lauantai 29. tammikuuta 2011

Jessica Svanljungin tokokoulutus


HSKP järjesti kouluttajilleen koulutusta. Kouluttajana oli Jessica Svanljung ja paikkana Tiltun Koirakoulu. SARAN ekassa sessiossa otettiin ruutua. Vieraassa paikassa merkiltä ruutuunmeno on epävarmaa ja nyt ekana tehtiinkin näyttöruutu. Sitten juoksutettin koiraa merkiltä ruutuun ja uudesta merkille jne. Kertaalleen otettiin myös koko liikkeenä käskytyksin, ei ennakointia! Paikka oli Saralle uusi ja se näkyi etenkin ekoissa merkillemenoissa, joissa koira kulki hidasta laukkaa. Lisäksi ekassa merkissä sivulla ollut peili yllätti koiran ;D Merkkiä pitää vielä vahvistaa. Pääasiassa merkit oli hyviä, mutta välillä koiruus ei ollut kohtisuorassa sen takana. Ruudussa oikeaa paikkaa myöskin pitää vahvistaa ja sen hakua eri suunnista. Ruudun takaa ruutuun hakuun voisi olla eri käskysana (esim. "Tule", josta pysäytys). Lisäksi mun pitää opetella oikea käskytysajankohta... 


Toisella kierroksella otettiin Saran kanssa idaria. Asennot meni oikein ja Sarppa seurasi hyvin, myös seinää kohden. Asennoista istuminen oli napakka. Seisominen oli taas hieman vino. Tähän avuksi palkkauksen suunta. Lisäksi koira pikkasen teputteli mun kiertäessä taakse, treenin puutetta. Maahanmenoihin voitaisiin tehdä kuuri avuilla, sillä nyt koira ei suoriltaan tippunut maahan. Seuraamisesta tuli taas noottia, että kävelen liian nopeasti. Toistaiseksi en kuitenkaan aio vauhtia muuttaa. Katsellaan sitten uudestaan, kunhan kaikki muut liikkuvat osat on kunnossa... Kontakti pysyi seuruussa, mutta peruasennossa ennen liikkeellelähtöä katse harhaili (tosin käytin eri käskyä (Rinnan käskyä) kuin normaalisti!). Tehtiinkin sitten kuitenkin perusasentoa häiriössä. Ensin Jessica teki häiriötä äänellä ja liikeellä. Ekoihin Sa reagoi, sen jälkeen piti kontaktin. Kun häiriötä vaihdettiin astetta haastavampaan, kapulan ja lelujen heittoon, niin ekalla taas jouduin huomauttamaan.


Loppuun otettiin vielä paikallaanolot, molemmat kaksiminuuttisina piilon kanssa. Istumisessa koiran etutassut jäi suppuun ja se siirsikin toista istunnon aikana. Muuten oli hyvä. Tarvii siis kattoa, että ennen jättöä tassut on hyvin. Makuussa käskytykset otettiin erikseen. Koira ei reagoinut muiden käskytyksiin, mutta meni maahan vasta toisella käskyllä. Makuun aikana Sara tippui lonkalleen, kokeessahan se on kertaalleen sallittua, mutta mä en sitä kuintenkaan haluaisi tapahtuvan ollenkaan. Muuten makuu oli priimaa, Sas ei välittänyt häiriöstä.


RINNAKIN oli mukana. Lähinnä se odotti seinässä kiinni. Oli muuten lähinnä ihan hiljaa! Tein sen kanssa tauolla peruasentoja ja vähän seuruuta sekä leluruutuja. Perusasennoille tekisi hyvää ottaa niitä kuurina runsain avuin, jotta pennelle selviäisi oikea paikka tarkemmin.

Lähinnä tokoa


Torstaina käytiin suht pikaiseen Sporttikoirahallilla. SARALLE ensin hyppytekniikkana viidellä okserilla perussarja. Suoran lopussa oli putki. Sijoituin joko koiran taakse tai suoran sivulle. Pari kertaa Sa kolautti rimoja, muttei rimat pudonneet. RINNA teki agilitynä mustaa putkea. Se kyllä menee hyvin tuohonkin putkeen, mutta saattaa kääntyä putkessa ympäri. Nyt aloitettiin suoralla putkella, jota vähitellen muutin aina tiukaksi U:ksi asti. Sitten vaihdettiin tokoiluksi. Rin teki peruasentoja. Tehtiin myös perusasennosta maahanmenoja. Ohjasin kaikissa namilla. Jonkun verran seuraamistakin tehtiin. Vauhtimaahanmenoihin kokeilin käyttää lelua. Pennun kierrokset nousee näissä turhan korkeiksi ja sormet on vaarassa, joten palattiin namipalkkaukseen. Liikkestä seisomisetkin tehtiin kunnon avuin. Älyttömän hyvin pentunen taas keskittyi. Muutaman kerran se karkasi putkiin, mutta muista pennuista se ei välittänyt yhtään. Veikkakin sai käydä häiritsemässä ja Rin vain tapitti perusasennossa!


Sarppa ei ehtinyt tehdä ollenkaan tokoa. Eipä sillä, eihän mulla ollut mitään suunnitelmaakaan. Selkeesti pitäisi alkaa molemien kanssa treenaamaan tokoa taas säännöllisemmin ja tavoitteellisemmin!


---


Perjantaina oli taas RINNAN tokokurssia. Aloitettiin kolmella eri pisteellä, joissa yhdessä tehtiin liikkeestä seisomista, toisessa liikkeestä maahanmenoa ja kolmannessa seuraamista. Jääviin otin reilut avut mukaan, jotta terävyyttä niihin saataisiin enempi. Rinnan seuraaminen on parantunut, kun yhdistin siihenkin käskysanan... Sitten laudan korkuista hyppyä. Ekalla kerralla kävelin koiran rinnalla sen hypätessä, loput kerran otettiin lähetyksinä sivulta hypyn takana odottavalle lelulle. Loppussa tehtiin vielä luoksepäästettävyys ja paikkamakuuta. Luoksepäästettävyydessä ei tule Rinnan kanssa olemaan ongelmia. Se vain tapittaa perusasennossa ;) Makuussa jäin lähelle ja palkkasin tiheään. Perusasennosta maahanmenossa pennen makuuasento on herkästi vino tiiviin katsekontaktin takia. Näissä siis suoristavat avut mukaan vielä.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Muutamat treenikerrat


Sunnuntaina käytiin SARAN kanssa lyhkäseen tokoilemassa leipomon parkkiksella. Otettiin luoksetuloa ja ohjattua noutoa. Ensin luoksetulon seisomaanpysäytystä. Annoin nyt sekä suullisen käskyn että käsimerkin yhtäaikaa, välillä heitin vielä pallon samanaikaisesti koiran taakse. Oli näppäriä. Läpijuoksuissa palkkasin itseni taakse tai juoksutin koiran minun kiertämisen kautta takapalkalle. Välissä otettiin ohjattua noutoa. Otin vuoronperään kumpaankin suuntaa. Välillä palkkasin merkillä, välillä vasta koiran ollessa tuomassa kapulaa lähellä minua. Merkillemenot oli ihan hyviä. Mun makuun koiruus voisi olla vielä lähempänä merkkiä, muttei noista koiran tarjoamista kuitenkaan pistevähennyksiä tulisi. Kertaalleen koira osasi hakea merkille myös takaa. Tosin silloin tuli merkin viereen, mutta palkkasin kuitenkin senkin. Ennen lähetystä perusasentoihin pitää kiinnittää huomiota. Nyt koiralla oli herkästi pylly ilmassa. Oikeanpuolimmaisen kapulan nouto oli tänään vaikeampaa. Se oli hieman piilossa merkillelähetyspaikalta nähden, johtuikohan siitä? Ekalla kerralla Sa olisi juossut keskikapulalle, josta käskin sen pois. Sen jälkeen suunnisti oikein. Toisella kertaa oikeaa noutaessa koira olisi pariin kertaa lähtenyt noutamaan vasenta (sitä oli juuri noudettu). Kävin näyttämässä oikeaa kapulaa ja sen jälkeen toimi taas sekin puoli jopa vasemman noutamisen jälkeen. Vasemmassa ei ollut moitittavaa. Saatiin vähän häiriötäkin, kun leipomon portaita käytiin välillä lakaisemassa. Sitten luoksetulon maahanpysäytystä. Käytin nyt käskysanana terävää "Ma!"-karjaisua. Yhdessä koiraa kohden suuntautuvassa liikkeessä se toimi. Lisäksi takapalkkalelu oli hitusen parempi kuin mulla oleva. Nyt maahanmenot oli siis tarpeeksi täpäkäitä minunkin makuun! Miinuksena vaan se, että koira jätti kyynärät ilmaan pysähtyessään, laski ne kuitenkin viiveellä. Mutta eiköhän tämä tästä kuitenkin :)


---


Maanantaina oli taas SARAN agitreenit. Päivän ratana oli:



Puomin (4.) lopussa oli kosketusalusta. Se ei kuitenkaan estänyt koiraa kääntymästä minua kohden, kun otin sivuttaisetäisyyttä. Siihen lisää treeniä siis. Lopussa puomin (8.) jälkeen odotti lelu. Se sai koiran ajatukset eteenpäin paremmin. Kokeilin valssausta puomin (4.) jälkeen. Toimi sekin, mutta parempi (nopeampi) oli takaaleikata 5. ja 6. hypyn välissä.


Sitten keppiharkkaa:



Otettiin eri variaatioita. Hyppy takaakierrolla, takaaleikkaus kepeille ja valssi keppien jälkeen. Onnistuu. Samaa myös toisesta suunnasta.


Hyppytekniikkana oli neljän hypyn perussarja okserein. Sarasta kuulemma näkyi, että näitä on viime aikoina tehty :) Nyt koira ei ottanut minusta häiriötä, vaikka seisoinkin sarjan puolivälissä. Se myös otti nopeaan katseen eteenpäin lähetyksissä. Sara teki myös A-estettä leluetupalkalla. Sujui hyvin. Kertaalleen jätin lelun pois ja heitin sen eteenpäin palkaksi. Ilman näkyvää etupalkkaakin koiran asenne ja katse oli eteenpäin.


---


Tiistaina RINNAN agikimpassa tutustuttiin pöytään (mini). Vaikuttaa yhdeltä Rinnan lempiesteeltä :) Keppejä tehtiin taas kujana. Lelu oli etupalkkana tai heitin sen. Osaan jo heittää! Yhdellä hypyllä treenattiin takaakiertoa, kääntymistä heti hypyn jälkeen sekä lähtöluvan odottamista. Tein äkkiliikkeitä ja juoksentelin. Pari kertaa pentu nousi, mutta muuten pysyi hyvin paikoillaan. Pussia tehtiin yksittäisenä sekä hypyn kanssa, joka suoritettiin takaakierrolla. Laitoin palkkapallon pussin jälkeen ja pennen oli ensin vaikea käsittää, miksi pitäisi liikkua palkasta poispäin ;) Puomin alastulolla naksuttelin suoraa 2on2offia. Lisäsin sitten etupalkaksi namialustan, jolle vapautin pennen suorasta katseesta.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Viikon saldo


Maanantaina SARAN ageissa tehtiin seuraavaa rataa:



Helppo rata, mutta olipa monta ihmevirheittä. Renkaan koira suoritti pari kertaa hyppäämällä sivusta... Sitä ei ole aikoihin tapahtunut. A:n ja puomin alastuloilta Sara kertaalleen varasti. Lisäksi lähdössä Saran istumisasento valui etupainoiseksi. Tämän saan korjattua käskyllä. Pitää kiinnittää vaan huomiota ettei koira pääse kertaakaan lähtemään huonosta asennosta. Putkelta A:lle kokeilin eri ohjauksia eri paikoista pääsemättä kuintenkaa käsitykseen mikä niistä olisi paras :p Kaikista vaikeimmaksi kuvittelin puomilta putkeen ohjaamisen, mutta se olikin helppoa. Toimi sekä valssaamalla että haltuunotolla. Jos jotain muutakin positiivista, niin puomin ja A:n ylösmenot oli hyviä (ei ollut kiihdytyssuoraa) ja vika puomin alasmeno oli sairaan upea :)


Tehtiin myös keppitreeniä:



Ensin a-rata. Kepeille haku sujui ongelmitta. Sitten b-rata, jossa layerointi hyppyjen takaa. Edelleen sujui ongelmitta :) Avokulmat on Saralle vaikeita ja niitä tarvii alkaa työstämään. Loppuun tehtiin vielä hyppytekniikkana kasvava sarja. Saralle pitenevä sarja on helpompi kuin perus. Minun sijoittuminen sarjan puoliväliin ei haitannut. Saralle oli liikaa, kun olin kyykyssä lelun luona. Silloin tippui toinen rima. Rimoja ei tippunut, kun seisoin lelun luona.


---


Tiistaina RINNAN ageissa aloitettiin hyppytekniikalla. Tällä kertaa perussarja, jonka hypyt oli siksakkina. Rinnalle tämä oli eka kerta tätä laatua eikä penne osannut asettaa tassujaan täydellisesti. Se kuitenkin paransi suoritustaan kerta kerralta. Seuraavana kujakeppejä. Nyt ensimmäinenkin kerta ilman näkyvää lelua. Eka kerta oli hitaampi, mutta seuraavilla toistoilla alkoi jo vauhtiakin löytymään. Kokeilin pientä avokulmaakin, muttei Rin vielä sitä ymmärrä. Puomilla tehtiin alastulon 2on2offia. Pentunen ei oikein muistanut sitä. Sitä vastoin minikeinulla asento oli hyvin mielessä. Luulen, että puomilla olen alkanut vaatimaan liikaa liian nopeasti. Eli sitä (suoraa) asentoa voisi vahvistaa vielä lisää katseen suunnasta välittämättä. Lopuksi vielä otettiin pitkästä aikaa harjoitusrengasta. Ensin muisteltiin sitä naksutellen, sitten lelu lensi palkaksi. Ja tokikin penne teki taas putkea. Se veti putken kautta ympyrää useamman kierroksen peräjälkeen...


---


Keskiviikkona käytiin RINNAN kanssa kokeilemassa taas paimentamista Swedun paimennuskoululla. Ekalla kierroksella Rinna piti liikaa kontaktia minuun, hakeutui perusasentoon tms. Mun piti olla ihan hiljaa, jotta pentu alkoi huomioimaan lampaatkin. Edes kehua en voinut. Lampaat alkoi kiinnostamaan siinä määrin, että yksi lambeista päätti ottaa jalat alleen ja hyppäsi aidan yli... Toisella kierroksella Rinna muisti jo paremmin mistä oli kyse ja lähti ihan kivasti jo kiertämäänkin lampaita. Ei kuitenkaan ollut yhtä intensiivisesti kiinnostunut lampaista kuin kuukausi sitten. Tarttis päästä useammin!


---


Torstaina mentiin Purinalle treenaamaan. Ensin molemmille hyppytekniikkaaa, SARALLE perussarja okserein ja RINNALLE speed bumpein. Saran tehdessä jäin lähtöpaikalle tai otin sivuttaisetäisyyttä. Ekalla kertaa sivuttaisetäisyyttä ottaessa vikasta okserista tippui rima, muilla kerroilla rimat pysyi. Sarppa otti myös nyt nopsaan kontaktin minun sijasta suoraan eteenpäin :) Rinnaa ei sivuttaisetäisyys nytkään haitannut, mutta pikkasen kiirus tuli kun olin namialustan luona.


Sitten molemmille puomin alastuloa. SARALLE naksuttelin suoria asentoja. Helppoa kun olen edessä, mutta jos jään taaemmas, niin koira kääntyy  minua kohden. Naksuttimen kanssa Sarppa tarjoaa asioita ja nytkin tuli muutama hyvä asentokin, joissa katsekin oli eteenpäin. RINNA muisti tällä kertaa hyvin 2on2off-asennon.  Vahvistettiin kuitenkin sitä nyt naksutellen. Rin karkasi myös A:lle. Tuli sieltä maltillisesti alas ja otti 2on2offin loppuun :) A-este ei kuitenkaan kuulu vielä pennun treeniohjelmaan. Rinnan kanssa tehtiin vielä kujakeppejä. Hyvin juoksi.


SARAN kanssa tokoiltiinkin. Olin rakentanut alussa ruudun molempiin hallipuoliskoihin. Vihjesanasta Sara osasi nyt vaihtaa agilityn sijasta ruudun mieleensä. Hyvä. Otettiin ensin ruutua oikeaan suuntaan. Heti alkuun kisa-asetelmista tyhjään ruutuun. Sujui. Kertaalleen otin maahan ja loput palkkasin pysähtymisestä. Pikkasen liian aikasin pysäytän koiran. Se on ihan hyvin ruudussa sisällä, mutta voisi mun makuun olla taaempanakin. Kertaalleen Sas meni merkiltä ruutuun puomin kautta... Puomi oli upea ;) Ruutua vasempaan tehdessä koiruus sai juosta merkiltä ruutuun vaihtelun vuoksi suoran putken kautta. Kertaalleen koira koitti varastaa merkin ohi suoraan ruutuun. Lelu ruudussa + putki taisi olla aika vetävä. Merkkiä tehtiin vielä erikseen, sitäkin putken kautta. Jäävien erottelua tehtiin ilman seuraamista. Kaikki onnistui. Sitten vielä kaukot. Käskytysmatkaa oli 20 m ja käskytysvälit oli pitkiä. Otin kuuden vaihdon sarjan, ensin riman kanssa, sitten ilman. Ei liikkunut kummassakaan. Lopuksi RINNA teki vielä pari leluruutua.


---


Perjantaina RINNAN tokokurssi aloitettiin kontaktiharkalla. Eli koirakot ympyrään ja yksi kerrallaan pujotellen muiden välistä. Muiden pujotellessa Rin teki eteentuloa, perusasentoa ja maahanmenoja (kestoa). Muita koiria penne tuskin edes vilkaisi. Omalla pujotteluvuorolla penne kulki nätissä kontaktissa koko matkan. Koska eka kierros meni jo niin hyvin, niin toisella kierroksella lähinnä imutin koko matkan. Sitten lyhyttä seuraamista. Rinnan kanssa mun vauhti on liian hidas ja penne kerkee istua joka välissä. Eli vauhtia voin lisätä. Seuraavana liikkeestä seisomista. Peruutin ja pysäytin pennun namikädellä käskyn kanssa. Onnistui jo pelkällä käskylläkin, mutta treenataan asento varmaksi ja teräväksi käyttämällä vielä apuja. Seisomisessa Rin pysyi hyvin minun peruuttaessa koirasta poispäin tai kiertäessä koiraa. Liikkeestä maahanmenokin sujuu pelkällä käskyllä, mutta samoin siihen apuja mukaan vielä, jotta maahanmeno oli mahdollisimman nopea. Perusasennosta maahanmenoja muisteltiin namiohjauksella. Sitten pentu alkoikin sitä tarjoamaan oikein urakalla. Se tuli sivulle ja meni siinä maahan ja aina vain uudestaan :D Lopuksi otettiin parin laudan korkuista hyppyä. Ekalla kierroksella kävelin koiran vierellä sen hypätessä. Seuraavalla oli tarkoitus ottaa perusasennosta lähetys, mutta siinä vaiheessa Rin oli ymmärtänyt perusasennosta maahanmenon ihanuuden enkä yksinkertaisesti saanut sitä perusasentoon maasta... Hyppyytin sitten vauhdista. Vikalla kerralla hetsasin lelulla ennen hyppyä ja nyt saatiin perusasennosta lähetys lelulle hypyn kautta .

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Tokoiluja


Perjantaina oli RINNAN tokokurssin toinen kerta. Alkuun kertailtiin maahanmenoja. Niihin lisättiin vaikeutta ottamalla maahanmenoja sivulla sekä liikkeessä. Sivulta maahan oli alkuun Rinnan mielestä aivan käsittämätöntä. Alkuun ohjasin sivulta maahan namilla. Lopputunnista onnistui jo pelkällä käskylläkin, tosin käskyä antaessa mun pitää katsoa koiraan. Liikkeestä maahanmenoihin penne tarvii vielä suuret avut. Välillä otin eteentuloa. Nyt penne jo vähän sitä tarjosikin.


Sitten kontaktiakävelyä pujotellen. Tää oli helppoa. Kun kädessä on nameja, ahne pentu kulkee loistavasti mukana. Sitten seuraamista, lähinnä liikkeellelähtöjä. Rinna näköjään osaa jo enemmän kuin tiesinkään. Muutaman askeleen seuruissa sillä on hyvä vire ja kontakti pysyy. Seuruupaikka ei ole vielä täydellinen. Se on sopivan tiivis, mutta saattaa seilata edestakaisin. Jos kädessä on namia, pentu menee sinne minne namikäsi näyttää. Naksutellen onnistui paremmin. Täytyy myös se leluseuruukin ottaa ohjelmistoon. Ongelmana on myös liika takapään käyttö eli suoraankin kävellessä pentu kääntää takaosaansa taakse. Tähän pitää kiinnittää huomiota naksutellessa ja perusasentoihin jalka-apu mukaan. Lisäksi niitä oikeaan käännöksiä voisi tehdä. Loppuun otettiin vielä luoksetulo leluun.


Täytyy vielä ihastella pennun työskentelymotivaatiotan <3 Vieressä haukkuva holsku ei haitannyt yhtään, Rinna ei edes vilkaissut sitä. Heti halliin päästyä Rin alkoi tarjoilemaan perusasentoja ja maahanmenoja. Tunnin loputtua jäätiin juttelemaan Mervin kanssa ja pentu vaan edelleen tunkee sivulle. Voi elämä :D


---


Lauantaina käväistiin SARAN kanssa HSKP:n vapaavuorolla. Ekana merkiltä ruutuun menoja (ruutu vasemmassa). Hyvin läksi. Tutussa paikassa koeasetelmissa irtoaminen ei ole ongelmana, vieraissa on. Eli lisää vaan ruututreenejä eri paikoissa ja vihjesanoja tutummiksi. Ruudussa oli pitkästä aikaa osittainen nauha ja se kummastutti. Ekassa menossa koira hiljensi vähän vauhtiaan ennen ruutua. Kaikissa se jäi liian eteen, oli ruudussa, mutta mun makuun liian edessä. Kosketusalustalla sain siirrettyä koiran oikeaan paikkaan. Sitten jääviä peilin edessä. Ensin ilman seuruuta ja sitten seuruun kanssa. Seuraaminen oli kamalaa, liikaa virettä (painoi ja edisti), mutta asennot onnistu kaikki. Seisomisessa Sara seisahtui vinoon. En tiedä johtuiko huonosta seuraamisesta vai mistä. Pitää kiinnittää huomiota ja korjata sitten, jos ongelma on. Otin mukaan myös kävelyt. Seisomisesta koira oisi lähtenyt mukaan, palautteen jälkeen pysyi. Tarvii näitä muistella useammin. Lopuun vielä kaukot vajaasta 10 metristä. Ensin riman kanssa, sitten ilman. Vaihtovälit oli vaihtelevat. Käsimerkit oli mukana. Hyviä vaihtoja :)


---


Sunnuntaina tokoiltiin SARAN kanssa Kodin ykkösen parkkihallissa. Rakensin nauhallisen ruudun nurkkaan. Ensin kuitenkin otettiin noutoja puukapulalla joka ilmansuuntaan. Taaksepäin lentävää kapulaa Sarppa ei tajunnut. Se löytyi vasta avustettuna. Sarppa vaan juoksi n. 30 metrin päässä olevalle merkille. Jätettäneen nuo taaksepäin noudot pois ohjelmistosta. En mä nyt kuitenkaan niin huono ole heittämään kapulaa, jotta taaksepäin sitä viskoisisin... Vikassa palkkasin vauhdista, muissa otin luovutusasentoon asti. Yksin luovutus oli hieman vino, muut suoria. Sitten ruutuja. Ensin ruutu vasempaan päin merkiltä. Ekassa nauha haittasi. Koira pudotti raviin juuri ennen ruutua ja meni ruudun sisälaitaa pitkin taakse kosketusalustalle. Sen jälkeisissä toistoissa nauha ei enää haitannut ja koira juoksi keskeltä suoraan taakse. Eka kerralla jäin käskyttämään n. 5 metrin päähän merkistä, sen jälkeen käskytin koeasetelmissa ja koira löysi ruutuunkin. Vika tehtiin kokeenomaisesti ilman kosketusalustaa. Sitten sama ruutu oikeaan. Kaikki toistot käskytin koeasetelmista ja ekan jälkeen poistin kosketusalustan. Hyvin onnistui :) Kotimatkalla pysähdytiin heittelemään vielä palloa ja siinä samalla tehtiin luoksetulon seisomaanpysäytyksiä. Niiden kanssa pitää tehdä töitä, että pysäytykset ssaadaan yhtä teräviksi kuin aeimmminkin.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Torstai on toivoa täynnä


Torstaina hallin vapautumista odotellessa tokoiltiin Sirkuskentän parkkiksella. Koirat vuorotteli ja RINNALLE oli kovin vaikeaa se oman vuoron odottaminen. Joudun kovin ottein sen palauttamaan paikoilleen pariin kertaan. Se jälkeen se pysyi jopa minun ja Saran palloleikkiessä vieressä. Pikkasen mietitytti miten kovistelu vaikuttaa pennun tekemiseen, mutta paineistumisesta ei ollut tietoakaan, penne oli oma iloinen itsensä :) Ensin kuitenkin SARAN kanssa merkiltä ruutuun menoa (ruutu oikeassa). Kokeilin josko lähtisi koeasetelmista. Ei lähtenyt ruutuun vaan meni lumikasaan, joten takaperin ketjutettiin siten, että ensin olin merkin lähellä käskyttämässä ja vähitellen siirryin 15 metriin. Ruutuunmenot oli vauhdikkaita ja ruudustakin löytyi joka kerta oikea paikka :) RINKIN teki ruutua. Ensin pari leluruutua kisamatkalta. Sitten lähempää tyhjään ruutuun menoja, näissä heitin pallon juuri ennen kuin penne pääsi ruutuun asti. Lähtee se matkaan, mutta vähän on epävarmuutta menossa. Loppuun vielä pari leluruutua.


SARAN kanssa tehtiin toisella kierroksella seuraamista paljoine kääntymisineen ja askelsiirtymisineen. Annoin vain alun liikkeellelähtiessä käskyn ja sen jälkeen tehtiin pitkää pätkää aivan hiljaisesti. Sarppa teki hyvin töitä eikä juurikaan edes äännellyt! Sitten vielä Saran kanssa merkkiä 20 metristä. Tosi hyviä merkkejä! RINNA teki vuorollansa imutusseuruuta. Sen takapää toimii tosi hyvin vasemmalle käännöksistä ja käännökset vasempaan onkin hyviä. OIkeaan sitä vastoin ei, johtuen ihan vain treenin puutteesta... Lisäksi Rin teki eteentuloasentoa, myös pitkältä matkalta. Penne ei osaa oma-alotteisesti hakeutua asentoon vaan tarvii apuja, etenkin pidemmältä matkalta tullessaan. Jos avut tulee liian myöhään pentu törmää, jos taas annan käsiohjauksen liian aikaisin, se hidastaa jo matkalla... Tasapaino pitäisi löytää. Penne treenaili myös luoksetulon odotusta. Se pysyy, vaikka hyppisin tai juoksisin, mutta lähtee herkästi, jos vain seison paikoillani...


Sitten Purinalle viettämään yötä. Taas tehtiin vuorotellen. SARALLE ensin viiden okserin perussarjaa (hyppyvälit 5,5 ft, rimavälit 1 ft, rimat 15 ja 20 cm). Tehtiin kolme toistoa, joista keskimmäisessä koira tiputti toisen riman toisiksi vikasta okserista lelulle juostessaan. RINNA teki myös perussarjaa speed pumpein. Ensin kokeilin lelua palkkana. Ei toimi, vetää liikaa, joten palattiin takaisin namialustaan. Saran tehdessä lähetin koiran lähtöpaikalta, Rinnan tehdessä vaihtelin omaa sijoittumistani. Otin sivuttaietäisyyttäkin reilut 5 metriä eikä se haitannut. Parhaimman näköiset suoritukset (vähemmän kiireiset) oli kuitenkin namialustalle lähettäessä minun ollessa lähtöpaikalla.


Kokeiltiin SARAN kanssa kädetöntä ohjaamista eli ohjasin kädet selän takana. Toimi aivan älyttömän hyvin! Jouduin oikein keskittymään miten sitä yläkroppaa käytetäänkään ja sitähän koira parhaiten lukee. Tehtiin kahdella vierekkäisellä hypyllä (rimat 35 cm) takaakiertoja ja välistävetoja, välillä lähetin koiraa putkeenkin. Niin hyvin meni, että lisäsin kolmannenkin hypyn riviin. Sekin onnistui, joten lisäsin neljännenkin. Ei onnistunut ekalla, mutta sen perään onnistui neljällä esteellä molempiin suuntiin niin takaakierrot kuin välistävedotkin! Paremmin kuin hyvin siis. RINNAN vuorolla tehtiin tiistaista valssiharjoitusta. Nyt keskityttiin lisäksi lähdöissä odottamiseen. Hyvin se pysyi. Kertaalleen nousi ja muutaman kerran nyki minun tehdessä äkkiliikkeitä, mutta valtaosassa pysyi :) Molemmat teki vielä puomia leluetupalkalla. RINNALLE tarvii vielä vahvistaa paljon oikeaan pysähtymiskohtaa. Välillä se tarjoilee sitä vain sinnepäin. SARAA vissiin vierastutti leluetupalkka, sillä se kipitti puomin hitaasti Saraksi, vaikkakin kun vapautin sen 2on2offista katseesta lelulle se läksi lujaa.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Alkuviikon agit


Maanantaina SARAN treeneissä oli ohjelmassa tekniikkaa ja rataa. Enin hyppytekniikkaa perussarjana kuudella hypyllä, joiden jälkeen sai sukeltaa putkeen. Ensin lähetys paikoiltaan minun seistessä koiiran jommalla kummalla puolella. Sitten liikkeen kanssa, jolloin Saralle tuli kiire ja se tiputti vikan riman. Sitten vielä ilman liikettä minun pysyessä paikoillani sarjan puolivälissä jomalla kummalla puolen. Näissä edelleen on vaikeutena se, että koira katsoo esteiden sijaan minua. Kristiina auttoi nyt liikkumalla esteiden takana ja koirakin vilkaisi eteensä. Nyt ensin Sa ratkaisi vikan välin hyppäämällä sen yli, toisella kertaa se hyppäsi joka hypyn. Hyppytekniikasta en osaa sanoa mitään, mutta lujempaa se meni kuin hyppysemmassa. Välillä jätin koiran lähtöön jalkojen välistä. Tässä pitää olla tarkkana, sillä näin jätettynä Sara saattaa jäädä liian etupainoisesti istumaan.



Keppeillä valitsin ohjelmaksi ohjaajan taaksejäännin ja sivuttaisirtoamisen. Kepit onnistui aivan sairaan upeasti! Ensin putkesta kepeille. Jätin nännärin keppeille palkaksi ja Sara pujotteli hyvää vauhtia loppuun asti vaikka jäinkin seisomaan paikoilleni. Sitten takaaleikkaukset molemmin puolin joko putken tai hypyn kautta. Ekassa nännäri näkyvissä, toisessa Kristiina heitti palkan. Molemmissa pujottelu sujui hyvin. Vikana vielä layeronti hyppyjen takaa. Onnistui!



Rata tehtiin ensin numeroituun suuntaa ja sitten vielä vastakkaiseen. Toiseen suuntaan tehdessä rengas tehtiin seinää vasten, ei haitannut Sarpsaa. Rata sujui ihan hyvin. Otin käyttöön "Okein" aloituksessa sekä kontakteilta ja pöydältä vapauttaessa. Hyvin toimii radallakin (tätä on tehty vain namialustan kanssa). Numeroituun suuntaan mennessä vaikein kohta oli hypyltä puomille meno ilman ylimääräistä mutkaa kohti häiriöputkea. Kokeilin tavallisen ohjauksen lisäksi pitää rintamasuunnan koiraan kohden sekä kokeilin myös jaakotusta. Paras kuitenkin oli perinteinen valssi. Radan kontaktit oli A:n ylösmenoja lukuuottamatt hyviä. Koiruus juoksi vauhdilla puomin päähän tekemään 2on2offin ja puomin ylösmenotkin sujui harppaamatta, vaikka otin alun kutsuna puomin alastulon kohdalta. A:n alastulolla Sa jopa otti hyvän katsekontaktin seuraavaan esteeseen eikä minuun! A:n ylösmenot siis ei olleet yhtään hyviä. Sara roiskasee niille liikaa etupäällään (osuu kuitenkin kontaktialueelle). Kokeilin onko omalla sijoittumisellani väliä, ei ollut. Otetaan jatkossa vaikkapa muurin palikka estämään koiraa hyppäämästä niin ylös, jotta se ottaisi ekan askeleen alemmas, se olisi parempi etupäällekin.


---


Tiistaisissa treeneissään RINNA oli taas varsin riemuisa. Ensialkuun se veti hepulirallia putkea ympäri ja putken päältä... Virallinen ohjelma aloitettiin kujakepeillä. Ensin pari toistoa lelu keppien päässä, sitten yksi, jossa heitin lelun keppien päähän koiran mennessä keppejä. Osasin heittää! Rinnakin oli ihan hyvä ;)



Seuraavaksi ohjauskuvioita. Ensimmäisenä valssintapainen. Rinnalle tämä oli helppoa, toisin kuin minulle... Toisena ratana oli peilikuva viimeviikkoisesta takaaleikausharjoituksesta. Sekin sujui. Tällä kertaa Rinnalle oli hyvin vaikeaa jäädä odottamaan paikoilleen lähtölupaa. Malttia pitää nyt paljon vahvistaa. Lopuksi vilelä muutama toisto puomin alastulon asentoa, nyt etupalkkana lelu.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Vappu Alatalon hyppyseminaari, osa I


SARAN kanssa osallistuttiin Vappu Alatalon hyppyseminaariin Purinalla. Alkuun oli teoriaa ja siinä käytiin paljolti samoja asioita kuin Ulla Kaukosenkin kurssilla. Erityispaino sillä, että koira itse oivaltaa miten hypätä ja suoriutuu hyppäämisestä itsenäisesti. Harjoitteissa Saran kanssa tehtiin ensin perussarjaa. Ekoissa Sa rynni ja käytti huonosti takapäätään. Liian kiire lelupalkalle? Tätä korjattiin laittamalla rimat vinoiksi joka toinen eri suuntaan. Tämän jälkeen koira paransi ja käytti takapäätään myös suorilla rimoilla perussarjassa. Sitten set point. Yksittäinen hyppyeste meni vielä ookoosti. Saran tyyli on hypätä rimaa hipoen, se ei hyppää yhtään ylimääräistä. Okserina koiralla oli vaikeampaa. Se tarvii enemmän voimaa (lihaksia) takapäähänsä. Eli ohjelmaan tulee nyt perussarja okserein. Kerran tai kaksi viikkoon voisi sitä tehdä muutaman toiston kerrallaan. Vähitelleen lisätään toistoja ja varioidaan. Eli muutetaan ohjaajan paikkaa (sivuttaisetäisyys!), otetaan mukaan ohjaajan liike, lisätään putkeen meno, hetsataan ja vedätetään tms. Takaakiertojen rimat nyt korkeintaan 35 cm. Nostetaan ne sitten takaisin ylös, kunhan koiralta löytyy enemmän työntövoimaa.


Seminaarissa oli puhetta myös pentujen kanssa tekemisestä. Eli treenataan erikseen hyppytekniikkaa, esteiden oikeaa suoritustapaa, ohjauskuvoita ja ohjaajan liikkumista. Muita onkin tullut hyvin RINNAN kanssa tehtyä, mutta enemmän voisi totuttaa sitä ohjaajan liikkumiseen. Tätä otettiinkin sitten jo vähän lenkkeillessä. Otettiin ohjaavaan käteen tulemista ja käännöksiä. Lisäksi eteenirtoamista ja kiertoja. Kierrot toimi hyvin, muttei kannata tehdä niitä lapaset kädessä... Treenattiin ohella paikallaan odottamista ja parin epäonnisen toiston jälkeen penne pysyi paikoillaan mun juostessa täysiä pennusta poispäin tai hyppiessä paikoillani. Hieno pentu! Kotiterassilla tehtiin vielä vaikeampi tunnari. Jätin väärät näkösälle ja piilotin oman niiden taakse lumeen. Rinnahan ei ole näitä tehnyt. Nyt se haisteli moneen kertaan väärät läpi ja luovutti. Se toi kolmesti väärän. En reagoinut näihin mitenkään (ihastelin vain mielessäni sen hienoa istumista kapula suussaan - vähän vaan treeniä lisää, niin se osaa luovutusasennon!). Kolmannen jälkeen pentu kävi vielä väärät haistelleen läpi ja alkoi sitten etsiä muualta ja aikansa etsittyään löysi oman, jonka sitten toi. Näitä lisää ja malttia myöskin lisää.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Tokoja


Torstaina SARAN kanssa tokoteltiin Kodin Ykkösen avoparkkihallissa. Aikoihin ei olla treenattu parkkihallissa. Hallitilan asvalttipohjalla oli siellä täällä roskaa ja yläpuolelta kuului vähän väliä kumeita pamauksia, joten samalla tuli hyvää häiriötreeniä. Rakensin ruudun oikeaan laitaan ja vein ohjatun kapulat paikoilleen (merkki & ruutu oransseja). Otettiin ensin ohjattua noutoa. Eka merkki oli taas vajaa. Koitin käskyttää koiraa korjaamaan, mutta se tulikin luokse. Toisella yrittämällä merkki oli hyvä, samoin kaikki loputkin merkit. Ensin noudatin vasenta kapulaa. Hyvin koira bongasi sen roskan seasta. Ekalla vapautin vauhdista, toisella otin luovutusasentoon asti. Hyvää työtä. Sitten oikean kapulan noutamista. Ekalla yrittämällä koiruus oli mennä ruutuun, joten kutsuin sen takaisin ja kävin näyttämässä kapulaa. Sitten noudot vauhdista vapauttaen ja luovutusasentoon asti. Koira toimi hyvin, vaikkakin vilkuili välillä ruutua kohden. Keräsin kapulat pois ja otettiin ruutua. Sarppa ei ymmärtänyt käskytystä ja lähti sinne missä oikeanpuolimmainen kapula oli ollut. Näyttöruudun jälkeen vasta sain sen ruutuun asti. Tehtiin koko ruutukuvio. Hyvin onnistui. Sen jälkeen taas koira ei enää irronnutkaan ruutuun. Voittajana ruutu toimi mainiosti, mutta eeveeällänä ei. Tehtiin sitten leluruutuja siten, että siirryin itse vähitellen merkiltä lähetyspaikalle. Lopetettiin kun sujui. Luulen, että ongelmat johtuivat Saran epävarmuudesta. Se ei oikein tiennyt mitä pitää tehdä. Pitää siis opettaa koiralle vihjesanat kunnolla. Noita uusiahan ei ole paljoa keritty vielä käyttämään. Lisäksi merkillemenoa pitää vahvistaa toimimaan kaikista suunnista. Kaukojakin viilattiin oikein kunnolla. Käskytysmatkaa oli n. 15-20 m. Nyt saatiin pitkästä aikaa esille etutassunkääntöongelmakin. Huomasin, että oma äänenpaino vaikuttaa tähän. Kunhan annan käskyn korkeammalla äänensävyllä, niin etutassu ei käänny... Helpommin sanottu kuin tehty! Käytin lisäksi taas käsimerkkejäkin. Koira tuli näissä eteenpäin, ei paljoa, mutta tuli kuitenkin. Tämän takiahan jätin käsimerkit poies, mutta evl:ssä ne varmaan ois hyvä olla jo mukana. Pitänee miettiä käsimerkkejä, etenkin sitä millaiset olisi hyviä. Jos jotain positiivista, niin Sara ei nyt tarjonut vaihtoja omaan tahtiin! Kotiin mentiin lenkin kautta ja lenkillä tehtiin taas luoksetuloa ja pysäytyksiä siinä. Maahanmenot on hyvin niin kauan, kun käännyn tai liikun koiraa kohden. Kokeenomaisena koira menee maahan hiipien. Seisomaanpysäytyksetkin oli ruosteessa. Sara pysähtyy, mutta ottaa pari askelta pysähtyessä. Palattiin näissä alkuun eli heitin lelua ja koira pysähtyi varsin näppärästi. Nyt pysäytysten ja luosetulojen suhde oli 10:1 eikä koirassa siltikään näkynyt ennakoinnin merkkejä eikä se siltikään tehnyt pysäytyksiä terävästi... Kotiterassilla vielä tunnari lyhyeltä matkalta ettei koiruus pääse pureskelemaan kapulaa. Hyvin onnistui :)


RINNAKIN tokoili omalla lenkkivuorollaan. Se teki ekat tunnarit vieraassa paikassa. Muuten ihan koesuorituksina, mutta luovutustahan Rin ei osaa. Ekassa pentu kävi kapulat muutamaan kertaan läpi ja etsi muualtakin ennen kuin toi oman. Toisella kertaa pentu ei nähnyt tunnarin tekoa, joten se lähti etsimään väärästä paikkaa. Pian se kuitenkin bongasi kapulat ja nosti oman heti, kun se tuli vastaan. Molemmissa kapulat oli ympyrämuodostelmassa ja penne kävi ne nätisti ulkoreunalta läpi. Eteentuloa otettiin ekaa kertaa pidemmältä matkalta. Penne tarvii apuja ettei törmää :D Rinna on kyllä aika pätevä. Se ei tiedä vielä mitä seisominen tarkoittaa, mutta käskyn kuullessa pysyy paikoillaan ja pystyn kiertämään pennun ilman että se liikuttaa tassuakaan. Hieno pentu!


---


Perjantaina alkoi RINNAN HSKP:n Toko1-kurssi, jota vetää Mervi. Paikkana ATD:n halli. Rinna jaksoi keskittyä hienosti koko tunnin muista koirista ja tilanahtaudesta huolimatta. Se vaan otti katsekontaktia ja tarjosi perusasentoja. Kontakti siis toimii. Perusasennoa tokikaan pentu ei osaa vielä täydellisesti. Harvemmin se on enää vinossa, mutta välillä on liian takana tai edessä. Tokoa ajatelleen perusasento on liian tiivis, mutta mä tykkään siitä noin. Tosin jos koira enää yhtään nojaa lisää, niin tarvii puuttua siihen. Rin osaa hienosti korjata asennon, kun otan pieniä sivuaskeleita oikeaan. Se ei kuitenkaan ymmärrä korjata asentoaa, jos pienesti käännyn koiraan nähden. Lisäksi tehtiin maahanmenoja. Nyt ei kertaakaan jäänyt kyynärät ilmaan. Otettiin myös hieman kestoa makuuseen. Otin myös seisomista. Pentu seisoi tuollakin kuin tatti, kun kiersin sen ympäri. Hyvä. Tarvii vaan opettaa se seisominen toimimaan käskylläkin (ja se istuminen!). Loppuun otettiin luoksetulo, jossa kutsuessa juoksin koirasta poispäin.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Lähinnä aksaa


Maanantaisissa SARAN treeneissä meitä oli kouluttamassa Jukka Henriksen. Oikein hyvä treenikerta! Rata oli juuri sopivan haasteellinen ja siinä pääsi kivasti viilaamaan pilkkua :)



Montaa kohtaa viilattiin, mutta eniten työstettiin hypyillä 15.-17. koiran kaarteita tiukemmiksi. Sara kyllä osaa kääntyä tiukastikin, kunhan sille vain kertoo siitä etukäteen... Pitää ottaa nekin treeniohjelmaan. Lisäksi voitaisiin kokeilla kädetöntä ohjaamista. Kepeille koiruus haki hyvin itsenäisesti, tosin välillä toiseen väliin. Tarvii siis sitä ekan välin hakua vahvistaa. Alasmenokontaktit oli nyt rumia. Tuomarille ne kelpaisi, mutta minulle ei. Lisää vaan treeniä niihinkin edelleenkin.


Sarppa teki omaa vuoroa odottaessa myös jokusen kaukovaihdon. Ensin sujui ihan hyvin, mutta kierrosten noustessa koira alkoi tarjoamaan vaihtoja omaan tahtiin... Tehtiin kotona lisää ja voi jee, kun koira ennakoi vaihtoja. Nythän koira tekee teknisesti vaihdot oikein, mutta omaan tahtiin... Lisäksi kaukoihin pitäisi ottaa taas käsimerkit mukaan.


---


Tiistaina RINNAN kimppisvuorolla tehtiin ensin keppejä kujana. Ekana näkyvällä lelupalkalla, sitten Inka heitti lelua. Hyvin lähti sujumaan, vikassa toistossa oli jo hyvin vauhtiakin mukana. Keinu alastulon alle laitettiin iso pöytä ja tutustuttiin keinun liikeeseen sitten. Tätä tehtiin pannasta kiinni pitäen. Puomin ylös- ja alasmenot nostettin taas pöydälle. Viime kerrasta viisastuneena takaperin ketjutin puomin. Sujui ihan hyvin. Tosin liikaa liikkuvia osia saatiin, kun Eeva palkkasi pennun heittämällä lelua ja lisäksi otin uuden kontaktilta vapautussanan ("Okei") käyttöön. Pitää "Okei" treenata ensin yksistään kuntoon. Pussiin mentiin tällä kertaa putken kautta. Se oli sikamageeta. Lisäksi otettiin putkella pimeää kulmaa vailla mitään ongelmaa. Takaaleikkauksia harjoiteltiiin hyppy-hyppy-putki-sarjalla hyppyjen välissä. Ensin jätin palkkalelun toisen hypyn jälkeen, sittä palkkasin vasta putken jälkeen. Sujui hyvin.


Kesken treenien Rinnan kaveri Sätkä tuli morjenstamaan. Rinna kuitenkin halusi vain treenata ja murisi Sätkälle. Treenimoodi alkaa siis löytymään!