sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ajellen

Lauantaina SARAN koesuoritus käytiin katsastamassa HSKH:n kokeessa Vuokkosilla. Tuomarina oli Carina Savander-Ranne. Paikallaanolot tehtiin ensin ja yksilöliikkeet sitten kaikki kerralla.

Paikallaan makaaminen   8
Koira ei ollut kontaktissa ja totteli maahanmenon hitaasti. Lisäksi se oli haistellut makuun aikana.

Paikallaan istuminen   10
Hyvä!

Ohjattu noutaminen   9 ½
Hidas ja vino merkki. Ruutu oli suoraan edessä, muttei se nyt haitannut.

Zeta   9 ½
Asentojen otot sais olla ripeämmät, maahanmennessä koira äänsikin.

Ruutu   10
Voimaa vois kuitenkin olla lisää stopissa ja maahanmenossa.

Seuraaminen   9
Pistevähennyt vinoista perusasennoista. Ne pitää saada suoriksi! Lisäksi koira äännähti pienesti muutamassa liikkellelähdössä, näissä lähdin itse liian aikaisin liikkeelle. Alussa juokussa koira pari kertaa erkani ja loppua kohden koira tiivisti. Pitäisi löytää tasapaino.

Luoksetulo   5
Jätössä koira äänsi. Stopista se lähti jo liikkurin käskystä ja makuustakin aikoi! Pysäytykset oli vähän valuvia edelleenkin.

Kaukot   6 ½
En huomannut valotaulun ekaa asentoa heti ja sitten tuli kiire. Annoin koiralle vaisun käskyn ja toisen se tartti ekaan vaihtoon.Vaihdotkaan ei ihan täydelliset olleet ja kerran jäi istumaannousu vajaaksi. Lisäksi ääntä jätössä.

Tunnari   9
Kävi kapuloita pari kertaa läpi niitä kuonolla tönien. Lisäksi pientä kapulan puremista paluussa.

Hyppynouto   10
:)

Tulos: EVL1, 273 p. ja sijoitus 3./12.

Ekassa kehässä (paikallaanolot) en saanut koiraa olemaan mun kanssa. Liikkeiden välit oli huonot. Toisen kehän (yksilöt) liikeväleistä en muista mitään, joten niin hyvin ne on mennyt :) Ennen ekaa kehää koira oli turhan korkeilla kierroksilla. Toisen kehän vuoroa jouduttiin odottelemaan parisen tuntia ja koko sen ajan pidin koiraa mukana hallissa. Tämä teki tehtävänsä ja toisessa kehässä koira oli paremmin mukana. Noin yleisesti koira teki liikkeet kuten treeneissäkin. Ääntelyitä oli ja koiraa pitää edelleen työstää äänettömäksi. Lisäksi niitä liikkeitäkin pitää työstää paremmiksi, on niissä paljon parannettavaakin! Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä suoritus :)

Jätin Saran rokotustodistuksen kotiin ja evl:n jälkeen kävin hakemassa sen näytille. Samalla otin RINNAN mukaan. Rin pääsi halliin tekemään vähän tokoakin. Seuraaminen oli alkuun kamalaa. Koira oli liian kierroksilla. Sain sen kuitenkin aika kivasti töihin, kunhan vain olin tarpeeksi mustavalkoinen huomautellen huonoista ja kehuen hyvistä. Alkuun en voinut koskea koiraan kehuessa sitä, sillä kierrokset nousi. Palkkana oli siis pelkkiä kehuja. Kaukoissa koira pystyi nyt tekemään vaihtoja noin viidestä metristä. Muut vaihdot sujui, mutta m-s-vaihdossa se ei osaa lyhennystä ilman apuja. Ostin paikalta 2-kiloisen kapulan ja Rinna pääsi tekemään noutoharjoituksia. Nouto näytti muuten hyvältä, mutta eteentulossa koira ei aina jaksa ojentaa ylöspäin kapulaa. Niskoja pitää siis jumpata lisää. Lisäksi treenasin kapulan heittoa. Koira sai olla sivulla. Alkuun se vähän nyki, mutta lopetti sittten kun ei päässyt siltikään noutamaan. 

---

Ostin auton. Helpottaa koirain elämääkin.

Kolme lemmikkiäni.

4 kommenttia: