perjantai 14. kesäkuuta 2013

Ruutuja

Treenattiin lähipuistossa nurtsilla. Maa oli sateesta märkää, mutta enää vain ripsehti. Rakensin SARALLE kolme ruutua (keltainen nauhalla, punainen nauhalla ja oranssi ilman nauhaa), kaikkiin mentiin samalta merkiltä (matala punainen). Teemana oli ruudun löytäminen esteistä huolimatta. Merkiltä ei ollut näköyhteyttä ruutuihin. Keltaisessa oli joku istutus välissä ja muissa hakekumpareet. Ekalla kierroksella menin avuksi käskyttämään merkin ja ruudun väliin. Keltaiseen ruutuun koira löysi ongelmitta, juoksi vaan istutuksen läpi. Tämän ruudun koira olikin nähnyt treeniin mennessä. Punaisellekin koira löysi ekalla yrityksellä. Se ei vaan mennyt suorinta reittiä, vaan meni myötäillen kumparetta. Toistolla meni suoraan. Oranssi ruutu oli kaikista vaikein. Ekalla koira kääntyi ennen kumparetta takaisin merkille. Toisella se hyppäsi penkille ja sieltä sain sen ohjattua ruutuun. Sitten meni kerrasta. Otettiin kaikki ruudut vielä uudestaan. Nyt käskytin normiasetelmista. Kaikki meni hyvin.






 


Sitten siirsin punaisen ruudun erilleen ja lisäsin ohjatun noudon treenin viereen. Eli tehtiin ruudun ja ohjatun noudon erottelua. Ekalla ruutuun lähetysyrityksellä koira ei hakenut ollenkaan katsellaan ruudun merkkiä, se katseli vaan ohjatun merkkiä ja sinne menikin. Lähetyspaikan ja ruudun välillä olevat asiat on Saralle vaikeita, eilenhän siinä oli hyppy. Kävin näyttämässä merkkiä ja uusinnalla koira löysi sinne. Ruutuun se ei sitten ekalla löytänyt, vaan meni ruudun viereen, josta sain käskytettyä sen ruutuun. Uudella yrityksellä se meni suoraan ruutuun, hidasti kuitenkin kapulan kohdalla, mutta jatkoi ruutuun. Seuraavalla meni sitten hyvin. Ohjatussa noudatin ensin vasenta kapulaa. Koira ei heti kapulaa huomannut, eikä sitten malttanut etsiäkään vaan meni ruutuun. Käskytin koiran uudestaan merkille ja siitä uuteen noutoon. Nyt löytyi. Sitten oikean nouto. Keskimmäinen näkyi paremmin ja sinne koira menikin. Sain käskytettyä oikealle. Uusinnalla hyvä. 

Sitten uudestaan ruutu. Sinne meni. Tähän asti koira oli mennyt kaikissa ruuduissa hyvin keskelle perälle, nyt se jäi oikeaan laitaan. Oli se ruudussa sisällä, muttei se riitä. Käskytin vielä ja tehtiin läheltä oikeaan paikkaan hakua. Ohjattu nouto meni hyvin, ensin vasen, sitten oikea. Koiran oikeaa noutaessa joku pikkukoira rykäisi fleksin mitan Saraan päin. Fleksi kuitenkin stoppasi sen parin metrin päähän. Sara vilkaisi sitä lähtiessään tuomaan kapulaa. Otin vielä uudestaan, kun pikkukoira oli kadonnut. Nyt Sara meni ekalla keskimmäiselle, josta käskytin sen oikealle. Uusinnalla hyvä ja siihen lopetettiin. Merkeille oli koiralle nyt joka kerta hyvä vauhti, mutta hiontaan se asento merkillä. Lisäksi voisin palkkailla seuraavan kerran korjauskäskyjen noudattamisesta.


RINNA sai keppiruudun, kokoa n. 4 x 4 m ja keppejä kuusi. Palkaksi koira sai käydä nyt leluun kiinni ja asenne oli ihan eri!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti