sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Päivän treenit


Päivän ekat treenit oli Jouni Vainion kanssa. Käytiin läpi SARAN eilisissä kisoissa tulleita asioita.



A:n jälkeen valssilla vienti seuraavalle hypylle. Niisto ja persjättö siinä ja sitten kaksinkäsin vienti oikeaan putkipäähän samalla koko ajan koiraan katsoen. Tää toimi hyvin, edelleen voisin enemmän käyttää katseella ohjaamista! Putkesta haku ja linjaus seuraavalle hypylle. Sitten valssaus muurin ja seuraavan hypyn välissä. Ensin tein ihan itse. Valssasin liian myöhään ja jäin muurin ja sitä seuraavan hypyn väliin peittäen koiralta näkyvyyden hypylle... Putken jälkeiselle hypylle selkeä ohjaus, muttei koiraa tarvii sinne saatella. Näin saa etumatkaa ja ehtiin valssaamaan kauemmas. Siinä vaiheessa, kun koira keventää ponnistaakseen muurille pitää olla jo käsi ylhäällä koiraa vastassa muurin toisella puolen, rintamasuunta kohti seuraavaa estettä. Saatiin tällä useita metrejä koiran linjoista pois!


Työstettiin myös A:ta yksistään. Saralle pitää vielä vahvistaa sitä mitä siltä halutaan. Kunnolla positiivista kannustusta ja kunnon leikkiä palkaksi. Saatiin jo useita hyviä toistoja tällä. Mulle myös lisää luottoa koiraan. Jään turhaan odottelemaan koiraa ja hidastan omaa vauhtiani (käännyn vieläpä rintamasuunta koiraa kohden!), mikä entisestään hidastaa Saraa.


---


Seuraavaksi oli Laura Uuksulaisen agikoulutus RINNAN kanssa.


  Rimat 35-40 cm.


Ensialkuun tehtiin kolmen hypyn suoralla ja suoran jälkeisellä mutkaputkella twistejä. Oli vähän vaikeaa, mutta kaikki oli kiinni vaan mun ajoituksesta ja saatiin lopulta sujumaan koko sarja.


Sitten tehtiin kuvan rataa, teemana edelleen jarruttelut ja koiran korvien löytäminen. Onhan se jo paremmalla mallilla kuin viimeksi Lauran koulutuksessa, mutta vielä se voisi olla paremmin kuulolla. Lisäksi mun pitäisi pitää enemmän kuria koiralla, mutta eihän nyt pikku-Pimppaa voi kieltää... Ei vaan, muuten osaan puuttua Rinnan pelleilyyn, mutta agissa en vaan osaa piirtää rajoja koiralle. Tarvii pohtia asiaa.


Mutta radalla siis kutsuin koiran kakkosesteen takaa ja tein siihen niiston. Tää vaati eniten treeniä. Koiran piti jarruttaa ennen hyppyä. Jarrut toimi, mutta sen jälkeinen haltuunotto ja hallussapito oli haasteellista. Sama homma oli kutoshypyllä. Siinä myös niisto ja hallitusti vienti seiskalle.


Kierrokset siis nousi välillä liian korkeiksi. Se näkyi nelosen rimana, joka lenteli herkästi. Ehkä jossain vaiheessa joudun puuttumaan rimojen tiputteluun, mutta nyt toistaiseksi keskitytään pitämään ne kierrokset kurissa ja saamaan koira tekemään yhteistyötä minun kanssa.


---


Sitten vielä käytiin tokoilemassa HSKP:n vapaavuorolla. SARALLE ensin hyppynoutoa eri kulmista. Kapulan ollessa esteen linjassa esteen oikella puolen koira teki oma-aloitteisesti myös paluuhypyn. Vasen puoli oli vaikeampi, mutta sekin saatiin sujumaan jopa niin, että kapula oli estelinjan etupuolella. Sitten vielä pitkä seuruu paljoine käänöksineen eikä koirasta päässyt ääntäkään :)


RINNAN teki tasamaanoutoa. Alkuun vein kapulan ja sitten otin heitonkin kanssa. Vaadin koiralta katsekontaktia ennen kuin se sai luvan noutoon. Se alkoi sitä jo itsekin tarjoamaan :) Kapulan nostot oli hyviä, ei ollut yhtään saalistamista mukana. Vauhti oli hyvä molempiin suuntiin, toki suurimmassa osassa palkkasin vauhdista. Luovutusasento vaatii vielä hiontaa sekä myös edestä sivulle siirtyminen. Luoksetulossa tehtiin lähinnä pysäytyksiä. Pysähtyihän se, mutta olisi se voinut pysähtyä terävämminkin. Tarvii treenaa sitä. Sivulletuloon otin avut, ettei koira päässyt pomppaamaan. Sitäkin pitää treenata. Seuruussa Rinna ei tehnyt ensin kunnolla töitä. Palkkana oli namit. Pidin pienen tuumaustauon. Annoin sitten koiran padota ja vaihdoin lelupalkkaan. Nyt Rinna teki tosi hyvällä draivilla töitä, eikä edes etuillut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti