puolen palkan ollessa myöskin oikealla. Silloin perusasento oli hieman vinossa palkkaa kohden. Lisää näitä. Paikallaanolot Sara teki Teron kanssa. Makuu oli hyvä. Istumisessa koira siirti kerran etutassuaan. Tästä huomautin verhon takaa. Olisi pitänyt katsoa, että koiralla oli hyvä asento istua. Nyt tassut oli ihan supussa. Lopuksi vielä pitkästi seuraamista. Koira äännähti pienesti vain kahdessa liikkeellelähdössä. Näistä huomautin, vaikka toinen olikin ihan mun syytä.


RINNA teki hyppyä. Korkeutta hypyllä oli ensin 60 cm. Ekassa annoin istumiskäskyn liian aikaisin eikä koira sitä kuullut. Toisella käskyllä se kyllä istuutui, mutta oli ihan hyppyesteen sivussa eikä osannut tulla enää hypyn kautta takaisin (tai siis osasi, mutta hyppäsi väärään suuntaan...). Toisella koitoksella suoritus oli kaikin puolin hyvä. Nostin sitten estettä 70-80-90 cm ja hyppyytin vain koiraa. Ei ollut koiralle ongelmaa hypätä. Rinnasta se oli vaan siistiä :D Tehtiin vielä tunnaria pihalla Jessican opein. Tehtiin kolmesti. Ekaa ja tokaa hajustin vain hetken ja koira joutui käyttämään nenäänsä tarkasti. Kolmannella käytin samaa kapulaa kuin tokassakin, mutta laitoin sen tosi lähelle muita kapuloita. Rinna tönäsi sen ihan kiinni niihin ja järjesteli ne sitten niin että nosti siististi oman kapulan. Hyvää työtä Rinnalta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti