perjantai 27. marraskuuta 2015

Niin perus

Maanantain aamiaisen koirat sai lähikentällä. SARA teki koemaisesti ohjatun noudon, zetan, kaukot, seuraamisen ja merkin kierron. Muut kaipaa hiontaa, mutta seuraaminen oli kamalaa. Tehtiin sitä vielä erikseen, nyt palkasta luopumisen kautta. Tämä toimi. En tiedä, miksen ole vienyt tätä loppuun asti...

Illalla HAU:n tokoissa Sara jatkoi koemaisuuksia liikkuroidulla ohjatulla nouolla, ruudulla ja palkkansa se sai setistä kiertonoudon merkin kiertämisestä. Ohjatussa noudossa ja kiertonoudossakin koira saattaa vinkua liikkurin viedessä kapuloita. Tähän pitää puuttua. Ohjattu oli muuten ok. Ruudun merkitön merkki oli hyvä. Ruutu oli agiesteiden ympäröimänä ja Sara harhautui ruudun sijaan putkeen. Aika tuhmaa, etenkin kun koira teki sen toistamiseen! Ruudussa treenattiin vielä erikseen paikkaa, nyt putki veti koiraa laitapaikalle. Kierrossa edelleen hyppyjen ja kapuloiden ohittaminen on vaikeaa, mutta nytkin Sara pystyi siihen. Sitten tehtiin liikkuroitua seuraamista namista luopumisen kanssa sekä pitkää suoraa tylsää seuraamista. Luoksetulon pysäytyksiä työstettiin heittotakapalkkauksella.

Tiistaina treenattiin Päivin kanssa lähikentällä. Sara teki seuraamista jälleen liikkuroituna. Koiran paikka oli parempi, mutta ääntä oli enempi :/ Liikkurointi lisää edelleen ääntelyä. Nyt tehtiin siten, etten totellut kaikkea liikkurin sanomaa ja koira reagoi silti äänämällä liikkurin käskytyksiin. Seuraamista tehtiin nytkin namista luopumisella, muttei se toiminut vaan koiraa turhautti. Merkin kiertäminen liikkurihäiriöillä ei meinannut onnistua, sillä koira tarjosi vaan merkin taakse pysähtymistä. Meni tovi ennen kuin saatiin solmu auki. Tunnari tehtiin kahteen kertaan eri kuvioilla. Muuten hyvä, mutta tähänkin on taas tullut ääntä odotusvaiheeseen. Otetaan namituskuuri avuksi.

Keskiviikkona jatkettiin lähikentällä. Sara teki vähän kaikkea. Seuraamisen lisäksi tehtiin maalin kierroilla pysäytyksiä. Kaikki meni oikein, mutten luota koiran vielä osaavan näitä tarpeeksi hyvin. Välillä se ei erottele oikein. Jääviä ja kaukoja jumpattiin. Nämä oli ok. Lisäksi tehtiin paikallaanolon osioita.

Kuten lukee, niin seuraaminen on se, jossa tällä hetkellä on eniten ongelmaa ja vähiten selkeää suunnitelmaa ongelman ratkomiseksi. Se on myös se liike, joka on useammassa viime kokeessa mennyt huonosti. Uusissa liikkeissä toki osaaminen on kyseenalaista, mutta se on ihan odottettavaakin tällä treenimäärällä. Lisäksi on toki ne tasaisesti huonosti sujuvat liikkeet ;) Noh, treenattavat ei lopu koskaan kesken.

RINNAN kanssa on työstetty lähinnä vaan seuraamista. Se on parantunut, mutta edelleen töitä on edessä. Tylsään suoraan on lisätty nyt pysäytykset. Useampaa sellaista tiheään koira ei kestänyt ääntelemättä, mutta yksittäiset meni hyvin. Lisäksi mukaan otettu maahanmenot. Niitä on tehty sekä perusasennosta että liikkeestä.

Lisäksi Rinna on jatkanut aksaprojektiaan. Maanantaina hypyn lisäksi tehtiin keppejä ja puomia. Niissä koiran pysyy järjissään vireestä huolimatta. Hypyllä vedätin koiraa juosten. Ekalla yrityksellä rima tippui, sittemmin pysyi. Lähtöjäkin muistuttelin, ne oli kyllä hyvät joka kerta. Torstaina tehtiin lähdön ja yhden hypyn lisäksi siivekkeen ympäri pyöritystä. Tämä pitää opettaa toimivaksi pelkällä käskyllä. Nyt koiran kierrokset nousi liikaa mun ohjaushuitomisista.

DOT oli aksoissansa aikas menevä. Se kostautui hyppytekniikassa huonona tekniikkana. Hyppysarjana oli seitsemän hypyn perussarja. Dotilta sarja sujui toistojen myötä palkan ollessa ennen viimeistä tai toisiksi viimeistä estettä. Menevää oli myös putkiin meno. Koira meni myös A:n alla olevaan putkeen sujuvati A:n sijaan. Putkia tehtiin myös parin hypyn ja putken vauhtiympyränä sekä eteenmenona putken ja hypyn muodostamalla suoralla. Siivekkeen kierrot on vielä vaiheessa. Niihin tarvitaan vahvempi sanallinen vihje.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Sitä samaa

Torstaina jatkettiin RINNAN mielentilan treenaamista agilityssä. Se teki jälleen lähtöjä, yhtä hyppyä sekä hypyltä putkeen menoa ruokatargetin avulla. Nyt ei juurikaan tullut turhaa räksytystä eikä koira valunut lähdöissä. Targetin avulla se myös kesti mun liikkeen aiheuttamat häiriöt. Lähtötilanteissa se ei kestä vedätystä kuin kävellen. Hyvältä näyttää siis jo nyt, mutta siltikin pitkä projekti on edessä.

SARAN vuorolla tapahtui äksidentti. Sara törmäsi muuriin rinta edellä. Se joko luki rataa huonosti tai sitten ohjaus oli huonoa :p Onneksi anakin toistaiseksi näyttää siltä, että säikähdykellä selvittiin. Seurataan tilannetta.

DOTIN aksojen hyppytekniikan teemana oli häiriöt. Tehtiin perussarjaa, jossa liikuin hyppysuoran rinnalla. Hyppytekniikka näytti kestävän, mutta lähtöasento muuttui ryhdittömäksi. Siihen pitää kiinnittää huomiota. Serpentiinitreeniä jatkettiin. Tällä kertaa saatiin kaksi onnistunutta toistoa rataa, jonka jälkeen koiraa kiinnosti taas enempi vaikka ne kontaktit. Dotin kesto on vaan niin lyhyt. Putkiin lisättiin kiinnostuta tekemällä jälleen putkesta puomille menoa. Tämä oli jälleen super. Lisäksi tehtiin kahden putken ja kahden hypyn muodostamaa ympyrää, joka oli hyvä treeni Dotille. Etenkin kun Inka juoksutti sitä :p

Perjantaina treenattiin ATD:n hallilla. SARA aloitti kiertonoudolla. Laitoin hypyt ja kapulat kapeaksi kujaksi. Se oli liian vaikeaa. Sara ei päätynyt merkille vaan suuntasi hypyille. Laitoin välineet normiasetuksiin ja kun niin sujui, niin laitoin ne jälleen ahtaammin. Nyt onnistui. Lopuksi tehtiin tätä uudestaan ja se meni kerralla oikein. Edelleen tällaisia treenejä lisää, haluan koiran oikeasti erottelevan nämä. Sitten tehtiin yhden koiran paikallaanolot. Sara sai istua nelisen minuuttia, muuten tehtiin normisti. Oli ok maahanmeno ja sivulle koira tuli törmäämättä. Sara teki myös kaukoja ja jääviä. Kumpikin kaipaa vaan säännöllistä jumppaa. Tunnarissa palkkasin koiraa ensiksi vaan haistelusta ja sitten koira sai etsiä omankin. Haistelutreenejä pitäisi tehdä useammin. Seuraamista työstettiin ensin vasempaan käännöksillä ja peruutuksilla. Sitten otin keinoksi saman mitä Rinnankin kanssa on nyt käytetty. Eli pitkät, tylsät suorat. Edistämisistä tein täyskäännöksen vasemman kautta. Tätä voisi kokeilla enemmänkin.

DOT sai ensin tarjota säkäkorkuisia umpi- ja avohyppyjä. Hyvin tarjosi. Noudossa treenattiin odottamista kapulaa heittäessä. Namin kanssa penska pysyi hienosti. Ilman hetsaamista vaan nouto ei onnistunut. Koira meni kapulalle ja nosti sitä heti pudottaen. Edetään siis noudon kanssa ensin rakentamalla loppu, jotta koira tietäisi mitä tehdä. Sivulletuloja Doo teki ensin hyvällä vireellä. Sitten tuli taas ääntä mukaan, ehkä treeni oli liian pitkä? Lopetettiin, kun onnistui taas äänettä.

RINNA aloitti tunnarilla. Leikitin sitä alle ja sitten lähetin kapuloille. Ennen kapuloille pääsyä stoppasin sen ja koira sai jälleen varastaa kapuloille. Alku oli nättiä, mutta kun kapula ei heti tullut kohdalle, niin kierrokset nousi liikaa. Ei vissiin vielä lelulla leikitystä alle :p Lisäksi yritin palkkailla koiraa pelkästä haistelusta. Tätä ei olla aiemmin tehty ja selvästikään koira ei ymmärtänyt mitä piti tehdä. Toivottavasti osasin palkata oikea-aikaisesti koiran tarjotessa vauhdikkaasti vähän kaikkea... Seuraamista tehtiin edelleen tylsästi. Painamiseen puutuminen aiheutti pientä edistystämistä. Näiden suhteen on vaan nyt tasapainoteltava. Tehtiin vielä Rinnan viretreeniä agilityynkin liittyen. Tällä ketaa välistävetoja. Rakennettiin taas yhdestä esteestä aloittaen kolmen esteen suoritu. Meni kivuttomammin kuin viimeksi!

Sunnuntaina treenattiin Ojangossa Tiinan ja Tiian kanssa. SARA teki kiertonoutoa, joka onnistui nyt hyvin myös liikkuroituna. Seuraamistakin tehtiin liikkuroituna. Se oli rumaa. Seuraaminen kaipaa paljon lisää treeniä. Eteenmenoja tein loppuun muutaman. Näitä on turha tehdä ilman merkittyä ympyrää. Ilman sitä en hahmota meneekö koira tarpeeksi suoraan.

RINNA pääsi hengailemaan halliin. Siellä oli agiksat käynnissä. Ensin tehtiin seuraamista edestakaisin hallia. Alkuun oli ääntä, mutta siitä se tasottui sitten. Koira teki seuraamista ihmis- ja koiravilinässä samanlailla kuin normaalistikin. Sitten koira sai rauhottua kentän reunalle. Se ei tuottanut ongelmaa. Rinna ei ottanut yhtään kierroksia radalla menevistä koirista. Se ei nähnyt niitä sermin takaa, mutta kuuli kyllä.

DOOKIN kävi hengailemassa. Sen arkipaikkakäsky on parantunut. Se pysyi paikoillaan ohi menevistä ihmisistä ja koirista välittämättä. Pystyin juttelemaankin muiden kanssa koiran maatessa maassa. Muutenkin Doon keskittymiskyky oli hyvää. Se sai tarjoilla perusasentoja. Sen tarjotessa tätä se harvemmin ääntelee. Muuten perusasentoon tulossa ääntely on aika varmaa. Pitää nyt vahvistaa tosi paljon perusasentoa. Jostainhan se ääntely kielii. Leikittiin vielä hihnalla lopuksi ja Doo leikki hyvin.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Reenejä

Sunnuntaina tokoiltiin Päivin kanssa lähikentällä. SARA teki ensin ruutua. Ympyrään se juoksi hyvin, mutta ekalla stopilla painui maahan. Otettiin liike uusiksi ja nyt ympyrässä olo onnistui. Ruutuun koira juoksi hyvin perälle asti ja maahan se meni nopsasti. Seuraavaksi tehtiin ohjattu nouto ympyrän ja ruudun välistä. Noudettavana oli ruudun puoleinen kapula. Tämä sujui. Sitten samasta kohtaa kiertonouto (ilman hyppyjä). Tässä kuten arvasinkin, koira sekoitti liikkeen juuri tehtyyn ohjattuun noutoon. Sara meni kiertoon hyvin kapuloista välittämättä, pysäytykset (kaikki asennot) oli hyviä. Mutta noutoon lähtiessä koira lähti useasti takaviistoon. Ruutu ei edelleenkään haitannu, mutta muistikuva juuri tehdystä ohjatusta haittasi. Vaihdoin käskysanat myös ohjatussa käytettävistä käskyistä (suunta+nouda) pelkkään tuo-käskyyn ja homma lähti purkautumaan. Toisella kierroksella tehtiin lisää ruutua. Nyt edellisen kierroksen merkit ja kapulat oli ympyrän ja ruudun välissä ja Saralla oli vaikeuksia päätyä ympyrään. Sitten kun sen sai ympyrään niin se oli jo unohtanut ruudun mennen merkeille ja kapuloille. Avuilla saatiin koira ruutuun, jossa sitä odotti tunnari. Se sujui. Lopuksi työstettiin vielä eteenmenoa ja ruutuun menoa paloina.

RINNA teki ensin tunnarin liikkuroituna. Pysäytin koiran ennen kapuloita ja se sai jälleen varastaa niille. Näitä on tehty hyvällä menestyksellä, mutta nyt mukana oli ääntelyä. Kapuloilla koira käyttäytyi kuitenkin hyvin ja oikea löytyi. Sitten tehtiin seuraamista tylsästi. Muutaman sadan metrin jälkeen koira erkani sen verran jalasta ettei painanut enää. Paikka oli rinnaksi hyvä. Ideaaliin verrattuna se edistää vielä, mutta vähitellen korjataan sitäkin.

DOT teki muutaman noudon. Se menee kapulalle vauhdikkasti ja lähtee palauttamaan hyvin. Kapulasta irti se päästää vasta käskyllä. Seuraavana on ohjalmassa treenata odottaminen kapulaa heitettäessä ja noudon loppu eli luovutusasento. Jääviäkin tehtiin. Niissäkään ei ole muuta vikaa kuin, että niitä pitäisi vain treenata :p

Maanantaina jatkettiin Sirkuskentällä. SARA työsti ensin erikseen seuraamista, jääviä, kaukoja ja luoksetulon pysäytyksiä. Pysäytykset oli treenin puutteesta johtuen huonoja. Muut liikkeet oli ihan hyviä erikseen treenatessa. Sitten tehtiin zeta, kaukot ja seuraaminen koemaisesti. Zetassa ja seuraamisessa se seuraaminen oli huonoa. Koira keuli ja reagoi liikkurin käskyihin hypähtelemällä. Ääntä tuli peruutuseen lähdössä ja yhdessä paikoillaan käännöksessä. Puutun liikkuroidussa seuraamisessa todella huonosti ja epäjärjestelmällisesti koiran toimiin. Näihin nyt pitää kiinnittää huomiota. Kaukot oli tosi hyvät.

Seuraavaksi oli Sirkeä. Katsastettiin RINNAN seuruun tilanne ja on se todellakin siistiytynyt! Nyt tiiviyteen puututtiin koskemassa jalalla koiran etutassuihin seuruussa. Toimi, mutta pitää olla tarkkana, ettei tämä johda epätoivottuun edistämiseen. Jääviä tehtiin häiriökäskyin. Rinnaa ei haitannut. Lisäki maahanmenoja tehtiin hihnasta pidättäen. Tarkoitus on estää koiraa menemään maahan ja kun se oikein yrittää niin pidätettä löysennetään.

Illan paikkistreeneissä SARA teki evl:n olot kahdesti. Istumasta maahanmenot oli ok, mutta siinä koira saattaa edetä samalla. Tarkkuutta siihen. Sivulletuloja erikseen tehdessä koira ei törmännyt kertaakaan, mutta paikkisrivissä se törmäsi. Vielä treeniä siihen. RINNA teki voittajan makuun kahdesti. Kerran korjasin koiran lonkka-asentoa ja kerran huomautin haistelusta. Koiran taakse mennessä se helposti vinoutuu, joten etupalkkaa mukaan. DOT osallistui ekaa kertaa istumiseen. Se helposti liikuttelee tassujaan, siihen palkasta luopumista avuksi. Paikkamakuut tehtii kahdesti.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Mielenoikkuja

Torstain aksoissa nousi ajatuksia. RINNA oli varsin liukas saippuapala, aivan väärässä mielentilassa. Siihen ei tuntunut saavan otetta. Tuolla mielialalla ei ole järkeä jatkaa. Huonosti mennyt treeni kuitenkin nostatti motivaation aloittaa pitkä projekti koiran mielentilan muuttamiseksi. Perjantaina aloitettiin ATD:n hallilla, johon Rinnalla ei ole juurikaan aksakytköksiä. Tehtiin ensin takaakiertoja kolmella esteellä. Käytin ruokatargettia palkkaukseen ja muutenkin syöttelin koiraa paljon. Aloitettiin ensin yhdestä esteestä ja vähitellen lisättiin loput. Lisäksi tehtiin hyppysuoraa putkeen ja putkesta poispäin targetille. Näissä lisäsin käsien huidontaa mukaan :p Rinnan treenit meni toi kivasti. Se oli pääasiassa hyvässä mielentilassa, se keskittyi hyvin targettiin ja palkkaa tuli tarpeeksi usein. Jatketaan tällä. Lisäksi treenataan paljon rauhottumista Purinalla.

Jos Rinnalla on liikaa intohimoa agilityyn, niin toisin DOTIN laita. Se kyllä tykkää agiliystä, mutta se palo puuttuu. Se tykkää tarjota asioita ja sitä olenkin hyödyntänyt opetuksessa. Ruoka palkkana toimii lelua paremmin. Dot tykkää kontaktiesteistä, se tarjoaa 2on2offia joka välissä. Samoin pussi on tosi kiva Dotin mielestä. Hyppyjäkin se tykkää tarjota ja tykkää tehdä niillä pyörittelyjä. Ratatreenejä (lyhyitäkään) se ei jaksa paljoa eikä putket ole sen intohimo. Torstainakin se juoksi mieluummin kontaktille kuin meni ohjauksella putkeen :p Perjantaina tehtiin lisää hyppy- ja putkitreeniä putksita palkaten. Oli ihan ok. Parasta kuitenkin oli, kun yhdistin putken ja puomin. Doo juoksi paljon innokkaammin, kun se sai palkaksi mennä puomin! Puomilla Doo kestää hyvin nyt vedätyksen. Taaksejättäytyessäni se menee oikein 2on2offiin, mutta vauhti hidastuu. Dotille siis työstetään nyt lisää motivaatiota hyödyntäen sen lempiesteitä ja kaiken kaikkiaan paljon palkaten.

SARA oli torstain aksoissa pätevänä. Perjantaina se teki tokoa. Kiertonoudossa se edelleen herkästi jää kiinni kapuloihin. Etenkin niihin hetsaamisen jälkeen sille ei mene muut käskyt perille vaan ajatus jää kapuloihin. Lisää treeniä taas vaan. Kierron jälkeiset pysäytykset saattaa vielä olla valuvia, mutta ne on jo napakoituneet. Uuden liikkeen lisäksi treenattiin seuraamista ja jääviä. Seuraamista pitäisi siistiä ja tällä hetkellä hyväntuntuinen korjaus edistämiseen on käännökset vasempaan. Jatketaan niillä. Työstettiin myös perusasentoon tuloa siististi, eli törmäämättä. Tämä ei ole mennyt vielä perille.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Treeni poikinensa

Viime viikon maanantaina oli Sirkeä. Tehtiin tunnaria RINNAN korkeammalla vireellä. Ensiksi pysäyttelin koiraa ennen kapuloita. Koiran pysähdyttyä uusi käsky. Sitten siten, että koira sai varastaa kapuloille pysähtymisen jälkeen. Käytännössä siis odoteltiin vaan, kunnes koira omatoimisesti lähti haistelemaan kapuloita. Jälkimmäinen oli parempi, sillä silloin koira laski vireensä itse oikeammalle tasolle.

Ehdittiin treenata myös luoksetuloa, jossa koira ei aina kuuntele stoppikäskyä vaan saattaa mennä maahankin. Nyt kasvatettiin virheen mahdollisuutta Sirken käskyttäeesä koiraa maahan samalla, kun minä stoppasin. Koira alkoi kuuntelemaan. Samaa tehtiin myös muiden käskyjen kanssa. Sirken antaessa luoksetulokäskyä Rin nyki ja Sirken pysäyttäessä koiraa se pysähtyi. Näissäkin se alkoi sittemmin kuuntelemaan.

Paikkistreeneissä Rinna sai maata paikoillaan, kun käskytin muita. Istuskelin myös maassa ja palluttelin pentua <3 Rii makasi siinä mihin se oli jätettykin, mutta epäryhdikkäästi. DOT teki makuunsa kahteen kertaan. Olin välllä selin. Nyt koira alkoi ennakoimaan liikkurin käskytyksiä. SARA teki eeveeällän olot kahteen kertaan. Tällä kertaa Saraa ei enää ahdistanut. Nyt käskytin koiraa maahanmenossa ensin kurreasentoon ja siitä maahan. Työstetään maahanmeno tällä nopsaksi. Sivulletuloissa kuurina nyt muistutuskäskyä koiran tullessa lähellä. Muistutuksen kanssa se ei törmää.

Torstain aksoissa tehtiin pieniä treenejä. RINNA teki ensin vauhtiympyrää, jossa päissä oli putket ja suoralla kepit sekä hyppyjä lyhyillä väleillä. Rinna hyppäsi ilman mun liikettä hypyt hyvin, mutta mun liikeen kanssa sen hyppytekniikka ei edelleenkään kestä. Tällä kertaa tyyli kesti kuitenkin mun liikkumisen etäpalkan kanssa, joten aletaan sitä jatkossa hyödyntämään. Lisäksi työstettiin takaakiertoja ja välistävetoja rautalankamallina. SARA hömppäsi samat.

DOTIN aksoissa työstettiin jälleen serpentiiniä. Tuli tehtyä Dotille liian monta toistoa, lelu ei ollut enää niin kiinnostava ja putkeen menon sijaan kiinnosti vaikka putken päällä ollut puomi enempi. En osaa vielä arvioida penskalle sopivaa toistomäärää, mutta joka tapauksessa aika vähän se kestää. Hyppytekiikkana tehtiin sliceä. Se oli ok. Lisäksi tehtiin kiertoja siivekkeellä. Suuntia alettiin nyt nimeämään. Rengasta Doo sai myös tarjota.

Sunnuntaina satoi vettä. Anki oli kouluttamassa jälleen hakuryhmäämme, kuten viime kerrallakin. Välillä ei ole ehditty treenata, mutta ei se mitään: mitään en ollut viime kerrasta oppinut :p En purkanut RINNASTA virtoja ennen radalle menoa ja se yhdistettyä vaikeampiin olosuhteisiin takasi koiran kaahailut sinne tänne. En edes ehtinyt ajatella suoruuden kriteereitä, kun niin kieroon meni. Autoin koiraa menemällä lähemmäs lähettelemään ja kyllähän ne kaikki neljä maalimiehet näinkin löytyi, mutta oisin voinut auttaa koiraa enempi vaikka hajunhaulla. Siten olisi turhat kaahailut jääneet vähemmälle ja tekemisiin olisi tullut enempi järkeä.

Myöhemmin nähtiin Jenniä Sirkuskentällä. SARA teki uusia liikkeitä. Ensin tehtiin ruutua. Merkittömän merkin ympyrään koira osui joka kerta. Ruudussa koiran tarjoama paikka oli liian edessä. Käskyttämällä se osasi korjata oikeaan kohtaan, muttei se itse osannut suorilta sinne mennä. Kiertonoudossa koiraa häiriköitiin kapuloilla. Sen verran ne häiritsi, että epävarmuutta näkyi kiertoon menossa. Sara kuitenkin joka kerta kersi merkin eikä hairahtunut kapuloihin. Seuraaminen tehtiin liikkuroituna. Edistävää ja painavaa se oli, mutta ääni koiralta pääsi vain kerran peruutukseen lähtiessä. 

RINNA teki lähinnä kuuntelujuttuja. Sitä provosoitiin tekemään virheitä. Ensin Jenni veti koiraa hihnalla eteenpäin sen seuratessa. Hihna löystyi, kun koira jarrasi edistämisestä oikeammalle paikalle seuraamaan. Samaa tehtiin liikkeestä maahanmenossa, jossa hihnalla vedettiin koiraa taakse päin. Näin korostettiin kyynärien maahan osumisen tärkeyttä. Kuuntelua koira joutui tekemään myös luoksetulossa, jossa Jenni koitti pysäyttää koiraa. Ei se pysähtynyt, muttei se myöskään pysähtynyt mun käskyllä ennen kuin annoin vartaloavut mukaan. Lisää ajatusta näihin. Ohjattua noutoa ajatellen tehtiin kiusaa kapulolla. Rinnalta pääsi helposti ääni seuruuseen lähdössä. Tämä pitää pilkkoa pienempiin osiin, jotta saan paremmin palkattua koiraa juuri siitä oikeasta asenteesta.

DOTKIN pääsi tekemään sirkustemppuja. Sen treenit oli jälleen varsin suunnittelemattomat eikä mulla ollut selvää toimintamallia ääntelyyn. Doo teki häiriötreeninä makuuta arkikäskyllä muiden häiriköidessä. Oli suht ok. Se teki myös ensimmäisen tunnarinsa kentällä. Ekassa se nosti väärää, mutta sitten löytyi oikeakin. Toisto oli ok. Tunnaria koira on työstänyt kotona. Oikean kapulan löytäminen on Dotille koottu yrityksen ja erehdyksen kautta tarjonnalla. Nyt näköjään voidaan alkaa siirtää treenejä jo kotoa muualle.

Maanantina oli onneksi Heidi Pesosen koulutusta. Tarviin DOTIN kanssa paljon apuja ymmärtääkseni sitä :p Sen kanssa tehtiin samaa kuin viimeksikin eli keskityttiin koiran asenteeseen. Se teki sivulletuloja. Sinnepäin tullessa usein tuli myös ääni mukaan. Näissä korjaus avuilla ja uudestaan. Palkkaa vain kun koira onnistui kerralla. Saatiin näkyviin passivoitunut koira. Olin ihan jo unohtanut Dotin passivoitumisen, sillä se ei ole pitkiin aikoihin passivoitunut treenissä. Oikeaan suuntaan on siis koiraa viety! Nyt passivoitunut koira saatii taas tekeväksi aktivointitempulla eli nenäkosketuksella käteen. Näin koirasta tuli jälleen aktiivinen ja se paremmalla asenteella yritti taas perusasentoja. Lisäksi ehdittiin katsomaan kaukoja, joista tulee hyppykaukot. Nyt vielä malttia mun ohjauksiin, jotta saadaan oikeat liikeradat tutuiksi ja tehdään painonsiirtoja taakse muistuttamaan takapainoisuudesta.

Jatkot oli Purinalla. SARA teki taas uusia liikkeitä. Ruudun merkittömässä merkissä se alkoi ennakoimaan pysäytystä, joten pitää enempi palkata sitä kauemmas. Ruudussa se osasi nyt mennä suorilta oikeaan kohtaan. Kiertonoudossa hypyt ja kapulat oli jälleen vetäviä, etenkin liikkurin jäljiltä. Edelleen siis vaan treeniä. Ennen paikallaanoloja jumppasin koiralle istumasta maahanmenoja nopeksi ja sivulletuloja siisteiksi. Paikallaanolossa tein nämä ilman apuja todeten, että edelleen saa näitä tehdä. Seuraamista tehtiin lähinnä peruuttaen. Oli aika ok.

RINNA teki aksaa. Tehtiin parilla esteellä takaakiertoja ja välistävetoja. Nää vaatii paljon nyt treeniä edetäkseen.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Himona treenejä

Lauantai aloitettiin viestitreeneillä. Väli A-B oli n. 900 m ja B-C n. 200 m. RINNA ei juossut yhtään matkaa :/ Se ei vaan lähtenyt, ei edes Sätkän matkassa. Joka kerta se vaan eteni kymmenisen metriä ja pysähtyi. Lopulta takaisin päin mennessä se lähti n. 300 metrissä ääniavulla. Juoksutettiin koiria taas lopuksi meidän väliä lyhyellä matkalla. Ennen varsinaisia lähetyksiä treenasin seuraamista lelulla. Rinna keskittyi seuraamiseen hyvin. Ehkä se oli sen takia väärällä mielellä eikä tiennyt mitä treenataan? En tiedä. Joka tapauksessa, kun Rinna ei lähde niin se ei lähde. Sitä on turha yrittää lähettää uudestaan tai patistella matkaan. Syy on nyt rutiinien puutteessa (selkeiden virittelyn puute) ja motivaatossa (liika hallnta). Seuraavaksi siis kasvatetaan motivaatiota ja rakennetaan rutiineja.

Sitten oli ATD:n rallykimppa. Tehtiin mestariluokan rataa ja olin positiivisesti yllättynyt, että pystyttiin SARAN kanssa tekemään koko rata, apujen kanssa tietenkin. Puolen vaihtoja ollaan treenattu vasta vähän. Takaa koira osaa käskystä vaihtaa puolta, mutta edestä vaihtoja ei olla ennen kokeiltu. Niitä voisi ottaa ohjelmaan. Ja takaavaihdot pitää työstää varmemmiksi. Koira ei osaa näitä liikkeessä. Puolta vaihtavat täyskäännökset oli myösin nyt ekaa kertaa kokeiltaviksi. Ne onnistui treenaamattomuudesta hyvin. Käytin samaa käskyä kuin sivulla pyörähdyksessä. Koirahan aloittaa näissä liikkeen samalla lailla. Lopputulos vaan riippuu mun liikkeen suunnasta (käännynkö vai jatkanko suoraan). Oikealla puolen seuraamiseen on tehty pohjia, mutta se vaatii vielä paljon treeniä. Nyt namitin koiraa radalla. Myös oikealta sivulta eteensiirtymisissä autoin koiraa nameilla. Näitäkään ei ole tehty aiemmin. Radalla oli myös merkille lähetys. Tokokoiralle oli vaikeaa se, ettei merki ollut suoraan edessä vaan sinne piti irrota sivusuuntaan. Viime aikoina on työstetty  edestä vasemmalle sivulle siirtymistä. Sara tekee sen pylly maassa, mutta kun rallyssahan sivulle ei saa aina istua, joten siksi on työstetty siirtymistä eri tyylillä. Kiva oli nyt huomata, että koira teki nämä radalla uudella tyylillään. Käyttäytymisruutuakin tehtiin ekaa kertaa. En usko tässä tulevan suurempia ongelmia vastaan Saran kanssa. Nyt tehtiin asentona sivulla seisominen.


Loppu päivä meni Tiinan kanssa. Treenattiin tottista ja esineitä Luukissa. Haluan nostattaa nyt RINNAN treeneissäkin sille saman älyttömän vireen, mitä se esittää kokeissa. Vireen laskuun en Rinnan kanssa usko. Rinna oli ekana makuussa. Se makasi hyvin, murahti vaan oli lenkkeilevälle koiralle :p Sitten tehtiin seuraamista ja eteenmenoa. Koiralla oli kierrokset nyt kaakossa ja ääntä tuli. En väittänyt siitä ja ääntely vähenikin treenin edetessä. Tehtiin seuraamista eteenmenopalkkaa kohden. Keulimisista pyörittiin vasempaan. Hyvästä seuraamisesta koira sai joko repiä kädessä olevaa lelua tai juosta etupalkalle. A-esteellä tehtiin tuloja vinoista kulmista. Autoin käsimerkillä.

Esineruutuesineet oli mun autosta löytämiä; pieni ensiapupakkaus, lasten pallo sekä nenäliinapaketti. Yksi esineistä oli takana ja kaksi edessä, toinen kuopassa ja toinen kivellä. Ennen ruutuun lähetystä otin koiraa kuulolle ja se tekikin sitten hyvin töitä ruuussa. Kaikki löytyi hyvin. DOT teki myös elämänsä toisen esineruututreenin. Tehtiin samalla tapaa kuin viimeksikin. Heitin ruutuun lapaset ja mentiin Doon kanssa lenkkeilemään ruutuun. Dops tiesi olevansa tekemässä jotain ja reagoi hyvin löytämiinsä lapasiin :)

Sunnuntaina aamulla oltiin näytekoirakkoina uusien tokotuomarien koulutusessa Kennelliiton tiloissa Klaukkalassa. Koirat suoritti koemaisesti, lliikkeiden välillä sai kuitenkin koiraa palkata. Lisäksi saatiin treenata tilassa ennen suorituksia. Saatiin myös suulliset palautteet suorituksista. RINNA yllätti positiivisesti olemalla mukava. Paikkamakuu oli ok. Seuraamisessa se piti paikkansa ja kontaktin hyvin. Ääntelyä kutenkin esiintyi liikkeellelähdöissä. Ällässä koira jäi kiinni merkkeihin ja alun seuruussa se äänteli ja teki asennon hitaasti. Luoksetulon stoppi ei ollut niin terävä kuin voisi, mutta sehän on treenin alla. Ruutuun koira meni äänen kanssa. Ohjatussa noudossa koira jäi taas kiinni kapuloihin. Seuruu oli rumaa ja ääntä oli noudossakin. Metallihyppynoudossa taisi myös tulla ääni. Tunnarissa koira kävi kapuloita moneen kertaan läpi, mutta pystyi kuitenkin löytämään oikean. Kaukot oli edelleen ruosteessa. Virheitä siis tuli, mutta koiran mielentila oli parempi kuin aikoihin.

SARA teki uuden eeveeällän liikkeet osaamisensa mukaan. Uusia liikkeitän aloitettiin ajatuksen anssa treenaamaan vasta tällä viikolla. Paikallaanolosta Sara teki istumisen hyvin. Ekalla käskyllä maahan se meni puoliväliin ja toisella maahan asti sykerölle. Sitä ahdisti. Luoksetulon se teki kuitenkin ihan hyvin. Seuraamisessa Saraltakin pääsi jokunen ääni, mutta se ei ollut ahdistunut tai koomainen. Peruutuksen alussa koira oli vino, mutta se korjasi rintamasuuntansa sitten. Zetassa koira reagoi liikkurin käskyihin hypähtämällä. Istumisessa se jäi seisomaan, mutta muut asennot se otti kivasti hypyn kautta ja asennot oli suorat. Luoksetulo oli Saraksi hyvä. Ruudussa merkittömällä merkillä koira pysähtyi ennen ympyrää. Toisella käskyllä se meni ympyrän sisään. Merkatut ympyrät on treenaamatta. Ohjattu nouto oli ookoo. Kiertohyppynoudossa koira jäi kapuloihin kiinni. Se juoksi ensin kapulalta toiselle ennen kuin sain sen lopulta kiertoon. Se oli vähän epävarmana, muttta suoriutui kuitenkin loppuliikkeestä. Tunnarissa koira oli hätainen. Palautusvauhtina oli ravi. Kaukoissa koira tuli eteenpäin n. 5 senttiä s-i-vaihdossa. Liikkeet ei tokikaan olleet hallussa tuolla treenimäärällä, mutta oli kiva olla kehässä ahdistumattoman koiran kanssa.

Sitten siirryttiin Luukkiin tottisten ja viestin pariin Eevan ja Inkan kanssa. Tottiksessa työstettiin RINNAN seuruuta ja eteenmenoa samioin kuin edellisenä päivänä. Lisäksi koira teki makuuta, jossa se valui puolisen metriä eteenpäin... Pauketta se kuuli joka osiossa. Viestinä tehtiin lyhyttä treeniä, A-B n. 200 m ja siirtymät B-C ja C-D n. 50 m. B:ltä lähetin Rinnan takaisin A:lle heti meidän sinne saavuttua. Innostuneisuudesta huolimatta koira jäi taas n. 10 metrin päähän, jossa se siis joko seisoo tai menee maahan. Lähetin koiran uudestaan ja sama. Huomasin reitillä ihmisiä ja niiden mentyä ohi koira katosi omatoimisesti matkaan. Matkat A-C-A-D meni ongelmitta. Vikalla lähetyksellä D-A Rin ei jälleen halunnut lähteä. Siinäkin oli ehkä tuoreena muita hajuja sillä muut koirat kulki eri reittiä rataan nähden. Lähdettiin takaisin päin ja koira lähti n. 200 metristä ääniavuilla. Ajatuksia taas herätteli :p

Lopuksi vielä jatkot Inkan ja Erikan kanssa Sirkuskentällä. DOTKIN pääsi treenaamaan. Se oli oikein mukavana. Se taisteli raivoisasti lelustakin. Ääntelyä esiintyi seuraamisessa, mutta ne oli selitettävissä mun toiminnoilla. Jäävät onnistui koiran osaamistasoon nähden hyvin. Noutoon koira lähti hyvin ja tunnaria se etsi innokkaasti. Samoin merkin kierto oli innokasta. Huippu-Doo!