maanantai 31. toukokuuta 2010

Sikalityä


Saralla oli tänään siis sikailupäivä, mikä näkyi agitreeneissä koiran omana kivana. Mä en vaan koskaan tiedä ennalta milloin koira on sikailumielellä. Se selviää vasta radalla. Ensin tehtiin kahta pienempää rataa, jotka sovelletuin osin yhdistettiin yhdeksi isommaksi.


Eka rata:



Toiselta kolmannella ohjattiin pakkovalssilla ja tässäpä olikin jo eka ongelma. En millään meinannut saada käännettyä koiraa hypylle. Usemmiten liikuin jokseenkin liikaa ja Sa tuli hypyn ohi. Sitten kun hyppy saatiin tehtyä, niin ongelmallista olikin saada koira A:lle. Sara olisi mieluummin mennyt putkeen. Sitten kun sain koiran A:lle, se mentiin niin vauhdilla ettei 2on2offeista ollut tietoakaan. Putkesta kaarros 7. hypylle meinasi mennä pitkäksi. Tähän korjauksena oman liikkeen hidastaminen ja käskytys jo koiran ollessa putkessa.


Toka rata:



Toiselle esteelle ohjaus taas pakkovalssilla. Menee hyvin kunhan vain itse teen ohjauksen oikea-aikaisesti. Putkesta hypylle menokaarrosta piti taas hieman hioa pienemmäksi. Auttoi kun pidin ääntä koiran ollessa putkessa ja ohjasin pidemmälle. Pussiin oli vaikeaa mennä. Sitten kun koira sinne meni, niin se mentiin marianne-karkkina. Yhtenä sovelluksena oli jopa tulla _takapää_ edellä pussista! Tehtiin pussia ihan yksittäisenä ja se onnistui siten hyvin. Jotenkin radassa se oli vaikeaa. Pussista tullessa vastassa oli seinä, oiskohan se vaikuttanut? Mulle vaikeaa on olla hiljaa koiran ollessa pussissa ja vastapainoksi on vaikeaa pitää ääntä koiran ollessa putkessa. Lopussa oli keppien jälkeen vaihtoehtoisesti joko putki ja hyppy tai keinu. Keinu meni tosi hyvin. Koira hidasti vauhdin hyvin käskystä :)


Loppurata:



Lopuksi siis yhdistelmärata. Se sujui kaikkeen muuhun tämänpäiväiseen nähden oikein hyvin. A:lla tuli kielto ja kepit jouduttiin ottamaan pari kertaa uusiksi, kun vauhtia oli vähän liikaa (vedätin liikaa).


---


Eilen koiruus pääsi tekemään esineruutua ekaa kertaa tänä vuonna. Alueeksi talloin n. 5 x 50 metrin metsäkaistaleen, jonka toinen pitkä sivu rajottui ojaan. Ilma oli sateinen. Molempiin takakulmiin jätin pallon. Sas ei meinannut pysyä nahoissaan kun huomasi mitä oltiin tekemässä! Kaksi lähetystä ja kaksi palloa. Koiruus tarkasti risteillen koko alueen. Ekasta tuonnista pelkät kehupalkat, tokasta peliä.

torstai 27. toukokuuta 2010

Tokoagit


Aamulla käväistiin Purinalla. Ensialkuun otettiin luoksetulon maahanmenoja. Vauhtia hain lähettämällä koiraa putkiin tai kierrättämällä siivekkeitä. Koiruus ei ensin ollut ihan perillä siitä mitä tehtiin ja pysäytykset oli ihan luvattoman huonoja (se meni maahan vasta törmättyään...). Palkkasin täpäköistä pysähtymisistä, joissa koira niiasi, ei mennyt maahan asti. Seuraamisessa keskityttiin nyt lähinnä vasempaan käännöksiin. Täyskäännökset oli huonoja. Kaipaisin enemmän napakkuutta takapään käyttöön niissä. Koira kyllä osaa sen, harjoituksen puutetta siis (näihin ylläpitotreeniä!). 90-asteen käännökset oli ihan ok, välillä huonompia ja välillä parempia. Pysähtymiset käännöksen jälkeen oli molempiin suuntiin hyvät. Tunnari meinasi hajota tänään. Jäin itse varmuuden vuoksi kapuloiden luokse painostamaan koiraa tekemään työnsä kunnolla. Oma kapula oli mun jalkojen luona. Koira kävi kaikki muut kapulat moneen kertaan läpi. Vasta kun siirryin kauemmaksi, Sa nappasi sen kummemmin haistelematta oman suuhunsa. Tähän olisi kannattanut jättää, mutta halusin varmistua että koira toimii nenällään. Uudella yrityksellä en ollut varma ottiko koira oikean vai väärän, joten uudestaan taas. Nyt koira otti reilusti väärän. Pidettiin pieni tauko, jonka jälkeen vielä yksi yritys. Erona edellisiin jäin lähetyspaikalle ja annoin koiralle tilaa työskennellä. Se haisteli rauhallisesti kapulat ja toi oman kun se kohdalle osui. Koiran painostaminen toimii siis hyvin syntynyttä ongelmaa ratkottaessa, mutta ennaltaehkäisyyn se on huono. Lisäksi pitää miettiä siinä omaa sijoittumista.


Keppejä tehtiin etupalkalla. Sa kesti sen hyvin ja pujotteli ongelmitta. Keinuakin otetiin. Ensin keinulle meni 90-asteen kulmassa olevan hypyn kautta. Sitten hyppy-hyppy-hyppy-keinu-hyppy-suoraa, jossa otin hyppyjä mukaan paloittain.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Agitokot


Vettä satoi koko illan ja agissa oli sopivasti ulkovuoro... Tällä kertaa kertailtiin yksittäisiä esteitä ja tehtiin vähän tekniikkatreeniä.


Ensimmäisessä harjoituksessa 2. ja 3. este oli loivemmassa kulmassa (A), sitten kulmaa jyrkennettiin (B). Takaaleikkaus tehtiin esteiden välissä. Ekan kierroksen toisella koitoksella ohjasin ilman käskyjä ja Sa meni lujaa! Toisella kierroksella, kun kulmaa oli jyrkennetty, Sa juoksi ensin 3. esteen vierestä. Sen jälkeen sujui. A-radalla koirilla oli lähetyskohdasta suora linja 3. hypylle asti. B-radassa koirat näki lähtöpaikalta 1., 2. ja 4. esteen.



Toisessa harjoituksessa harjoiteltiin ensin irtoamista. Se sujuu. Mun tartti vaan antaa koiralle lähtölupa ja olla palkkaamassa vikalla, koira hoiti loput. Sitten sama rata, mutta ohjaten putken toiseen päähän. Tämä onnistui yllättävän kivuttomasti vekillä.



Muuta:



  • Keppejä yhdistettynä ässäputkeen. Kokeilin eri variaatioiota ja kaikissa kepit toimi. Pystyin nyt jo vähän vedättämäänkin koiraa.

  • Keinua otin ensin pelkästään. Otettiin se suorilta, en erikseen muistuttanut koiraa keinusta etukäteen. Aika kivasti se karjaisulla hidasti ja antoi keinun heilahtaa. Sitten lisää vauhtia hypyn kautta. Ei mitään ongelmaa siinä.

  • Puomia otettiin yksistään. Naksuttelin 2on2offit.

  • A:n ylösmenon molemmin puolin oli mutkaputken suut. Sas meni mieluusti putkeen. Vasta kun estin putkeen pääsyn se kiipesi A:lle.


---


Pikkulenkin jälkeen mentiin HSKP:n vapaavuorolle tokoilemaan. Satoi silloinkin. Mukavasti oli kuitenkin häiriötä muista koirakoista. Alkuun otin pari luoksetuloa, joissa kutsuin koiran jo mennessä mukaan. Ruutua otettiin ensin alusta kanssa. Ekana kisamatkalta, jonka jälkeen toiselta sivulta n. 40 metristä. Näissä Sa lähti ruudun sivuun. Kokeilin ensin lähetellä koiraa eri kohdista, joista olisi vaikeampi juosta ruudun sivulle ennen kuin tajusin koiran tähtäävän ruutuun siltä sivulta, jolta se oli äsken palkattukin. Lyhennettiin matkaa reilusti ja sain koiran menemään suoraan ruutuun sitten pitkältäkin matkalta. Lopuksi vielä lähetys kisamatkalta tyhjään ruutuun. Hienosti Sa pysähtyi nyt seisomaan! Noudoissa keskityttiin nyt hankalista kulmista luovutusasentoon tuloihin. Alkuun annoin vartaloavut ja sitten ilman. Nekin hyviä. Näitä pitää muistaa tehdä myös metallilla ja ohjatun kapuloilla. Otettiin jokunen vauhtinoutokin. Ne ei tosin olleet vauhdeiltaan parhaimpia. Otin yhden reilulta matkalta, jolloin sain palkattua hyvästä vauhdistakin. Kaukoja tehtiin pääasiassa ihan lyhyeltä matkalta, välillä otin pidemmältäkin (< 5 m). Käskytyksiä tein eri aikaväleillä. Ei ennakointia. Pääasiassa palkkasin heittämällä namin koiran taakse ja pitkästä aikaa kokeilin takapalkkaakin. Siitä on tosiaan kauan kun sitä on viimeksi käytetty, sillä koira yritti nyt voimakkaasti kääntyä palkkaa kohti. Askelsiirtymät oikeaan oli tosi hyviä. Vasempaankin ne oli ihan hyviä. Taakse otin sivupalkan kanssa ja se toimi oikein hyvin. Lopuksi juoksutin koiraa vielä kiertämään puita ja lennätettiin lelua.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Agitusta


Tällä kertaa oli treenit ilman ohjaajaa, vaikkakin saatiin treeniohjeistus. Ohjelmassa oli kolme pikkurataa.


Eka rata:



Rata kellotettiin. Tarkoitus on kesän jälkeen rakentaa sama rata ja katsoa onko keppeihin tullut lisää vauhtia. Kerittiin mennä neljä kertaa ja Sara paransi joka kerta: 32.18, 27.53, 18.71 ja 16.93 sek. Vika kerta oli ainoa, joka sujui puhtaasti. Muissa tuli kepeillä tai hypyillä säätöä. Kepit on nyt pop. Koiruus olisikin aloittanut radan mieluummin suoraan kepeiltä. Kokeilin ohjata myös eri puolilta keppejä. Selvästi keppien alapuolelta ohjaaminen oli parempi.


Toka rata:



Rata oli hauska ja se sujui hyvin. Ainostaan 6. hypyltä puomille menoa piti viilata. Sara kun tahtoi vetää sen käännöksen pitkäksi (edessä putki). Sain koiran kääntymään tiukemmin, kun sanoin koiran nimen sen ollessa hypyn päällä (ei liian aikaisin, sillä silloin rima tippui).


Kolmas rata:



Ihanan yksinkertainen vauhtisuora!


---


Kotona vielä 8 min paikallaanmakuu. Ripottelin iltaruoan lattialle ja laitoin koiran makaamaan siihen keskelle. Kolmen minuutin kohdalla koira putosi lonkalle. Katsekontakti pysyi koko ajan.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Viikonlopun tokoiluja


Eilen iltaruoalla otettiin 6 minuutin paikallaanmakuu, jossa kiinnitin huomiota siihen oikeaan mielentilaan. Vaadin täyttä kontaktia ja keskittymistä koiralta koko ajan. Koira piti kontaktin lähes koko kuusiminuuttisen, vain kerran katse harhautui. Palkka oli etutassujen välissä auttamassa keskittymistä. Makuutuksen jälkeen kaukovaihtoja ilman etäisyyttä. Vaihtovälit oli n. 10 sek. Koiralla oli hyvä vire kaukoihin: se teki puhtaat vaihdot eikä ennakoinut. Lopuksi vielä jalkojen välistä peruuttamista. Sa osaa jo paristakin metristä peruuttaa suoraan jalkojen väliin. Vinoja ei vielä oteta vaan vahvistetaan tätä.


Tänään tokotettiin lyhkäsesti lähihiekkakentällä. Aluksi taas paikallaanmakuu samalla periaatteella kuin eilenkin. Nyt ympäristö oli haastavampi ja jouduin jonkin kerran huomauttamaan kontaktista ja pikkasen siitä koiran ilme kärsi. Se tosin korjaantui makuun aikana. Aikaa oli nyt 5 min. Seuraavaksi otettiin tunnari kisanomaisesti (kapuloita 10). Vähän liian rajusti koira juoksi kapuloille, mutta se ei kuitenkaan maistellut vääriä eikä pureskellut kapulaa tuodessaan. Sitten luoksetulon pysäytyksiä namin heitoilla (Frolicit lentää hyvin!). Jokunen hyvän tiukkakin maahanmeno oli. Välillä taas pitkiä. Nissä kerroin koiralle oikeamman paikan. Lähinnä keskityttiin niihin maahanmenoihin, mutta pari seisomistakin otettiin. Ne oli hyviä. Loppuun tehtiin maalin kiertoja. Sa irtosi hyvin, matkaa lähetyspaikasta kierrettävään oli 25-40 m vaihdellen. Ensin kierrätin yhtä maalia, sitten muutaman kerran kahta. Maalien väli oli n. 50 metriä ja kahta maalia kiertäessään koiruus juoksi yhdellä kierroksella aina pari sataa metriä vain saadakseen pallon ;)

torstai 20. toukokuuta 2010

Fyssarikäynti


Sarallahan havaittiin rutiinilonkkakuvien yhteydessä selkämuutos (todennäköisimmin lumbalisaatio), joka hieman vinouttaa lantiota. Selästä ei ole aiheutunut vaivaa, mutta halusin kuitenkin tietää tästä enemmän ja tänään Sara pääsi fysioterapeutti Tamara Merenvallan arvioitavaksi.


Lantion vinoutta ei pystytty koirasta näkemään. Sen liikkeet, asennot ja lihaksisto oli symmetriset. Hyvä homma! Muutenkin koira käytiin läpi kauttaaltaan ja hierottiin. Saralla on pitkähkö selkä ja sieltä löytyikin lihasjumeja (ei lantion alueelta). Ei kuitenkaan pahoja, sillä ne saatiin hierottua jo auki. Itselleni muistutukseksi hieroa ja venytellä selän aluetta (ja koko koiraa!) useammin. Muita jumeja ei löytynyt. Eli ruokavalio, nestetasapaino, treenit ja lepo on hyvissä suhteissa. Rannenikamat Saralla on liikkuvaiset (oikea enempi, rusahtelikin), mutta nekin aika normaalissa määrin. Niissä on myös hyvät tukielementit. Siltikin välillä voitaisiin tehdä mäkitreeniä.


Sarpsa antoi käsitellä oikein hienosti. Selkää hierottaessa se hieman venkuloi, mutta muuten oli hyvin käsiteltävissä ja välillä se jopa sulki silmätkin raukeana :)

maanantai 17. toukokuuta 2010

Agilitit


Ohjelmassa oli kaksi lyhyehköä, mutta vähän kinkkistä rataa.


Eka:                                       


    


Alkuosa oli helppoa. Sara jäi pyödälle hyvin ja kepitkin se pujotteli ongelmitta ohjasinpa kummalta puolelta vain. Kepeiltä muurillle ja muurilta seuraavalle hypylle ohjasin takaaleikaten. Lopussa sain tehdä töitä, jotta koira tekisi mahdollisimman pienet kaarrot. Ylävartalolla siis suunnat ja paljon "tässättelyä" ja johan kurvit muuttui tiukemmiksi.


Toka: 



Tässäkin radassa tiukat kurvit oli päivän sanana. Tokalla esteellä tein pakkovalssin ja kun itse liikuin mahdollisimman vähän niin koirakin liikkui mahdollisimman vähän. Loogista. Samoin lopussa takaakierron jälkeen koira meinasi kaartaa, mutta jälleen omalla liikkumisella saatiin koiraankin vähän kuria ;) Kokeilin tähän myös valssia, mutta 7. ja 8. hypyn keskeltä ohjaaminen oli sujuvampaa.


Yksistään tehtiin keinua ja pussia.


---


Saran päiväohjelmaan kuuluu nyt pari viikkoa eteenpäin keittiöremppa. Sarasta se on kivaa :D


---


Temppupuolella aloitettiin opettelemaan peruuttamista jalkojen välistä. Sarahan osaa peruuttaa, mutta ennen peruuttaminen on tapahtunut vain nenä minua kohti (ja useimmiten vinoon). Nyt ensin opetellaan peruuttamaan jalkojen välistä ja sitten kun se onnistuu niin vaikeutetaan kahdeksikoksi. Alku näytti jo lupaavalta, mutta ensimmäinen vaikeampi kohta oli saada koira jatkamaan peruuttamista eikä jämähtämään jalkojen väliin istumaan ( = "Pelottaako?"-temppu). No siitä selvittiin, kun ymmärsin avustaa koiraa yläkroppaa kääntämällä. Nyt tekemistä on metriä pidemmältä matkalta sihtaaminen jalkojen välistä. Tässä onkin haastetta, sillä kuten sanottu Sa ei osaa oikein peruuttaa suoraan.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Aamun palauttelut


Käytiin muutama tokoliike läpi koirapuiston viereisellä nurmikolla. Ensin ruutua alustan kanssa. Hienoja menoja, koira tosin meinaa varastaa jo virittelystä. Sitten ruutua ilman alustaa ja koira ennakoi maahanmenoa. Otin käsiavun käskyn lisäksi ja koira jäi seisomaan. Sitten vielä pelkällä käskyllä ja johan alkoi taas sujumaan. Tätä joutunee kuitenkin muistuttelemaan lähiaikoina lisääkin. Tähän väliin otettiin 15 kapulan tunnari. Se sujui hyvin. Koiruus haisteli nätisti kapuloita ja oman tullessa kohdalle otti sen epäröimättä suuhunsa. Luoksetulon pysäytyksiä tehtiin kiertojen lomassa. Seisomiset oli nyt tutun napakoita. Maahanmenoissa hyväksyin nyt vain oikeasti hyvät pysähdykset, muista kerroin koiralle mielipiteeni ja korjasin koiran paikkaa taaksepäin. Lisäksi annoin vartaloavut. Jokseenkin tuntui toimivalta :) Kaukoihin koiralla ei enää riittänyt tarkkuutta kaiken tuon juoksentelun jälkeen, joten jätettiin ne suosiolla väliin. Niissä on kuitenkin tarkoitus palata taaksepäin, ottaa siis kaikkia vaihtoja ihan lähietäisyydeltä ja pyrkiä ennakoimattomuuteen. Eli treenata paljon!


Lämmin päivä ja unohdin ottaa vettä koiralle mukaan... Onneksi lähellä oli oikein mutainen oja, johon sitten päästiin Sarpsaa pyöriskelemään välillä. Joo, ja sen jälkeen koira pääsi vielä uiskentelemaan lammelle ja kotona pesulle...

lauantai 15. toukokuuta 2010

Kolmonen


Koivukylän Koiraharrastajat järjesti tokokokeen Ruusuvuoren koulun kentällä Korsossa. Viereisellä kentällä oli menossa jokin jalkapallo-ottelu ja sen mukaisesti siellä olikin ihmisvilinää ja kuulutuksia. Sarpsaa ei tosin haitannut. Hellesäässä tuomaroi Saija Pollari. Liikkeet otettiin kahdessa osassa (ensin hyppynouto, ruutu, kaukot ja liikkeestä istuminen, sitten seuraaminen, luoksetulo, metallinouto ja tunnari) sekä lopuksi vielä paikallaanmakuu.


1. Hyppynouto   10


Täydellinen :)


2. Ruutu   8


Sas meni suoraan makuulle ruudussa. Siitä vähennys.


3. Kaukot   0


Vaihtojärjestys oli i-s-m-s-i-m. Ensimmäiset kaksi vaihtoa koira kyllä teki, mutta meni niiden jälkeen omatoimisesti maahan. Annoin näissä uudet käskyt. Loput vaihdot koira teki oikein, tosin kaikkiansa liikkui noin metrin eteenpäin.


4. Liikkeestä istuminen   8 ½


Sarpsan toiminnassa ei mitään moitteita, mutta itse käännyin taas katsomaan että koira teki oikean asennon...


5. Seuraaminen   9 ½


Kaavion alussa oli askelsiirtymät ja käännökset paikoillaan. Niissä Sas piippaili. Muuten hyvää seuruuta :)


6. Luoksetulo   6 ½


Molemmat pysäytykset oli pitkiä. Maahanpysäytys nyt oli sitä odotetustikin, mutta että seisominenkin... Aurinko paistoi selkäni takaa, joten ehkei koira nähnyt kunnolla pysäytysmerkkiä (seisomisessa käsimerkki)?


7. Metallinouto   10


Täydellinen tämäkin :)


8. Tunnari   0


Sa haisteli rivin läpi ensin toiseen suuntaan ja sitten vielä toiseenkin. Nappasi sitten laitimmaisen ja toi sen varman oloisesti. Kapula oli oikean vieressä ja tuuli kävi sieltä päin, ehkä haju siirtyi?


9. Paikalla makaaminen   8


Rauhaton.


10. Kokonaisvaikutus   9


Tuomarin mukaan koira tekee hyvin innokkaasti töitä. Suuresta innokkuudesta aiheutuu kuitenkin virheitä ;)


Tulos: VOI3, 202,5 p. ja sijoitus 1/3.


 


Johan sitä ykkösputken katkeamista olikin odoteltu ;) Ei kuitenkaan harmita tai huolestuta, sillä Sas teki innokkaasti töitä. Pitää vaan hioa liikkeitä lisää ja etenkin ne kaukot treenata kuntoon.

torstai 13. toukokuuta 2010

Tokon valmennusrenkaan koulutuspäivä


Tänään vietettiin koko päivä tokon valmennusrengaslaisten pitämässä koulutuspäivässä, joka pidettiin Keravan Koiraharrastajien kentällä. Alkuteorian jälkeen koirakot jaettiin 3-4 koirakon ryhmiin (meidän ryhmässä 3 koirakkoa) neljälle eri pisteelle, joissa aikaa oli käytettävänä tunti/piste. Ekalla pisteellä oli kouluttajina Elina Niemi ja Marjatta Tuikkanen. Saralle valitsin liikkeeksi luoksetulon ja siinä etenkin maahanmenon. Koirahan reagoi käksyyn heti, mutta maahanmeno on silti pitkä. Ohjeeksi saatiin yksinkertaisesti vain vaatia koiralta parempaa suoritusta. Jos pysähtyminen menee pitkäksi koiralle kerrotaan, ettei suoritus ollut hyvä ja korjataan koiran paikkaa taaksepäin. Tätä nyt ehdottomasti kokeillaan. Koiraa voi auttaa siirtymällä koiraa kohden ja suuntaamalla oman liikkeen alaspäin. Lisäksi voi käskyttää uudestaan nopeampaan maahanmenoon.


Toisella pisteellä (kouluttajat Jessica Svanljung ja Katariina Kainulainen) Saran kanssa tehtiin merkkiä ja ruutua sekä erikseen että yhdessä. Ensin koiruus ei oikein tiennyt mitä tehdään (erilainen merkki) ja se juoksi parilla ekalla lähetyksellä vain eteenpäin kunnes kääntyi takaisin ja huomasi merkin ja kosketusalusta. Merkistä pitää nyt ehdottomasti alkaa jo häivyttämään alustaa pois. Sen koira jo osaa. Ongelmaksi onkin muodostunut se, että ilman alustaa Sa herkästi länttää etutassunsa merkille. Pitää vaan olla sitten itse tarpeeksi nopea, ettei koira ehdi koskea merkkiin. Merkki yhdistettynä ruutuun ei toimi vielä. Koira tarvii apuja. Nytkin Sa juoksi ruutuun vasta näytön jälkeen. Koiraa voi auttaa sijoittumalla itse merkin ja ruudun väliin. Pelkkää ruutua tehdessä Sa meni ruudussa suoraan maahan. Vasta kolmas kerta toden sanoi ja sain palkattua koiran seisahtumisesta. Yllärinä tuli myös se, että Sa nykii ruudussa (kertaalleen nousi jopa seisomaan!) liikkurin käskyttäessä seuraamisessa. Näitä sitten tehtiinkin ja saatiin aikaiseksi nykimätön koira.


Kolmannella pisteellä (kouluttajat Mari Leiviskä ja Angelica Leiman) tehtiin seuraamista. Seuraamisessa keskityttiin etenkin käännöksiin sekä normaalissa käynnissä että juoksussa. Vikaa on enempi ohjaajassa kuin koirassa, mutta ohjaajaa voisi auttaa vinkaaminen koiralle tulevasta käännöksestä. Se voisi olla pieni hidastaminen, pään kääntäminen tai tietty askeltaminen, joista viimeisin voi olla hankalin. Kokeiltiinkin pään kääntöä ja parin kokeilun jälkeen koira alkoi selkeästi reagoimaan jo siihen. Eli siis seuraaminen käännöksineen on kaiken kaikkiaan hyvää ja se vika on ohjaajan korvien välissä. Tosin juoksuseuruussa täyskäännöksen voisi tehdä aavistuksen hitaammin, jotta koira ehtii paremmin mukaan. Tehtiin myös seuruupätkää, jonka loppuun käännös ja liike seis. Vasemmalle koira osaa ja oikeallekin se kovasti jo yrittää. Liian edessä olevat perusasennot alkaa olla harvinaisia. Otettiin alkelsiirtymätkin kaikkiin suuntiin. Niissä Sarps loisti osaamisellaan, ei se yleensä ole niin hyvä ;) Askeleet oikeaan on yleensäkin kyllä hyviä, mutta nyt askeleissa vasempaankin koiran oli tiiviisti mukana ja peruutuksissa se peruutti suoraan. Askeleita taaksepäin on kyllä treenattu ja vasemmallekin on taas viime aikoina imuteltu enempi. Otettiin vielä kaukoja ja niihin ohjeistukseksi yksinkertaisesti treenata vaan lisää. Valmiithan ne ei ole ainakaan s-i-vaihdon suhteen. Sivulta suorempiin maahanmenoihin saatiin vinkiksi ottaa perusasentoa näissä vähän taaksepäin, jolloin koira menee makuuasentoon suoraan. Sa alkoikin tätä jo ennakoimaan, kun liikuin hieman eteenpäin koira läjähti maahan. Ennakointiin pitää puuttua.


Neljännellä pisteellä (kouluttajat Sirke Viitanen ja Oili Huotari) tehtiin alkuun paikallaanolot koko ryhmän voimin. Ensin kaksiminuuttinen istuminen, jossa kävin kerran välipalkkaamassa. En ollut ihan mukana aloituksessa ja jätin koiran kiireellä sillä seurauksella, että koira tuli vähän mukana ennen kui jäi... Paikallaanolon aikana se liikutti pari kertaa etutassujaan, muuten istuminen oli priimaa. Makuu tehtiin evl:n tapaan häirittynä. Häiriöstä Sa ei välittänyt, mutta muuten oli hieman rauhaton, mikä on kyllä tiedossa. Nyt pitäisi alkaa nostamaan kriteereitä, ei riitä että koira pysyy paikoillaan, sen pitää myös keskittyä. Jatketaaan siis edelleen makuuta, jossa vaadin kontaktia ja käytetään etu- tai takapalkkaa. Käskytykset tehtiin erikseen ja Sa toimi vain omilla käskyillään. Sitten kisanomainen tunnari, joka sujui loistavasti. Viikon aikana ollaan tehty tunnaria muutamaan kertaa lenkin varrella niityllä ja metsikössä. Niissä on ollut n. 20 kapulaa ja koiran tehdessä töitä olen painostanut vielä kumartumalla koiran ylle. Taisi pieni tunnarikuuri toimia siis. Koiraa voi myös muistuttaa rauhallisesta työskentelystä sanomalla sen nimen ja käskyn uudestaan koiran päästessä kapuloille. Puhetta oli myös koiran otteesta kapulaan (Sa saattaa pyöritellä kapulaa luovutusasentoon tullessaan). Nyt opetellaan erillisestä käskystä pito, jotta voin tarvittaessa korjata koiraa. Voin myös koskea kevyesti leukaan (liikkeessä). Kokeessahan koiran pitää laskea virettään tunnaria varten. Treeniin kannattaakin ottaa korkeampaa virettä vaativia tehtäviä ennen tunnaria. Eli vaikka hypyn tai kierron kautta koiran voi lähettää vauhdista kapuloille. Loppuun otettiin vielä hyppynouto metallikapulalla. Valkkasin isoimman kapulan ja koira teki tehtävänsä hyvin. Puhuttiin kyllä tuosta kalisuttamisongelmasta, josta siis päästiin eroon kapulan vaihdolla isompaan. Siihen voisi myös kokeilla korkeavireistä hommaa kapula suussa. Eli tehdään vaikka putkea metallikapula suussa :D


Muita vinkkejä:



  • Seuraamisen opettelussa ensin namilla imuttaminen. Seuraavaksi sormikosketus, josta palkkaus toisesta kädestä kehun jälkeen. Sitten siirrytään kainalopalkkaan (jossa edelleen kehu ensin).

  • Paikallaanolon opettamisessa kuppipalkka ohjaajan jalkojen väliin. Piilossa olossa koiran katse piiloon (keskittyy).

  • Ruudussa ja ohjatussa oma sijoittuminen koiran apuna alussa.

  • Idarin jäävissä koira kannattaa opettaa katsomaan oikeaan.


Pitkästä ja kuumasta päivästä huolimatta Sas jaksoi ongelmitta. Kotona kylläkin pää kopsahti lattiaan aika nopeaan ;)

maanantai 10. toukokuuta 2010

Agiliitelyt


Päivän rata:



Otin koiran kutsuna mukaan renkaalta ja kepeille ohjasin valssaten. Kepit sujui hyvin :) Ekalla kierroksella en muistanut käskyttää keinua, joten lentokeinuhan siitä tuli. Seuraavalla kerralla Sa menikin sen varovaisemmin, mutta sen jälkeen keinuilut sujui taas hyvin. A:lle menokulma oli vähän vaikea saada optimaaliseksi. Parhaiten se onnistui, kun käänsin selän koiralle hypyllä ja siitä ohjasin pyörähtäen A:lle. Samoin A:lta puomille oli vaikeampi kulma. Paras taisi olla valssilla, mutta poispäinkääntökään ei ollut huono ratkaisu. Ihan kiva rata. Se tuntui vaan aika töksähtelevältä, kun kontaktien pysäytyksiä oli niin paljon. Mutta hienoa oli saada kaikki kontaktiesteet ja kepitkin viimeinkin radalle!

lauantai 8. toukokuuta 2010

Pientä tokoilua


Oltiin tällä kertaa lammen nurmikolla. Ensin luoksetulon pysäytyksiä kiertojen ja suorien luoksetulojen lomassa. Alkuun seisomisia ja sitten niiden sekaan myös maahanmenoja. Eka maahanmeno menikin seisomiseksi, loput koira teki oikein. Seisomiset oli hyviä, teräviä. Maahanmenot oli edelleen pitkiä, takapalkkakaan ei nyt niitä korjannut. Sitten muutama liikkeestä istuminen. Eka käsiavulla, loput ilman. Vikana kokonaisena liikkeenä. Tunnaria tehtiin ensin vain omaa piilotellen. Ekalla koira jäljesti vain suoraan kapulalle. Toisessa sotkin enempi jälkiäni, mutta silti kapula löytyi nopeasti. Sitten väärät esille ja oma piiloon. Sa juoksi eka kapulariville. Se kävi kapulat turhan innokkaasti läpi, yhtä otti vähän suuhunsakin. Sen jälkeen se alkoi etsiä kapulaa ympäriltä ja löysi - taas nopeasti. Vielä uusi tunnari samaan tapaan. Nyt koira juoksi suoraan kapularivin ohi piilotettua kapulaa etsimään ja löysi sen - edelleen nopeasti... Lopuksi otettiin vielä pieni ketjutus. Koira maahan ikään kuin ruutuun. Sieltä seuraamaantulo ja seuruuttaen BH-kaavio läpi. Nurmikko oli aika epätasaista, joten normaaliin tiiviiseen tapaan koira ei seurannut. Paikka oli kuitenkin hyvä ja kontakti piti. Käännökset ei olleet parhaimmillaan. Metsässä tehtiin lisää tunnaria. Lähetys aivan läheltä ja kumarruin vielä työskentelevän koiran päälle painostamaan. Johan kierrokset laski ja haistelu sujui maltillisestii. Ens viikolla voisi tehdä vielä tätä lisää sekä oman piilotusta väärien ollessa esillä. Voisi lisäksi tehdä tunnarin miljoonalla väärällä kapulallakin.


---


Kotona vielä askelsiirtymiä kaikkiin suuntiin. Sivuttain askeleet oli tosi hienoja, samoin eteen. Taaksekin ne sujuu muuten hyvin, mutta viime aikoina on tullut vapautettua koiraa sivupalkalle liikaa suoraan vauhdista, joten perusasennot on nyt hitaita tai ne jää kokonaan tekemättä. Tehtiin myös käännöksiä paikoillaan molempiin suuntiin 90-, 180- ja 360-asteisina. Vasempaan käännökset oli aika makeita, oikeaankin ihan hyviä. Kaukoissa tehtiin useamman vaihdon putki 3-5 s käskytysvälein takapalkan voimin.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Mölliagikisat, Puolarmetsä


Tänään käytiin hakemassa kisakokemusta AST:n nASTa-cupin osakilpailussa, jossa tuomarina oli Tomi Metsä. Kentällä ei olla aiemmin käyty agiliitelemässä, mutta koiraa ei vierastuttanut paikka eikä esteet, sen huomasin jo lämmittelyesteitä tehdessä. Vettä satoi koko päivän ja sade jatkui koko illankin.


Möllien rata oli suunnilleen tämän näköinen:



Sara juoksi superlujaa ensimmäisen suoran. Mulla oli ohjaus myöhässä ja koiran teki pidemmän mutkan ennen A:lle menoa ja lopulta tuli ylösmenokontaktin kautta A:lta yli. Uudella yrityksellä se meni A:n oikein ja pysähtyi hyvin alamenokontaktillekin. 8. hypyn jälkeen Sa hyppäsi 11. hypyn väärään suuntaan. Käskytin koiraa "Yli"-käskyllä, olisi pitänyt käyttää eteenmenoa. Loppurata oli kutakuinkin ok, puomin alasmenokontaktikin Sa otti hyvin ja irtosi hyvin viimeisille hypyille.


Osallistuttiin vielä kisaavillekin tarkoitettuun kisaan, jossa rata oli seuraavanlainen:



Alku mentiin taas vaudikkaasti. Nyt muistin jarrutella omaa menoani eikä koirakaan juossut ekan suoran jälkeen niin pitkälle. Jatkoin kuitenkin matkaa ennen kuin Sa oli katsellaan lukinnut A:n, joten koira tuli A:lta ohi. Uudella yrittämällä taas oikein. Tälläkin kertaa Sa meni samaisessa kohdassa radan väärin, vaikka nyt käskytin koiraa menemään eteen. olis varmaan pitänyt ohjata eri puolelta. Saran kanssa on ongelmallista se, että kun kerran rata mennään tietyllä tavalla, niin koira olettaa sen aina menevän niin. Kepeille menoa pelkäsin ihan turhaan, sillä koira haki hyvin aloitusvälin ja pujotteli virheettömästi! Hämmennyin tästä kaiketi sen verran, että ohjaus jäi ja Sa teki keppien jälkeen taas omaa rataa. Viimeisestä putkesta lähtien loppu oli taas hyvää menoa. Alasmenokontaktit oli jälleen hyvät.


Eli tuloksena 2 x HYL, litimärkä koira ja ohjaaja, mutta hyvä  mieli :)

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Video möllikisoista lisätty


Agia & tokoa


Agilityssä päästiin tänään ulkokentälle. Alkuun tehtiin ulkokulmatreeniä. Ensin hyppyesteet oli vieretysten (A), sitten pienellä välillä (B) ja lopulta kulmana (C). Kaikkia tehtiin molempiin suuntiin normaalisti vieden, takaaleikaten ja valssaten. Saralle vaikeinta oli vasemmalta tehty takaaleikkaus esteiden ollessa kulmana. Siinä ekan esteen jälkeen koira pyörähti ympäri ja hyppäsi samaisen esteen takaisin. Saatiin kuitenkin sekin toimimaan. Muut sujui hyvin pienellä kaarella.



Toisessa harjoituksessa oli ekaa kertaa paljaat kepit radassa. Ohjaus tehtiin molemmin puolin ja 3. esteellä tehtiin takaaleikkaus. Ekan hypyn sai suorittaa joko suorana tai takaakierrolla ja lopussa oli valinnaiset esteet. Suoraan lähetettäessä Sa hakee aloitusvälin todella hyvin molemmilta puolin ohjaten. Ongelmia on keppien lopussa, jossa koira lopettaa pujottelun pari väliä liian aikaisin, jos a. vedätän liikaa tai b. en osaa olla hiljaa. Itselleni siis opiksi hiljaa olo keppien aikana, jotta koira saa tehdä rauhassa töitä. Tehtiin lopuksi vielä pleksien avulla, jolloin sain turvallisesti vedättääkin koiraa.



Kolmas harjoitus oli tuttu serpentiinirata. Tällä kertaa oli koiria tarkoitus ohjata vain hyppyesteiden alapuolelta. Alkuun rimoja putosi, mutta kun rauhoitin ohjaustani niin rimatkin pysyi. Serpentiinin suhteen ei ollut ongelmia, mutta toinen putki oli ongelmallinen, sillä koira sujahti jatkuvasti väärästä päästä sinne. Mä ohjaan serpentiinissä koiraa hyvin pienessä tilassa, joten ratkaisuksi tähän on ottaa vähän tilaa ennen 6. estettä. Silloin koira saa paremman suunnan kohti oikeaa putken päätä. Ja sitten kun koira meni oikeaan päähän putkea, olin niin hämmästynyt, että ohjaus ei enää sujunut ;)



Yksitellen tehtiin vielä puomia ja rengasta. Lisenssiä pitäisi vissiin alkaa hommailemaan :)


---


PIkkulenkin jälkeen suunnattiin Sirkuskentälle. HSKP:n vapaavuorot on siiryneet kesäjan myötä ulos ja samalla vaihtui treenipäiväkin keskiviikkolle.


Ruutu (keltaset sankot) oli valmiiksi kentällä, joten tehtiin ekana sitä. Ekan lähetyksen tein suunnilleen kisamatkalta. Koira haki hyvin ruudun ja siellä hyvän paikan. Käskin vielä maahan ennen palkkaamista. Seuraavan lähetyksen tein reilusta kauempaa (n. 35 m) ja edelleen koira juoksi ruutuun hyvään kohtaan, tosin meni maahan suorilta. Vielä vika läheltä, jotta sain palkattua seisomisesta. Sitten liikkeestä istumista. Alkuun käsimerkillä, sen jälkeen pelkällä käskyllä. Kaikki hyviä. Otettiin myös seuraamista. MIetinnässä oli etenkin se oma askellus vasempaan käännyttäessä. Parhaiten koiruus toimi, kun aloitan käännöksen oikealla jalalla, mutta varsinaisen käännöksen teen kuitenkin vasemmalla. Otin myös askeleita taaksepäin. Näitähän on tehty paljon sisällä ja siellä ne on alkunut pelittämään. Ulkona oli nyt samaa ongelmaa kuin ennen sisälläkin eli takapää lähtee irtoamaan. Tähän otetaan avuksi vasemmalla odottava palkka. Jokunen vauhtiluoksetulokin tehtiin. Lähinnä niin, että kutsuin koiran mukaan poispäin kävellessä.


Toinen treeniryhmä teki paikallaanmakuuta, joten laitoin Saran siihen rivin päähän. Annoin ensin muiden käskyttää koiriansa maahan ja annoin Saralle käskyn vasta sitten. Olin piilossa pari minuuttia. Lopussa odotin muiden käskyttävän jälleen koiriansa ensin ja sen jälkeen palkkasin koiran makuuasentoon. Tunnariin koirassa oli liikaa virtaa. Tein tunnarin nurmikkolla ja koiralta kesti hetki paikallistaa rivi. Se nappasi ekan suuhunsa, pudotti sen, haisteli loput nätisti ja toi oman. Otettiin uudestaan. Nyt koira tönäisi sitä samaista suuhun ottamaansa kapulaa ja sen jälkeen haisteli taas siististi muut ja toi oman. Piilottelin pari kertaa pelkkää omaa kapulaa. Eka löytyi turhan nopeesti, mutta toisessa koira joutui käyttäämään jo enempi nenäänsä. Pitää muistaa tehdä tunnaria, jossa väärät esillä ja oma piilossa. Lopuksi vielä kaukoja. S-i-vaihtoa lukuunottamatta vaihdot onnistui n. 10 metristä. S-i-vaihdon kanssa piti koiralle näyttää ensin ihan läheltä miten se menikään. Sen jälkeen sain kasvatettua matkaa n. 5 metriin.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Keppejä ja kontakteja


Käytiin Purinan ulkokentällä tekemässä keppi- ja kontaktitreeniä. Mennen tullen mentiin lämpöisessä säässä pyöräillen (5,5 km/suunta).


Keppejä tehtiin 12-sarjana. Kokeilin eri lähetyskulmia ja irtoamisia. Koira hakee hyvin aloituskohdan suoraan keppien edestä ja keppien vasemmalta puolen lähetettynä. Oikealta puolen lähetettäessä Sa tarvii enempi apuja, sillä se saattaa aloittaa toisestakin välistä. Sivusuunnassa koirasta kärsii ottaa etäisyyttä viitisen metriä (enempää en kokeillut). Kokeilin myös keppien sujumista kutsuna. Eli jätin koiran n. 5 metrin päähän aloituksesta ja menin keppien päähän kutsumaan. Hyvin onnistui. Kokeilin myös miten kepit sujuu, jos itse jään enemmälti jälkeen tai pysähdyn kokonaan. Näissä koira hämääntyy ja jättää vikat välit pujottelematta. Sarpsaa voi kehua keppejä suorittaessa "Hyvä"-sanalla, jos kehun koitaa taitavaksi se lopettaa pujottelun ja tulee hakemaan palkkaa ;)


Kontakteja tehtiin keinulla ja A:lla (puomi oli harmikseni muiden esteiden takana palasina). Ensin muistutin koiran mieleen keinua (jotta ei juosta lentona). Sitten otettiin juoksulähtöjä paristakymmenestä metristä keinulle. Itse jatkoin juoksemista vielä toiset saman verran keinun jälkeen. Koira jäi hienosti 2on2offiin keinulle ilman erillistä käskyä. Samaa tehtiin A:lla.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Virve Sormusen toko-opissa + jälkeä


Käytiin Terhin & koirien kanssa Siikajärven metsikössä tekemässä jälkiä. Terhi teki Saralle ehkä puolisen kilometriä pitkän mutkaisen jäljen, johon tuli 10 keppiä. Se sai vanheta tunnin ennen ajoa. Jälkeä lähestyttiin janamaisesti. Tämä oli vaikeaa ja Sa pyöri jäljen alussa edestakaisin ennen kuin lähti oikeaan suuntaan. Itse en tiennyt missä jälki meni tai missä oli kepit, joten annoin koiralle vaan paljon liinaa ja luotin koiraan (!). Sas jäljesti hyvin. Loppupuolella kovempi tuuli vaikeutti koiran menoa ja koira kadotti muutamaan kertaan jäljen. Pienen etsimisen jälkeen se löysi tiensä takaisin jäljelle. Sa nosti yhdeksan keppiä kymmenestä. Kaikki ilmaisut oli hyvin innokkaita :) Yksi keppi jäi siis metsään. Oiskohan siitä sitten menty ohi silloin, kun jälkikin oli hukassa. Jäljestäminen sujui siis koiralta todella hyvin, etenkin kun tuo oli tähän mennessä pisin pätkä, mitä koira on koskaan ajanut. Suuri harppaus itselleni oli antaa koiran vain viedä.


Metsäilyn ja kyläilyn jälkeen hypättiin Hannan kyytiin ja suunnattiin kohti Tuusulaa Virve Sormusen toko-oppiin. Paikkana oli nurtsikenttä. Saralle valitsin läpikäytäviksi liikkeiksi ohjatun noudon ja idarin. Ohjattua noutoa tehtiin vierailla kapuloilla ja merkillä. Merkillä oli kosketusalusta. Ekalla yrittämällä Sa olisi juossut suoraan kapuloille, josta kielsin ja otin koiran takaisin. Toisella onnistui merkille meno ja siitä sitten oikeanpuolimmaisen kapulan nouto. Koko liike näyttää kuulemma olevan hyvällä mallilla. Merkille meno on hyvä, sillä koira pysähtyy suoraan merkin taakse. Kokeessa liike nollautuu, jos koiran ottaa takaisin. Kannattaa koira siis käskeä pysähtymään, jos näyttää siltä että koira lähtee merkin sijaan suoraan kapuloille ja siitä käskeä uudestaan merkille. Lisää siis vaan merkin opiskelua, myös niin että merkin takana on kapuloita tms. Luovutusasentoon hakeutumista pitää viilata lisää, etenkin oikealta puolelta tuloja.


Idarissakin avainasemassa on vain treenaaminen, oikotietä onneen ei ole ;) Ensin otettiin pelkkä neliöseuraaminen. Koiralla oli liikaa virtaa ja se näkyi seuraamisessa. Seuruu oli tiivistä ja mun makuun paikka oli aavistuksen liian edessä. Hyvältä kuitenkin kuulemma näytti. Mun pitää miettiä miten teen vasempaan käännöksen, jotta koira saisi vinkkiä tulevasta käännöksestä. Tuo tiiviys kun aiheuttaa helposti törmäämistä. Seuraavaan kierrokseen otettiin mukaan jäävätkin. Jäävät oli suoria. Seisomisessa koira kuitenkin vinoutui hieman mun kulkiessa rinkiä. Niitä pitää treenata. Jäävien erottelussa jatketaan edelleen samaan malliin, eli treenataan ja ennen kaikkea tarkistetaan että koira on kuulolla (ts. ei liian suurilla kierroksilla).


Muita ideoita:



  • Seuruuttamisessa koiraa voi opettaa pitämään nenäkontaktia tiettyyn kohtaan. Hauska idea, jota voisi seuraavan koiran kanssa kokeilla!

  • Muistutuksena: pitää tehdä vauhtiluoksetuloja myös lyhyeltä matkalta. Nämä jää usein vähemmälle huomiolle.


Juurikaan uutta asiaa ei siis tullut, mutta sitäkin tärkeämpänä sain varmistusta siihen mitä ollaan tekemässä :)


---


Kotona koira oli vielä tekemistä vaille, joten se sai harjoitella pienten esineiden nostoja ja nostella vielä kolikoita. Ennen olen nostattanut pieniä esineitä vain maton päältä tai muulta epätasaiselta alustalta, nyt tehtiin nostot pelkältä lattialta. Eikä koiralla ollut mitään ongelmaa. Kaiken kokoiset kolikot nousi hyvin.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Kevään ekat jäljet


Aika myöhäiseksi meni tämän kauden aloitus, sillä vasta nyt haisteltiin ekat jäljet. Keskiviikkona iltahämärissä muisteltiin keppi-ilmaisuja koirapuiston viereisellä nurtsilla. Tein koiralle n. 50 metriä pitkän suoran, johon laitoin 10 keppiä tasaisin välein. Jälki ajettiin heti. Sarpsa jäljesti hyvin, se pysyi koko ajan suunnilleen jäljen päällä. Ei siis merkkiäkään talvitauosta! Lähes koko matkan koira meni liina kireällä, mutta lopussa olleen ojan ylityksellä vauhti hidastui. Oli ilmeisesti vaikeampi kohta, johon piti keskittyä enemmän. Kaikki kepit nousi ilman mitään ongelmia. Ei mitään hajua kuinka paljon tuollaisella nurmikkoalueella on harhajälkiä päivän jäljiltä. Ainakin ylimääräisiä keppejä oli paljon. Sara ei hämääntynyt niistä, vähän nuuskaisi, mutta ei muuten ilmaissut niitä. Joko se siis ymmärtää ilmaista vain jäljentekijän hajuiset kepit tai sitten se ilmaisee vain minun hajuisia keppejä. Ainakin viime kesänä se jäljesti vieraankin tekemät jäljet ja ilmaisi kepit...


Perjantaina aikaisin aamusta tein samalle nurtsialueelle (tien toiselle puolen) n. 150 metriä pitkän jäljen kuudella kepillä. Sekin oli suht suoraa menoa. Ilma oli sumuista ja kosteaa, mikä on Saralle vaikeampaa kuin kuiva sää. Alkuun tehtiin muutaman metrin mittainen jana. Siitä koira suoriutui ongelmitta ja lähti oikeaan suuntaan nenä maassa. Koira pysyi pieniä tarkennuskierroksia lukuunottamatta koko ajan jäljen päällä. Kepit se nosti empimättä. Hyvä suoritus oli siis tämäkin :)


Jotakin on selkeästi tapahtunut talven aikana koiran mielessä. Vaikka koiruus onkin innoissaan jäljellä, se malttaa odottaa kepeillä jatkamislupaa. Lisäksi keppien ilmaisut on varmentuneet. Sa nostaa kepit innokkaasti. Viime vuonna kun jälki kiinnosti koiraa enempi kuin keppien ilmaisut. Hyvä homma. Jatkossa tarvii ottaa lisää janatreeniä ja niitä kulmiakin.