maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuoden vikoja

Aamusta oli hakutreenit Teknopoliksella. RINNALLE otettiin neljä maalimiestä, kaksi liikkuvaa kummankin puolin. Maalimiehet oli nyt pressujen peittämiä, ei haitannut. Maalimiehet oli valmiina paikoillaan ja Rinna sai mennä niille hajua hakien. Viimeksihän käytiin hajua hakemassa ensin hihnassa ja sen jälkeen palattiin keskilinjalle lähettämään. Tällä kertaa koira oli irti ja mentiin yhdessä maalimiestä kohden. Koira sai mennä maalimiehellä heti, kun sen huomasi. Näin se meni rennommin ilman turhia mielen kierroksia.

Kolmas maalimies otettiin vastatuuleen pelkkänä lähetyksenä keskilinjalta. Lähti hyvin, mutta se kävi ensin tsekkaamassa edellistä piiloa ja sieltä vasta uudelle piilolle. Sielläkin Rin paikallisti hajua pitkään. Se haisteli edellisen koiran treeneissä olleen maalimiehen hajuja. Maalimies oli nyt hieman eri kohdassa.

Hallinta pettää jo nyt :p Kuljetin koiraa namittaen ja Rin söi nameja vain velvollisuudesta ja oli vähän väliä säntäämässä muualle. Ensi kerralla kokeillaan lelulla vientiä. Lisäksi palaveroidessa koira ei pysynyt käskyn alla paikallaan. 

---

Illalla HAU:n tokoissa SARA alotti ruudulla. Sillä oli ihan hirveesti draivia :D Sen seurauksena vaan tarkkuus vähän kärsii, mutten antanut sen nyt haitata. Kaukot teetin ruudussa. Hyvin meni. Seuraavaksi tehtiin seuraamista. Alkuun palautin koiraa alemmalle viretasolle, sen jälkeen seuruu oli ihan hyvää. Käännösten jälkeiset perusasennot oli jälleen syynissä. Vinoja ne herkästi on. Sitten tehtiin luoksetulon maahanmenoja. Ne oli ihan ok. Juoksutin kerran koiran maahanpysäytyksen jälkeen takana olevaan ruutuun. Hyvin pelitti sekin.

RINNA teki samona. Ruutua tehtiin samallalailla kuin ennenkin eli vähitellen matkaa kasvattaen heittopallopalkalla. Näin koira menee hyvin perälle asti ruutuun, paitsi ei nyt. Alkuun ahnehdin liikaa matkaa ja koira palasi vanhaan tapaansa tarjota paikkaa liian edestä ruudussa. Ongelma katosi, kun kasvatin matkaa maltillisemmin. Toistoja varmaan lisää, että koiralle tulee parempi mielikuva siitä takapaikasta. Seuruussa yritin työstää käännöksiä ja askeleiden jälkeisiä perusasentoja. Hinkkaamisesta Rinnan kierrokset alkaa nousta, joten näitä pitää tehdä maltillisemmin. Käännökset alkoi kyllä sujumaan, suorat perusasennot ei vielä. Tein vielä häiriöitä seuruuseen. Seuruu toimi, vaikka heittelin leluja samalla. Luoksetulon stopit tehtiin takapalkalla. Ne oli hyviä. Maahanmenoihin kokeilin samaa, mutta ne toimii paremmin kun lelu on minulla. Alun maahanmenoja on työstetty ruokakupilla. Nyt kyynärät pysyi maassa hyvin treenin alkuun, mutta toistojen myötä ne alkoi nousemaan, mur. Lopuksi vielä kaukoja. Ne kaipaisi vaan paljon toistoja. Lisäksi m-s-lyhennetreeni pitäis saada etenemään.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Hämäriä puuhia

Päivemmällä jäljestettiiin Vaakkoissa. Tiina teki RINNALLE n. 850 m pituisen jäljen kuudella kepillä. Se vanheni puolisen toista tuntia ennen ajoa. Janaa oli pitkästi ja sitä sivusi kallion reuna tukemassa suoraa menoa. Siltikin koira sahasi edestakaisin sivuttain. Alun se meni suoraan ja sitten lähti sivuttain. En tiedä oliko siinä joku kulkenut vai eikö koira vaan edelleenkään osaa kulkea suoraan liinan kirityessä. Lähetin siitä uudestaan. Kulmat Tiina oli tallonut hyvin ja kulmia oli tukemassa luonnon puitteet. Siltikin joissakin kulmissa koira tarkasteli. Lopussa kulma oli kohden tietä ja siinä koira kääntyi ympäri ja lähti taaksepäin. Mentiin satasen metriä takaperin, kunnes koira kääntyi itse oikeaan suuntaan. Toistolla koira selvitti tiensä loppuun asti. Jännä homma. Kaikki kepit löytyi. Alussa ja lopussa ilmaisut oli aika väkisin tehtyjä, mutta osa ilmaisuista oli rennompia.

*

Illemmalla treenattiin hakuporukalla Viilarin kentällä. Siellä on hyvä valaistus. Rinnalle otettiin kaksi liikuvaa maalimiestä näkyvillä. Keskilinjalla en kuljettanut koiraa vaan maalimieheltä toiselle mentiin risteilyllä. Hallintaan ottoon voisin ottaa namit avuksi, saisin siten koiran selkeämmin tulemaan sivulle. Nyt koira juoksi herkästi ohi :p Maalimiehille Rinnalla on hyvä motivaatio. Se alkoi varastelemaankin niille. Ekan se sai anteeksi, mutta toisella käskin takaisin. 

Ennen ja jälkeen treenin otettin haukutus. Rinna lähtee ihan hyvin haukkumaan vieraillekin ihmisille. Treenin jälkeen otettuna haukku tuli paremmin.

Lopuksi otettiin vielä vähän tottista. Rinna teki seuraamista henkilöryhmässä ja olipa vaikeaa. Juuri äsken koira oli saanut herkkuja henkilöiltä ja nyt ei olisin saanut mennä niiden luokse! Käskin koiraa pariin kertaan maahan rauhottumaan ja sen jälkeen koirakin alkoi toimimaan. Siltikin hieman liian korkealla vireella mentiin, vinkua tuli. Ehdottomasti tämän kaltaiset treenit ohjelmistoon!

Toisen treeneistä tuli bongattua idea. Eteenmenoon laitetaan leluja kasallinen. Näin voi tehdä monta toistoa ilman, että tarvii viedä sitä lelua välillä!

SARAKIN pääsi vielä kentälle. Se on vähän huolestunut vuoden vaihtumista enteilevästä paukkeesta, mutta kentälle päästyä sitä ei enää huolestuttanut. Otin ensin seuraamista ja pääsin puuttumaan alun kontaktin tippumisiin. Pitäisi käydä useammin vierailla kentillä! Tein pitkän seuruukaavion, jonka lopuksi liikkeestä istumisen. Koira oli kuulolla. Työstettin myös muita jääviä, niissä on aina tekniikassa hiomista. Luoksetulon pysäytyksiä tehtiin kierroilla. Stopit oli kaikki hyviä, maahanmenot oli aluksi huonoja, mutta parani treenin myötä. Kaukoja tehtiin läheltä. Tässä kohtaa kuului pauketta, mutta Sarppa teki hyvää työtä siitä huolimatta :)

perjantai 27. joulukuuta 2013

Tilastoja

Kokosin tältäkin vuodelta SARAN tokon EVL:n tilastot. Edellisvuosien tilastot löytyy täältä.
 


Sara kävi vuoden aikana yhteensä 15 EVL-kokeessa, yhden Virossa ja loput Suomessa. Mukaan mahtui viisi karsintakoetta, SM- ja PiirM-kokeet sekä seitsemän taviskoetta. Sara keräsi nyt eniten ykköstuloksia ikinä, vastapainoksi mukaan mahtui Saran ekat nollatkin ihan kaksin kappalein sekä yksi punainen kortti koiran ylitettyä kehänauhan. Kymmenestä kokeesta Sara sai ykköstuloksen. Kakkos- ja kolmostuloksia tuli kumpiakin yksi.

Liikkeistä kaukot on parantuneet. Liikkeen keskiarvo on noussut. Tämä on ihan treeniin ansiota. Lisäksi ohjatussa noudossa keskiarvo nousi pykälän verran ylöspäin. Liike on nollattu harvemmin. Paikkamakuussa arvosana on tippunut johtuen tämän liikkeen ekasta nollasta koiran ahdituttua ötököistä... Kokonaispisteiden keskiarvo on kutienkin noussut ja aikaisempaan verrattuna ykköstuloksia on tullut enemmän. Suunta on siis oikea, mutta parennettavaa toki on.

Kaiken kaikkiaan Sara on kisannut 32 EVL-kokeessa. Alla vielä koonta niistä:

perjantai 20. joulukuuta 2013

Aksaa & tokoo

SARPPA pääsi eilen muutaman viikon tauon jälkeen aksaamaan. Tassu kestää nyt. Haavasta muistuttaa enää arpi anturassa.



Tehtiin rataa etu- ja takaperin. Rataan mahtui paljon päällejuoksuja saksalaisina ja twisteinä

---

Tänään tokoiltiin ATD:llä. SARA työsti ensin merkkiä. Haluan sille voimaa merkille menoon ja haluan opettaa sen menemään merkille aina tietyllä tavalla. Tarvii vielä vähän miettiä miten tämän käytännössä opetan. Käytin nyt rimaa maassa (speed bump parempi) merkin vieressä saadakseni koiran askeltamaan tietyllä tapaa sen mennessä merkille. Toimii ehkä. Tehtiin merkille lähetyksiä myös seuraamisesta. Seuraamisessa keskityttiin perusasentoihin, käännösten jälkeiset on edelleen vaikeita. 

Sitten tehtiin pieniä temppuratoja tunnarille. Oikea kapula oli näissä joko näkyvillä tai piilotettuna hiekkaan. Ensin mukamas hyppynouto, mutta kapulan heiton jälkeen käännyttiin ympäri ja koira saikin tehdä tunnarin. Sitten hyppynouto metallilla, josta lähetin koiran suoraan paluuvauhdista tunnarille. Sitten pieniä aksaratoja, joissa itse seisoin paikoillani ja ohjasin koiraa kaukona. Koira teki hypyn ja kepit minusta poispäin, mutkaputkella koiran kääntö takaisin päin ja sitten joko A-este tai puomi, jonka päässä oli tunnari. Lopuksi vielä liikkuroitu tunnari, jossa kapuloissa oli useamman ihmisen hajua. Kaikista tunnareista koira suoriutui hyvin.  

RINNA teki ruutua sille sopivalla tavalla. Eli vähitellen matkaa pidentäen ja joka kerta koira juoksi ruudun taakse asti :) Lisäksi tehtiin seuraamista ja siihen jääviä. Uudet asennot ei edelleenkään toimi ilman apuja, mutta seuraaminen oli hyvää. Lopuksi vielä kaukoja. Muut vaihdot sujui, mutta se m-s-lyhennyt ei edelleenkään etene. Sille pitää tehdä jotakin.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Maanantaita

RINNA aksoissa oli tänään ratatreenit vuorossa, mutta koska Rinnan kynsivamman, niin tehtiin yhdellä-kahdella esteellä saksalaisia. Ei ollut helppoa vauhditta eikä myöskään vauhdilla. Rinnalla oli alusta asti kierrokset liian kaakossa ja sekös minua ärsytti... Sain jotenkin koottua itseni ja jopa ohjauksenkin onnistumaan. Takaakierrot Rin tekee helposti liian tiiviisti eikä sille jää tilaa hypätä ja rima tulee alas. Näihin pitäisi muistaa laittaa rimaa tms. auttamaan oikean hyppykulman haussa. 

*

SARAN ATD:n tokoissa oli häirikköteema. Ensin tehtiin tunnaria. Hajustin kapulan hihalla eikä Saralla ollut mitään ongelmia oikean löytämisessä. Sitten kapulat keoksi oikean ollessa alimmaisena. Tässä koira toi useaan kertaan väärän ennen oikean löytämistä. On tämä kuvio ennenkin ollut vaikea, mutta että nyt noin vaikea :p Tehtiin tavistunnari väliin ennen seuraavaa haastavaa. Siinä kapulat oli sentin-parin päässä toisistaan. Ekalla koira toi väärän oikean vierestä ja toistolla se löysi oikean. Vikaksi vielä normitunnari. Selvästi Saraa pitää taas saada malttia sen oikean etsimiseen. Kerran lähetyksessä kävi ovi ja koira tartti toisen käskyn lähtöön. Nämäkin treeniin.

Seuraavaksi tehtiin luoksetulo liikkurin viedessä kapulat kuten ohjatussa. Alun maahanmeno oli hidas, mutta muuten koira teki luoksetuloa. Stoppi tosin oli hidas. Toistolla se oli kunnossa. Toistojen myötä Sara alkoi äännähtää alun maahanmenossa tai jätössä. Tätäkin pitäisi työstää.

Seuraamista tehtiin häiriöillä. Ekalla kierroksella kaavion alussa koira tiputteli kontaktia, mutta muuten seuruu oli korrektia. Loppua kohden kontaktikin pysyi. Toisella kertaa kontakti ei tippunut, mutta seuraaminen oli rumaa. Kolmannella saatiin yhdistettyä molemmat ja hyvin meni.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Ukkeleita

RINNAN kanssa päästiin kokeilemaan hakua. Itse en ole koskaan hakua kokeillut eikä mulla ole paljoa tietoa mitä treeneissä tehdä, mutta onneksi ryhmässä on osaavampia joiden neuvoilla mennään :) Treenit pidettiin Teknobulevardilla, tallattiin alueeksi n. 150 m pitkä alue ja syvyyttä n. 60 m molemmin puolin. Rinnalle otettiin kaksi etenevää maalimiestä eli koira sai tehdä neljä löytöä, kaksi molemmin puolin. Maalimiehet oli paikoillaan valmiiksi ja ekoista käytiin ottamassa hajuhaku ennen lähetystä. Kolmannelle koira sai mennä jo ilman apuja ja hienosti menikin! Neljännelle kokeiltiin myöskin ilman apuja, mutta rallatteluksi meni koiralta. Uudella lähetyksellä meni paremmin.

Jatkossa vastatuuleen voi tehdä jo lähetyksiä ilman apuja, mutta myötätuuleen ehdottomasti vielä hajun hakua ensin. Eikä Rinna saa rallatella :p

Messaria

Messarissa järjestettiin eilen eka karsintakoe (KV-koe). Koe käytiin kolmella tuomarilla kolmessa kehässä. Ekassa kehässä tehtiin vain seuraaminen Pernilla Tallberin tuomaroimana. Toisessa Carina Savander-Ranne tuomaroi zetan, tunnarin ja ruudun. Kolmannessa oli liikkeinä loput yksilöliikkeet eli luoksetulo, ohjattu nouto, kaukot ja metallihyppynouto. Ne tuomaroi Pirittaa Pärssinen. Vikana oli paikallaanolot ekassa kehässä. Tuomarin kommentit saatiin kirjallisena. SARA oli suoritusvuorossa puolivälissä.

Seuraaminen   7 ½
Alussa koira haahuili ja perusasennoissa oli jälleen vinoutta, etenkin käännösten jälkeen. Jotenkin ei tuntunut hyvältä, mutta ei yhtään ääntä!

 
Zeta   8 ½
Rytmitin huonosti. Asennot olisi voineet olla napakammat ja suoremmat.

Tunnari   0
Sara ei vain löytänyt omaa :( Se meni monesti oman yli ja nappasi sitten väärän oikean vierestä ja vissiin tiesi sen, kun ei voinut tulla sen kanssa luovutusasentoon :p

Ruutu   9
Piste pois merkillä pysähdyksen ennakoimisesta.


Luoksetulo   0
Sara oli tekemässä jotain muuta liikettä kuin luoksetuloa. Alun maahanmenossa se ryntäsi eteenpäin, mutta meni kuitenkin maahan. Seisominessa se hiipi ja maahan se ei mennyt ekalla käskyllä. 

Ohjattu noutaminen   8
Merkillä taas hidastelua ja hidastelua sivulletulossa.

Kaukot   8
Sara teki just niinkuin on opetettukin! Tuomarin mukaan saisi olla nopsemmat vaihdot, mutta mun mielestä tässä vaiheessa on hyvä, että se ajattelee nyt vaihtoja. Lisäksi tuomarin mukaan koira hieman liikkui, mutta Sarahan on opetettu pitämään oikea takatassu paikoillaan ja vasemmalla saa tasapainottaa. Niin se teki nytkin.

Metallihyppynouto   9
Hidastelua perusasentoon tulossa.


Paikalla istuminen   9
Siirsi tassua muutaman kerran. 


Paikalla makaaminen   8 ½
Rumaa! Hidas maahanmeno ja vieläkin hirveämpi asento maata.


Tulos: EVL3, 211 p. ja sijoitus 42./52.

Parista nollasta huolimatta fiilis oli hyvä! Liikkeiden välit toimi, mutta kehästä poistumisia voisi treenata. Nyt välillä koira lähti rynnimään. Vähän koirassa näkyi myös liukkaan alustan varominen. Moni koira poltti tassunsa tuolla alustalla :/

Syntyi treeniajatuksia:
  • Seuraamisessa koiran mielentilaa on saatu treenillä erilaiseksi, entisen liian korkean vireen tilalle on tullut hieman liian matala vire. Sara ehtii töiden lomassa katsella ympäriinsä. Se tasapaino vireessä pitäisi löytää. 
  • Tunnarissa en tiedä miten paljon sen onnistumiseen vaikutti se, että mulla oli hihat kämmenen suojana kapulan hajustuksessa. Tarvii kokeilla treeneissä.... 
  • Luoksetulossa koira tosiaan oli tekemässä jotain muuta liikettä. Annoin kyllä sille normaalit virittelyt, mutta vaikuttiko asetelma, jossa keskellä kehää tehdään luoksetulo? Sarahan oli ryntäämässä alussa merkille. Kokeiluun tämäkin.
  • Merkillemenoon pitää saada lisää voimaa. Ajatuksena olisi nyt opettaa koira ikään kuin hyppäämään merkin taakse. 
  • Ja Sara niin opettelee pää maassa makuun!

torstai 12. joulukuuta 2013

Vähän treeniä

Käväistiiin ATD:n hallilla treenaamassa. SARA teki ensin merkkiä vauhtina. Sitten merkiltä ruutuun menoa kosketusalustan ollessa valmiina ruudussa. Ja sitten ohjattua noutoa yhdellä kapulalla koiraa merkiltä kumpaankin suuntaan lähettäen. Palkkasin pääasiassa vauhdita tuonnit. Seuraavaksi seuraamista jäävät seassa. Oli ok. Kaukoissa keskityin koiran mielentilaan ihan alussa, maahanmenossa ja jätössä. Mielentilaan pitäisi enemmän kiinnittää huomiota. Lopuksi vielä tunnari parin kymmenen kapulan ympyrällä. Siististi haisteltu. Palkka lensi heti koiran nostettua oikean.

RINNAKIN teki ympyrätunnarin. Muuten hyvä, mutta luovutus liian tiivis. Työstettiin sitä vähemmän tiiviiksi ja Rinna alkaa avuilla osata. Tehtiin myös eteentuloja eri kulmista kapula suussa. Näitä on tehty ilman kapulaa aiemmin. Nyt koira osasi yhtä hyvin, mutta pureksi kapulaa. Ruudussa tehtiin ensin pari leluruutua alle ja sitten ilman sitä läheltä kauemmas lähetysmatkaa kavattaen. Meni hyvin. Sitten seuraamista ruutua kohden, ei haitannut. Rinnan seuruu on kehittynyt lyhyessä ajassa. Se on oppinut nyt pitämään kontaktiakin paremmin, ei enää tipu vasempaan käännöksissä. Jääviä tehtiin erikseen. Rin tarvii vielä avut osatakseen tehdä uudet asentonsa tasajalkaa. Edelleen myös tekniikkaa pitää vahvistaa erikseen. Lopuksi Rinnallekin kaukoja. Ensin työstettiin vaihtotekniikoita. Sitte sanoin samankuuloisia sanoja kuin käskysanat eikä Rinna mennyt pahasti lankaan. Tosin sen jälkeen vaihdot oli jähmeitä ja koira saattoi tarvita useammankin käskyn asennon vaihtamikseksi. Mutta ei yhtään haittaa, että Rinna ajatteleekin välillä :p

maanantai 9. joulukuuta 2013

Tassujen uutiset

SARA oli viikon saikulla. Sen tassu kestää nyt lenkit ilman ja treenit tassu paketissa. Toivottavasti haava paranee kunnolla viikossa. Nyt kun Saran tassu siis alkaa olla kunnossa, niin RINNALLA on oikean etujalan uloimmainen kynsi halki. Sille nyt saikkua vuorostaan :/


Perjantaina kimppatokoiltiin Kannelmäen Trumpettikujan kentällä. Satoi räntää ja kenttä oli loskasta liukas.Sara teki heti alkuun seuraamista kaaviollisen. Ajattelin koiran räjähtävän käsiin tauon jälkeen, mutta se tekikin tosi hyvää seuraamista! Tätä kun se tekisi aina! Muut liikkeet ei sitten mennytkään niin hyvin. Sara ällösi kentän loskapohjaa. Zetassa se teki istumiset ja maahanmenot hitaasti. Maahanmenossa saattoi jäädä kyynärätkin ilmaan. Kaukoissa se teki vaihdot teknisesti puhtaasti, mutta hitaasti. Tunnarissa kapuloille se menee tällä hetkellä liian itsevarmana. Se kun tietää missä se kapula on katsottuaan liikkurin toimia. Tässä sitä pitää tiputtaa vähän maan pinnalle.

Välissä tehtiin lyhyesti paikallaanolot, ensin istuminen ja sitten makuu. Molemmat oli ok.

---

Lauantaina käytiin piirin tokoissa. Aloitettiin paikallaanoloilla. SARA oli. Makuussa koira meni hitaasti maahan ja vielä hitaammin ja vajaasti se nousi ylös :/ Tehtiin sitten maahanmenoja ja perusasentoon nousuja. Parani. Istuminen oli hyvä.

Seuraaminen oli taaskin hyvää, samoin jäävät. Niitä vahvistettiin vielä erikseenkin. Kaukoissa koira teki vaihdot muuten oikein, mutta seisomaannousun lyhennys jäi välillä vajaaksi. Ruudussa tehtiin paikan tarjontaa eikä koira jostain syystä osannut nyt paikkaa ilman kosketusalustaa. Ohjattua tehtiin parin metrin päästä merkistä. Heitin noudettavan kapulan takaviistoon. Sara ei kuunnellut ja meni useasti suoraan kapulalle, hyi. Metallihyppynoudossa paluuvauhti hidasta laukka. Tunnarissakin koira tuli ravilla takaisin. Kapulat liikkuri laittoi koiraa hämäten ja haistelu oli hyvää.

RINNA aloitti vinoilla metallihyppynoudoilla. Oli ok. Seuraamisen alussa jouduin koiralle sanomaan paikasta ja se murisi vastaan... Sen jälkeen se kylläkin teki todella hyvää seuraamista! Teetin istumisia väliin ja koira kuuli oikein joka kerta. Muista jäävistä työstettiin vain tekniikkaa. Ruudussa Rinnakin oli jäädä liian eteen. Se juoksi hyvin taakse, kun juoksin sen kanssa kilpaa.

---

Sunnuntaina oli ATD:n kisanomaiset treenit. RINNA teki voittajan liikkeitä sovellettuna. Paikkamakuussa koira ei voinut mennä maahan tai nousta istumaan tassusiteen takia... Makaaminen sujui hyvin ja ällötys tassupakettia kohtaankin loppui. Seuraamisessa koira äännähteli alkuun. Jätin käskytykset pois ja ääntelytkin jäi pois. Kontakti katkeili jonkin verran. Liikkeestä istumisen ekassa yrityksessä koira äänsi lähdössä. Toistolla ei ja loppuliikekin meni hyvin. Luoksetulo tehtiin vain maasta suoraan sivulle. Koira teki hyvin ilman törmäämistä. Ruudustakin tehtiin vain loppuosa eli ruudusta seuraamaan tulo. Oli hyvä. Tunnari tehtiin parin metrin päästä. Hyvä. Kaukot tehtiin viiden metrin päästä. Koiralle ei tuntunut olevan ihan selvää mitä oltiin tekemässä. Ekoihin vaihtoihin kaksoiskäskyt ja s-m- ja s-i-vaihdoissa koira eteni.  En palkannut koiraa koko suorituksen aikana, muttei Rinna tunnu konkreettista palkkaa kaipaavankaan. Sen mielestä tekeminen ja sosiaalinen palkka runtuu riittävä :) Noin muuten paljon on vielä tekemistä.

SARA teki eeveeällän. Paikkaistuminen oli hyvä, makuukin, mutta sivullenousu oli jälleen vajaa. Taitaa olla jo tapa :/ Seuraamisen alku oli rauhatonta, pieniä äännähdyksiä ja kontaktin katkeilua. Loppua kohden koira paransi. Zetassa seisominen ja istuminen oli hieman vinoja, muuten hyvä. Tunnarissa Sara hieman pureksi kapulaa luovutuksessa, mutta lopetti käskystä. Ruutuun laitoin alustan valmiiksi. Se oli muuten hyvä suoritus, mutta koira tuli väärälle puolen seuraamaan... Luoksetulo oli hyvä. Koira tuli hieman normaalia hitaampaa ja pystyi tekemään pysähdykset hyvin. Ohjattu nouto oli ok. Kaukoissa koira äännähti maahanmenossa. Kielsin ja otettiin liike alusta. Nyt meni hyvin. Metallihyppynouto oli hyvä.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Flipperinä

RINNAN aksassa oli teemana flippi. Eli myöhäinen persjättö, ohjaava puoli vaihtuu vasta, kun koira on suorittanut edellisen esteen. Näppärä ohjaus, kunhan vaan sen tekee oikea-aikaisesti :p




Oikea-aikaisuus on paljolti kiinni mun vireestä. Helposti ohjaan liian löysästi, jolloin en ehdi mihinkään tai toisena ääripäänä liian kiirellä hätäisellä ohjauksella. Nyt sain useasti itsestäni irti sellaisen sopivan kiireen ja ehdin tekemään flippejä ja ehdin jopa helposti takaakiertoon kympillekin. Kumpa vain saisin itsestäni irti tämän aina!

Tehtiin myös lähtöjä, keppejä ja keinua.



HAU:n tokoissa paneuduttiin Rinnan ruutuongelmaan. Ongelmana on edelleen Rinnan pyörähdys ruudun etuosassa ennen oikeaan paikkaan taakse siirtymistä. Nyt saatiin lukko auki. Läheltä paikkaa treenatessa koira hakeutuu kerrasta taakse minun heittäessä palloa palkaksi. Lisäsin etäisyyttä vähitellen koematkaan asti ja näin koira teki joka kerta hyvin! Tehtiin ensiksi myös kosketusalustalla, mutta kun koira ei osaa alustan kriteerejä vielä tarpeeksi hyvin eikä mulla riitä maltti opettaa sitä Rinnan sätätessä. Inka opettikin Rinnalle alustaa ja saapi opettaa tämän loppuun asti :p Rinnakin kun tykkää nykyään Inkasta <3

Tehtiin vielä seuraamista. Nyt virettä oli vähän liikaa. Vähän tuli ääntä ja näistä koira joutui vähäksi aikaa jäähylle. Työstin edistämättömyyttä juoksussa. Nyt koira ei korjaantunut niin hyvin äkkistopeista. Seiniä päin seuruuttaessakin se kiilasi minun ja seinän väliin. Saatiin kuitenkin paremmaksi. Liikkeestä istumisessakin käytin pelkkää sosiaalista palkkaa. Ja kaikki meni oikein, jopa juoksusta! Ehkä tässäkin Rinnalla oli liian suuri palkanodotus eikä se keskity kunnolla tehtävään. Rinna on kyllä avannut niin mun silmiä sosiaalisen palkan suhteen. En ole ennen oikeasti ymmärtänyt miten arvokas keino sosiaalinen palkka voikaan koiralle olla. Tätä on ehdottomasti ylläpidettävä.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Rimppaa

RINNAN kanssa käväistiin eilen piirin vapaavuorolla tokoilemassa.

Aloitettiin ruudulla tai ennemminkin kosketusalustalla. Alustaan pitää yhdistää käsky, ei Rinna sitä muuten ymmärrä. Sitten tehtiin hyppynoutoa vinoilla heitoilla. Rinna alkaa osata nämä jo aika kivasti. Seuraamisessa koiralla oli hyvä asenne, ei yhtään äännähdystä. Työstin juoksussa edistämistä pois tekemällä äkkipysähdyksiä. Rinna reagoi näihin hyvin. Sitten myös käännöksiä hitaalla temmolla. Täyskäännöksessä vasempaan kontakti tippuu, muttei enää tavallisessa käännöksessä. Sama oikealle. Jäävistä maahanmenon ja seisomisen otin nyt seuruussa. Tasajalkatekniikka vaatii vielä paljon treeniä, mutta kyllä se sieltä tulee! Istumisessa Rin jäi monesti seisomaan. Se niiaa, muttei kuitenkaan istu. Hitaassa vauhdissa se osaa paremmin. Tätä saapi siis vielä treenata. Kaukoista kaikki vaihdot m-s-vaihtoa lukuunottamatta onnistui n. 15 metristä. I-s on vielä aika epävarma ja muitakin on hyvä vielä vahvistella. M-s-lyhennyksen koira osaa edelleenkin vain avuilla metrin päästä.

---

Tänään käytiin ensin Inkan kanssa Luukissa treenaamassa maastoja. Maa oli paikoin jäässä, paikoin sulaa. Rinnalle Inka teki jälkeä puolisen kilometriä seitsemällä kepillä. Tällä kertaa panostus oli kulmissa ja Inka talloi ne huolellisesti tiheämmällä askelluksella. Jälki sai vanheta puolisentoista tuntia. Janalla (n. 15 m) koira lähti ekalla vinoon ja jouduin lähettämään koiran uusiksi. Jäljen nosto oli hyvä. Jälki mentiin taas juosten. Jouduin käskyttämään koiraa välillä pysähtymään eikä se kunnolla totellu. Nämä treeniin. Pari kertaa pysäytin vahingossa koiran juuri ennen keppiä ja kerran kulmassa. Kepeillä se ei tuottanut ongelmaa, mutta kulmassa tuotti. Rinna selviytyi kuitenkin siitäkin. Kulmat muuten sujui hyvin. Kepit koira ilmaisi nyt hyvin. Rinna joutui vähän keppejä etsiskelemään, sillä ne oli laitettu hieman haastavasti esim. puunrungon alle, kiven taakse ja puun juureen. 

Jälkien vanhetessa tehtiin esineruutua. Kokoa ruudulla oli n. 20 x 50 m. Rinnalle laitettiin ruutuun kaksi esinettä: keskelle eteen ruusuke kannon päälle ja oikeaan takanurkkaan nahkalompakko. Ekalla lähetyksellä koira sai hajun ruusukkeesta ja se malttoi paikallistaakin sen. Toisella lähetyksellä löytyi heti lompakko. Koira teki ruudussa hyvää työtä, mutta luovutukset oli rumia ja siirtymä huono. Niihin treeniä.



Seuraavaksi siirryttiin aksan pariin Timo Rannikon koulutukseen Purinalle. Rinna kävi kuumana. Rimat lenteli, mutta koira oli aika kivasti ohjattavissa kuitenkin. Lähdöissä Rinnaa pideltiin kiinni. Tämä nosti entisestään koiran kierroksia. Pitäisi saada pian lähdöt kuntoon! 

Sara söi kuvan:


Rinna ei kertaakaan mennyt neloselta vitoselle mentäessä putkeen. Olin yllättynyt :p Nelosella lähetys takaakiertoon, sitten persjätöllä eteenpäin ja vitosella ohjaus takaakiertoon. Sen jälkeen persjätöllä omaksi linjaksi kutoselle puomin puolelta. Kokeilin myös ohjata kutosta toiselta puolen, mutta se teki seiskan ohjaamisen mahdottomaksi. En millään päässyt koiran edelle. Ysillä koiraa piti kääntää kohti putkea. Mun ohjaukset on liian suuret Rinnalle. Rinna kun tekee kaiken suuresti, niin mun ohjauksen pitäisi olla pienempää. Koira löysi putken suun pienellä kädeneleellä lähetettynä. Isommalla käden heilauksella se kiersi väärään päähän putkea. 

Kaksitoista kannatti ohjata poispäinkäännöllä, jolloin sain etumatkaa neljääntoista ohjaukseen. Rinna meni sinne herkästi vitosen kautta, mutta kun sain etumatkaa niin ehdin ohjaamaan koiran hallitummin putkeen. Tätä pidemmälle ei Rinnan kanssa tällä kertaa ehditty. Pitää joskus toiste rakentaa samainen rata ja vääntää lisää.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Ja taas!

Nyt kun RINNAN tassut näyttää olevan vähitellen kunnossa, niin SARALLA on sitten viiltohaava varpaassa :( Sara on siis vuorostaan nyt saikulla.

Eilen treenattiin vähän Päivin kanssa Sirkuskentällä. Koirat vuorotteli. RINNASSA oli saikkunsa jälkeen liikaa virtaa. Se teki ruudun paikan tarjontaa. Tehtiin ensin ilman alustaa ja koira vaan hössötti. Kosketusalustan kanssa mukana oli enempi ajatusta, mutta kosketusalustan kriteerit pitäisi opettaa koiralle selvemmiksi, se ei ole hipaisualusta.... Seuraamisessa koiran kierrokset näkyi ääntelynä. Laitoin näistä sen hetkiseksi maahan makaamaan. Toiminee. Seuraaminen noin muuten oli aika kivaa, juoksussa oli edistämistä. Rinna teki vielä jäävistä seisomisia ja maahanmenoja tasajalkaa. Näihin voisi alkaa lisäämään haastetta.

SARA teki myöskin ruudussa paikan tarjontaa. Se osaa jo paremmin, mutta voisi se vieläkin paremmin osata. Tällä kertaa Päivi seisoi koiran tiellä ruudussa ja Sarppaa se häiritsi. Sitten tehtiin kaukoja ja koira äänteli näissä :/ Se ei ole ennen noin paljoa äännellyt, ehkä se haava varpaassa vaivasi :/ Nyt tosiaan Sara päätyi saikulle.

torstai 28. marraskuuta 2013

Vanhoja muistellen

SARAN aksoissa tehtiin jo Rinnan eskaritreeneistä tuttuja harjoitteita. Halusin kokeilla näitä vielä enemmällä hifistelyllä. A-radalla jaakotin kolmosella. Se toimi hyvin, kunhan vain en löysäillyt ohjauksessa. Sara irtoaa Rinnaa huonommin ja jouduin saattelemaan sitä 4./10. putkesta 6./12. putkeen. Kasilla takaakierto ja ysillä jaakotus toimi hyvin.

B-radalla kokeilin alkua kolmosputken päästä kutsuen tehden valssia kakkosen ja kolmosen väliin sekä lähettäen koiran kolmosputken loppupäästä ja ottaen sen vastaan sieltä. Molemmat toimi. Saran kanssa ehdin hyvin jarruttamaan koiraan ysille ja jaakottamaan. Yhdellätoista tiivistettiin kaarretta, se hoitui ihan putkijarrulla :p

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Sirkushuveja

Treenattiin ATD:n kimppavuorolla Sirkuskentällä. SARA tokoili ihan ajatuksella.

  • Kaukoja tehtiin sekä aluksi että lopuksi. Alussa koiralla oli liikaa intoa ja s-i ei ollut puhdas eikä myöskään i-m. Molemmissa koira tuli eteenpäin. Muuten oli hyvä. Loppupuolella tehdessä asennot oli puhtaat, mutta jähmeät. Maanantainen keskittyminen liikkumattomuuteen myös minun tullessa palkan kanssa on selvästi saanut koiran keskittymään enempi asentoihin.
  • Ruudussa tehtiin paikantarjontaa. Saralla on aika hyvä tietämys paikasta - suurpiirteisesti. Koira ei selvästikään osaa, kun alan vaatimaan korjausta muutaman kymmenen sentin sisään. Näihin treeniä. Mun sijainnilla samoin oli nyt vähän väliä. Merkkiä tehtiin vauhtina. Ekoilla koira kurvasi merkin viereen ja siitä siirtyi sitten takaisin päin merkin taakse. Sittemmin koira osasi jarruttaa ajoissa. 
  • Jäävät on taas vähän parantuneet, muttei vieläkään niin priimaa kuin Sara osaisi. Miksihän se ei enää tee parastaan?
  • Tunnaria tehtiin reilulla kymmellä kapulalla isona ympyränä. Ensin pari tällaista ja sitten hyppynoutona sama. Ekoissa koira haisteli kapuloita rauhallisesti, mutta hypyn kanssa haistelu oli rauhatonta. Sitten vielä koira hypyn takaa kutsuna kapuloille minun ollessa kauempana. Tässä koira haisteli hyvin. Sen saa ehkä rauhattomaksi ajatus kiireestä takaisin, joka korostuu hypyn kanssa? Lopuksi tehtiin vielä tavallinen tunnari. Se oli hyvä.
  • Seuraamisessa keskityin käännösten jälkeisiin pysähdyksiin. Oikealla käännyttäessä koira menee helposti yli ja korjaa sitten vasta takaisin. Vasemmalle käännyttäessä perusasento saattaa jäädä liian eteen. Kumpaankin auttoi käskyttäminen sivukäskyllä käännöksessä. Lisäksi liian eteiseen perusasentoon auttoi koiran siirto käskyllä taakse. Tätä pitää vielä vahvistaa, nyt piti alkuun muistella. Käännökset liikkeessäkin on huonoja, etenkin käännös vasempaan. Sille pitäisi tehdä jotain.
  • Luoksetulon stoppia tehtiin takapalkalla. Parissa kisamatkaisessa pysäytys oli huono, mutta pääasiassa ne oli ihan kelpoisia. Oon oppinut kriteerit. Maahanmenoja kokeiltiin monella tavalla, takapalkalla, Pipsan heittäessä lelua koiran taakse ja koiran juoksutusta Pipsan ja mun väliä. Näitä kaikkia on kokeiltu aemminkin ja ehkä nyt juoksutuksessa koiralla oli eniten ajatus taakepäin. Se pysähtyi vinoon. 

Sara pääsi kokeilemaan myös flyballia. Sarppa tajusi ehkä idean tassuilla laitteen läppäämiseen, mutta jäi sitten esittelemaan palloa eikä sillä ollut kiirettä tuoda sitä mulle :D Hauskaa kuitenkin oli.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Mondag

RINNALLA on anturoissaan pieniä haavoja, joten se ei aksassa päässyt radalle. Sen sijaan keskityttiin lähtöihin. Radan juoksin Pyjamakoiran kanssa. Se ei antanut ohjauksessa anteeksi. Se piti saatella esteille ja ohjausen piti olla oikeassa ajassa. Vaikea yhtälö, kun ehdin juoksemaan esteille liian aikaisin :p Pitäisi useammin ohjailla vieraita koiria, niistä oppii!



HAU:n tokoissa tehtiin ensin paikallaanolot, makuu ja istuminen. SARA oli molemmissa hyvin. Kaukot koira teki hyvin. Keskityin siihen, että koira piti seisomisasentonsa minun mennessä palkkamaan koiraa. Se helposti siirtää yhtä tassua minun lähestyessä. Se ei ole sallittua. Ruudussa keskityttiin oikeaan paikkaan. Pallolla palkatessa koira ei keskittynyt, mutta nameihin siirryttyä se osasi paikan aika hyvin. Lisää vielä paikan vahvistusta ja tarkkuutta. Luoksetuloja tehtiin takapalkalla. Stopit oli hyviä, mutta maahanmenot ei sen parempia kuin ennenkään. Tehdään vielä lisää niitä takapalkalla, mutta saa nähdä korjaantuuko ne näin vai tarvitaanko jotain muuta. Seuraamista tehtiin lopuksi räksyttävällä Sätkä-häiriöllä. Seuruutin tarkoituksella Sätkää päin, vaan ei Saraa haitannut :)

RINNA pääsi lopuksi tekemään vielä seuraamista. Se oli virhe. Koiraa ei ollut purettu, en voinut sitä juoksuttaa tai riekuttaa tassujen takia. Se äänteli paljon :/ Eikä se ymmärrä mun harmistumista äänistä, se ääntelee vaan lisää silloin. Jonkin verran auttoi maasta namien syönti lähdöissä, mutta sitten kun lisättiin mukaan häiriöt, niin äänetkin palasi. Saatiin lopulta tehtyä, kun otin namit käteen avuksi. Eli Rinnan vireessä on vielä paljon tekemistä ja mun pitää edelleen keskittyä siihen.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Tiltua

Eilisissä Tiltun treeneissä tehtiin seuraamista koko tunti. En olisi uskonut, mutta RINNA jaksoi tehdä seuraamista kokonaisen tunnin! Treeniä ei tehty tylsästi, vaan se koosui useasta erilaisesta harjoitteesta. Alkuun koira oli liian kierroksilla ja ääntä pääsi. Sain sen kuitenkin nopeasti rauhoitettua hiljaiseksi antamalla koiran syödä nameja maasta lähdöissä. Ensin tehtiin seuraamista ryhmässä liikkurin käskiessä, sitten niin ettei liikkuria saanut totella vaan piti tehdä aina juuri päin vastoin. Seuraavaksi siten, että itse piti olla liikkurina ja samalla seuruuttaa koiraakin. 

Zetaa tehtiin myös ryhmässä, ensin jonossa ja sitten toisia koiria ohitellen samalla koirakoiden aloitettua kaavio eri päistä. Sitten vielä neljän koirakon voimin limittäin asentokäskyt mukana. Rinnaa häiritsi hieman takana seuraamista tekevä vieras koira ja vielä enempi sitä ahdisti vieretysten seuraavat koirat. Näissä Rin äänteli, mutta pääsi onneksi äkkiä asian ylitse. Jääviä tehdessä Rin ei jäänyt ekalla käskyllä, mutta sen jälkeen se osasi. Teetin Rinnalle pelkkiä istumisia, niistä jokuseen koira reagoi seisomalla. Jääviä tehtiin myös siten, että liikuttiin erilailla koirien ohi. Rinna lähti monesti mukaan minun kulkiessa sen ohitse, nämä treeniin. Samoin sen oli vaikea jäädä, jos ohimennessä koskin koiraan. Tehtiin vielä askeleita ja käännöksiä. Rin ei osaa peruuttaa suoraan, sekin treeniin. Lopuksi sain vielä apua Rinnan kontaktikatkoksiin käännöksissä. Kontakti ei katkea, kun askellan käännöksen pienesti enkä nostele jalkoja, jatkossa näin.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ajellen

Lauantaina SARAN koesuoritus käytiin katsastamassa HSKH:n kokeessa Vuokkosilla. Tuomarina oli Carina Savander-Ranne. Paikallaanolot tehtiin ensin ja yksilöliikkeet sitten kaikki kerralla.

Paikallaan makaaminen   8
Koira ei ollut kontaktissa ja totteli maahanmenon hitaasti. Lisäksi se oli haistellut makuun aikana.

Paikallaan istuminen   10
Hyvä!

Ohjattu noutaminen   9 ½
Hidas ja vino merkki. Ruutu oli suoraan edessä, muttei se nyt haitannut.

Zeta   9 ½
Asentojen otot sais olla ripeämmät, maahanmennessä koira äänsikin.

Ruutu   10
Voimaa vois kuitenkin olla lisää stopissa ja maahanmenossa.

Seuraaminen   9
Pistevähennyt vinoista perusasennoista. Ne pitää saada suoriksi! Lisäksi koira äännähti pienesti muutamassa liikkellelähdössä, näissä lähdin itse liian aikaisin liikkeelle. Alussa juokussa koira pari kertaa erkani ja loppua kohden koira tiivisti. Pitäisi löytää tasapaino.

Luoksetulo   5
Jätössä koira äänsi. Stopista se lähti jo liikkurin käskystä ja makuustakin aikoi! Pysäytykset oli vähän valuvia edelleenkin.

Kaukot   6 ½
En huomannut valotaulun ekaa asentoa heti ja sitten tuli kiire. Annoin koiralle vaisun käskyn ja toisen se tartti ekaan vaihtoon.Vaihdotkaan ei ihan täydelliset olleet ja kerran jäi istumaannousu vajaaksi. Lisäksi ääntä jätössä.

Tunnari   9
Kävi kapuloita pari kertaa läpi niitä kuonolla tönien. Lisäksi pientä kapulan puremista paluussa.

Hyppynouto   10
:)

Tulos: EVL1, 273 p. ja sijoitus 3./12.

Ekassa kehässä (paikallaanolot) en saanut koiraa olemaan mun kanssa. Liikkeiden välit oli huonot. Toisen kehän (yksilöt) liikeväleistä en muista mitään, joten niin hyvin ne on mennyt :) Ennen ekaa kehää koira oli turhan korkeilla kierroksilla. Toisen kehän vuoroa jouduttiin odottelemaan parisen tuntia ja koko sen ajan pidin koiraa mukana hallissa. Tämä teki tehtävänsä ja toisessa kehässä koira oli paremmin mukana. Noin yleisesti koira teki liikkeet kuten treeneissäkin. Ääntelyitä oli ja koiraa pitää edelleen työstää äänettömäksi. Lisäksi niitä liikkeitäkin pitää työstää paremmiksi, on niissä paljon parannettavaakin! Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä suoritus :)

Jätin Saran rokotustodistuksen kotiin ja evl:n jälkeen kävin hakemassa sen näytille. Samalla otin RINNAN mukaan. Rin pääsi halliin tekemään vähän tokoakin. Seuraaminen oli alkuun kamalaa. Koira oli liian kierroksilla. Sain sen kuitenkin aika kivasti töihin, kunhan vain olin tarpeeksi mustavalkoinen huomautellen huonoista ja kehuen hyvistä. Alkuun en voinut koskea koiraan kehuessa sitä, sillä kierrokset nousi. Palkkana oli siis pelkkiä kehuja. Kaukoissa koira pystyi nyt tekemään vaihtoja noin viidestä metristä. Muut vaihdot sujui, mutta m-s-vaihdossa se ei osaa lyhennystä ilman apuja. Ostin paikalta 2-kiloisen kapulan ja Rinna pääsi tekemään noutoharjoituksia. Nouto näytti muuten hyvältä, mutta eteentulossa koira ei aina jaksa ojentaa ylöspäin kapulaa. Niskoja pitää siis jumpata lisää. Lisäksi treenasin kapulan heittoa. Koira sai olla sivulla. Alkuun se vähän nyki, mutta lopetti sittten kun ei päässyt siltikään noutamaan. 

---

Ostin auton. Helpottaa koirain elämääkin.

Kolme lemmikkiäni.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Tokoja

Tiistaina treenattiin lenkin varrella Raappavuoden nurtseilla. Satoi vettä. 

SARA teki luoksetulon stoppia takapalkalla. Tästä Sarppa tykkää! Tosin stopit ei olleet parhaita mahdollisia märän nurmikon takia. Otettiin sitten seuraamista. Edellispäivän korjaukset oli koiralla vielä mielessä ja seuraaminen oli kivanoloista. Jäävätkin sujui edellispäivää paremmin. Edelleen kuitenkin maahanmenon koira tekee herkästi väärällä tekniikalla. Siihen kuuria korjaukseksi. Kaukoissa koira jäi kiinni sen vieressä olevaan keppiin :p eikä tehnyt seisomaanlyhennyksiä kunnolla. Ilman keppiä teki. Näihin edelleen varmuutta. Haluan sen tekevän lyhennyksen aina.

RINNAKIN teki luoksetulon stoppia takapalkalla. Näitä pitäisi tehdä ajatuksen kanssa, että saisi stopit paranemaan. Samoin kyynärien nousuun maasta pitäisi puuttua. Rinnan luoksetulon maahanmenon lukko saatiin nyt jotenkin avattua. Avaimena tässä oli nyt lelun käyttö. Toivottavasti toimii jatkossakin, että päästään oikeasti maahanmenoa treenaamaankin. Sitten Rinnakin teki seuraamista, palkkaus edellen laumavietillä. Oli oikein miellyttävää! Edelleen tosin kontakti tippuu käännöksissä ja juoksuun siirrossa. Jäävistä tehtiin istumista seuraamisesta. Ekalla koira seisoi, muilla istui hyvin. Muita asentoja opeteltiin vain tasajalkaa asennon ottoa. Nämä vaatii vielä treeni. Rinnan kaukoissa on edelleen paljon töitä. Seisomaanlyhennyksia se ei osaa ilman apuja. Nyt se oli niin väärässä mielentilassa, ettei osannut juuri muutakaan :p

Rinna teki myös puistoagilityä. Tehtiin takaakietoja, valsseja ja poispäinkääntöä. Koiralla nousi tässäkin välillä kierrokset ja sitä piti rauhoitella kuuntelemaan mitä minä sen halusin tekevän.

---

Keskiviikona tokoiltiin lähikentällä. SARA aloitti ruudun paikan treenaamisella. Sitä sotkee mun sijainti. Tarvii siis treenata lisää. Vauhtiruutuja ja -merkkejäkin tehtiin. Kaukot tehtiin juoksutuksen jälkeen ja vikaan meni eka s-i-vaihto. Sen jälkeen koira paransi. 

Toisella kierroksella Sara teki ohjattua noutoa yhdellä kapulalla. Ei siis voinut mennä pieleen. Asennon kriteereistä merkillä pitää pitää kiinni. Sitten tehtiin luoksetuloa takapalkalla. Stoppeja on työstetty enempi ja ne näyttikin hyviltä, maahanmenot ei niinkään. Niitäkin pitäisi treenata.

Kolmannella kierroksella Sara työsti seuraamista, lähinnä käännöksiä. Kokeilin Iidan neuvoa eli vasemmalle käännyttäessä vasen jalka kääntää koiran. Tätä pitää kokeilla toistekin. Muuten käännökset tuntui hyviltä. Ja seuruu yleisestikin. Sara osaa myös nyt korjata käskystä perusasennon taemmas. Tarvii vaan vahvistella sitä vielä.

RINNAKIN teki ruutua. Sillä on selvän tuntuinen käsitys paikasta läheltä paikkaa treenatessa. Vauhdilla esimerkiksi kierron kautta tullessa koira saattaa valahtaa takaa ulos ruudusta, mutta kokeenomaisesti tehdessä koira tarjoaa edelleen paikkaa edestä. Jatkettaneen kosketusalustalla edelleen. Jäävistä maahanmenoissa ja seisomisissa työstettiin edelleen tasajalkaa asennon ottoa. Nämä tarvii vaan treeniä. Istumista tehtiin seuraamisen yhteydessä ja paristi koira teki seisomisen. Erottelutreeniä kaivataan. Lisäksi Rin teki kaukoja, mutta edelleen vire on näihin liian korkealla. 

Toisella kierroksella Rin teki luoksetulon pysäytyksiä. Stopit tehtiin takapalkalla ja maahanmenoja tehtiin erikseen. Maahanmenot onnistui tänäänkin! Seuraamistakin tehtiin ja se oli taaskin hyvää. Oon nyt vähän niinku oppinut treenaamaan Rinnankin kanssa :)

tiistai 19. marraskuuta 2013

Maanantaita

RINNAN aksoissa treenattiin takaaleikkauksia:


Ysillä tuli arvatenkin ongelmaksi koiran kääntäminen oikeaan putkipäähän. Otin koiraa käteen ja lopulta onnistuin niinkin hyvin, että koira tarrasi hampailla käteen kiinni :p Mutta siis sain otettua koiran haltuun ennen hyppyä ja lähetettyä oikeaan putkipäähän. 

Toinen ongelmakohta oli kasilla, josta koira paineli suorinta tietä väärän hypyn kautta putken väärään päähän. Tähän avuksi pitäsi tehdä paljon vääntöä ja kääntöä hypyillä. Treeniin ne. Tätä pidemmälle ei radalla ehditty.

Rinnan lähdöt on nyt siinä pisteessä, että voin sen jättää aloitukseen pariksi kertaa. Sitten koiran kierrokset nousee niin paljon, ettei se enää pysy. Mutta edistystä siis kuitenkin. Treeniä lisää vaan.

*

SARAN ATD:n tokoissa olin tällä kertaa Iidan parina. Ensin tehtiin ohjattua noutoa ruudun ollessa taustalla. Ja Sara meni lankaan!



Se lähti ekalla käskyllä merkin ohi ruutuun. Sittemmin oikean kapulan nouto oli vaikeaa, koira saattoi herkästi suunnata ruutuun ja sitten napata vääränkin kapulan. Saatiin kuitenkin lopulta onnistumaankin, mutta tällaisia ehdottomasti lisää. Merkkiä palkkailin nopeaksi.

Seuraamista tehtiin paljon käskytettyä. Sara on alkanut kuuntelemaan entistä enempi liikkuria. Se häiritsee etenkin zetassa, jossa liikkurin käskystä seuruu muuttuu rauhattomaksi. Nyt tehtiin seuraamista, jossa komensin koiraa seuraamaan kunnolla ja vastaavasti kehuin sen tehdessä hyvin välittämättä liikkurista. Lisäksi puutuin koiran edistelyyn ja tiiviyteen. Loppua kohden seuruu parani. Edistämiseen voisin opettaa koiran käskystä siirtymään taaksepäin. Asennoista seuruun takia maahanmenot ja seisomiset on huonoja, lisäksi nyt koira teki jostain syystä istumisia maahanmenon sijaan. Kaukot tehtiin lopuksi kokeenomaisesti. Oli ok.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kuka pelkää maalimiestä?

No RINNA :p Rinna kävi siis näyttämässä suojelukoiran ominaisuuksiaan Juha Korrille Lohjalla.

Alla lainauksena suojelukoiratestistä:

"Testin kulku saattaa hieman vaihdella riippuen koirasta. Yleensä aloitetaan sillä, että testaaja ottaa kontaktin koiraan ihan kaverina ja arvioi yleensäkin koiran suhtautumista vieraaseen ihmiseen. Tämän jälkeen testataan koiran saalisviettiä mahdollisimman puhtailla saalisärsykkeillä, saalispuruilla ja palkitsemalla koiraa. Samalla arvioidaan koiran koko työskentely puruotteineen, itsevarmuuksineen jne. Testaaja myös kuormittaa koiraa sen mukaan, kuinka varmalta koira tuntuu. Tietyin edellytyksin seuraavassa vaiheessa testataan vielä koiran kykyä vastata suoraan uhkaan, mutta tämä osa jätetään lähes aina tekemättä."

Nyt siis koiraa ja sen ominaisuuksia lähestyttiin eri kautta kuin viimeksi Rinnan ollessa maalimiehellä. Viimeksi mentiin enemmän puolustuksen kautta. Halusinkin nähdä Rinnan reagoinnin, kun sitä lähestytään erilailla. Ja tottakai halusin kuulla toisenkin maalimiehen mielipiteen koiran ominaisuuksista.




"Välillä minimistä maksimiin on värikoodit punainen, keltainen ja vihreä. Punainen tarkoittaa, että ko. ominaisuuden vuoksi maalimies ei uskoisi saavansa tälle koiralle IPO tuloksia. Keltainen tarkoittaa, että treenaamalla maalimies uskoisi mahdollisuuksiinsa. Vihreä tarkoittaa, että maalimies ei hetkeäkään epäröi, etteikö koira olisi ko. ominaisuuden osalta valmis mahdollisesti suuriinkin tekoihin IPO kentillä :)"

Rinnassa eniten työstettävää olisi sen toimintakyvyssä. Toimintakyvyssä näkyy, että koira ottaa uhkaeleistä painetta eikä esimerkiksi sen saaliskäyttäytyminen ole siksi ihan puhdasta. Se murinaääni muuttui korkeammaksi. Kuitenkin jo tämän yhden treenin aikana koira paransi. Rinnalla riittää sisua.

Puruotteeksi Rinnalle kelpaa vähän vajaakin ote. Sille ei ole niin väliksi onko suu täynnä tavaraa. Videon alussakin näkee, että koira ottaa patukasta mieluummin narusta kiinni kuin keskiosasta. Eikä tyynyynkään koira ottanut heti kiinni kuin se olisi voinut. Eli viettiä voisi olla enemmänkin. Ote kuitenkin parani leikityksen aikana. Muutenkin koiran käytös oli erilaista testin kuluessa koiran voittaessa lelun. Alussa se leikki lelulla sitä nakellen ja ravistellen ja lopussa kantoi lelua tyynempänä eli saalisvietti oli enemmän käytössä. Puolustuskäyttäytymistä ei testattu lainkaan.

Lopputulema on siis se, että Rinnalle saisi Korrin mukaan suojelusta tuloksen, jos vaan vähän vaivaa näkisi. 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Fyssarointia

Koirat kävi jälleen Petra Snellman-Niemenpalon käsiteltävinä. Ne tykkää ihan hirveesti Petrasta. Etenkin Sara, joka kaatoi innostuksissaan kahvit läppärille....

SARALLA oli vähän jäykkyyttä rinta- ja lannerangassa. Rintarangassa enempi oikealla puolen ja lannerangassa vasemmalla. Eli Saraksi (jolla yleensä ei ole mitään) pahasti. RINNALLA oli tukkoisuutta jälleen pitkissä selkälihaksissa ja sen lisäksi hieman lannerangassa. Rinnan tyyppiviat.

Painot: SARA 16 kg, RINNA 15,6 kg.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Ostetaan uusi pää

Eilisissä RINNAN aksoissa kerrattiin takaakiertoja ja jaakotuksia:

Ohjasin Rinnaa löysästi ja Rinna otti siitä kaiken heti irti. Se oli kamala. Se kiehui, räksytti ja tiputteli rimoja. Se meni ihan omissa sfääreissään, ahneelle koiralle ei edes namit kelvanneet (ikinä ennen ei oo käynyt näin!). Jotenkin sain ohjaukseni paranemaan ja koiran kuriin. Rimojen tiputtelukin lakkasi.

Miksi ohjaan välillä Rinnaa sille sopivalla jämäkkyydellä ja miksi useinmiten en? Mikä saa sen mussa aikaan? Miten saan jämäkkyyden itsestäni aina tarvittaessa esille? Jatketaan vissiin harjoituksia :p

*

HAU:n tokoissa:

SARALLE
  • Luoksetulon stoppeja tehtiin takapalkalla. Vapautus takapalkalle vauhdista oli huonompi kuin stopin kautta vapautus. 
  • Kaukot tehtiin heti luoksetulojen jälkeen samasta kohdasta ja koira meni lankaan. Se tuli eteenpäin. Muistuttelun jälkeen kaukot sujui. Seisomaannousujen lyhennystä koira ei alkuun tehnyt, syynä ehkä koiran takana räksyttävät aksakoirat.
  • Merkkiä tehtiin vauhtina.
  • Ruudussa tehtiin ensin paikanhakua läheltä. Hyvin meni. Sitten kauempaa eikä koira osannutkaan enää niin hyvin. Minun sijainti ei vaikuttanut koiran osaamiseen, mutta ehkei se vaan kovempaan vauhtia tullessaan osaa tähdätä oikeaan kohtaan tai jotain :p

RINNALLE
  • Ruutua ensin kosketusalusta ja sitten ilman. Paikan hakua tehtiin palloa heittäen, heitin välillä jo oikeaan suuntaan hakeutumisesta. Rinna osasi joka suunnasta suunnata oikeaan suuntaan, mutta tarkkaa paikkaa pitää vielä treeniä. Lisäksi Rinna sai mennä ruutuun hypyn ja puomin kautta. 
  • Luoksetulon stoppia tehtiin ensin putken kautta koiraa juoksuttaen, sitten takapalkan kanssa. Takapalkan kanssa sujui kivasti. Maahanmenoja Rinna ei edelleenkään osaa. Asennoissa pysymistä pitää myös treenata.
  • Seuraamista tehtiin laumavietillä. Jotenkin ei vain tuntunut hyvältä, vaikka koira kontaktiakin piti hyvin häiriössäkin.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Koemaiset

Tänään ATD:n koemaisissa tokotreeneissä tehtiin vain yksilöliikkeet eikä paikallaanoloja lainkaan.

SARA teki liikkeet palkatta, virheistä huomauttelin. Liikkeet tehtiin normijärkässä.
  • Seuraamisen alussa koira katsahteli merkkejä, hyi. Pari perusasentoa oli vinot ja kerran koira äännähti. Mutta noin muuten hyvää tekemistä.
  • Zetassa seisominen ja maahanmeno olisi voineet olla ripeämpiäkin. Maahanmennessä koira äännähti. Huomautin siitä ja otettiin maahanmeno uusiksi.
  • Luoksetulossa koira äänsi käveltyäni muutaman metrin koirasta poispäin. Tästäkin huomautus ja liike alusta. Stoppi oli venyvä, mutta maahanmeno ihan hyvä.
  • Ruutu oli lähellä seinää ja kehänauhoja. Matkalla oli lisäksi pari ylimääräistä merkkiä. Sara tarjosi ruudussa huonoa paikkaa. Korjuutin ja vasta kolmannesta paikka oli hyvä.
  • Ohjattu nouto tehtiin ruutuun päin. Kapulan vieressä oli myös merkki häiriönä. Merkillä koira oli vähän vinossa, korjuutin.
  • Hyppynoudossa heitin kapulan ulos kehästä repun viereen pystyyn. Sara sai sen hakea silti. Se ei heti huomannut kapulaa ja etsiskeli hetkisen. Muuten oli hyvä.
  • Tunnarissa pääsi pieni lähtöääni, muuten liike oli hyvä.
  • Kaukoissa koira äänsi sivulla maahanmennessä. Siitä huomautus ja uusiksi. Kaukovaihdot oli hyvät, mutta ekassa vaihdossakin koira äänsi.
  • Liikkeiden välit oli hyvät.

RINNAN kanssa koitin pelailla äänettömyyden kanssa ennaltaehkäisten niitä namittamalla koiraa sopivassa kohdassa. Liikkeet oli sotketussa järjestyksessä, mutten muista miten.
  • Seuraamisessa nakkelin nameja maahan liikkeellelähdöissä aina kun koira tuntui nostavan liikaa kierroksia. Käännöksissä kontakti tippuili. Askeleet ja käännökset oli hyvät.
  • Liikkeestä istumisessa myöskin namitin koiran liikkeellelähdössä. Istuessa koira oli aika hektinen.
  • Luoksetulo tehtiin ilman pysäytyksiä ja koira törmäsi sivulle tullessa.
  • Ruutuun matkalla oli edelleen pari ylimääräistä merkkiä. Rinna meni ensin ruutua lähempänä olevalle ja siitä toisella käskyllä ruutuun kosketusalustalle. Seuraamaantullessa koira juoksi ensin ohi, mutta korjasi itse siistiksi.
  • Hyppynoudossa Rin sai liian pienen kapulan ja joutui vähän hakemaan nostoa maavaran ollessa niin pieni. Koira ennakoi edestä sivulle siirtymän, korjasin koiraa. Namitin ennen noutoon lähettämistä.
  • Metallinoudossa myöskin namitin ennen noutoon lähettämistä ja edelleen koira ennakoi edestä sivulle siirtymän ja korjasin.
  • Tunnarissakin namitin koiraa lähettäessä. Eteentulossa koira oli vähän tiivis, Rin ei ennakoinut nyt sivulle siirtymää.
  • Kaukoissa tehtiin avon vaihdot 10 metristä. Oli ok.
  • Liikkeiden väleihin en itse muistanut keskittyä kuten Rinnan kanssa kuuluu :/

Lopuksi Rinna teki vielä korjauksena tunnarin luovutusta. Ruutuun lähetin koiraa ensin merkkien ollessa häiriönä ja alkuun koira meni niille, mutta sitten se ei enää niistä välittänyt. Paikanhakua tehtiin vielä ilman alustaa jo oikeaan paikkaan suuntautuvasta liikkeestä namilla nakaten. Liikkeiden välejäkin muisteltiin.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Juoksua

Mentiin Inkan kanssa Vaakkoihin. Inka teki tällä kertaa RINNALLE jälkeä n. 1,5 km kuudella kepillä. Jälki ajettiin pari tuntia vanhana. Janaa oli muutaman kymmentä metriä. Rinna eteni sen hyvin, mutta jäljesnostokohdassa se harhaili ja kävi pissallakin ennen kuin nosti sen. Jäljestys sujui taas vauhdikkaasti ja koiran kanssa edettiin juosten. Jäljen kanssa saman ikäisiä harhoja oli, muttei Rinnaa ne haitanneet. Kulmissa Rnna edelleen tarkasteli, nyt terävä kulma ei eronnut tavallisesta kulmasta. Aivan lopussa kymmenisen metriä vikasta kepistä koira teki hukan ja se kierrätti lenkin palaten kohtaan, jossa jäljen hukkasi. Uudella yrityksellä päästiin loppuun asti. Hukkakohdassa jälki ylitti tien, muut tien ylitykset sujui hyvin. Kaikki kepit löytyi, jopa normaalia pienempi vika keppi.

Jälkien jäleen juoksutettiin koirille vielä viestiä. Menin koirien kanssa n. 200 metrin päähän B-pisteelle ja sieltä tein jälkeä n. 20 metriä C:lle. Oli tarkotus tehdä pidempää jälkeä, mutta maasto pisti vastaan. B:ltä C:lle maasto laski alaspäin eikä B:ltä nähnyt C:lle. Juoksutettiin koiria vuorotellen Rinnan juostessa aina ensin B-A-C-A-C-A. Ekalla kerralla C:lle tullessa Rin tuli vähän vinosti, toisella kerralla se tuli suoraan. Nyt ei ollut mitään ongelmia juoksuissa.

Tope

Torstaina SARAN aksoissa:


Ekaksi rata ärsytti, mutta se osoittautuikin hauskaksi. Saralla meinasi kaarteet venähtää ja kääntyminen oli huonoa. Kaikki oli kuitenkin kiinni vain ohjauksesta. Paremmalla ohjauksella koirakin paransi. Putkijarrua Sara ei enää osannut, pitäisi muistuttaa siitä. Kasilla ja neljällätoista koira hyppäsi herkästi pitkästi, mutta ajoissa olevalla ohjauksella sain koiran käännettyä kivasti jo ennen hyppäämistä. Pituudella käänsin koiraa liian tiukasti ja koira tipahti palikoiden keskelle. Se ei onneksi näyttänyt loukkaavan itseään.

*

Aiemmin lähikenttäiltiin RINNAN kanssa. Seuraamista tehtiin laumavietillä. Rinna tuntuu palkkautuvan ihan hyvin pelkällä sosiaalisella palkalla. Työstettiin erityisesti kontaktia käännöksissä. Kääntyessä koiran kontakti useimmiten tipahtaa. Tätä saadaa työstää vielä jatkossakin. Luoksetulon maahanmenoa tehtiin kierojen kautta ohjaten koira jakojen väliin. Lisäksi opetan nyt Rinnallekin tasajalkaa maahanmenon. Kaukojakin työstettiin. Niihin tarvitaan rutiineja. Olen lipsunut m-s-vaihdon lyhennyksestä ja nyt korjataan sitäkin.

Rinnan kanssa tokoillessa on monesta kohtaa menty oikotietä laiskuuttani. Eikä jo opittuja asioita ole ylläpidetty. Ehkei toivoa ole kuitenkaan menetetty, sillä Saralle tuli ihan tietämättömyyttäni opetettua asioita ensin väärin ja sitten korjattua. Ihan hyvä kait siitäkin tuli.

---

Perjantaina juhlittiin Skipperin valioitumista ATD:n hallilla. Samalla tokoiltiin. RINNA aloitti vinoilla hyppynoudoilla. Käytin apuja. Sitten hyppynoutoa painavalla kolisevalla metallikapulalla. Ei ollut ongelmaksi. Tunnarikapulalla muistuteltiin ensin väljempää luovutusta lelulla ohjaten. Sitten tehtiin tunnari liikkeenä. Koira teki siistiä varmaa haistelua ja löysi oman. Palkkasin vauhdista. Seuraamista tehtiin jälleen laumaviettiä hyödyntäen. Näytti kuulemma ihan hyvältä :) Merkki sujui muistuttelun jälkeen. Ruutua tehtiin läheltä paikanhakuna. Alustaa ei ollut ja koira tarjosi etureinapaikkaa :/

SARA teki kivalla ilmeellä seuraamista, tosin vähän tiivistähän se oli. Jäävistä istuminen oli hidas minun peruutellessa ja muut oli hyviä, seuraamisen kanssa oli toisinpäin. Annoin käsimerkkiavut maahanmenoon ja seisomiseen nopeuttamaan. Seisomisessa sain koiran seisomaan hypyn kautta. Tykkäsin, pitää kaivella se koirasta esille. Kaukoja tehtiin yleisö selän takana. Hyvin teki.

Loppuun otettiin vielä paikallaanolot. RINNA oli rivissä. Maahanmenot koira osaa tehdä nopsasti, mutta rivissä odottelun jälkeen koira meni hitaasti maahan. Näihin treeniä.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Tokoo

Aamulla Päivin kanssa lähikentällä. Koirat vuorotteli

RINNA
  • Seuraamista tehtiin laumavietillä. Rinna otti tämän tosissaan.
  • Kaukoja saa treenata vielä lisää.
  • Ruutua tehtiin ensin kosketusalustalla. Namitin lähdöt eikä koira äännellyt. Sitten tehtiin läheltä paikanhakua.
  • Luoksetulon pysäytyksiä tehtiin kiertojen kanssa Päivin heittäessä lelua koiran taakse. Stopeissa koira kääntyy ympäri ja maahan se ei osaa edelleenkään mennä :p
  • Tunnarin luovutuksia kauluksesta palkaten.
SARA
  • Luoksetuloa tehtiin Päivin heittäessä pysäytyksistä lelua koiran taakse. Ekassa stoppi valui, mutta sen jälkeen koira alkoi selvästi ajatella taaksepäin. Hyvä!
  • Seuraamisessa oli mukana pientä edistystä ja yksi pieni äännähdys. Muuten hyvää.
  • Kaukot oli ok.
  • Ruutua tehtiin ensin kosketusalustalla, sitten ilman paikanhakuna läheltä. Merkkiä vauhditettiin heittämällä lelua koiran perään.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Takaa

RINNAN eskaritreeneissä oli takaakierrot teemana:


Niiston sijaan Ville opetti tekemään A-radalla kolmoselle ja vitoselle ohjaukseksi ikäänkuin takaakierron, mutta vastakkaisella jalalla, jolloin rintakasuunta osoittaa seuraavalle esteelle. Helposti lipsahdin peittämään siivekkeen (koira meni putkeen), "tässättelemään" turhaan (koira kielsi) tai antamaan turhaa apua nykimällä yläkropalla (koira ei tarvii). Näistä kun pääsin eroon, niin tuntui ihan hyvältä ohjaustavalta.

B-rataa tehtiin lopuksi nopeasti. Siinä pääsi käyttämään myös normaalia takaakiertoakin. Uuden ohjauksen lisäksi treenattiin keppejä, jossa Rinna kesti taas taaksejättäytymisen, sekä lähtöjä, jotka edelleen vaatii treeniä.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Päivän treenit

RINNAN aksoissa:


Ohjelmassa oli jaakotukset. Arvatenkin tein ne liian myöhään ja väärin, mutta opin oikeamman ajoituksen ja oikeamman tavan. Lisäksi tehtiin putki-puomi-erottelua eikä koira tehnyt kertaakaan väärää valintaa!

Mun motivaatio on ollut Rinnan kanssa aksaamiseen vähän koetuksella, joten nämä onnistuneet treenit tuli aika tilauksesta. 

*

Sitten SARAN tokotreeneihin ATD:n hallille. Ensin tehtiin molemmat paikallaanolot häirittyinä. Häiriönä oli koirien edessä luoksetulon tekevä koirakko sekä koirien välissä pujotteleva koirakko. Saraa ei haitannut. 

Tunnari tehtiin Eevan treeniliivin päälle. Tunnareille mentiin pressun ylitse. Sara etsi oman varmasti. Kaukotkin tehtiin pressun päällä Eevan hypellessä koiran vieressä ja takana. Ensin koira reagoi Eevaan laittamalla korvat luimuun ekassa vaihdossa. Se teki vaihdon (m-s) pitkänä, mutta pystyi kuitenkin tekemään vaihdot puhtaasti senkin jälkeen. Jossain vaiheessa koirasta pääsi ääni ja puhuttelin koiraa. Sen jälkeen tuli ongelma maahanmenoon. Sara ei ehkä ymmärtänyt torun tulleen äänestä vaan asennosta :/ Saatiin kuitenkin bugi korjattua. Loppuun vielä kaukot ilman häiriöitä ja edelleen koira teki hyvin.

Ruutuun Saran piti juosta istuvan ja parin seisovan ihmisen sekä koiran välistä. Ruutua ennen oli pressu maassa. Sara löysi ihan kivasti ruutuun. Sitten ruutua siirrettiin muutama metri pressun jäädessä paikoilleen ja koira edelleen suuntasi samaan paikkaan. Stoppasin koiran ennen menoa ja silloin Sara oikeasti katsoi ruudun paikan. Nämä on edelleen vaikeita Saralle. Siirrettiin ruutua vielä hallin kulmaan. Merkki oli aivan verhon vieressä eikä Sara voinut mennä kunnolla merkille. Se meni sinne kunnolla vasta kun ohjasin sen namilla. Ruutuun koira meni edelliset ruudun paikat juosten tsekaten, mutta löysi uuden ruudun paikan ihan itse. Toistolla se meni suoraan ruutuun. Näissä koiran paikka ruudussa ei ole ideaali, eli näissä voisi pitää aina kosketusalustaa apuna.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Sirkeä

Sirke Viitanen koulutti HAU:n tokokoirakoita. RINNA pääsi mukaan koulutukseen. Ekalla kierroksella katsastettiin Rinnan luoksetulon maahanpysäytystä. Jatketaan kiertojen kanssa treenaamisella. Silloin Rin menee hyvällä tavalla maahan. Nyt koira käsketään apujen kanssa lähellä maahan ja vähitellen kasvatetaan matkaa. Lisäksi mietittiin tunnarin luovutusta, joka Rinnalla on liian tiivis. Tähänkin toimi kauluksesta palkkaus.

Toisella kierroksella keskityttiin seuraamiseen. Rinnan seuraamista nähtyään Sirke ehdotti laumavietin käyttöä. Huonoon käytökseen puututaan rauhallisin elkein ettei nostateta vahingossakaan koiraa ja hyvästä työstä palkataan hyväksynnällä, rauhallinen kehu ja silitys. Rinnan painamista korjattiin fyysisesti rauhallisen ottein siirtämällä koiraa taaksepäin. Tuntui jo toimivan. Koira ainakin teki enempi tosissaan töitä

Muistioon:
  • Painonsiirrot taakse asennoissa. Tasajalkaa asennon otto.
  • Palkkaus jo suuntautuvasta liikkeestä, esim. perusasentoon tulossa jo ennen istumista ja ruudussa koiran siirtymisestä kohti oikeaa paikkaa.
  • Ruudussa palkkaaminen!
  • Takapalkka luoksetulossa: vapautus takapalkalle vauhdista suoraan (ei stoppia), välillä ohjaajan kierron kautta palkalle. 
  • Luoksetulossa stopissa koiralle koppi. 
  • Lelun varastaminen, jos koira ei yritä tarpeeksi --> sisuuntuu.
  • Patoaminen: hetsaus, käsky, patoaminen ja vapautus. Kuiskailu patoamisessa. Patoaminen kapulalle.
  • Kapulan tavoittelu: palkka tavoittelusta, kosketuksesta, otteesta, kunnon otteesta jne.
  • Ohjatussa noudossa koiran mennessä väärälle kapulalle ohjaaja juoksee oikealle. Kapulan ohitus käskystä.

SARAKIN oli mukana. Se pääsi häiriökoiraksi paikkamakuuseen. Tehtiin kahdesti lyhyt makuu piiloon mennen. Sara meni lonkalleen toisella kertaa, mutta korjasi asentonsa käskystä. Muistuttelin vielä asennosta erikseen. Lisäksi Saran kanssa tehtiin käskytöntä seuraamista ihan tarjonnan kautta. Siltikin koira äännähti parissa liikkeellelähdössä :/ Lopuksi tehtiin vielä ruutua kosketusalustalla ja lähempää paikanhakua ilman alustaa. Oli hyvää.