sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Voivoivoi

Eli miten on RINNAN ylempien luokkien tokoliikkeiden laita?

Paikallaan istuminen: Onnistuu, mutta tätä voisi ottaa säännöllisemmin treeniin.

Paikallaan makaaminen: Makuuasentoa pitää vahvistaa. Myös muiden käskyihin reagoimattomuutta voisi treenata enempi ajatuksella.

Seuraaminen: Seuraamisessa on hyvääkin, mutta myös paljon vielä työstettävää. Nykyään koiran paikka on ihan ookoo. Kontaktin pitoa pitää työstää, ne paikoillaan olevat häiriöt on vaikeita. Perusasentojen suoruutta pitää vahvistaa, ne on vinoja etenkin käännösten ja askelsiirtymien jälkeen. Peitsaus on rumaa, koira sais ravata aina. Lähtöäänet pitää työstää poies.

Jäävät: Istuminen pitää koiralle saada varmemmaksi. Kaikkien asentojen tekniikkaa pitää vielä työstää.

Luoksetulo: Maahanpysäytykset oli vielä ihan alkeissa, samoin näyttää nyt olevan seisomaanpysäytyksetkin. Eli työtä riittää!

Ruutu: Osat onnistuu. Tarvii vaan työstää kokonaisuutenakin toimimaan.

Ohjattu nouto: Äänet pois eli hiljainen merkille meno ja hiljainen merkiltä lähtö. Merkille haku eri paikoista. Luovutusasennot pitää työstää toimiviksi eri kulmista.

Metallinouto: Ok.

Hyppynouto: Ok. Vinoja heittoja pitää vielä vahvistaa.

Tunnari: Nenä toimii. Luovutusta pitää tehdä rutiinimmin.

Kaukot: Treeniä vaan. Kaikki vaihdot onnistuu kotona noin viidestä metristä, mutta aina se ei kotonakaan osaa :p

Liikkeiden välit: Ei toimi.

Kokonaisuus: Pahasti kesken.

---

Tänään HSKP:n vapaavuorolla RINNA oli paikkamakuurivissä. Jäin näkyville ja kävin muutamaan kertaan palkkaamassa koiran. Hyvin se makasi eikä ennakoinut sivullenousuakaan. 

Sitten tehtiin ensin noudon luovutusasentoa eikä siinäkään ollut ongelmaa. Hyppynoudossa tehtiin vinoja noutoja. Lievästi vinot se osaa, mutta enempi vinoihin koira tarvii avut paluuhyppyyn. 

Seuraamista tehtiin muita koirakoita kohden sekä myöskin seiniä ja niiden vierellä olleita agiesteitä kohden. Koirakot ei taaskaan häirinneet, mutta ne muut. Huomautin kontaktin tippumisista. Näitä pitää tehdä lisää! Jääviä tehtiin peilin edessä. Maahanmenot oli aluksi hieman hitaita, mutta ne nopeutui sitten, kun palkkaa ei hitaista tullut. Seisomiset oli hyviä takapalkalla. Istumiset toimi avuilla tai sitten hitaammassa seuruussa. Sen verran unohduksissa ne on.

SARA teki ruudussa paikan hakua. Pysäyttelin myös koiraa ruutuun ja hyväksyin vain nopsat seisahtumiset. Laitoin koiran myös tekemään ruudussa kaukoja. Teki hyvin eikä ihmetellyt. Kaukoja tehtiin erikseenkin. Laitoin ensin kosketusalustan muistuttamaan koiraa seisomisien lyhennyksestä. Tehtiin vaan pari toistoa, sillä koira alkoi tassuttelemaan sihdatessaan alustalle, mutta tämä ajoi jo asian ja koira teki lyhennykset hyvin. Palkkasin koiraa kädestä hitaasti käden ojentaen. Namin sai ottaa vasta käskyllä. Ei ehkä pitäisi vaihdella näin nopeasti palkkaustyylejä :p

Luoksetulon stoppia tehtiin takaakierroilla. Koira teki ne monet kerran maahanmenoina. Lopetettiin kiertojen tekeminen, kun teki hyvin. Jatkettiin samaa minun peruuttaessa ja naksauttaessa koiran käskystä stopatessa. Näin toimi hyvin ja koirallakin oli selvästi ajatus taaksepäin. Merkkiä tehtiin kierrättäen sitä. Vähän se oli koirasta alkuun outo ajatus, mutta lähti sitten sekin sujumaan.

Seuraamisessa keskityin käännöksiin ja niiden jälkeisiin pysähdyksiin. Selvästi täyskäännös oikeaan + pysähtyminen on edelleen se vaikein. Nyt toistoilla parani. Jääviä tehtiin Sarankin kanssa peilin edessä. Maahanmenoissa oli jokunen hieman hitaampi, jotka jätin palkkaamatta. Nopeitakin oli. Seisomisissa koira pysähtyi hyvin käsiavulla, mutta joillain kerroilla se tassutteli paikoillaan sen jälkeen. Näitä en hyväksynyt. Istuminen oli ok.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kukkasta

HSKH järjesti tokokokeen Vuokkosten hallilla. Tuomarina oli Leena Välimäki. Ensin oli RINNA vuorossa. Avoimessa luokassa liikkeet oli käänteisessä järjestyksessä.

Hyppy   10
Ei edes törmännyt :)

Kaukot   8
Toiseen istumaannousuun tarvittiin kaksi käskyä. Koira vilkaisi silloin juuri muualle. Muutenkin vaihtojen tapahtuminen oli vähän jähmeää.

Nouto   7
Rinnanhan pitäisi tuoda kapula eteen, mutta nyt se jostain syystä yritti tuoda suoraan sivulle. Kapula jäi mun housun lahkeeseen kiinni ja Rinna pudotti sen. Poimin sen itse maasta.

Liikkeestä seisominen   10
Ääni liikkeelle lähdössä.

Luoksetulo   6
Tää on viime aikoina ollut huono, joten annoin sekä suullisen käskyn että käsimerkin saman aikaisesti. Siltikin oli huono. Tässäkään koira ei sivulle tulossa törmännyt, vaikkakin teki sen hyppäämällä.

Liikkeestä maahanmeno   9 ½
Haahuilua seuruussa ja hidas maahanmeno.

Seuraaminen   9 ½
Rinna äännähti kaavion alkupuolen liikkeellelähdöissä, mutta loppua kohden se hiljeni :) Taaskin maassa olevat teippaukset (eli pakoillaan olevat häiriöt) kiinnosti koiraa, mutta tuomarin lappusten tiputtelu ei sitä häirinnyt.



Paikallaan makaaminen   8
Rin nousi perusasentoon jo kun tulin koiran vierelle. Lisäksi koira oli lonkkautunut ja vähän haistellut.

Kokonaisvaikutelma   9 ½
Ääntelyt vähensi.


Tulos: AVO1, 167,5 p. ja sijoitus 8./20. Se oli Rinnan kolmas ykkönen avoimesta luokasta eli koularikin tuli.

Vaikka numeroissa se ei näykään, niin tähän kokeeseen olen tyytyväisin Rinnan koeuralla. Koira oli tässä kokeessa eniten sitä mitä se on treeneissäkin, mutta se ei kuitenkaan ole vielä samanlainen. Kisapalkkausrapsutteluihinkin Rinna vastasi paremmin kuin ennen, mutta kunnolla se tuntui nauttivan niistä vasta paikkamakuun jälkeen. Treeneissä se tykkää näistä enempi. Jossain määrin olisin toivonut tai odottanut koularin keräämisen korjaavan Rinna kisaongelman kokonaan. Niin ei käynyt eli treeniä jatketaan. 

SARANKIN olin ilmoittanut, sillä halusin saada arvion sellaiselta tuomarilta, jolla ei vielä olla oltu. Liikkeet oli tässäkin käänteisesti, yksilöliikkeet kahdessa osassa ja paikallaanolot vikana. 

Kaukot   6 ½
Järkkänä oli s-i-m-s-i-m. Sara tuli eteenpäin sekä s-i- että m-s-vaihdoissa. Se ei vaan vielä osaa.

Tunnari   8 ½
Koira kohteli kapuloita rumasti.

Metallihyppynouto   10
:)

Ohjattu noutaminen   10
Ookoo merkkikin!



Ruutu   9
Koira jäi ruudussa aivan etulaitaan, se oli kuitenkin sisällä.

Luoksetulo   6
Tää on nyt rikki. Sara teki molemmat pysäytykset maahanmenoina ja vieläpä valuvina.

Zeta   8
Annoin tarkoituksellisen käsiavun seisomisessa.

Seuraaminen   9
Piste meni vinoista perusasennoista (käännöksissä ja askelsiirtymissä). Sara kyllä lisäksi äännähtelikin, muttei tuomari sitä kuullut.



Paikoillaan makaaminen   10
Hyvin maattu. Maahan koira voisi mennä nopsemminkin, samoin se voisi nousta perusasentoonkin nopsemmin.


Paikoillaan istuminen   10
Korjasi se alussa asentoaan.



Tulos: EVL1, 272,5 p. ja sijoitus 2./8.

Nyt Sara jää joksikin aikaa tokokokeista tauolle. Pistetään liikkeet palasiksi ja treenataan. Odotan innolla :D

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Nousussa

Tänään katkaistiin SARAN elokuusta asti kestäny agikisatauko. Mä en ole juurikaan nauttinut agikisaamisesti. Muuten se on kivaa,  mutta jännitän aivan liikaa. Tänään kisattiin ATD:n kisoissa Purinalla kolmen agistartin verran. Kahdella ekalla radalla tuomarina oli Leena Rantamäki-Lahtinen ja vikalla Johanna Nyberg.

A-rata:


Putkipäät koitui tällä radalla kohtaloksi. Eli HYL. Ekaan putkeen olisi pitänyt viedä koira varmemmin ja toisessahan koira meni kyllä oikeaan päähän putkea, mutta suoritti ylimääräisen hypyn välissä. Leijeröinti oli liikaa.


B-rata:


B-rata meni ihan ookoosti, vaikka virheittä ei sitäkään tehty. Vitonen saatiin kepeiltä koiran tullessa puolivälissä keppejä ulos. Olis vissiin pitänyt varmistella keppien suoritus loppuun asti. Tuloksena siis vitonen kepeiltä. Keppien vitosesta huolimatta ehdittiin ihanneaikaan -0,74 Sijoituksena oli 34./58. Tämä oli siis Saran tähän astisista kolmosen kisoista paras tulos :D


C-rata:


C-radallakin saatiin vitonen kepeiltä, kun koira ei kestänyt takaaleikkausta. Rata tehtiin HYL sittemmin Saran mentyä uudestaa puomille. En huomannut puomin olevan niin tyrkyllä koiralle... Radasta jäi harmittamaan se, etten saanut tehdä radalla poispäinkääntöä, jota oli suunnitellut 18. esteelle :p


Saran keppisuoritus on näköjään kisoissa herkkää. Nythän suurin osa virheitä kolmosten kisoissa on saatu kepeiltä. Eli treeniä niihin! Myöskään A-esteen suoritus ei ole sitä mitä haluan. A-radlla koira tuli A-esteelle rumasti. B:llä muistin muistuttaa koiraa ja se teki ylösmenon vähemmän rumasti. C:llä A:lle tultiin käännösen kautta hitaammalla vauhdilla ja se oli ok. Myös pussin ja pituuden treenaus jatkukoon.

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen kisojen antiin. Sain pään pidettyä kasassa virheidenkin jälkeen eikä ohjaus kuollut.

Sara sai aamupalaksi Fitdogin energiajuomaa ja kisoissa juotin sille palautusjuomaa joka startin jälkeen. Hyvin maistui!

torstai 28. maaliskuuta 2013

Aksaa

Rata SARAN treeneissä:


Alussa peitin koiran näkymät oikeaan putkipäähän ja se kurvasi selän takaa putkeen väärästä päästä. Piti olla liikkeessä, muttei liikkua niin pitkälle, että peitti putken suun. Hypyillä 7.-9. kokeilin eri ohjaustyylejä. Perusohjauksella kaarre levisi. Valssaamalla oli parempi, mutta persjätöllä oli paras. Pituutta Sara ei osaa tarpeeksi hyvin. Se menee hyvin, kunhan tuen koiraa ohjauksella. Kaempaa ohjatessa koira hyppää siitä välistä mistä pääsee nopsimmin. Pussia tehtiin namialustalla erikseen ennen ratatreeniä. Hyvin se sujuu :) Radallakin siellä oli alusta. Ekalla kierroksella koira kolisutti rimoja. Ei ne tippuneet, mutta kolahteli. Seuraavilla kierroksilla ei enää kolisstu.

Loppuun tehtiin pituutta apparin palkatessa koiraa pitkän hypyn jälkeen. Jättäydyin näissä jälkeen Saran tähdätessä hyvin palkalle. Pituudelle voisi varmaan laittaa siivekkeetkin tukemaan. Tosin ne tarviis sitten häivyttääkin. Pussiakin tehtiin vielä loppuun.

Koska aikaa oli, niin RINNAKIN pääsi tekemään rataa kepeiltä keinulle. Kepit sujui hyvin. Koira keski sivuttaisvedätystä (en mennyt koiran edelle). Hyppy ennen keinua oli selvästi vaikea. Koira hyppäsi sen vaikean näköisesti, mutta rima tippui vain kerran. Se oli koiralle helpompi, jos valssasin hypyn ja keinun välissä. Keinulla ei tullut lentoja, mutta loppua kohden koiran kierrokset nousi ja se varasteli alastulolta. Soo-soo!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Ei riittänyt, ei

TOKO Valmennusrenkaan haun tulokset tulivat. Ei päästy renkaaseen. Tätä osasinkin odottaa, sillä näyttökoe ei sujunut niin hyvin kuin se olisi voinut sujua. Sara ei ikänsä puolesta enää voi hakea ensi vuonna renkaaseen. Tokoilut kuitenkin jatkuu ja edelleen tavoitteita riittää!

Suorituksen kommentit:
"Rutinoitunut koira. Voisi tehdä töitä määrätietoisemmin. Ikään nähden tekniikka voisi olla tietyissä liikkeissä varmempi."

Lähikenttätokot

RINNA ensin:
  • Luoksetulon stoppia tehtiin ensin leikin seassa. Hyviä stoppeja eikä tassutellutkaan. Mutta luoksetulona tehtynä ne oli valuvia ja tassuttelevia. Voi argh!
  • Seuraamisessa Rin teki hyvin. Se alkaa nyt oppia myös vasemmasta kädestä koiran ulkopuolelta tulevaa palkkaa.
  • Jäävistä seisominen toimi hyvin takapalkalla. Maahanmenotkin toimi hyvin, kunhan vain muistin sanoa käskyn ämmää venyttäen. Silloin se teki nopsia maastoitumisia eikä jättänyt kyynärtäkään ylös!
Sitte SARA:
  • Aloitettiin kaukoilla. Tein alkurutiinit ja koira teki hyvät vaihdot.
  • Tehtiin luoksetulon ja ruudun stoppia koiraa juoksuttaen. Eli stoppia joko koiran kohti juostessa tai poispäin juostessa. Oli hyviä, etenkin poispäinjuoksuista. Tehtiin luoksetulon pysäytyksiä myöskin maalin kierroilla. Seisomiset oli hyviä ja maahanmenotkin suurimmaksi osaksi. Maahanmeno onnistui kertaalleen jo viidestä metristä.
  • Seuraasta tehtiin vähäsen. Se vähä tuntui hyvältä.
  • Jääviä tehtiin seuruusta. Kaikki kunnossa.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Jessicalla

SARA teki ruutua. Otin esille koira tassuttelevan pysähtymisen ruudussa ja hitaan, valuvan maahanmenon siellä. Näitä voisi treenata erillään ruudusta. Koiraa voi lähettää esimerkiksi lelulle ja ennen kuin koira on lelulla tulee käsky. Hyvästä pysähtymisestä koira saa jatkaa lelulle tai hakea palkan ohjaajalta. Ruutuunkin palkkausta enemmän siten, että pallo lentää koiran yli, mutta koira saa mennä pallolle vasta ohjaajan luvalla. Heittopalkoissa, joissa koira saa lähteä palloa kohti, koira yleensä tassuttelee vähän suuntaan ja toiseenkin pallo mielessään. Ei siis niin. Muista kriteerit ja pidä niistä kiinni! Ruudussa voisi tehdä enempi kuuntelakin eli kaukoja ruudussa tai sitten välillä käsken suoraan maahan.

Haluan Saralle lisää vauhtia ohjatun noudon merkkiin. Työstettiin sitten sitä. Liikkurin käskystä voisinkin vapautaa koiran ja palkata jo siitä. Näin nostetaan koiran viretilaa. Voin myös vapautuksen jälkeen lähettää koiran lennosta merkille tai ottaa uudestaan perusasentoon ennen lähetystä. Lisäksi palkkalelua/kosketusalustaa voi pitää merkin takana. Ja välillä vois koiraa kierrättää merkin ympärikin.

Seuraamista esiteltiin lyhyesti. Koira oli liian korkeassa vireessa ja seuraaminen oli rumaa :/  Seuraaminen oli lennokasta ja koira painoi. Nostelin jalkaa painamisen korjaamiseksi, mutta korjaantuminen oli vain hetkellistä.

Saran rumaa seuraamista videolla.
Lisää seuraamista.

RINNA näytti myöskin seuraamistaan. Oli ruutua, merkkejä ja kapuloita häiriönä. Kontaktin tippumisesta kunnollinen huomautus! Rin tsemppasi näistä hyvin ja seuraaminen tuntui paremmalta. Videolta katsottuna koira vaan peitsaa rumasti :/ Aiemmin se ei ole tuota noin rankasti tehnyt, kai. Perusasennot Rinnalla on välillä vinossa. Se on saanut paljon palkkaa oikeasta kädestä selän takaa jo menneen edistysongelmansa takia. Nyt palkkausta enempi vasemmasta kädestä ulkopuolelta.

Rinna keskittyy huonommin. 
Rinna keskittyy vähän paremmin.

Muuta:
- Jäävissä kuuntelu: asentojen käskyttäminen selin koiraan. Ensin koira paikoillaan, sitten liikkeessä (namilla heittämällä koira liikkeelle).

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Perus maanantai

RINNAN aksoissa oli kisat teemana. Rata oli Anne Saviojan ykkösluokan rata viime vuodelta.


Ekalla kierroksella tein takaaleikkauksen kepeille. Se sujui, mutta koira jätti vikan välin pujottelematta. Vedätin koiraa liikaa sivuttaissuunnassa, sivuttaisvedätys on treenaamatta! Ekan kierroksen A:lla koira veti alastulon 2on2offin ohi. Oli tarkoitus tehdä persjöttä A:lla, mutta eihän se oikein sujunut, kun jouduin asettelemaan koiran kontaktille. 

Toisella kierroksella valssasin kepeille ja maltoin olla liiaksi vedättämättä koiraa. Nyt A:lla koira teki hyvän 2on2offin. Siitä palkaksi se sai namppaa. Pari rimaa tippui. Eka siksi koska koira söi vielä sitä namia :p Toinen sen takia, että kaiketi vedätin koiran makuun liikaa.

Tehtiin vielä erikseen A:ta. Tein molemmin puolin persjättöjä. Kepeillä tein takaaleikkauksia kumpaankin suuntaan. Keppien jälkeen oli palkkapallo. Tarttis välillä pitää sitä palkkapalloa valmiina keppien jälkeen muistuttamassa pään alhaalla pidosta. Tehtiin vielä keinuakin. Ekassa tuli vähän niinkuin lentokeinu. Koira pysähtyi maahan ja sen jälkeen se hyppäsi kontaktille :p Loput oli ok.

---

HAU:n tokoissa ei ollut muita, joten treenasin agisävytteisesti. SARA teki ensin pussia namialusta pussin jälkeen. Näytti hyvältä, ehkä tämä korjaa päätä alas? 

Tokona Sara teki luoksetulon pysäytyksiä. Laitoin kaksi mutkaputkea vastakkain ja koira sai juosta putkirallia niissä. Pysäyttelin koiraa välillä. Seisomiset oli ok, maahanmenoissa pitäsi kaiketi alkaa kasvattamaan matkaa. Seuraamista väännettiin. Tuntui paremmalta, kun lopetin koiran kyttäämisen ja suoristin ryhdin :p Jääviä tehtiin sekä minun peruuttaessa että seuruussa. Minun peruuttaessa istumisessa on joku bugi. Se ei aina toimi. Seuruussa kylläkin toimii. Jääviin tarttisin toisia silmiä, että tietäisin onko ne tarpeeksi hyviä. Kaukoja tehtiin vahvistaen alkurutiineja. Muut vaihdot oli ok, mutta m-i-vaihdoissa oli vähän vajautta. Tarkkana niissä.

RINNAKIN teki putkirallia ja siinä luoksetulon stoppia. Siten oli ok eikä koira tassutellutkaan. Tehtiin myös luoksetulomaisempana, jossa putkin oli takani ja läpijuoksuissa se sai juosta sinne. Luoksetulona tehtynä koira tassutteli herkemmin. Tarvii työstää lisää. Sitten tehtiin vielä noutokapulalla luovutusta. Luovutusasennot oli hyviä. Ekassa koira koitti ennakoida sivulletuloa, mutta ei enää sen jälkeen, kun korjasin koiraa.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Tokoja

RINNA tokoili vapaavuorolla ATD:n hallissa. Tehtiin kisanomainen treeni liikkurilla, yksilöliikkeet käänteisjärjestyksessä. Ensin muutaman minuutin ryhmäpaikallaan makuu. Rinna meni vasta toisella käskyllä maahan. Käskytin siinä samalla muut, oisiko siitä johtunut? Makuuta ei ole tehty hetkeen ja sekin saattoi vaikuttaa. Koira meni lonkka-asentoon kahteen kertaa, kummatkin kävin korjaamassa.

Hyppy oli hyvä. Noudossa koira oli luovutusasennossa liian tiiviisti, se oli mun varpailla. Sivulletulon koira ennakoi liikkurin käskystä. Lähtöääntä ei päässyt nytkään :) Kaukovaihdot oli siistit, ei liian innokkaat. Liikkeestä maahanmenon seuruussa koira haahuili ja maahanmeno oli hidas. Luoksetulon stoppi oli valuva. Rin ei törmännyt sivulletulossa, näitä onkin treenattu. Liikkeestä seisomisessa ohjaaja haahuili ;) Seuraaminen oli kuulemma ok, vaikkei se tuntunutkaan siltä. Koira bongaili jonkin verran merkkejä taaskin.

Korjauksena tehtiin liikkeestä jääviä peilin edessä. Seuruutin koiraa hieman normaalia hitaammassa vauhdissa. Kummatkin oli hyviä. Seuraamista ja perusasentoa tehtiin paljon häiriössä. Liikkuvat häiriöt Rinna kestää hyvin, mutta vaikeaa on juurikin paikoillaan olevat häiriöt (ne merkit). Lisäksi liikkuroituja seuraamisia pitäisi tehdä enempi!

Sitten siirryttiin lähikentälle Tiinan kanssa treenaamaan. Olin kerrankin ajoissa ja odotellessa haukutin Rinnaa. Hyvin haukuttu, vaikka edellisestä haukutuksesta onkin aikaa. Otin myös haukun jälkeen koiraa seuraamaan ja palkkaus joko jo perusasennosta tai muutamasta askeleesta.

SARA työsti ensin luoksetulon pysäytyksiä. Tehtiin läheltä ja suurilla avuilla. Maahanmenon käsky mun pitää muuttaa pidemmäksi, ettei tule niin suurta kontrastia lyhyen käskyn ja valuvan maahanmenon suhteen :p Toki sitä maahanmenoakin työstetään paremmaksi.

Maahanmeno. 
Toinenkin maahanmeno.
Seisominen. 
Ja vielä seisominen.

Jäävistä tehtiin seisomista ja maahanmenoa. Seisomiseen otan nyt käsiavun mukaan. En tökkää kädellä koiraa kuonoon vaan heilautan sitä niin, että koira näkee sen silmäkulmastaan. Toimi. Maahanmenoissa tarvii vaan edelleen vahvistaa sitä nopsempaa menoa.

Liikkeestä seisominen.
Huonompi maahanmeno.
Parempi maahanmeno.
 

Seuraamisessa lähdetään työstämään käännöksiä. Mun mielestä käännökset on tällä hetkellä se pahin Saran seuraamisessa. Käännöksiin kokeiltiin naksauttamista ennen käännöstä ja palkaten vasta käännöksen jälkeen. Näin koira saadaan alertiksi. Jatketaan kokeilua. Mä en voi pitää naksua kädessäni, sillä koiran vire nousee liiaksi, tulee lennokasta seuraamista. Joku muu saisi näissä naksutella. Eikä Sarppa alkuun ymmärtänyt jutun juonta (no en minäkään alkuun) :p

Lennokkaampaa seuraamista.
Parempaa seuraamista.

Kaukoja tehtiin kisamatkalta. Olen nyt ottanut mukaan kunnolla koiralle kertomisen seuraavasta liikkeestä kaukojen suhteen. Ennenkin olen koiralle niistä sanonut, mutta ei se välttämättä kuuntele :p Nyt otin koiran pään käsien väliin ja kerroin. Teki hyvin, mutta tassutellen.

Kaukot.

Ohjatussa noudossa yritettiin saada jännitettä koiralle kapuloita viedessä, josko se vaikuttaisi nopeampaan merkille menoon. Ekalla onnistuikin, toisella ei ollut niin nopsaa menoa. Nouto oli ok. Tehtiin myös erikseen vauhtimerkkiä, jossa saattoi kapulakin olla matkalla. Vauhtia oli ja merkki löytyi.

Pitäisi useammin treenata koirat erikseen. Pystyis keskittymään itsekin paremmin ja Rinnan osaaminenkin ehkä kasvaisi :p

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Pieksis

SARA oli Pieksämäellä tokokokeessa. Pitihän se liikkuri Eikka kokea ;) Samalla tuomarikin oli uusi tuttavuus, Erkki Shemeikka. Koe pidettiin Pieksämäen Palveluskoirayhdistyksen järjestämänä kylmässä hiekkapohjaisessa HAU-HAU-hallissa. Liikkeistä ensin oli paikallaanolot, sitten yksilöliikkeet normijärkässä kahdessa osassa. Sara oli koirista toisiksi viimeinen suorittaja.

Paikallaan istuminen   10
Oli samassa kohdassa mihin olin koiran jättänytkin.

Paikallaan makaaminen   10
Tässäkin koira pysyi asennossaan.


Seuraaminen   8½
Tää ei vaan tunnu yhtään hyvältä :/ Sara äännähti muutaman kerran. Näistä sähähdin sille ja koira reagoi niihin pudottamalla kontaktin ja tekemällä vinoja perusasentoja.

Zeta   10
Alussa koira jälleen äännähti. Sähähdin sille ja kontakti katosi. Annoin väärän maahanmenokäskyn. Maahanmeno oli hidas, samoin muutkin asennot. Unohdin myös kävellä hieman hitaampaa.

Luoksetulo   7 ½
En vaan osaa arvioida pysäytyskohtia eikä koira osaa pysähtyä. Lisäksi koira äännähti tässäkin jättäessä koiraa.

Ruutu   10
Tässä koira piippasi ruudussa, kun kävelin sen ohi.



Ohjattu noutaminen   10
Saraksi jopa nopea merkille lähtö!

Metallihyppynouto   10
Koira oli vähän varoivainen kylmän kapulan kanssa.

Tunnari   8 ½
Pisteet meni kapulan pureskelusta, joskin koira vain kerran korjasi otettaan kapulasta, ei pureskellut. Haistelu oli nyt siistiä.

Kaukot   9
Koira tuli eteenpäin s-i-vaihdossa ja lisäksi se tassutteli vaihdoissa.

---

Tulos: EVL1, 297 p. + KP ja sijoitus 2./13.

---

Ekan kehän jälkeen suututti koiran ääntelyt :/ Selvästikään koiralle suhahtamisesta ei ole apua, se ei auta mitenkään. Treeneissä tekemääni kunnon huomautusta en viitsinyt tehdä. Pitää miettiä erilaisia tekoja ennen kehään menoa. Sarahan on yleensä mulla paljolti mukana hengailemassa omaa vuoroa odottaessa. Autoon laitto ei ole ratkaisu (jos siis autoa on edes tarjolla). Voisin kokeilla laittaa koiran syrjempää, vaikkapa muutaman metrin päähän minusta odotuksissa. Onneksi koira ei kuitenkaan äännellyt yhtään toisessa kehässä, joten ehkä hyväkin mieli jäi :) Aijoo, ja jännitti vähiten ikinä!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Tokoo

Tiinan kanssa treenattiin lähikentällä. Koirat vuorotteli.

SARA
  • Hyppynoutoa tehtiin vinosti. Hoitui. Palkkasin koiraa ennakoimattomuudesta.
  • Tunnarissa oli toista kymmentä kapulaa. Sara tarkasteli ensin kaikki ja toisella kierroksella vasta nappasi oikean. Siistiä haistelua kuitenkin.
  • Luoksetulo tehtiiin stoppiin asti. Se on huonontunut :/ Maahanmenoja tehtiin erikseen avuilla.
  • Ruutu oli ok. Palkkasin ruutuun.
  • Seuraamisessa koirasta pääsi kerran pieni ääni. Muuten ok, ehkä edisti?
  • Kaukot lyhyemmältä matkalta, oli hyvät.
  • Ohjattusta noudosta tehtiin kerran kumpikin suunta. Merkki olisi saanut olla nopsempi, muuten ok.
RINNA
  • Seuraamista ennen riehutin koiran. Seuruu oli muuten kunnossa, mutta koiran katse oli välillä ruudussa. Lisäksi seuraamista tehtiin lelu vasemmassa kädessä häiriönä Tiina & Miilu. Näissä häiriöissä koira keskittyy niin paljon paremmin.
  • Liikkeestä seisominen tehtiin takapalkalla. Oli ok.
  • Luoksetulossa pysähtyminen ei ollut paras mahdollinen ja tassutteluakin oli. Nämä pitäisi treenata!
  • Liikkeestä maahanmenossa se kyynär jää helposti ylös. Tarvii tällekin tehdä jotain.
  • Hyppynoudossa koira pudotti ensin kapulan hypyn jäljeen. Se korjasi sen itse suuhun takaisin. Toisella kertaa pysyi kapula koko ajan.
  • Hyppyä avona. Ok.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Aksaa

SARA teki medinä:


A-radalla neloselle vientiä piti vähän miettiä. Määrätietoisesti oli paras, eli kun vain tiukasti ohjasi koiran määrätietoisesti neloselle, niin kyllä se sille meni putkien sijasta. Okserilta kepeille vienti oli vaikeampi. Koiraa piti vähän kierrättää, että se taipui toiseenkin väliin.

B-radalla koira hyppäsi kolmosen helposti liian pitkästi. Kaarretta sai pois vekkaamalla ennen hyppyä. Kahdelletoista kokeilin valssausta, jossa siinäkin hyppy valui herkästi. Niistolla ei osattu, mutta viskileikkaus toimi hyvin.

Otin vielä pussia erikseen remmiin sidotulla lelulla. Ei vaan toimi, koiralla oli edelleen pää helposti ylhäällä. Pitänee kokeilla namialustaa tai lelua maassa pussin jälkeen.

---

Hyppytekniikatkin tehtiin mediväleillä. Lämppänä oli perussarja viidellä esteellä, esteet siksakkina. SARAA vedätin lelun kanssa. Draivia oli. RINNALLE lelua laitettiin eri väleihin ja vaikkei se sitä heti aina bongannutkaan, niin tekniikka oli hyvää. Tai ehkä juuri sen takia :p

Vauhtitaipumista teki vain Rinna. Takaaleikaten taipuminen ei sujunut niin helposti. Koira tartti kunnon ohjauksen. Valssaten kahdeksikko sujui helpommmin.


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Fyssarilla

Koirilla oli tänään aika Petra Snellman-Niemenpalon käsitelväksi Aistissa. SARA oli kunnossa. Sillei ollut mitään missään. RINNALLA oli normi menevän koiran jumit, eli pitkissä selkälihaksissa oli vähän jähmeyttä, ranka oli liikkuva.

Rinna on laihtunut (14,4 kg). Koirien ruokavaliossa on normaalisti ollut reilut puolet raakaa ja loput nappulaa. Nyt muutaman viikon ajan koirat on olleet pelkällä nappulalla. Ja sen huomaa. Rinnalla aineet ei imeydy niin hyvin ja Saralle tulee turvotusta kylkiin. Saran paino oli 15,0 kg.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Lampaita & tokoa

Aamusta lähdettiin Somerolle, jossa RINNA pääsi lampaita tapaamaan. Kumpikin kierros tehtiin pyöröaitauksessa. Sain jo hyvin koiran kiertämään lampaita aitausta myötäillen. Nyt pitäisi jo alkaa miettimään käskyjä. Vähitellen meille ehkä alkaa tulemaan jo yhteisymmärrys tekemisestä, ehkä :p

---

Illemmalla tokoiltiin Tiinan kanssa lähikentällä. Koirat teki vuorotellen. SARPPA oli ihan villinä :D Ruutuun menot ei meinanneet kummastakaan suunnasta sujua, kun koira joko juoksi merkiltä ohi tai merkiltä ruudun sijasta se jatkoi eteenpäin matkaansa häiriömerkeille. Ruutuunkin se sitten löysi lopulta, kunhan vain kuunteli. Ohjattu nouto oli sujui kuitenkin hyvin. Pitäisi taas enempi varmaan ottaa näitä kuuntelutreeninä. 

Luoksetuloa tehtiin 35 metristä. Harvemmin tulee otettua 30 metriä pidempää kokeenomaista luoksetuloa, pitää muistaa tehdä useammin! Sara latasi aika vauhtia, mutta teki kuitenkin stopin hyvin. Mun käskytys oli vaan myöhässä. Palkkasin stopista ja maahanmenoja tehtiin erikseen suurilla avuilla.

Kentän pohja ei ollut tasainen ja koiraa oli vaikea seuruuttaa. Zetassa maahanmeno oli hidas, samoin istuminen. Istuminen oli nopsempi toistolla. Maahanmenoihin pitäisi vahvistaa sitä oikeanlaista tekniikkaa. Tunnari tehtiin parilla kymmenellä kapulalla. Haistelu oli hyvää, mutta ekalla koira nappasi väärän läheltä omaa. Eikö se sittenkään malttanut haistella tarpeeksi tarkasti? Lähetin koiran uudestaan kapuloille ja nyt oikea nousi. Tehtiin vielä uusi ja nyt koira löysi kerralla oikean.

RINNA teki ensin merkkiä eikä se meinannut löytää merkkiä millään tai sitten se ei vaan ymmärtänyt mitä tehtiin? En vihjannut sille mitenkään merkistä (mullei ole pelkkään merkkiin vihjettä, on vain ruutuun tai ohjattuun!). Lopulta kuintekin koira ymmärsi merkin ja tekin ihan hyviä toistoja sillä. Luoksetuloa tehtiin vain suoraan leluun kiinni, ajatuksena vain matalampi laukka-askel. Seuraamista tehtiin lyhyesti palkaten joko kainalosta tai vasemmasta kädestä lelulla. Koira teki hyvin.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Aksat & tokot

RINNAN treenirata:


Rimpan kepit sujuu aika itsenäisesti. Se on selvästi varmempi ja vauhtiakin on tullut taas lisää. Pystyin jättämään sen pujottelulle ja pääsin koiran edelle viemään sitä valssilla neloselle. Ehdin myös hyvin persjättöön vitoselle ja vielä toiseenkin persjättöön kutoselle. Välistävedot seiskalla-kasilla oli ookoot. Ongelma tulikin sitten ysille viennissä, sillä koiraa veti kepit valtavasti. Kun sain sen pakkovalssilla ysille, niin se herkästi karkasi ohjauksesta ja puomin sijasta päätyikin putkeen. Viidelletoista viennissä käytin persjättöä ja kuusitoista mentiin viskileikkauksella. Kaiken kaikkiaan ohjaukset toimi aika kivasti, mutta hallinta sais olla parempaa :p

Keinua tehtiin erikseen. Ekalla meinasi tulla lentokeinu, sen jälkeiset koira teki paremmin.

---

Ennen HAU:n tokojen alkua SARA teki pussia. Vedätin remmiin kiinnitettyä lelua pussin läpi. Ehkä tämä taas korjaisi pään alemmas.

Tokoissa Sara teki ensin pitkästä aikaa ohjattua noutoa. Merkit oli nopeita, samoin noudot. Luovutusasentoon tulot oli vauhdikaita ja luovutusasennot suoria. Suunnatkin sujui. Kertaalleen koira ei löytänyt agiesteiden seasta kapulaa ja päätyi keskimmäiselle, mutta sain sen pysäytettyä juurikin ennen kuin koira nosti kapulan. Hyvin se totteli, ei ole aina totellut niin hyvin! Tunnarissa kapuloita oli parisen kymmentä. Siististi haisteltu! Jääviä teetin ensin minun peruutellessa. Istumisiin koira tarjosi maahanmenoja (!!). Sitten kun sain sen tekemään istumiset istumisina, se teki ne peruuttamalla :p Kuitenkin seuraamisessa kaikki asennot löytyi. Maahanmenoissa pitäisi muistutella nopsempaa asennetta.

Luoksetulon pysäytyksiä tehtiin juosuttamalla koiraa putken kautta. Stopit kaikilta matkoilta oli hienoja. Maahanmenoissa mennään edelleen parissa metrissä. Ei pilata kiireellä näitä. Kaukoissa seisomaannousujen lyhennykset toimi. Niitä pitää kuitenkin vahvistaa vielä. Muut vaihdot oli ok.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Korreja

Korrit piti Purinalla tokopäivän. RINNA oli Pekan ryhmässä. Ekalla kierroksella katsastettiin seuraamista. Mun mielestä Rin ei tee töitä niin paljoa kuin se pystyisi. Vissiin tämäkin on onneksi enemmänkin vain mun pään sisäinen ongelma :p Aluksi koira äänsi liikkeellelähdön lisäksi käännöksissä, en ollut purkanut tarpeeksi koiraa ennen seuruuseen ottoa. Koira piti pääasiassa kontaktin, mutta pudotti sen painamisen jälkeen. Ilmeisesti koira näin rauhoitteli itseään. Annoin välillä koiran kunnolla purkaa itseään lelun kanssa juostessaan. Sen jälkeen se teki paremmin töitä, ei äännellyt ja seurasi taisaisemmin. Jatkossa siis pitää aina muistaa kunnolla purkaa koira ennen tekemisen vaatimista. Tehtiin myös pidempiä seuruukaavioita ja Rinna jaksaa kyllä hyvin, mun ei tarvii pelätä sen motivaation suhteen. Käännöksiä ja askeleiden jälkeisiä perusasentoja pitäsi työstää paremmiksi.

Toisella kierroksella otin ohjelmaksi ensin luoksetulon stopin. Rinna tekee välillä pysähtymisen pomppivasti. Onkohan se koiran tapa vaiko peruja lelujen heittelystä? Joka tapauksessa tätä lähdetään työstämään palkkaamalla koiraa läpijuoksuissa ja stopeissa kädestä tipahtavalla narupallolla tai narulelulla. Pysäytyksen jälkeisiin tassutteluihin ohjeeksi tuli pysäytyksen jälkeen laittaa palkkalelu koiran eteen ja itse siirtyä sivummalle, jonka jälkeen koira saa juosta lelulle. Lisäksi voisin töniä koiraa sen seistessä ja näin vahvistaa ideaa. 

Sitten tehtiin ohjattua noutoa ja työstettiin siinä ääntelemättömyyttä. Rinnan ongelmanahan on ollut haukku sen lähtiessä merkiltä kapulalle. Koira jännittyy merkillä liikaa. Nyt päästin koiran heti noutoon sen pysähdyttyä merkille. Nopeaan tahtiin tehtynä se ei ehtinyt jännittyä liikaa eikä sen tarvinnut päästää jännitystä ulos äänellä. Merkillä oloa pidemmästi tehtiin erikseen. Siitä ei kuitenkaan koiraa lähetetty kapulalle vaan se sai tulla hakemaan palkkalelun multa. Näin koira oppii rentoutumaan merkillä. Jatkossa voin edelleenkin kieltää koiraa huudon kanssa merkille menosta (kuten myös noudossa ja ruudussakin sekä seuruun liikkeellelähdöissä), koira reagoi kieltoon kuten halutaankin.

---

Koulutuksessa siirryttiiin ATD:n hallille, jossa mulla alkoi uuden tokokurssin veto. Sen jälkeen SARA sai palauttelut eiliseltä. Tehtiin luoksetulon pysäytyksiä erillisenä. Stopin suhteen tehtiin vain kuuntelutreeniä. Maahanmenoissa työstettiin tekniikkaa. Annoin suuret avut ja nyt koira tekee parissa metrissä mulle kelpaavan maahanmenon. Matkaa tarvii siis vielä kasvattaa ja apuja vähentää, muttei liian nopeasti.

Kaukoissa koira ei nytkään ensin tehnyt kunnolla asennon lyhentämistä seisomaannousuissa. Toistojen myötä saatiin taas sujumaan. Tämä ei vaan ole vielä tarpeeksi vahvana koiran mielessä. Treeniä vaan. Seuraaminen oli hyvää. Keskityin lähinnä käännöksiin ja käännösten jälkeisiin pysähdyksiin. Lisää treeniä kaipaa nämäkin.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Näyttökokeessa

Tänään SARALLA oli TOKO:n valmennusrenkaan näyttökoe Valkealassa Kouvolan seudun seurakoirakerhon Käpälämäki-hallissa. Halli oli vanha kasvihuone ja päivän mittaan auringon paisteessa asteet nousi sisätilassa. Suoritusvuorot arvottiin ja meidän vuoro oli viimeisten joukossa.

Sara ei ollut parhaimmillaan, enkä ollut ehkä minäkään. Esitys oli vähän laimea. Joka vuosi Saralla kestää hetki sopeutua lämpimämpään säähän. Valitettavasti tänään kasvihuoneilmiö veroitti sitten osansa.

Kokeen tuomarina oli Pernilla Tallberg.

Paikallaan istuminen oli kaiketi hyvä.


Seuraamisessa koira ei ollut täysin keskittynyt koko aikaa, katse harhaili välillä. Se osaa paremminkin!

Luoksetulo oli huono. Koira meni maahan stopilla ja kummatkin pysäytykset oli valuvia.

Ruutu oli ihan kiva. Ruudussa haluaisin koiran seisahtuvan terävämmin ja menevän maahankin nopsemmin. Toki aina vauhtiakin voisi kaikin puolin haluta lisää.

Noudossa voisi olla enempi voimaa. Koira ei tullut loppuun asti vauhdilla.

Kaukovaihdot oli rumat. Koira tuli eteenpäin. Ne oli ne s-m- ja s-i-vaihdot taas. Eikä seisomaannousuissa koira lyhentänyt asentoaan niin kuin on sovittu. Lisäksi tapahtui yksi pieni ennakointi.


Kaiken kaikkiaan suoritus oli parempi kuitenkin kuin vuosi sitten. Nähtäväksi jää vaan riittääkö se. Tämähän oli Saran viimeinen mahdollinen kerta hakea renkaaseen, ikä kun tulee vastaan. Ja kyllähän se harmittaa, jos ei paikka aukea. Kävi kuitenkin miten kävi. Saran tokoilun suhteen mulla on hyvin tavoitteet selvillä ja myöskin aika hyvin tiedossa mitä sinne pääsy vaatii. Jatketaan siis treenejä :)

torstai 14. maaliskuuta 2013

Jessicalla

Käytiin Jessicalla Sipoossa tsekkauksessa. SARA esitteli seuraamista ja kaukoja. Seuraamisessa vika on enemmänkin mun pään sisäinen :p Koirahan ei siis edistä, sen pää on vaan erilailla kun kuvittelen sen edistävän verrattuna siihen, kun se ei minun mielestä edistä. Huojentavaa :p Käännökset vasempaan tein nyt varovaisesti apujen kanssa. Parempi tehdä pienillä askeleilla ja hieman pyöreästi käännös. Koira tekee niin paremman näköisesti töitä ja käännös hoituu ilman apuja.

Kaukoja ennen tehtiin pohjalle hyppynouto. Kaukot on kamalat. Nyt koira ei lyhentänyt asentoaan seistessään ennen kuin vasta uudella käskyllä. Ehkä rutiinin puutetta tai vieraampi paikka vaikutti? Voisin ottaa koiran kunnolla kuulolle ennen kaukoja ja käskeä sitä laskemaan virettään. Lisäksi alun maahanmenossa koira menee aika pitkäksi. Se voisi mennä kootumpaan asentoon maahan. Tämän voisi opettaa palkan sijainnilla tai sitten vaikka opettaa koiran katsomaan eteenpäin kontaktin sijaan. Taidan kokeilla jälkimmäistä.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Illan tokot

Käytiimpä Tiinan kanssa Sporttiksella. SARA treenasi. Ensin lyhyesti istuminen, jossa kävästiin vain piilossa. Sitten yksilöliikkeitä kokeenomaisesti. Seuraaminen oli vakio, eli yksi äännähdys, pari vinoa perusasentoa ja lievää edistämistä. Tasamaanouto oli ookoo, joskin koira ehkä hieman hitaammin tuli luovutusasentoon. Ehkä sillä oli muistoja aamuisesta :p Luoksetulossa riittää töitä. Nyt se ei ollut hyvä, muttei ihan huonokaan. Alun maahanmeno oli hyvä. Ruutu oli ookoo. Joskin ehkä hieman lisää vauhtia kaipaisisin. Kaukoissa koira tuli rumasti eteenpäin. Siitä huomautus ja korjaus, jonka jälkeen koira teki vaihdot kiltisti.

Korjauksena:
  • Seuraamisessa huomautuksia edistämisestä ja palkkaus selän takaa oikeasta kädestä. Toimi. Miksen tee näitä useammin? Ei myöskään ääntä eikä vinoja perusasentoja.
  • Tasaamaanoutoa vauhdista palkaten. Palkkaan vapautuksen eri kohdissa. Nyt koira tuli hyvällä vauhdilla loppuun asti.
  • Luoksetulon pysäytyksiä otin erillisinä. Maahanmenoihin annoin kunnon avut ja teetin ne lähellä.
  • Vauhtimerkkiä ja lelua ruudussa.
  • Seuruuta alle ja sitten kaukot. Nyt koira teki siististi.

Aamun tokot

Lähikenttä oli jo lähes kokonaan aurattu. Aururit tuli jatkamaan töitään treenien aikana. Ei hainnut. SARA tekin ensin luoksetuloa. Ekan otin läpijuoksuna. Ei olis ehkä pitänyt, sillä sen jälkeen koira tuli tuhatta ja sataa... Stopit oli kuitenkin hyviä, maahanmenot ei. Tehtiin pysäytyksiä erikseenkin, lähinnä maahanmenoja. Näin ne sujui. Alun maahanmenossa koiralla meinasi jäädä kyynärä hieman ylös. Näihin pitää kiinnittää huomiota.

Sitten seuraamista. Pidin nyt joka kerta katseavun mukana vasempaan käännöksissä. Se tuntui toimivan, koira ei ainakaan kertaakaan tehnyt kierrosta minun ympäri. Hidastin myös omaa liikettäni käännöksissä ja käännöksen jälkeiset pysähtymiset toimi. Pari äännähdysta koirasta pääsi. Näistä se sai nyt tukistuksetkin. Äänet pitäisi saada kokonaan pois. Kaiken kaikkiaan en tällä hetkellä tykkää Saran seuruusta. Kuulemma se kuitenkin näyttää hyvltä, mutta tuntuu huonolta. Koira on hieman edessä ja jotenkin liian innokas :p

RINNA teki välissä. Ensin noutoa. Olin valmistaunut ärähtämään äänestä, muttei koira äännellyt kertaakaan lähdöissä. Ehkä se kertapuuttuminen riitti, toivottavasti. Muutenkin nouto oli hyvää. Seuraamisessa tein ensin koiralle kontaktihäiriöitä namikäsillä huidellen. Tsemppasi se hienosti. Pidempääkin seuruuta tehtiin. Nyt ei kentän epätasaisuudet enää haitanneet. Kun edistys ei ole enää koiran ongelmana, niin palkkauksen voisi kokonaan siirtää vasempaan käteen. Ehkei koira sitten enää vilkuilisi oikeaa kättä? Jäävistä seisominen oli hyvä. Maahanmenoissa se kyynär meinaa jäädä edelleen hieman ilmaan. Pitänee pohtia tätä.

SARA teki sitten noutoa. Onkin ollut sellainen fiilis, että koiralla on vinoutumassa taas luovutusasennot ja nyt ne vinoutui. Työstettiin niitä jalkaa tömäyttämällä. Kerran täräytin vahingossa koiran tassullekin ja se vinkaisi, mutta sen jälkeen asento hieman parani. Näitä täytyy vielä kuitenkin vääntää lisää. Tehtiin sitten nouto alle ja palkatta siirryttiin kaukoihin. Koira teki hyvät vaihdot. Otin vielä muutaman muunkin liikkeen alle palkatta ennen kaukoja, mutta edelleen vaan koira teki hyvät vaihdot :)

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Agia & Ninaa

RINNAN agitreeneissä kisaratana oli:


Koira oli liukas. En saanut siihen juurikaan otetta ja hallinta petti. Jos jotain positiivista pitää hakea, niin se on kepit. Koira kauko-ohjautui kepeille hienosti. Itse olin vasta alun hyppyesteillä, niin koira oli jo vilahtanut putken läpi kepeille ja pujotteli virheittä. Lopuksi tehtiin kolmea ekaa hyppyä vaatien koiraa käteen. Muutaman yrittämän jälkeen se onnistui.

---

HAU:n tokoissa oli tällä kertaa Nina Manner kouluttamassa. SARALTA katsastettiin luoksetuloa ja seuraamista. Luoksetulo ei vaan vieläkään toimi, eli lisää treeniä vaan :p Seuraamisessa sain taaskin muistutuksen siitä, että voisin käännöksissä hidastaa omaa liikettä. Koira ei vaan kerkiä muuten mukaan ja siksi käännösten jälkeiset asennot vinoutuu. Vasempaan käännöksiin juoksussa voisin lisäksi liittää katseavun, ettei koira tee nyt jo tutuksi tullutta ylimääräistä kierrosta minun ympäri. Käännös tulee koiralle liian yllätyksenä.

Muistiinpanoja muilta:
Koiran voisi opettaa kiertämään merkkiä ja käskeä koira sitten, ei pysähtymiskäskyllä vaan tiettyä paikaa tarkoittavalla käskyllä merkillä pysähtymään. Vauhtia saadaan näin ylläpidettyä kierrättämällä välillä merkkiä. Ja luoksetuloissa pitäisi välillä muistaa palkata heti liikkeellelähdöstä. Näin koiralle saadaan räjähtävämpää asennetta jo lähtöön.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Lähikentällä

Rinnalta jäi tokokoe väliin kyytiauton starttiongelmien takia. Mutta ei hätää, tokoiltiin Tiinan kanssa lähikentällä. SARA teki kokeenomaisesti liikkeitä. Koira oli ensin katsellut Miilun treenit minun liikkuroidessa niitä ja oli liian energinen. Tämä näkyi etenkin ekassa liikkeessä, seuraamisessa. Alussa oli paljon askeleita ja käännöksiä. Näissä koira äännähteli pienesti ja sai toki palautetta niistä sitten. Seuraavat liikkeet eli luoksetulo, ruutu ja tasamaanouto oli hyviä. Kaukoissa koira tuli eteenpäin s-m-vaihdossa. Siitä ärähdin ja käskytin vaihdon uusiksi. Ärähdyksen jälkeen koira teki sen vaihdon ja loputkin vaihdot hyvin. 

Korjauksena Sara teki seuraamista. Samanlailla otettiin alkuun askeleita ja käännöksiä. Näissä taas pääsi koirasta pienia ääniä. Nämä onkin pahoja heti kaavion alussa tehtyinä. Seuruusta koira ei saanut konkreettista palkkaa vaan jatkettiin kaukoilla perään. Kaukot oli siistimmin tehdyt. Teetin vielä kaukoja takapalkallakin. Lisää treeniä vaan noihin kaukoihin edelleenkin. Koira pitää saada tekemään ne kunnolla.

Kaukot videolla.

RINNA teki avoimen luokan liikkeitä kokeenomaisesti. Rinnanen oli katsellut kentän laidalta muiden koirien treenit ja se otti kovasti häiriötä ruudusta ja merkeistä :/ Seuruussa se kitisi ja vilkuili merkkejä. Liikkeestä seisominen oli hyvä. Luoksetulossa se pysähtyi hyvin, mutta otti sen jälkeen pari askelta. Liikkeestä maahanmenossa oli tarkoitus antaa koiralle apu, ettei se oikea kyynär jää yhtään ilmaan. Annoin avun, mutta jotenkin erikoisesti :p Nouto ja kaukot sujui.

Korjauksena Rinnalle tehtiin perusasentoa ja lyhyttä seuraamista häiriöillä. Näitä pitäisi tehdä useammin! Liikkeestä maahanmenoissa annoin normaalimman avun ja se toimi paremmin. Luoksetulossa laitoin lelun takapalkaksi. Ensin koira ennakoi sitä. Otin siis pari juoksua luokse ja sen jälkeen pysäytyksellä. Nyt koira ei tassutellut.

Rinnan kanssa pitäisi miettiä mitä teen sen kitistessä. Nyt kitinää oli vähän joka välissä. Miksi se kitisee välillä ja välillä on ihan hiljaa? Mistä se johtuu? Jos huomautan siitä, niin ymmärtääkö se? Miten koiraa pitäisi valmistella tekemiseen (rauhottaa, purkaa virtaa tms.), niin ettei kitinää tulisi? Argh, kun en tiedä!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Angry Rinna

Eilen RINNA pääsi Somerolle lampaille. Ekalla kierroksella se ensin rällesti lampailla. Se sai palautetta siitä ja otti kovin itseensä. Toiseen kierrokseen mennessä koira oli päässyt kamaluuden ylitse. Lampaat oli pyöröaitauksessa ja menin koiran kanssa sekaan. Pieni tila sai koiran käyttäytymään nätimmin. Sitten päästettiin lambit aitauksesta ja Taimi-bc tuli Rinnaa auttelemaan. Koiralla oli nyt parempi asenne. Se on kuitenkin vielä hirvittävän epävarma siitä mitä se saa tehdä ja mitä ei. 

---

Tänään tokoiltiin lähikentällä. Se on aurattu! SARA aloitti tasamaanoudolla. Sujui. Luovutusasennot oli suoria, mutta silti tekisi mieli treenata niitä lisää... Sitten ruutua. Merkit oli hyviä. Merkiltä oikeaan ruutuun mennessä koira oli turhan laidassa ruudussa, vasemmalta se löysi paremmin paikan. Tehtiin myös läheltä paikanhakua. 

RINNA aloitti oman vuoronsa luoksetulolla. Se juoksi kahteen kertaa käsimerkistä läpi. Käskyllä sain sen pysähtymään. Taisi olla virhe ottaa ekana vauhtiliikettä, jossa vaaditaan pysähtymistäkin :p Näitä se ei ole aiemmin treeneissä tehnytkään, viime kokeessa vain. Kolmannella yrittämällä annoin suosiolla suullisen käskyn ja sillä koira stoppasi hyvin. Ehkä vaihdan pysähtymiskäskyksi suullisen? Sitten tasamaanoutoa. Namitin koiraa lähdöissä eikä se äännellyt. Kapulaa koira saalisteli, mutta tämä korjautui antamalla toinen käsky koiran lähestyessä kapulaa. Eteentulot oli hyviä, samoin sivullesiirtymät.

Toisella kierroksella SARA teki luoksetuloa. Seisomisissa koira ei nyt kertaakaan mennyt maahan ja pysähtymiset oli hyviä. Maahanmenot oli alkuun huonoja, mutta loppua kohti nekin parani. Seuruussa oli yksi ääni ja yksi vino perusasento. Muut vinot koira ehti korjaamaan itse. Seuruusta koira ei saanut kehuja kummempaa ja otettiin kaukot perään. Tehtiin kolme settiä ja kaikki oli hyviä!

RINNA teki vielä seuraamista. Ihan ookoo oli. Tosin ruutumerkkejä koira vilkuili ja epätasaisemmissa kohdissa katseli jalkoihinsa. Eipä ole koira tainnut tehdä seuruuta epätasaisella pohjalla. Nyt tehtiin vielä nami nenässä kiinnikin. Jäävistä maahanmenoissa tömäytin jalkaa ja annoin vartaloapua, ettei kyynär jäänyt ylös. Seisomisia tehtiin selkä etu- että takapalkalla. Sujui hyvin. Avon kaukot tehtiin kahteen kertaan. Ekassa setissä tarvittiin yhteen istumaannousuun kaksoiskäsky koiran katsellessa ohikulkijoita. Muuta vaihdot se teki kertakäskyllä, mutta aika eläväisesti. Tästä pelkät kehupalkat ja tehtiin uusiksi. Nyt koira teki palkan arvoisesti.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Lenkillä

Parina päivänä lenkillä tapahtunutta:

SARA
  • Sara alkaa oppia ja se reagoi luoksetuloissa käskyyn halutulla tavalla. Nyt olen palkkaillut kaikesta, pitää jatkossa palkata vain hyvistä. Seisomiset onkin pääasiassa olleet hyviä, mutta maahanmenoissa oisi parantamsta.
  • Seuruussa on keskitytty ääntelemättömyyteen ja suoriin perusasentoihin. Koira on kerran äännähtänyt, mutta käännöksen jälkeisissä perusasennoissa on ollut useampiakin vinoja.
  • Kaukoissa koira edelleen tulee vaihdoissa eteenpäin, kun alle tehdään liikkeita palkatta :/
RINNA
  • Jäävien maahanmenossa olen Jessican ohjein tömäyttänyt koiran puoleista jalkaa ja palkannut koiran sen vasemmalta puolen. Niitä saa tehdä lisääkin, jotta kyynärät menee kerrasta alas. Seisomisen pompsahdusta on hyvin saatu pois takapalkan avulla.
  • Luoksetulon seisominen on hyvä, sitä on vain ylläpidetty. Sivulletuloon olen antanut avut, jottei koira törmää.
  • Avon kaukoja on vain ylläpidetty.
  • Seuraamistakin on tehty.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Sunnuntai

Tiinan kanssa vuokrattiin treeniaikaa MAreena-hallista Valkeakoskelta. Pikkasen mietitytti mikä järki oli sinne asti lähteä treenaamaan, mutta treenit oli hyvät! SARA teki kokeenomaisesti paikallaan istumisen, seuraamisen, ruudun, luoksetulon, tasamaanoudon sekä kaukot. Liikkeiden välit pidettiin pitkinä, juteltiin ja rapsuttelin koiraa silloin. Istuminen oli hyvä. Seuraamisessa koira taaskin olisi kiertänyt minut ympäri vasempaan kääntyessä juoksussa (kuten teki viime kokeessakin). Tästä se sai torut ja seuruun alkuosa sisälsikin vasempaan käännöksiä juoksussa. Pari perusasentoa oli vinoja (juoksusta seis ja paikoillaan käännöksen jälkeen), lisäksi koira ynähti pari kertaa liikkeellelähdöissä. Näistä huomautin. Ruutu oli hyvä, seuruuseen tullessaan se tosin tuli vähän liiankin tiiviisti. Luoksetulossa annoin suullisen käskyn seisomiseen ja koira meni maahan. Käskin sen ylös sieltä ennen loppuosaan. Maahanmeno oli saraksi ihan hyvä. Nouto oli hyvä. Kaukot Sara teki huonosti, kuten kokeissakin. Huomautin sitä huonosta vaihdosta (s-m) ja loput koira teki paremmin. Kokonaisuutena meni hyvin.

Korjuutuksia sitten. Seuraamisessa tehtiin juoksussa ympyrää eri suuntiin. Näitä kannattanee tehdä toistekin, sillä käännökset kaikkiin suuntiin juoksussa oli parempia tämän jälkeen. Lisäksi tehtiin juoksusta pysähtymisiä. Nekin oli nyt hyviä. Luoksetulossa annoin seisomiseen sekä käskyn että käsimerkin. Näin koira ei mennyt maahan. Sitten pelkällä käskyllä ja koira ei edelleenkään mennyt maahan. Näihin pitää saada edelleen oikeita toistoja alle. Kriittinen tekijä on tehdä pysäytystä luoksetuloliikkeessä. Vapaasti tehtynä Sara tekee käskyllä seisomisen kaukanakin. Kaukoja tehtiin vielä lopuksi. Ihan ookoosti koira teki, vaikka alle tehtiinkin liikkeitä palkatta.

RINNA teki loppuun seuraamista. Se oli muiden treenatessa hallin reunalla olleessa häkissä ja otin sen sieltä suoraan tekemään seuraamista. Hyvin se teki, vaikkakin kontakti harhaili välillä merkkeihin ja ruutuun.

---

MAreenalta suunnattiin Purinalle, jossa oli agilityn koulutusohjaajien kurssi. RINNA oli demokoirana. Tehtiin ohjauskuvioita kuvitellen, ettei koira ollut niitä aiemmin tehnytkään. Olipas hauskaa! Mukavaa perustreeniä esteittä tai muutamalla esteellä rimat matalalla. Ohjauskuvioina oli persjättö, valssi, takaaleikkaus ja välistäveto. Tiedän, että ohjaamiseni on minimaalista. Kuvittelen tekeväni ohjauskuviot kunnolla, mutten tee. Nytkin sain palautetta tästä. Rinna kuitenkin lukee ohjausta siltikin hyvin. Se on vissiin tottunut :p

Demoilun ohessa Rinna teki A-estettä ja puomia minun jättäytyessä taakse. Onnistui. Kepeillä kokeilin mitä koira kestää. Koiran takana saan tehdä mitä vaan. Ei haittaa. Vedätyskin toimi lelun ollessa edessä tai minulla. Pienellä totutuksella sain myöskin hyppiä tasajalkaa keppien vierellä koiran siitä välittämättä ja sain myöskin kiipeillä vierellä olleilla parilla rappusella ylösalas. Koiraa vastaa juoksu ei vielä onnistunut eikä keppien välistä pujahdus koiran edellä. Eri kulmista haku oli tänään Rinnalle vaikeaa. Se ei vaan keskittynyt.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Paluu arkeen eiku aksaan

Torstaina junailtiin puoli Suomea takaisin kotiin. Kotona käytiin vaan kääntymässä ja mentiin treenaamaan :)

SARAN agiradat:


Eka radan vaikein kohta oli muuri. Koiralle piti antaa tilaa ennen sitä, ettei palikat lennelleet. Onnistuttiin. Ohjasin koiran takaakiertoon kauemman siivekkeen kautta ja sitten päällejuoksulla otin koiran vastaan vieden paremmassa kulmassa muurille. En kokeillut, mutta takaakierron olisi voinut tehdä myös lähemmän siivekkeen kautta sylkkärinä ja sylkkärinä ohjata koira myöskin muurille. Näytti toimivalta sekin.

Toinen mitä hiottiin kolmannella hypyllä tapahtuva valuminen. Sara hyppäsi herkästi liian pitkälle. Valssaten valuin lisäksi vaan koiran tielle. Työnnölläkään ei ollut haluttua vaikutusta ja rimakin tippui sillä. Parasta oli lähteä koiran kanssa yhtä matkaa, vekata ennen kakkosta ja vaan luottaa siihen, että koira menee putkeen ja vielä oikeaan päähänkin. Meni se. Näitä voisi silti treenata varmemmaksi. Tositilanteessa en uskaltaisi näin ohjata :p

Toisella radalla kokeilin 9.-10. esteillä poispäinkääntöä. Valssaus oli parempi. Suoralla 11.-13. linjasin vaan kulkuni putken päätä kohden ja siten koira meni oikeaan putkipäähän. Helppoa. Pitää myöskin muistaa ohjata aina rata loppuun asti. Nyt helposti ohjaus loppui koiran mentyä putkeen eikä vikalle esteelle tapahtunut kunnolla vientiä ja linjat valui!

Sara teki myöskin kaukovaihtoja läheltä. Siististi tehty.

---

Hyppytekniikkatreeneissä SARA teki ensin korkeuden arviointia ja sitten set pointia. Kummassakin oli medivälit ja rimat nostettiin 50 senttiin asti. Korkeuden arvioinnin sarjana oli kolme tavallista hyppyä (välit 5 ft), joiden jälkeen hyppy 7 askeleen päässä. Vikassa hypyssä oli siivekkeet okserina, mutta rima vain taimmaisessa esteessä. Saran ongelmana on liian kaukaa ponnistaminen ja se näkyi nytkin. Koira katsoi etäisyyden kuitenkin rimasta eikä siivekkeistä. Olin lelun kanssa koiraa vastassa sarjan jälkeen. Saralle selvästi sopii tämä paremmin. Set pointissa oli näköjään täkeää mihin jätin koiran lähdössä. Jos jätin sen liian kauas apuhypystä, mutta kuitenkin niin lähelle ettei koira osannut ottaa pientä väliaskelta ennen hyppyjä, se teki hassut tasajalkahypyt kummallekin esteelle :p Tässäkin tyyli oli parempi, kun olin lelun kanssa sarjan jälkeen vastassa.

RINNAN korkeuden arviointi ja set point sujui kyllä, mutta lähtöasennossa koira on alkanut taas valumaan korppikotka-asentoon :/ Tarvii taas alkaa puuttumaan siihen.

Rinna teki lisäksi taipumista set-pointilla:



En osaa sujumisesta sanoa mitään. Tätä Rinna teki ekaa kertaa ja ainakin kokemattomuus näkyi. Suoristuksissa se niputti vikat hypyt yhteen. Koiran sai kyllä ottamaan senkin välin laittamalla lelua aivan vikan esteen lähelle. Tyyli tässä tosin oli omanlainen :p

Reissaten

Perjantaina junailtiin Joensuuhun, jossa yövyttiin Tiinan äidin luona, kiitosta vaan :) Lauantaina ajeltiin sitten Kuopioon, jossa oli vika karsintakoe Hukka-Putken järjestämänä. Koepaikkana oli keinonurmipohjainen Musti ja Mirri -areena. Tuomarina oli Anne Nokelainen. Paikallaanolot tehtiiin ensin ja sitten yksilöliikkeet kahdessa osassa. Vikaan karsintaan osallistui vain seitsemän koirakkoa, joten nopsaan se meni.

SARAN rivi:

Paikallaan istuminen   10
Hyvä!



Paikallaanmakaaminen   8
Hieman hidas alasmeno ja hieman haistelua.



Seuraaminen   8
Rumaa! Perusasennoissa oli vinoja eikä kontakti pitänyt koko kaaviota. Lisäksi yhdessä vasempaan käännöksessä koira kiersi minut ympäri. Mutta, ei ääniä!
 
Zeta   8
Muistin hitaan kävelyn vasta liikkeelle lähdettyäni. Ehkä siitä johtuen seisomisessa (eka asento) koira vähän tassutteli ja asento oli vino.
 
Luoksetulo 7 ½
Saramaiset pysähdykset. Lisäksi koira nyki rumasti liikkurin käskyyn seistessään. En osannut käskyttää koiraa maahan oikealla äänensävyllä enkä osannut käskyttää oikeassa kohdassa. Pitää varmaan alkaa laskemaan mielessä tahtia...
 
Ruutu 9 ½
Merkillä ennakointi, muuten hyvä.


Metallihyppynouto   10
:)
 
Tunnari   9
Vähän rajua haistelua taasen.
 
Kaukot   0
S-m-vaihdossa koira valahti ja ajattelin sitten käskyttää loput vaihdot jämäkästi ilman käsimerkkejä... Ei olis kannattanut, sillä yhdessä vaihdossa piti anta toinenkin käsky koiran tehdessä väärän vaihdon eikä koiran tyyli parantunut.
 
Ohjattu noutaminen   9
Hidas merkki.



Tulos: EVL2, 246 p. ja sijoitus 5./7.


Mutta voi itku noita kaukoja :/ Sara kyllä osaa, mutta kokeissa pakka vaan hajoaa... Nyt onkin aloitettu tekemään ennen kaukoja muutama muu liike alle palkatta. Sama ilmiö tulee kuin kokeissakin eli virettä on vaan liikaa siisteihin vaihtoihin. Nyt pääsen huomauttaman siitä. Samalla toki tehdään tekniikkatreenejä.

Lisäksi ollaan työstetty luoksetulon suullisia käskyjä pysäytyksiin. Seisominen on hyvä, mikäli koira ei vain mene maahan... Maahamenon käskyksi vaihdoin "Da" Se on koiran korvaan sama kuin ennenkin mutta osaan itse sanoa sen terävästi ja vain yhdenlaisella äänensävyllä.
 
Kokeen jälkeen jatkettiin matkaa pohjoseen lomailemaan. Vetovermeet oli mukana, joten koirat pääsi vetohommiinkin. Yhtenä päivänä tehtiin retki saareen jäätä pitkin. Mennessä koirat veti n. 3 km. Saaressa evästettiin ja kierrettiin saari kävellen (4 km). Takaisin tullessa koirat veti jälleen 3 km.
 
RINNA oli jälleen elementissään. Nytkään se ei ois malttanut lopettaa ollenkaa. Nyt se kuitenkaan ei varastanut lähdöissä ja kuunteli hyvin suuntakäskyt. Koirien ohituksetkin sujui ongelmitta, vaikka pari kertaa vieras koira tuli melkein iholle. Tuossa tilassa Rinna ei vaan huomaa niitä. 

SARAKIN jaksoi hyvin, kun oli jäniksiä (hiihtäjiä) edellä. Vauhti ei kuitenkaan hiipunut ohitusten jälkeenkään. 

Pääsin myös itse pitkästä aikaa hiihtämään. Vaikka edelliskerrasta on n. 15 vuotta, niin äkkiä muistui mieleen luistelutyylikin. Hiihdin ensin alle ilman koiraa ja sitten RINNAN kanssa parina päivänä, ekana 3 km ja tokana 4 km. Kummallakin kerralla mentiin samalla kaavalla. Eli ensin tulin vaan syöksyasennossa koiran vetäessä ja vauhdin vähän tasottuessa pystyin vähän suksimaan mukanakin. Tarviin kyllä lisää treeniä ilman koiraa :p