sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Elina Niemeä

Eilen SARA pääsi Elina Niemen koulutukseen Kirkkikselle. Hyvä oli!

Ekalla kierroksella ehdittiin katsomaan vain tunnaria. Saralla on ollut huonona tapana luovuttaa, jos oikeaa ei löydy ja silloin se ottaa väärän. Tehtiin nyt ensin kokeenomaisesti. Siinä Sara haisteli suht siististi. Se kiersi ensin kaikki ympyrän kapulat läpi ja uudellan kierroksella se reagoi omaankin. Ei siis huono kuitenkaan. Ongelman ratkaisuksi Elina ehdotti pelkkien väärien haistelusta palkkaamista. Eli vääriä kasaan ja koira haistelemaan. Merkkaus oikeasta työskentelystä tapahtuu suullisesti (tai naksulla), ensin pian haistelusta ohjaajan ollessa lähellä, sitten koeasetelmissa. Merkkauksen jälkeen nami heitettiin maahan palkaksi ja sen jälkeen vain odoteltiin koiran itse jatkavan haistelua. Näitä kasoja voi olla useitakin ja toki oikeakin kapula voi olla joukossa. Tämä saattaisi samalla auttaa kapuloiden rajuun kohteluun haistelussa.

Toisella kierroksella tehtiin seuraamista. Sara esitti siistiä seuraamista. Se ei painanut. Paikka voisi olla aavistuksen taempana ja joku vähän vino perusasento oli. Ja ne äänet, niitäkin oli. Niihin voisin kokeilla reagoida surullisesti voivotellen. Tämä vaatii vaan mun näyttelijänlahjoilta paljon :p Jos toimii, niin samaa voisin käyttää myös zetassa ääntelyyn koiran tehdessä asentoja.

Kaukojakin katsastettiin. Sara teki siististi. Alun maahanmenossa sillä tosin jäi toinen kyynärä ilmaan, tämä pitää huomata. Saran tyylihän (opetusvirhe) kaukoissa on pitää oikeaa takatassua paikoillaan ja liikuttaa vasenta asentoja vaihtaessa. Liikutus on enemmänkin tassun nostoa ylös ja laskemista samaan kohtaan takaisin. Ei siis iso virhe ja sitä voisi alkaa työstämään sitten vasta kun muu osa liikkeestä on kunnossa.

Loppuun tehtiin paikallaanolot, istuminen ja makuu. Kummassakin koira oli hyvin.

---

RINNAKIN pääsi korkkaamaan pyöräilykauden, kun sain pyörään srpingerin. Koira tykkää vauhdista. Se kitisi eikä olisi millään vaan kävellyt pyörän vierellä minun sitä taluttaessa. Pyöräiltiin nyt vain 2 km, sillä Rinnalla on paljon opittavaa ravaamisesta pyörän vierellä. Sain tapella aika tavalla, että sain sen ravaamaan ja silti se veti koko matkan eikä mun tarvinnut polkea. Lopuksi päästin koiran irti ja se jatkoi matkaansa edelleen hortisonttiin... Koska koira on vielä noin vetomoodissa, niin tarvii muistaa juoksuttaa koiraa tasaisesti molemmin puolin pyörää sekä pitää tehdä kunnolla lämmittelyt ja jäädyttelyt. Rinna kun ei kroppaansa säästele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti