keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Vikat

Keskipäivän paahteessa treenattiin lyhyesti lähipuiston nurtsilla. SARALLE ensin kaukoja. Oli ihan ookoot. Sitten ohjattua noutoa. Kapulat upposi nurmikkoon. Keskimmäinen näkyi parhaiten, reunimmaiset käänsin pystyyn. Merkit oli hyviä. Ja suunnatkin koira osasi, mutta kun haluttua kapulaa ei heti löytynyt, niin se suuntasi keskimmäiselle. Korjauskäskyt toimi hyvin. Siirsin kapulat sitten hietikolle ja nyt onnistui ongelmitta. Tarvii työstää lisää itseluottamusta koiralle suuntien kanssa. Se kapula löytyy kyllä aina sieltä. Seuruutakin tehtiin vähän. Se oli liian tiivistä ja epätarkkaa.

No, näillä nyt mennään.

RINNALLE tein janatreeniä. Laitoin purkin janan ja jäljen risteyskohtaan. Eka jana oli viitisen metriä, toinen kymmenisen. Kummassakin koira meni siististi suoraan. Se ilmaisi purkit maahanmenoilla. Ehkä paras palkkaus kepeistä voisi olla ruoka purkista? Ei vaan vähän maistiasta niin kuin nyt on ollut, vaan niin että koira saa nuolla purkin puhtaaksi.

---

Iltapäivästä vein koirat jälleen Petran käsiteltäviksi Aistiin. RINNA oli hyvässä kunnossa rinnaksi. Vasemmalla puolen ei ollut mitään, oikealla oli tukkoisuutta pitkissä selkälihaksissa. Laseria laitettiin. SARALLAKAAN ei ollut vasemmalla puolen mitään. Oikealla silläkin oli vähän tukkoisuutta pitkissä selkälihaksissa sekä lannerangan alueella. Jatkossa siis enempi kierto- ja pitkittäisvenytyksiä.

Painot: RINNA 15,6 kg ja SARA 15,5 kg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti