lauantai 20. joulukuuta 2008

HSPK:n tokotreenit


Aloitettiin neliöllä, jossa neljä koirakkoa suoritti yhtä aikaa seuraamista ja jättäviä liikkeitä. Neliön keskellä oli yksi koira paikallaanmakuussa. Jättävinä liikkeinä tehtiin sekaisin maahanmenoa, seisomista ja istumista. Sara taisi kaikkiin tai ainakin suurimpaan osaan tarjota ihan väärää vaihtoehtoa. Lisäksi käännökset kulmissa (vasemmalle) eivät olleet mitään parasta Sarpsaa. Liekö uudella tilanteella ollut merkitystä? Paikallaanmakuu neliön sisällä sitä vastoin meni hyvin.


Seuraavaksi otettiin omillamme liikkeestä istumista. Nyt sujui jo paremmin ja Sa reagoi käskyyn oikealla tavalla eli istumalla. Liikkeestä istumista ja seisomista tehtiin myös yhtä aikaa kaikkien koirakoiden kanssa rivissä. Käskyjen jälkeen ohjaajat liikuskelivat ympäriinsä. Istuminen ja paikallaanolo sujui hyvin, mutta Sa istui vinoon. Seisominenkin meni todella hyvin, Sa pysyi hyvin paikallaan häiriöiden määrään nähden.


Paikallaanmakuu tehtiin myös yhteisenä liikkeenä. Sa oli suht keskellä. Maahan Sa meni vasta toisella käskyllä, mielenkiinto oli jossain muualla sillä hetkellä. Aluksi käveltiin vain hallin toiseen päähän ja sieltä heti takaisin koirien viereen. Lyhyt silittely ja sen jälkeen poistuin ulos hallista. Piilossa olin jonkin minuutin. Treeniohjaajamme oli tehnyt paikallaanmakuun aika jonkinlaista häiriötä, Sa ei ollut häiriintynyt tästä. Oli kaiketi ollut ihan ok paikallaan, mitä nyt etutassu oli taas kaksinkerroin minun takaisin tullessa.


Seuraavaksi ohjelmassa oli kaukokäskyt. Omaa vuoroa odotellessa tein istu-seiso-istu- ja maahan-seiso-maahan-vaihtoja namilla ohjaten. Lisäksi otettiin pieniä seuruupätkiä lähinnä takapääjumppana. Omalla vuorolla sitten otettiin ensin kaukoja avoimen luokan malliin ja sitten esiteltiin missä mennään muissa vaihdoissa. Lisää treeniä vaan. Itse voisin muistaa käyttää seisomisiin pelkästään "Ylös"-käskyä eikä sekä "Ylös"- että "Seis"-käskyjä sekaisin...


Lopuksi otettiin vielä pari ruutua. Ensin kävin itse ruudussa ja sitten Saralle "Missä ruutu?" -kysymys ja ruutuun lähetys muutaman metrin päästä. Tämä meni hyvin, mitä nyt "Seis"-käsky tuli jälleen vähän myöhässä...


Treenin aikana Sara otti hieman häiriötä hallin sisällä haukuvista koirista. Ja treenin lopuksi ulkoa kuuluvaan haukuntaan Sa kommentoi puksumalla. Pikkasen Saralla oli myös kontakti hukassa treenien aikana. Liian pitkä aika viime yhteistreeneistä?

torstai 18. joulukuuta 2008

Pieniä juttuja


Tänään tehtiin vähän teeniä sisällä. Ensin tehtiin seiso-maahan-seiso-vaihtoja. Käskytin ylös ja maahan ohjasin namilla. Lisää treeniä vaan, niin ehkä se maahanmenokin alkaa sujua. Myöskään seisominen ei ole hallussa, mikäli olen liian kaukana. Silloin Sa ottaa askelia lähemmäs. Liikeratohin siis toistoja ja toistoja.


Seuraavaksi otettiin sivuaskeleita oikealle ja vasemmalle. Oikealle Sa seuraa rintamasuunta eteenpäin. Lisää varmuutta kaivataan kuitenkin. Askeleita vasemmalle pohjustin kantapäätreenillä. Aluksi treenattiin vaan sitä, että kantapään nosto tarkoittaa seisomaan nousemista, mutta "Seuraa" ei automaattisesti. Sitten askel pari vasempaan. Rintamasuunta pysyi suunnilleen, mutta tähän tarvitaan vielä paljon harjoitusta molemmille.


Sitten istu-seiso-istu-vaihtoja. Näissäkin seisomaannousu on paremmalla mallilla. Nämä teinkin koiran edestä käskuyttäen. Istumaanmenot ohjasin namilla, ettei Sa vaan ala pyrkimään eteenpäin.


Lopuksi vielä takapäätreeninä peruutuksia namilla työntäen. Aika virheettömästi suoraan meni.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Tokoa valossa


Pitkästä aikaa tokoiltiin siis valoisaan aikaan lähiparkkiksella. Maassakin oli lunta :) Saralla on menossa valeraskaus, muttei se näköjään menoa haittaa.


Aloitettiin "Seis"-tehotreenillä. Riehunnan lomassa annoin "Seis"-käskyä. Koiran seistessä kuljin ympäriin ja härnäsin koiraa nameilla ja leluilla. Lelut nyt oli vähän liikaa ja Sa teki nytkähteleviä liikkeitä. Namitkin sai koiran alkuun ottamaan askeleita, mutta treenin edetessä pysyi paikallaan. Lisää treeniä tähän kaivataan vielä. Otettiin samaa käskyä myös luoksetulon yhteydessä. Ensin kokeilin luoksetulossa eteentuloa pidemmältä matkalta (n. 15 m). Ensimmäisellä kerralla Sa tuli suoraan sivulle, josta käskin sen eteen. Toisella kerralla annoin käskyn uudestaan, kun Sa oli parin metrin päässä tulossa, jolloin koira tuli eteen. Sitten otettiin pari pysäytystä, joissa pysäytyksen jälkeen kävin palkaamassa koiran ja liikuskelin ympärillä. Pysähtyi hyvin ja pysyi paikallaankin hyvin. Ensimmäisen pysäytyksen tein puoliväliin ja toisen parin metrin päähän minusta. Sitten vielä pelkkiä läpimenoja, joissa vapautun koiran vauhdista minun taakse lentävällä pallolla.


Ruutu aloitettiin leikkimällä ruudussa. Tein myös pari ruutuun kutsumista. Sitten näyttöruutua ja lähetyksiä n. 10 m päästä. Selkeästi sillä on väliä tehdäänkö ruutua valoisaan vaiko pimeään aikaan. Ruutu nimittäin löytyi nyt pidemmänkin matkan päästä. Ruutua kohden vauhti kuitenkin hidastui ja Sa kiersi ruutuun jonkin kerran myös takakautta... Sara pysähtyy jonnekin päin ruutua ennen kuin käsken sitä pysähtymään. Selkeästi koira ei oikein tiedä, missä kohdassa ruutua kuuluu olla ja mitä kautta sinne mennään. Tehdään siis paljon lisää ruutuun kutsumisia ja lähetyksiä eri etäisyyksiltä, myös läheltä. Tällä kertaa pysyähtyi "Seis"-käskyllä ilman suurempia valumisia.


Noutoja tehtiin noin metrin päästä. Sa kiersi kapulan joka kerta! Pari kertaa heitin kapulan n. 10 m päähän poikittain ja Sa sai noutaa pidempääkin matkaan. Nämä meni ok.


Seuraamistakin otettiin improvisoiden. Lähinnä otin käännöksiä oikeaan ja vasempaan sekä koitin muistaa koiran olemassaolon liikkeelle lähdettäessä ja käännöksiä tehtäessä. Käänökset vasemmalle sujui entiseen tapaan eli koira käytää takapäätään tai keskikroppaa akselina. Takapään käyttö pitää saada varmemmaksi ja siistimmäksi. Pari kertaa tehtiin myös täyskäännös vasemmalle hitaasti, jolloin koira käänty vasemmalla puolellani. Sa otti jonkin verran häiriötä kävelytiellä puhuvista ihmisistä. Jouduin jopa antamaan kertaalleen "Seuraa"-käskyn uudestaan! Yleensä kun kontaktissa ei ole mitään valittamista.


Loppuun vielä seiso-maahan-seiso-vaihtoja. Seisomaan vaihdot onnistuu jo ilman kädellä ohjausta, mutta maahanmenoissa Sa etenesi miellellään hieman. Tein siis seisomiset käskyttäen metrin päästä ja maahanmenot namilla ohjaten.

lauantai 13. joulukuuta 2008

Tokot


Tokoiltiin yliopiston parkkiksella. Tällä kertaa aloitettiin ruudulla. Ruudusta tein tällä kertaa noin 1,5 x 1,5 m kokoiseksi. Jätin Saran kymmenisen metrin päähän ja kutsuin sen ruutuun leikkimään. Näitä tehtiin useita. Sitten jätin ruutuun lelun ja lähetin koiraa ruutuun muutaman kerran edelleen samalta etäisyydeltä. Viimoiseksi kokeiltiin ilman lelua, meni haahuiluksi ja kutsuin pois. Sitten näyttöruutuja pari, jonka jälkeen lähetin koiraa ruutuun noin viiden metrin päästä. Keskellehän koira ei jäänyt, mutta tällä kertaa oli takoitus saada Sa menemään ruutuun myös pidemmintä matkoilta. "Seis"-käskyyn pitää tehdä tehotreeniä, sillä koira valuu käskyn jälkeen, kun lähden tulemaan koiraa kohti palkkausmielessä.


Seuraavaksi avon kaukoja. Ensin muistutin namilla oikeista liikeradoista, sen jälkeen käskytin kymmenisen metrin päästä. Ekoista palkkasin joka vaihdoista, sen jälkeen tehtiin useamman vaihdon putki ilman palkkaa ja viimeisenä taas yksi vaihto ja palkka. Nämä meni todella hyvin!


Noudoista on näköjään menty askel taaksepäin kapulan kiertämisen suhteen. Tällä kertaa jalkaohjauksella Sa kiersi kapulan, mutta ilman jalkaa kapulakin jäi usein kiertämättä. Toisaalta noudot oli nättejä ilman kiertoakin. Palkkasin pelkillä kehuilla kiertämättömät noudot ja bileillä kierretyt. Pari kertaa nakkasin kapulan pitkittäin kymmenen metrin päähän, josta nouto sujui hyvin laukkaamalla kumpaankin suuntaan. Pitää miettiä miten tästä edetään; palataanko jalkamerkkiin vai jätänkö vaan palkkaamatta kiertämättömät noudot? Tai sitten opettelen heittämään kapulan pitkittäin... Tai ehkä tuo kiertämättömyys ei haittaa? Nythän Sa on tehnyt monta hienoa noutoa ilman kiertämistä ja vailla kuintekin kapulan paiskomista.


Lopuksi otettiin suuntatreeniä pallolla. Saralla käyutän suuntia oikea/vasen lenkkeillessä. Vaikka siellä ne toimiikin, niin Sa ei täysin ole niitä sisäistänyt. Lenkkeillessä koira tulkitsenee tilannetta.


Kotimatkalla vielä kolme pujottelua kummaltakin suunnalta ohjaten.


---


Viikon mittaan on tehty pikkuharkkaa sisällä. Eteentulon idea on Sarpsalle nyt sevinnyt ja koira osaa siis vaihtaa sivulta eteen ja tulla kauempaakin eteen (tosin niissä rajoissa, mitä sisällä voi tehdä).


Tunnaria ollaan tehty entiseen malliin. Lisäksi olen piilottanut kapulaa sisällä. Näön avullahan tuo kapulan hakee, mutta ainakin tuon perusteella tietää, että "Oma"-käsky tarkoittaa tunnarikapulaa.


Metallinoutoon ollaan haettu vauhtia ja intoa lisää härnäyksellä ja koiran saalisvietin avulla.


Ohjatun noudon alkeita kokeilin sisällä kynien avulla. Asetin kaksi kynää metrin parin päähän toisistaan ja ohjeistin koiran noutamaan jomman kumman ("oikea"/"vasen"). Pitänee tehdä tähän parempi treenisuunnitelma. Tämä tosiaan tehtiin kokeiluna siitä, kuinka hyvin Sa ymmärtää suuntakäskyt. Niihin kaivataan siis lisää ymmärrystä.

tiistai 9. joulukuuta 2008

Tavoitteet vuodelle 2009


Ensi vuoden tavoitteet:


 


-         Tokossa tavoitteena on TK2. Haaveena on saada kisakokemusta voittajaluokasta, muttei oteta sitä kuitenkaan tavoitteeksi. Haaveillaan vaan.


-         Pk-puolella tavoitellaan BH-tunnusta. Jäljelle en aseta muuta tavoitetta kuin että yritetään päästä siinä eteenpäin. Mun tietotaito ei tällä hetkellä riitä enempään. Esineruutua voitaisiin ihmetellä.


-         Agility aloitetaan keväällä, joten ei siihen sen enempiä tavoitteita.


-         Näyttelykehässä voisi käydä pyörähtämässä.


-         Terveydestä jotakin mustaa valkoisella.


 


Vuoden päästä sitten tarkastellaan, mitä saavutettin ja mitä jäi saavuttamatta.

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Jälkeä joulukuussa


Hämmästyttäviä nämä etelän talvet... Mutta siis jälkeä tehtiin pitkästä aikaa. Oli pientä kirpakkaa pakkasta ja maa oli kohmeinen. Talloin Saralle noin 40 m pitkän puoliympyrän muotoisen jäljen. Talloin pääasiassa paksua jälkeä, sillä maasto oli vähän ihmisten tallaaman näköinen. Jonkun pätkän sain tallattua ohuempanakin. Nakinpaloja jätin noin metrin välein, vaikeimpiin kohtiin tiheämmin. Jäljelle laitoin kaksi purkkia, yhden keskivaiheille ja toisen loppuun.


Aloitettiin kuitenkin makkararuudulla kierrosten laskemiseksi, jotta koira pystyisi keskittyä paremmin itse jälkeen. Ensimmäinen patkä jäljestä meni todella hyvin, mutta toisella sitten tuli vaikeuksia. Toisella pätkällä oli jokunen poluntapainen, jonka yli tallasin. Yhdellä polun ylityksellä Saralla oli jälki hukassa, mutta lopulta löysi itse takaisin jäljelle. Viimeiset pari metriä Sa oikaisi loppupurkille näköyhteyden avulla. Pitäisi saada piilotettua purkit paremmin. Ensimmäisen purkin sain piilotettua näppärästi kulman taakse, mutta jälkimmäinen olisi pitänyt saada piilotettua paremmin.


Närhikin poikkesi Sarpsan jäljellä. Taitaa nakit olla oivaa ruokaa närheille... Kotimatkalla tehtiin kävyn etsintää. En ole liittänyt mukaan vielä harhakäpyjä vaan hajustan kävyn ja viskaan sen pusikkoon. Sa käyttää nätisti nenäänsä työskentelyssä ja jaksaa työskennellä vaikka käpyä ei heti löytyisikään :) Komentona on "Etsi" eli sama kuin namien piilottelussa.


---


Myöhemmin sisällä otettiin pitkästä aikaa muutama metallinouto. Koira noutaa kyllä, mutta ei yhtä mieluusti kuin puuta. Kapula pysyy kyllä suussa muttei sitä kärsi repiä yhtään. Tuontiasennot oli aluksi väljiä, mutta korjaantuivat sitten treenin kuluessa.


Tunnaria otettiin entiseen malliin. Lisäksi piilotin tunnaria kulman taakse. Sa tuo kyllä, muttei ymmärrä vielä "Oma"-käskyä.


 


Tehtiin myös kantapäätreeniä eli siis kun nostan vasemman jalan kantapäätä niin koiran on tarkoitus nousta perusasennosta seisomaan. Nyt Sa nousee jo pelkällä kantapään nostolla, mutta mun pitää olla huolellinen nostaessa kantapäätä. Liian iso liike nimittäin saa koiran ottamaan askeleen eteenpäin ja sen jälkeen peruuttamaan takaisin. Tarkoitus kun on vain saada koira nousemaan.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Itsenäiset tokoilut eli HSKP:n vapaavuoro


Aloitettiin eteentulotreenillä. Sa ei ymmärrä, mitä eroa on sivulletulolla ja eteentulolla ja tarjoaa helposti sivulletuloja. Etenkin pidemmillä matkoilla Sa tulee suoraan sivulle ilman käsiohjausta. Myöskin Saran on vaikea ymmärtää sivulta siirtymistä eteen ilman ohjausta. Mutta jos otan askeleenkin koirasta poispäin sivusuunnassa, niin Sara kyllä silloin osaa tulla eteen. Treenailtiin siis eteentuloa eri kulmista ja eri etäisyyksiltä.


 


Seuraavaksi hyppyä. Pelkkiä suoria hyppyjä ja jokunen kokonainen avoimen luokan suoritus. Muuten hyvin, mutta pitää muistaa antaa käsky hypyn jälkeen ajoissa ettei koira kierrä estettä takaisin. Sitten hyppyä kapulan kanssa. Sitä varten madalsin estettä parilla laudalla. Ensin koira esteen taakse kapula suussa ja kun se meni hyvin, niin vaikeutin laittamalla kapulan maahan. Muuten tuo kapulan hyvin hypyn yli, mutta ottaa kapulan vähän huolimattomasti. Koiralla vaan tulee niin kiire tuoda kapulaa, ettei se ehdi parempaan. Pitää varmaan tehdä samoin kuin tavallisenkin noudon kanssa eli lyhentää matkaa niin kierrokset vähenee.


 


Sitten ruutua. "Missä ruutu?" –käskyssä Sa koitti varastaa ruutuun, joten tähän taas mukaan pannasta ote. Välillä käytiin leikkimässä ruudussa, syömässä nameja siellä, kävin itse näyttämässä ruudun paikkaa tai kutsuin koiran ruutuun. Lähetyksiä tein pääasiassa muutamasta metristä. Ne meni suht ok ja jokunen hyväkin suoritus tuli. Musta tuntuu, että Sa laskee matkaa ruutuun, sillä kauempaa lähetettynä se jää ruudun etupuolelle ja lähempää lähetettynä taas juoksee ruudun läpi. Muutamasta metristä on siis ok.


 


Myöhemmin otettiin uudestaan pari ruutua toisilla merkeillä. Jokunen hyväkin suoritus (tosin siitä muutaman metrin päästä lähetettynä). Pitää keksiä jokin toimintasuunnitelma ruutuongelman korjaamiseksi. Taidetaan tehdä enemmän näyttöjä ja ruutuun kutsumisia eri etäisyyksiltä. Koiran tarvii sisäistää ruutu paremmin.


 


Luoksetuloissa jätin takapalkan pois, kun sillä ei ole tuntunut olevan suurempaa vetovoimaa viime aikoina. Ensiksi läpijuoksu, sitten pysäytyksiä. Ensimmäisellä pysäytyksellä Sa valui. Toisella pysähtyi hyvin. Kolmannella kerralla pysäytin vasta parin metrin päästä minusta. Viimeisellä kerralla taas läpijuoksu. Ensimmäistä lukuun ottamatta pysäytykset oli hyviä.


 


Avoluokan kaukoja kokeilin yli viiden metrin päästä. Ensin otin koiran edestä käskyttäen ja sitten siirryin kauemmaksi. Lähinnä yksi vaihto ja palkkaus. Nyt voinee jo alkaa siirtyä siihen, että palkka tulisi harvemmin. Otettiin myöhemmin myös seiso-maahan-seiso-asennon vaihtoja namilla ohjaten. Nämä alkaa sujumaan namilla ohjaten, vaikka kierroksiakin koirasta löytyil. Tassut ei siis paljoa enää liiku.


 


Noudossa taas edistystä :) Voin laittaa kapulan muutaman metrin päähän jo ja Sa noutaa kapulan kiertäen ilman jalkamerkkiä. Kokeilin heittää kapulaa kauemmaksi ja kiertäminen jäi. En tiedä jääkö kiertäminen matkan takia vai siksi, että heitin sen? Pitänee tehdä kokeiluja.


 


Lopuksi tehtiin seuruupätkiä improvisoiden ja paikallaanmakuutusta selin. Seuraamisessa keskityttiin lähinnä takapäähän tekemisiin. Sekaan otin istumisen ja maahanmenon. Molemmissa koira toimi hyvin. Paikallaan olossa palkkasin vähän väliä, ettei koira ehtinyt vaihtaa lonkka-asentoon. Nätisti pysyi eikä noussut vaikka vieras koira kävi minua moikkaamassa :)


 


Otettiin avustuksella myös BH-kokeen tuomarin tervehtimisiä. Ensin "tuomari" tuli meidän luokse ja sitten me mentiin "tuomarin" luokse. Molemmissa Sa käyttäytyi juuri niin kuin pitikin :) Uskaltasikohan ensi kerralla kokeilla tätä jo treenien alussa?


 


---


 


Kotimatkalla jokunen kierto. Ohjasin pääasiassa kiertämään myötäpäivää, mutta vastapäiväänkin sujui ongelmitta. Lähetys onnistui noin viiden metrin päästä.

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Illan tokot


Käytiin tokoilemassa yliopiston parkkiksella. Tällä kertaa saatiin olla ihan keskenämme.


Aloitettiin avo-kaukoilla. Ensin käskytin koiraa suoraan edestä. Palkkasin istumisista ja lähes kaikista maahanmenoista. Sitten siirryin kauemmaksi (5 m, välillä pari metriä kauemmaskin) ja otettiin pelkkiä istumisia. Ei valittamista näissä!


Sitten seuraamista yksi pidempi pätkä. Pääpaino oli käännöksissä ja liikkeellelähdöissä. Nämähän näytti aikas kamalilta möllitokovideossa... Vaihdoin videon muuten youtubeen, jossa se näkyykin nyt kokonaisuudessaa (hyppyä ei kuvattu). Lähinnä itseni pitää muistaa koira ja käskyttää/antaa vinkkiä ajoissa. Ensimmäisellä seuruuyrityksellä Sa näykki. Karjaisu ja sitten aloitettiin uudestaan. Karjaisu toimi ja näykkimiset lähes hävisivät. Kehuin näykkimättömistä käännöksistä. Seuraamiskaavio oli seuraavanlainen: liikkeelle lähtö-käännös vasempaan-täyskäännös oikeaan-käännös vasempaan-täyskäännös vasempaan-pysähdys-juoksua-käyntiä-hidasta-vasemmalle neliö-pysähdys ja loppuun vielä liikkeestä istuminen. Liikkeestä istumiseen Sa tarjosi maahanmenoa, mutta toisella kertaa jo istui. Tämähän on uudehko liike eikä sitä olla hetkeen otettu, joten hyvin siihen nähden muistaa sen. Seuraamisessa intoa ei karjaisu latistanut, vaan sitä siis riitti ja kontakti pysyi. Vasemmalle käännöksissä Sa käyttää joko takapäätään tai sitten pitää keskikroppaansa akselina, etupääkäännökset on vähissä. Täyskäännökset vasemmalle sai koiran vähän hämilleen, kun otinkin ne koiran kääntymisinä sivulla. Taidankin vaihtaa näihin nyt kun takapääkin on alkanut pikkuhiljaa toimimaan. Nämä tällaisethan pitäisi päättää ennen kuin koiran päätä sekottaa... Otettiin vielä pari liikkeestä istumista ja käännöksiä vasemmalle namilla vetäen.


Luoksetuloja otin noin 15 metrin etäisyydeltä. Apuna käytin maamerkkiä merkkaamaan pysäytyskohtaa. Ensin läpimeno ja sitten pysäytys, josta palkaksi pallo lensi pään yli. Sitten taas pysäytys, josta vapautin takapalkalle. Ja lopuksi vielä läpimeno. Hyvin meni.


Ruudusta tein tällä kertaa noin 1,5 x 1,5 m. Aluksi menin itse ruutuun ja kutsuin koiran sinne syömään nameja. Sitten "Missä ruutua?". Sa näköjään tietää jo tuon kysymyksen ilman, että otan sitä pannasta kiinni. Ruutuun lähetyksiä viiden metrin päästä. Vähitelleen Sa alkanee hahmottamaan mistä on kyse. Pidensin matkaa eikä koira enään löytänyt ruutuun asti. Käytiin leikkimässä ruudussa ja palattiin viiden metrin etäisyyteen. Mun pitää nyt ainakin toistaiseksi muistaa lähettää koiraa vähän ruudun oikeasta laidasta. Silloin Sa löytää paremmin ruudun keskikohdan eikä mene ruudun vasemmalle puolelle.


Lopuksi otettiin peruutuksia. Nää ei näköjään toimi ulkona eli sisällä jatketaan toistaiseksi. Koiralla on siis liikaa kierroksia, eikä se pysty keskittymään näihin täysillä. Sa peruuttaa kieroon, josta onkin hyvä tehdä täyskäännös, niin pääsee nopeemmin eteenpäin...


Kotimatkalla otettiin muutamat pujottelut namilla vetäen. Ohjasin ensin kaksi kertaa koiran oikealta puolen ja kerran vasemmalta.


---


Illemmalla kotona, kun kierrokset oli laskeutuneet, otettiin vielä tunnaria eiliseen malliin.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Lenkkitokot


Oli vaan tarkoitus lenkkeillä, mutta Sa halusi, suorastaan vaati toisin. Alkulenkistä ohitettiin yliopiston parkkis ja Saralla olisi ollut kova halu sinne. Tunnin talsittuamme asfaltilla ja metsäteillä ohitettiin kotoa lähinnä oleva parkkis. Sinne Saralla oli niin suunnaton halu, että käytiin sitten vähän tokottamassa.


Aluksi paikkamakuuta. Laitoin koiran makaamaan ja menin noin 10-15 metrin päässä sijaitsevan kontin taakse piiloon minuutiksi. Sitten kävin palkkaamassa koiran ja jäin noin viiden metrin päähän selin minuutiksi.


Makaamisen jälkeen otettiin neliökävelyä vasemmalle kääntyen. Välillä takapää kääntyy hyvin, välillä ei. Lisää takapäätreeniä siis. Takapään käyttö on kuitenkin kehittynyt huimasti, sillä Sarps osaa nyt pyöriä ympyrää pitäen etujalat paikoillaan.


---


Illemmalla aloitettiin tunnarin opettelu. Sa sai haistella kapulaa ja ottaa sitä suuhunsa sekä kädestä että lattialta. Hoin koko ajan "Oma"-käskyä. Ehdollistan sen nyt ensin kapulaan ja sitten myöhemmin aletaan miettiä sitä nenän käyttöäkin.

maanantai 1. joulukuuta 2008

Pelleilyä


Pientä aktivointia sisällä siis. Aloitettiin pyörimisellä vasempaan ja oikeaan. Tää on tosi kivaa ja välillä pitää ihan haukahtaakin. Sa pyörii molempiin suuntiin pyörii yhtä hyvin ja seuraavaksi on tarkoitus saada käsimerkkiä pienemmäksi ja koiraa pyörimään yhtä jaksoisesti kauemminkin kuin vain muutaman kierroksen. Pitäsiköhän ottaa eri käskysanat suuntien merkiksi? Tällä hetkellä siis annan kädellä vihjeen suunnasta.


Seuraavaksi peruutuksia. Sa osaa peruuttaa käskystä ja käsimerkistä. Peruutukset jää vaan vain parin askeleen parin peruutukseksi ilman toista käskyä. Tarkoitus olisi saada koira peruuttamaan pidempää pätkää yhtä jaksoisesti. Tätä treenattiin peruuttamalla edessäni minun kävellessä eteenpäin. Vähän on vielä hakusessa takapään suunta pidemmissä pätkissä, mutta varsinaiset 180-asteen kääntymiset on vähissä nykyään. Huomasin, että Sa tykkää peruuttaa myös istualtaan, joten opetellaan sitten kahdenlaiset peruutukset. Tarkoitus on merkata peruutustyyli alkuasennolla eli kun koira istuu, niin peruutetaankin istuen ja vastaavasti seisten peruutetaan, kun alkusasento on ollut seiso.


Sitten ihan oikeaakin tokoilua. Otettiin seuraamista taaksepäin seinän vieressä. Nää on alkanut sujumaan. Tosin tarviin vielä toiset silmät katsomaan ;) Sitten sivuaskeleita. Oikealle sivuaskeleet sujuu aika kivasti, kunhan vain muistan oman askelluksen. Jos astun vasemmalla jalalla oikean eteen, niin Saran rintamasuunta muuttuu. Askel-viereen-tyylillä Sa toimii hyvin. Paras tapa lienee kuitenkin astua ristikkäin niin, että vasen astuu oikean taakse. Loogista. Vasemmalle sivuaskeleet eivät suju vielä lainkaan. Tällä hetkellä opetuksessa on, että kun nosta vasemman jalan kantapäätä, niin koira nousee seisomaan. Tästä on sitten helpompi jatkaa sivuaskeleihin kuin jos koira olisi istualteen.


Lopuksi vielä peukaloa kierrosten laskemiseksi.

lauantai 29. marraskuuta 2008

Möllitottelevaisuuskoe, Koiraurheilukeskus Lily’s


Käytiin korkkaamassa avoin luokka epävirallisesti möllitokossa. Tuomarina toimi HSKP:n koulutusohjamme Pirkko Bellaoui. Muutoin mentiin kuten virallisessakin, mutta luoksetulossa, noudossa ja kaukokäskyissä välimatka oli lyhkäsempi. Suorituksemme myös videoitiin (kuvaaja: Veli-matti Vuorikoski).


 


Tässäpä tulosrivi:


 


1. Paikalla makaaminen  10


- Paikallamakuussa oli kolme koiraa ja Sara oli keskimmäisenä. Toisella puolella ollut koira vinkui äänekkäästi. Sa oli ensimmäiset kaksi minuuttia suht liikkumatta, sen jälkeen liikutteli päätä ja taittoi tassua yms. pientä.


2. Seuraaminen  8 ½


- Intoa riitti ihan kiitettävästi. Sara kävi vähän ylikierroksilla ja näykki etenkin käännöksissä. Koskaan ennen näykkimistä ei ole tapahtunut tuossa määrin; taitaa viime aikojen vähäisempi aktiviteettien määrä näkyä… Pitänee alkaa kuitenkin tosissaan puuttumaan tuohon vaikkapa rauhoittamalla käännökset. Pitää miettiä omaa käytöstä siis.


3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä  8 ½


- Annoin huomaamattani ylimääräisen pakotteen maahanmenoon. Lisäksi koira jäi makaamaan vinoon.


4. Seisominen seuraamisen yhteydessä  10


5. Luoksetulo  9


- Pysäytyskäsky tuli myöhässä (pitää treenata merkeillä!) ja koirakin taisi pysähtyä vähän viiveellä. Vauhti ei kyllä päätä huimannut.


6. Noutaminen  8


- Noutoliike sujui hyvin, mutta eteen tullessa Sa tuli vinoon. Sara luovutti kapulan hyvin, mutta pidin sen jälkeen kapulaa molemmin käsin koiran nenän edessä, niin totta kai se otti uudestaan kiinni… Pitää siis muistaa olla jättämättä kapulaa koiran nenän eteen.


7. Kaukokäskyt  10


                      - Eipä tähän voi sanoa muuta kuin :)


8. Estehyppy  10


- Hetken kerkesin pelätä, ettei koira hyppääkään ekalla käskyllä. Turhaan pelkäsin. Perusasento jäi vähän vinoksi.


9. Kokonaisvaikutus 9 ½


                      - Miinukset näykkimisestä.


 


Tulos: 186,5 p. ja sijoitus 1/3.


 


Eli hyvin meni, paremmin kuin uskalsin odottaa. Ennen avoimen virallista korkkausta pitää saada varmuutta enemmän liikkeisiin eli treeniä vaan lisää. Lisäksi hienosäätöä kaivataan.


 

torstai 27. marraskuuta 2008

Lumitreeniä


Tokoiltiin ensimmäistä kertaa tänä syksynä lumipohjalla. Paikkana toimi lähiparkkis.


Aloitettiin luoksetuloilla, otettin sekä pysäytyksiä että läpijuoksuja. Käytin takapalkkaa, muttei sillä tuntunut olevan vetovoimaa koiraan. Sa reagoi kyllä pysäytyksiin, mutta ei ihan niin kuin olisin sen halunnut tekevän. "Seis"-käskyn kuullessaan koira siis jatkoi matkaa tasajalkaa pomppien... Toisella käskyllä teki sitten niin kuin pitikin. En tokikaan palkannut näistä yritelmistä ja toivottujakin suorituksiakin alkoi näkymään. Niissä vauhti oli hyvä ja pysähdykset teräviä.


Sitten otettiin avoimen luokan jättöliikkeet. Kaksi maahanmenoa ja kaksi seisomista sekaisin. Väliin sitten otin erinäisiä pätkiä seuraamista, ettei koira opi ennakoimaan jättöjä. Molemmat meni hyvin, vaikka seisovaa koiraa ohittaessa näyttikin siltä, että koira lähtee perään, mutta ei kuitenkaan lähtenyt!


Seuraavaksi taas luoksetuloja, suoria ja pysäytyksiä, ilman takapalkkaa. Nämä näytti jo hyviltä. Saralla tais olla vähän turhan paljon energiaa aloittaessa.


Avoimen luokan kaukoja otettiin ensin parin metrin etäisyydeltä käskyttäen. Sitten noin viidestä metristä. Aiemmin viiden metrin käskytyksiä on tehty vain sisällä ja siellä ne on sujuneet pääsääntöisesti hyvin. Tällä kertaa Sa kuitenkin tarjosi istumaan nousua etutassut paikallaan pysyen. Pistin koiran hetkeksi jäähylle ja sen jälkeen muisteltiin oikeita liikeratoja namiohjauksella. Sen jälkeen kauempaakin käskyttäessä vaihdot meni oikein.


Seuraavaksi otettiin noutoa. Heitin ensin pari kertaa kapulaa ja kävin itse noutamassa sitten sen. Koiralle namia paikallaan pysymisestä. Sitten kapulan kiertoja jalalla ohajten. Matkaa jalasta kapulaan oli jo puolisen metriä ja Sa kiersi silti kapulan. Viimeisenä otettiin vielä yksi pitkä nouto. Lähti käskyllä laukaten, otti kapulan nätisti suuhunsa ja tuli luokse laukaten :) Lopuksi vielä yksi heitto ja kapulan hain itse. Ei edelleenkään ennakointina.


Viimeisenä otettiin vielä ruutua. Ensin namin syöntiä ruudustta. Sitten "Missä ruutu?" -kysymysta, kun ruutu oli edessä. Katsoi ruutuun. Sitten sama, mutta ruudun sijainti oli koiran vasemmalla puolen. Sa katsoi jälleen ruutuun! Myös varsinaisessa ruudun suorittamisessa koira näkyy alkavan ymmärtävän ideaa. Lähetin koiraa parin metrin päästä. Alkuun meni haahuiluksi, joten kutsuin koiran pois. Sen jälkeen Sa meni ruutuun ja pysähtyi sinne omatoimisesti ilman "Seis"-käskyä. Näitä onnistumisia tuli useampikin.


---


Uutena temppuja olen alkanut opettaa Saralla "Peukkua" eli koiran pitää koskea nenällään peukaloon. Aiemmin olen naksua käyttänyt vain oikea-aikaiseen palkkaamiseen, mutta nyt odotin, että koira tekee oikean liikkeen ja siitä naksautus. Nopeasti oppi! Vielä pitää yhdistää tähän käskysana ja vaikeuttaa pitämällä kättä eri asennoissa.

lauantai 22. marraskuuta 2008

HSKP:n vapaavuoro


Vapaavuorolla paikalla oli meidän lisäksi kolme koirakkoa eli hyvin riitti tilaa hallissa. Tällä kertaa keskityttiin muutamaan vaikeampaan liikkeeseen.


 


Aloitettiin ruudulla. "Missä ruutu?" –kysymyksellä Sa katsoo ruutuun päin. Pitäsi testata tätä myös muista suunnista ruutua lähestyttäessä, jotta tietäisin ymmärtääkö koira tosissaan kysymyksen. Lähetykset tein muutaman metrin päästä. Saralla on vaikea vielä hahmottaa ruutua ja sitä, mitä siellä pitäisi tehdä. Usein se juoksee joko ruudun läpi tai sitten hieman vasemmalle puolelle. Lisäksi mun "Seis"-käsky tulee monesti aivan liian myöhässä, pitää siis itsekin skarpata. Pääasiassa ruututreeni oli kuitenkin leikkimistä ja namien syöntiä ruudussa.


 


Hypyssä otettiin alkuun pari suoraa hyppyä, joissa vapautin koiran ilmasta esteen takana olevalle palkalle. Sitten istumisia hyppyesteen takana. Välillä vapautin suoraan tästä ja välillä otin vielä sivulle tulon. Tällä kertaa Sa ei jäänyt kertaakaan istumaan aivan esteeseen kiinni! Istumapaikka oli välillä ohjaajasta katsoen oikealla, mutta kuitenkin vielä ok paikassa (koira pääsi vaivattomasti hyppäämään esteen yli). Jotain edistystä siis :)


 


Luoksetuloja otettiin jälleen pysäytyksellä ja ilman. Ensin kokeilin ilman takapalkkaa ja tuloksena oli hidas pysähtyminen. Takapalkan kanssa pysähdykset terävöityivät. Pitää muistaa pyytää jotakuta katsomaan Saran pysähtymisiä sivusuunnasta, jotta tietäisin tarkemmin missä mennään. Lisäksi pitäsi välillä ottaa treeniin mukaan myös pysähtymistä merkkaavat tötsät, jotta osaisin käskyttää oikeassa kohdassa.


 


Kaukokäskyissä Sa on tainnut sisäistää sanan "Kauko". Ainakin se katsoo oikeaan käteeni, kun siirryn sen eteen (teen oikealla kädellä istu-käsimerkin). Kaukoissa otettiin istu-maahan-istu –vaihtoja metrin parin päästä käskyttäen. Palkkasin jokaisesta istumisesta ja useimmista maahanmenosta. Hyvin meni tällä kertaa, ehkä tuo vihjesana alkaa tosiaan toimia.


 


Muiden tehdessä omiaan otettiin paikallaanmakuu. Kävin palkkaamassa koiraa vähän väliä, sillä tarkoituksena on saada Saran makaaminen siistimmin (vähemmän lonkka-asentoja ja pään heijaamista sekä tassun kääntöjä). Tiheällä palkkaamisella Sa pysyykin terävämpänä paikoillaan. Terävämmännäköisenä se pysyy myös minun ollessa piilossa tai selin. Olinkin osan ajasta selin. Makuutusaika oli yhteensä useamman minuutin.


 


Viimeisenä otettiin vielä noutoliikettä. Muutaman kerran noutoa jalan ollessa esteenä. Kiersi nätisti kapulan.


 


---


 


Kotimatkalla otettiin kiertoa. Kierrot onnistuivat jo useamman metrin päästä. Kiertosuunnatkin alkaa hahmottua. Oikealla kädellä ohjatessa koiran on tarkoitus siis kiertää oikealle ja vasemmalla vasemmalle.


 


Keppipujotteluharjoitteluakin päästiin tekemään, kun tajusin, että tietynlaiset pyörätelineet on juuri sopivia siihen ;) Saran kanssa on viime aikoina otettiin enemmälti kauemmaksi lähetyksiä eikä Sa ymmärtänyt nyt käsiohjausta. Nami nenässä kiinni toimi kyllä.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Lapparitokoa


Paikkana oli jälleen yliopiston hiekkaparkkis. Tällä kertaa Sara ei ollut edes ainoa "vääränrotuinen" ;) Tällä kertaa treenissä oli mukana myös sitä kaivattua suunnitelmallisuutta!


Aloitettiin avoimen luokan kaukokäskyillä. Tarkoituksena oli saada Sarakin sisäistämään, mitä vihjesana "Kauko" tarkoittaa. Eli koira sivulle makaamaan, "Kauko" ja poistuin koiran viereltä noin metrin päähän sen eteen. Käskysana "Ist" ja käsimerkki yhtäaikaa, jonka jälkeen vapautus. Näitä toisteltiin.


Sitten luoksetuloja pysäytyksellä ja ilman. Koitin välttää koiran ennakointia. Eli jos tulolaukka oli hidasta, niin en pysäyttänyt. Jos Sa koitti ennakoida takapalkalle pysäytyksen jälkeen, niin kutsuin luokse. Pysäytykset oli teräviä!


Ennen noutoa rauhottelin koiraa jättöliikkeillä ilman seuraamista. Eli Sa maakaamaan ja sitten hyörin ja pyörin koiran ympärillä. Sama istuessa ja seistessa. Pysyi hyvin paikoillaan eikä liikkunut. Ainoastaan, kun seisoin tovin koiran vierellä sen ollessa maassa ja sen jälkeen lähdin liikkeelle eteenpäin, niin Sa nytkähti muttei noussut kuitenkaan, hyvä.


Noudossa mentiin askel eteenpäin kapulan kiertämisessä. Tällä kertaa mun ei pitänyt pitää jalkaa enään kapulassa kiinni vaan väliä saattoi olla parikymmentäkin senttiä ja silti koiruus kiersi kapulan. Välillä Sa koitti ennakoida luovutusta. Kun koskin kapulaan, se päästi irti. Otettiin sitten pitotreeniäkin. Saran mielestä kapula on kyllä ihana. Palkkasin sitä välillä lelulla eikä pieni koira tiennyt kumpaa pitäisi suussaan :)


Lopuksi ruutua vanukaspurkeilla. Ruutu on liikkeenä koiralle vielä suuri kysymysmerkki, joten joka kerta aloitetaan tavallaan alusta. Samoja ongelmia kuin viimeksikin, mutta eiköhän ne ajan kanssa korjaannu (tai muutu toisiksi...). Vanukaspurkit näyttäisi tällä hetkellä olevan vaikeammat hahmottaa kuin isommat ruutumerkit, mutta ajan kanssa.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

HurHan vikat


Viimoinen kerta siis HurHan tokokurssia. Energiaa Saralla oli vähemmän kuin eilen, mutta kuitenkin riittävästi. Huomaa taas, että suunnitelmallisuus puuttuu treenistä ja tulee otettua liikkeitä siinä järjestyksessä kun ne mieleen tulee... Sillisalaattia siis.


 


Alkuun omaa vuoroa odotellessa otettiin hyppyä. Aluksi lelu esteen toiselle puolen ja vapautus ilmasta. Sitten liikettä kokonaisena avoimen luokan liikkeenä esteen läheltä. Sa jää toisella puolen ihan esteen taakse, muuten hyvin meni.


 


Luoksetuloja otettiin jälleen pysäytyksellä ja läpimenoina. Tällä kertaa laitoin nameja purkkiin koiran taakse ja näin tehtiin alkuun pelkkiä läpimenoja. Sitten pysäytyksiäkin väliin. Kertaalleen Sa koitti ennakoida pysäytyksen jälkeen purkille, mutta silloin kutsuinkin sen sitten luokse. Muuten meni hyvin; vauhtia riitti ja pysähdykset oli näpäköitä.


 


Sitten otettiin erinäisiä seuraamisia, lähinnä lyhyitä pätkiä. Takapääkin näkyi tällä kertaa olevan tallessa, mutta treeniähän se takapään käyttö vielä vaatii. Erityisesti tällä kertaa keskityttiin juoksusta käyntiin siirtymisiin. Pari kertaa palkkasin juuri vauhdin vaihdon yhteydessä ja sen jälkeen vaihto sujuikin kontaktissa.


 


Otettiin myös avoimen luokan kaukoja. Välimatkaa tällä kertaa oli kolme metriä ja istumaan nousut alkoi takkuamaan. Kertaalleen jouduin antamaan toisen käskyn ennen kuin koira nousi ja jokusen kerran koira teki vajaan asennon. Otettiin sitten näitä ihan lähikontaktissakin. Myös istu-seisoistu-vaihtoja tehtiin namilla ohjaten. Liikeradat sujui hyvin.


 


Noutoakin otettiin puukapulalla. Ote kapulaan oli hyvä, koiraa pystyi nostamaankin kapulasta ;) Noudot sujui hyvin paitsi, että Sa ei edelleenkään ymmärrä kiertää kapulaa, jos heitän sen kauemmaksi enkä voi jalalla ohjata koiraa. Tähänhän varmasti auttaisi se, etten ottaisi näitä pidempiä pätkiä aina välillä... Pari kertaa heitin siis kauemmaksi ja koira lähti laukalla ja tuli laukalla. Heitin jonkin kerran myös kapulaa ja hain sen itse. Ei ennakointia.


 


Ruudun kanssa saatiin jälleen ohjausta. Mun pitänee käydä useammmin ruudussa näyttämässä ruutua joko yksin tai koiran kanssa. Näin koira menee yhdellä käskyllä vauhdilla ruutuun. Sa tajusi jo tuijottaa ruutuun päin (tai jonnekin sinne päin) valmistelevissa!


 


Kouluttaja seurasi meidän seisomaan ja istumaan jättöliikkeet. Molemmissa koira pysähtyi terävästi ja istuminenkin oli nopea. Istuminen sujui jo pelkästään sanallisesti!


 


Paikallamakuuta otettiin kahden koiran voimin. Naapurikoira vinkui. Olin piilossa parisen minuuttia. Ei valittamista.


 


---


 


Illemmalla tehtiin taas tempputreeniä. Saran uusimpana temppuna on kerätä lelunsa lattialta lelukoriin. Tätä tehdään aivan liian harvoin (ts. meillä siivotaan aivan liian harvoin) ja niimpä edistysaskeleetkin on harvassa. Tänään kuitenkin tapahtui edistystä. Vinkkinä temppuun on lelukorin nostaminen keskelle lattiaa. Tätä Sa ei vielä ymmärrä, joten joudun osoittelemaan leluja ja pyytämään koiraa tuomaan niitä. Tällä kertaa koira kuitenkin jo tajusi tuoda lelut korin yläpuolelle, ei kuitenkaan päästänyt lelusta otetta ennen "Kiitosta".


 


Tänään Sarps avusti myös pyykkien laittamisessa narulle kuivumaan. Sa siis "ojentelee" märkiä vaatteita, jotka sitten ripustan. Välillä kyllä vaatteet saa kyytiä ihan toiseen suuntaan ja niitä viskotaan lattiallekin. Noh, pääasia että on hauskaa!

lauantai 15. marraskuuta 2008

HSKP:n tokotreenit


Ensimmäisenä ohjelmassa oli paikallaanmakuu ryhmässä. Paikalla oli 7 koirakkoa ja Sara oli rivissä aika keskellä. Lisäbonuksena Saran lähellä oli vinkuva koira. Menin hallin toiselle laidalle ja olin näkösällä koko ajan. Makuutusaika oli enemmän kuin 3 minuuttia. Sara heijasi päätään ylös ja alas ja vilkuili äänten perään, muuten tilanteeseen nähden ok.


 


Seuraavaksi tehtiin treeniä omillaan. Ensialkuun otin seuraamista erinäisiä pätkiä erinäisillä sisällöillä. Aluksi Sa ei pitänyt kontaktia, mutta kun tajusi mitä oltiin tekemässä, niin kontakti pysyi tiiviinä koko ajan. Intoa riitti taas vähän liikaakin, mikä näkyi siinä ettei seuraaminen ollut mitään pikkunättiä. Takapäästäänkään koiralla ei ollut juuri tietoakaan, vaikka tein namilla ohjauksiakin.


 


Seuraamisen yhteydessä otin jättävinä maahanmenoa ja seisomista sekaisin. Koira ei kertaakaan erehtynyt käskystä! Suuren energisyytensä vuoksi Sa ei kuitenkaan malttanut pysyä paikoillaan seisomassa ohitustilanteessa ilman toista käskyä. Otettiin myös liikkeestä istumista. Liike alkaa vähitellen hahmottua koiralle ja parin käsimerkin jälkeen Sa istuu jo pelkästä käskystä, mutta tää sama rituaali toistetaan siis joka kerta vielä...


 


Luoksetuloa otettiin sekä pysähdyksellä että läpimenona. Läpimenoissa härnäsin lelulla ja vauhtia riittikin. Pysäytyksiä tuli pari suht nättiäkin, muut meni pitkiksi.


 


Hyppyesteellä oli samat ongelmat kuin viime treeneissäkin eli Saran mielestä olisi kivan kiertää este ja se istuukin esteen vierelle. Lyhyt matka esteeseen korjasi taas ongelman. Tehdään nyt sitten jatkossa hyppyä pelkästään lyhyellä matkalla, että koira hahmottaa liikkeen kokonaisuudessaan. Takasinhypyn ennakointia vähensin istuttamalla koiraa esteen takana ja nakkaamalla sille välillä namia.


 


Avoimen luokan kaukoja tehtiin parin vaihdon verran. Matkaa oli metri pari ja joka vaihdon jälkeen palkkaus. Hyvin menee.


 


Lopuksi saatiin ohjausta ruudun kanssa, eikä olla pahasti menty pieleen ;) Voishan tosiaan niitä sääntöjäkin lukea ennen kuin aloittaa uuden liikkeen opettelun… Pitänee vähentää ohjausta eli pelkkä käsky ja kädellä näyttö riittänee. Pannasta otto jätetään sitten valmisteluihin. Tähän vaan lisää treeniä, niin koirakin hahmottaa mitä ollaan tekemässä.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Hurttatokot


Tänään oli jälleen HurHan toko. Tietysti oli pimeää ja vettäkin satoi. Alkuun otettiin paikallaanmakuu ryhmässä. Paikalla oli kaksi koiraa ja kolmas tuli kesken liikkeen, jolloin Sa jäi keskimmäiseksi. Olin piilosilla täydet kolme minuuttia. Jättäessä koiria Sa nousi istumaan, kävin palauttamassa takaisin maahan, jonka jälkeen pysyi hyvin. Se oli kuulemma heijannut päätä ylös alas ja toinen etutassu oli jälleen taitoksella minun palatessa takaisin. Muuten ok.


Seuraavaksi otettiin hyppyä. Treeni on tehnyt tehtävänsä ja pystyin käskemään koiran hyppäämään jopa muutaman metrin päästä ilman, että käskyä tarvitsi toistaa. Uutta ongelmaa pukkaa eli Sa mielellään hyppäämisen jälkeen kiertäisi esteen ohjaajasta katsoen oikealta puolen ja palaisi perusasentoon sivulle. Siksipä koira jää istu/seis-komennolla esteen viereen, josta on aikas vaikea hypätä takaisin. Vuoroa odotellessa otin uudestaan hyppyä ihan esteen läheltä. Ja kas kummaa, kun olen itse lähempänä estettä, niin koiruus ei tunne tarvetta kiertää estettä vaan jää istumaan nätisti keskelle esteen toiselle puolelle. Otin taas hyppyä osissakin ja esteen yli sivulle tulo on parasta edelleen.


Viimeisenä liikkeenä oli luoksetulo pysäytyksellä. Saralla riitti vauhtia ja se pysähtyikin, mutta viiveellä. Käskyn jälkeen tuli muutama hiipimisaskel. Kuulemma hyvältä näyttää, mutta treeniä ja treeniä siis kaivataan.


Omaa vuoroa odottaessa hypyn lisäksi tehtiin avoimen luokan kaukoja, joissa muistin jopa käyttää vihjesanaa. Otin vaihtoja lähikontaktista noin kolmen metrin päähän, joka vaihdon jälkeen palkka. Uusi käsimerkki tekee ihmeitä ja koira oikein ponnahti maasta istumaan eikä vajaita asentoja näkynyt. Kertaalleen jouduin antamaan toisen käskyn istumiseen, mutta olinkin antanut koiran olla jo hetken maassa eikä näitä pidemmän kaavan kaukoja olla vielä treenattu. Vihjesanan käyttö ja oppiminen auttanee tähänkin.


Otin myös katulampun kiertoa. Alkuun piti taas vähän muistutella, mutta sen jälkeen alkoi sujumaan. Liikkeen suoritus ei ole kuitenkaan koiralla vielä hallussa ja kunnon ohjausta vaaditaan edelleen. Läheltä molempiin suuntiin kierrot sujuu yhtä hyvin, mutta matkan kasvaessa Sa ei ymmärrä mitä pitäisi kiertää ja pyörii paikallaan. Kertaalleen otin pysäytyksen kierron lopussa ja koira pysähtyi todella napakasti, vaikkakin vauhtiakin oli. Kiertoa pitää siis saada vaan varmemmaksi ja sitten yhdistellä siihen enemmän pysähdystä ja hyvä tulee, ehkä.


Otettiin seuraamistakin. Alkuun askel pari ja pysähdys. Sitten askeleita taaksepäin ja sivulle. Sivuaskeleet oli aivan mahtavia! Lopuksi otin pidemmän pätkän seuraamista improvisoiden. Eli seuraamispätkään kuului 90- ja 180-asteen käännöksiä vasemmalle ja oikealle sekä juoksua ja hitaata seuraamistakin. Täyskäännökset vasemmalle oli tiiviitä, mutta koira meinasi kiertää minut myös normaaleissa käännöksissä vasempaan. Näihin siis lisää vihjettä koiralle.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Jäljet


Tänään tein Saralle kaksi metsäjäljen pätkää. Metsä oli tällä kertaa lehtimetsää ja maa sen mukaisesti lehtien peitossa. Ensimmäinen jälki oli noin 10-15 metriä pitkä suora ja toinen noin 20 metriä pitkä J-kirjain. Molemmissa oli sama periaate. Askelsin molemmat ilman välejä ja alkuun namitin tiheämmin ja sitten harvemmin. Harvemmin namittaessa tein tasapainotukseksi paksumpaa jälkeä. Vaikeammat kohdat askelsin kunnolla ja namitin tiheämmin.


Märkä maa on selvästi vähän vaikea ja molemmilla jäljillä Sara poikkesikin pari kertaa jäljeltä, mutta palasi sitten kuitenkin ilman avustusta itse takasin.


Lopuksi tein vielä makkararuudun. Kooltaan se oli noin 2-3 metriä suuntaansa. Hyvin se nenä toimi.

Palkkaamattomuustreeniä


Eilen otettiin lähihiekkaparkkiksella pitkästä aikaa kisanomaista treeniä eli palkaksi vain kehuja ja rapsutuksia suoritusten välissä. Aloitettiin seuraamisella, johon liitin avoimen luokan jättöliikkeet. Aluksi otettiin liikkeestä seisominen, josta jatkettiin suoraa seuraamista. Ensin käännös oikealle, täyskäännös oikealle ja käännös jälleen oikealle. Nopeuden muutos juoksuun ja jälleen normaaliin käyntiin, täyskäännös oikealle ja vasemmalle neliö. Sen jälkeen hidasta käyntiä, takaisin normaaliin ja liikkeestä maahanmeno. Siitä vielä jatkettiin hieman seuraamista ja lopetus. Seuraavana liikkeenä otin alokasluokan luoksetuloja suoraan sivulle kaksin kappalein eri kulmista. Ja lopuksi vielä noutoliike puukapulla.


Intoa koiralla riitti koko ajan ja kierrokset tuntui nousevan pelkistä taputuksista ja kehuistakin. Seuraamisissa kontakti pysyi hyvänä ja kokonaisuudessaan pitkähkö kaavio sujui hyvin. Hitaassa kävelyssä koira edisti ja vasemmalle kääntyessä takapäätä nyt ei varmaan käytetty optimaalisesti. Jättöliikkeissä koira ei liikahtanutkaan. Ei edes silloin, kun sen seisoessa kuljin taakse. Useinhan sanon seiso-käskyn varmuuden vuoksi uudestaan, kun ohitan koiraa, mutta tällä kertaa sitä ei tarvittu. Luoksetulot meni nappiin; vauhtia riitti ja perusasento oli hyvä. Noudossa Sara lähti laukaten ja tuli myöskin laukaten. Kapulaa koira ei edelleenkään kiertänyt, mutta se ei kokonaisuuttaa haitannut. Superpalkaksi Sa sai ansaitusti siankorvan.


Siankorvan jälkeen harjoiteltiin ruutua ah niin ihanin ruutumerkein (värikkäitä vanukaspurkkeja). Tein ruudusta pienen, noin metri x metri. Ensin koitin koiraa lähettää noin metrin päästä ruutuun, mutta järjestäin pitkäksi meni. Vaihdoin lähetyspaikan noin kolmen metrin päähän ja ruutukin alkoi löytyä. Merkkasin naksulla oikeat pysähtymiset.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Tokoa lappalaisittain


Tänään tokoiltiin jälleen lappalaisporukassa yliopiston hiekkaparkkiksella Viikissä. Alkuun otin jättöliikkeitä (maahan & seiso) sekaisin. Yhden kerran Sara tarjosi taas maahanmenoa seisomisen sijaan, mutta muuten kuunteli hyvin. Sen jälkeen otettiin täyskäännöksiä vasemmalle, lähinnä taas vain pyörien paikallaan. Kauaksi tuo ei erkane käännöksessä, mutta muuten en tiedä missä vaiheessa mennään (kun ei ole niitä silmiä selässä, pitänee pyytää jotain joskus katsomaankin tätä liikettä). Sitten vielä liikkeestä istumisia. Näissä pitää olla edelleen käsimerkki. Eipä olla treenattu tätä liikettä hetkeen, joten ei ihmekään, kun ei edistystä tapahdu...


Seuraavaksi avoimen luokan kaukoja noin metrin päästä. Koiran takana oli palkka, mutta vaihdellen nami tuli välillä edestäkin jompi kumpi palkaa tulo joka vaihdon jälkeen. Kokeilin tällä kertaa erilaista käsimerkkiä istumaannousuun eli nostin käden ylös edestäpäin. Näyttäisi toimivan hyvin, koira siis nousee istumaan ripeästi eikä vajaita asentoja näkynyt. Ehkä muokkaamme käsimerkkiä uudenlaiseksi siis. Itselleni risuja siitä, etten muista koskaan käyttää vihjesanaa...


Noutoa otettiin puukapulalla. Tällä kertaa vein kapulan koirasta katsoen vasemmalle ja itse asetuin koiran eteen. Jospas Sa alkaisi tällä tavoin hahmottamaan kapulan kiertämistä. Tarkoituksena on siis vähitellen tehdä mutkasta jyrkempi. Tuontivauhtia kasvateltiin jälleen lelun kanssa. Välillä otin pelkkää kapulan heittoliikettä ja kävin itse sitten noutamassa kapulan. Ei ennakointeja noudossa :)


Paikallaanmakuuta tein lyhyissä pätkissä noin viiden metrin etäisyydellä. Kävin palkkaamassa vähän väliä eikä koiruus ehtinyt lainkaan käännellä takapäätään. Paikallaanoloa tehtiin myös ryhmänä. Tällä kertaa Sa sai olla istumassa paikallaanolon ajan. Aikaa oli 2 min ja etäisyyttä reilu 5 m. Sa pysyi paikallaan hyvin ja oli terävännäköinen.


Sen jälkeen otettiin seiso-maahan-seiso -vaihtoja lähikontaktissa. Ympäristö aiheutti näköjään vähän häiriöitä ja liikeradat ei olleet puhtaat (jalat liikkui suuntaan ja toiseen etenkin seisomaan noustessa).


Sitten luoksetuloja lelun kanssa. Väliin otin pysäytyksen, joka meni hyvin pitkäksi. Sen perään sitten jälleen pysäytyksiä ja pelkkiä luoksetuloja itse peruutten ja koiraa kutsuen. Namipalkka on näköjään tähän parempi, sillä koira alkaa vahtaamaan liikaa lelua.


Lopuksi vielä BH-kokeen ilmottautumistilannetta parin ihmisen avustuksella. Otin Saran perusasentoon ja "tuomari" tuli kättelemään. Otettiin myös niin, että "tuomarin" ollessa paikallaan me mentiin tuomarin luo. Ei yhtään vastenhyppyä missään tilanteessa. Jos namia oli kädessä tai käsi edes namitaskussa, niin Saraa ei "tuomarit" kiinnostaneet lainkaan ja ilman namiakin pysyi paikallaan käskettäessa. Pientä edistymistä siis ;)

maanantai 3. marraskuuta 2008

HAU:n yhteistyötesti


Tänään kävimme HAU:n yhteistyötestissä. Testi koostui eri osioista, joissa mitattiin koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä. Ensin katsottiin luoksepäästettävyyttä eli koirakoiden tuli tervehtiä kaikki kouluttajat. Ihmeellistä, mutta ensimmäisen kouluttajan kohdalla Sara vain vilkaisi sinne päin ja jatkoi sitten minun tuijottamista namin toivossa. Seuraavaksi koirakot kulkivat vapaasti alueella kontaksikävelyssä. Eli katsottiin kuinka koira pitää kontaktia ohjaajaansa ja kuinka ohjaaja tekee itsensä koiran mielestä kiinnostavaksi. Alkuun piti koiraa namittaa hieman enempi, mutta sitten alkoi oikea vire löytymään ja kontakti pysyi hyvin. Otin ns. vapaata seuraamista eli koiran piti kulkea mukana noin metrin säteellä minusta. Väliin otettiin tokoseuraamista käännöksineen.


Seuraavaksi oli ohjelmassa paikallaan pysyminen. Laitoin Saran makaamaan ja menin noin 10-15 m päähän. Kävin hetken päästä palkaamassa koiran ja sen jälkeen annoin olla sen paikallaan testin päättymiseen asti. Hyvinhän tuo pysyy, mutta tokomaisesti ajatellen taas se takapää alkoi pyörimään puolelta toiselle kun vieraassa paikassa oltiin... Sitten oli luoksetulo. Laitoin koiran istumaan ja menin noin 10-15 m päähän. Kutsu ja lelulla härnäten nostin vauhtia vielä entisestään (jos se edes pystyi vielä nousemaan...).


Sitten otettiin koirakkorinkiä, jossa yksitellen pujoteltiin muiden koirien välistä. Muiden koirien ohittaessa pidin Saran luoksetuloasennossa, jossa se pysyi hyvin eikä juurikaan välittänyt ohi puikkelehtivista koirista ("anna namia" -tuijotus). Omalla vuorolla pidin alkuun lelutaskussa kättä ja sen jälkeen koira ohittelikin muut koirakot mahtavassa kontaktissa tehden reipasta tokoseuraamista. Omalle paikalle päästyämme revittiin lelua hieman palkkioksi.


Seuraavana oli häiriötesti, jossa seurattiin vauhdikasta agility-suoritusta ja jonka aikana piti koittaa pitää oman koiran huomio itsessään. Sara jaksoi jälleen pitää kontaktia, mutta agiliitävän koiran mennessä putkeen päätä piti kääntää siihen suuntaan. Se nyt ei haittaa. Lopuksi oli vielä koirien kanssa leikkimistä, jossa siis katsottiin kuinka leikimme koirien kanssa. Eipä ollut vaikea osio :) Muutenkin Saralla oli todella kivaa testin aikana, sillä nameja sai paljon ja vielä narupallollakin leikittiin :)


Testin perusteella pääsimme agilityn alkeisryhmään! Satu & Rico-aussiekin pääsivät samaan ryhmään. Varsinaiset agiliidot alkaa vasta kevätpuolella, mutta talven mittaan on erinäisiä kokoontumisia.

Tokoilut


Eilen aamulenkin yhteydessä tokoiltiin nurmikolla. Ensin kokeiltiin noutoa puukapulalla kokonaisena liikkeenä. Koira teki nätisti töitä, muttei edelleenkään kierrä kapulaa. Turha kapulan paiskominen on ollut viime aikoina tiessään, mutta liike olisi varmempi, jos koira vielä kapulan kiertäisi. Noudon tuontivauhtia kasvatettiin laukkaan heittämällä pallo koiran menosuuntaan. Hyvin toimii.


 


Luoksetuloa otettiin taas vauhdin kanssa. Vauhdista johtuen pysähdykset eivät olleet teräviä, mutta vauhtia siis riitti. Pysähdyksen ennakointi on vähentynyt, kun välillä juoksen koiraa karkuun ja huudan samalla pysäytyskäskyn.


 


Jättävinä liikkeinä otettiin maahanmenoa ja seisomista sekaisin. Yhden kerran vain Sa tarjosi maahanmenoa seisomisen sijaan. Alkaa koira kuunnella :)


 


Lopuksi otettiin kaukoina avoluokan liikkeitä. Istumiset oli vajaita ja päädyinkin sitten ottamaan vain pari vaihtoa lähikontaktissa. Ehkä oli huono idis jatkaa vielä tokoilua, kun koiralla oli jo kieli pitkällä läähätyksestä ja pallon perässä juoksemisesta...


 


Kotimatkalla vielä otin hyppyjä aidan yli. Aitaan oli väliä tällä kertaa metri pari ja aidan toiselle puolelle laitoin palkan. Käsky ja vapautus ilmasta. Koira ei kertaakaan kyseenalaistanut käskyä vaan hyppäsi heti käskyn kuultuaan :) Välillä otin takaisin hyppyjä sivulle. Nämä on parasta hypyssä.


 


Sisällä otettiin vielä avoimen luokan kaukoja naksulla ja hyvin koira vaihtoi asennot ilman puolittaisia asentoja. Myöhemmin otin vielä istu-seiso-istu- ja seiso-maahan-seiso-vaihtoja lähikontaktissa. Seisomasta istumaan ja seiso-maahan-seiso-vaihdot alkaa jo sujua :) Istumista seisomaan on edelleen vaikeata.


 


---


 


Viikonloppuna Sarps kokeili Rally-tokoa Lemmikkimessut'08 –tapahtuman yhteydessä. Ihan kivaltahan tuokin vaikuttaa molempien mielestä.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Hurttatokot


Tänään oli HurHan tokoa. Ennen vuoroa otettiin kiertoa, ruutua, eteenmenoa ja noutoa. Kierroissa aluksi Sara tarvitsi pitkälle ohjausta, mutta kunhan taas muisteltiin hieman liikettä, niin koira alkoi irtoamaankin enemmän. Otin jälleen puiden ja lyhtypylvään kiertoa ja kahdeksikkoa puiden välissä.


Ruutua otettiin näyttöperiaatteella. Tällä kertaa Sara ei irronnut juuri lainkaan ja ruutua otettiinkin sitten kädestä pitäen ruudun vieressä. Lopetimme lyhkäseen. Eteenmeno stä vastoin sujui hyvin. Vein lelun näyttävästi noin 20-30 metrin päähän näkyvälle paikalle. Koiralle käsky ja ohjaus. Vauhdilla lähti, eikä irtoamisessa ollut ongelmia.


Sitten vielä noutoa entiseen malliin. Saralla oli aivan liikaa energiaa tähän ja koska häsläykseksi meni, niin lopetimme lyhyeen. Kokeiltiin vähän rauhottua ja laskea kierroksia.


Varsinaisessa ohjelmassa oli noutoa ja kaukokäskyjä. Nouto otettiin yhtenä liikkeenä, jota ei olla aikoihin tehty. Liika kierroksia ei ollut ja koira toimi nätisti. Koira juoksi kapulalle laukaten ja takaisin tuli ravaten. Ei kiertänyt kapulaa, mutta kuulemma ei välttämättä tarvitsikaan. Mutta toisaalta suuremmilla kierroksilla kapula kyllä alkaa lentämään. Muuten kokonaisena liikkeenä meni paremmin mitä kuvittelin, kun ei tosiaan oltu tehty liikettä kokonaisena aikoihin. Lisäplussana Sara ei lähtenyt kapulan perään ennen aikojaan, vaan otti katsekontaktin ja käskyllä lähti vasta liikenteeseen.


Kaukokäskyjä otettiin avoimen luokan tyyliin. Koira sivulle maahan ja itse menin noin metrin päähän käskyttämään. Istu-maahan-istu ja palkka lensi koiran taakse. Ei vajaita asentoja ja Sarps vaihtoi liikkeet ripeästi heti ensimmäisellä käskyllä. Saralle ei siis korjattavaa, mutta ohjaaja voisi kiinnittää huomiota käsimerkkien kestoon. "Istu"-käsimerkki kestää liian kauan...

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Metsäjälkeä ja tokopätkiä


Eilen metsityttiin Terhin & koirien kanssa. Tein Saralle n. 40 metriä pitkän mutkikkaan jäljen. Malliltaan se lähinnä muistutti numeroa 5, mutta ylin sakara oli toiseen suuntaan. Alkuun namitin joka askeleelta, mutta sen jälkeen laitoin nameja vähintään joka neljännelle tai viidennelle. Askelsin lähes koko jäljen ilman välejä. Välillä askelsin harvemmin, mutta namitin tiheämmin. Maasto oli hankala kivineen, joita jouduin kiertämään mutkitellen. Vaikeat kohdat askelsin leveämmin ja namitin tiheämmin.


Saralla oli vaikeuksia jäljestää. Se poikkesi jäljeltä useasti, mutta palasi kuitenkin pääasiassa itse takaisin jäljelle (hyvä!). Viimeiset pari metriä se oikaisi näköyhteyden avulla purkille. Jälki oli vähän turhan haastava koiran osaamiseen nähden. Maasto oli vaikeampi ja kiviä väistellessä jäljestä tuli liian mutkainen. Maa oli sateen jälkeen märkä, mikä toki vaikeuttaa jäljestämistä.


Lopuksi tein vielä makkararuudun (1,5 m x 1,5 m). Nenä kävin ruudun ulkopuolella muutaman kerran, mutta palasi heti takaisin ruutuun :)


---


Tänään otettiin tokotreeniä pieninä pätkinä päivän mittaan. Jokaisella pätkällä oli oma teemansa. Aamulenkillä vesisateessa otettiin maahanmenoja leikin varjolla. Nopeasti putosi. Myöhemmin sisällä otettiin liikkeestä maahanmenoja naksutellen. Ne oli nopeita eikä kertaakaan kyynärien alle jäänyt ilmaa. Sekoitin sitten sekaan vielä liikkeestä seisomisia. Hyvin koira kuuntelee, ainoastaan kerran tarjosi maahanmenoa seisomisen sijaan.


Otettiin myös noutoa sisällä. Tällä kertaa aloitettiin metallinoudolla. Saran ote metalliin on aikas huono ja kapulaa suuhun ottaessa sitä pitää usein läpsiä tassuilla... Vaihdettiin sitten puukapulaan, jolla jatkettiin entiseen malliin muutaman kerran. Merkkasin naksulla nostot. Vire oli noudoissa aikas matalahko, mutta koira toimi nätisti eikä nouto mennyt häsläämiseksi kuten yleensä.


Myöhemmin jatkettiin sisällä luoksetulolla. Laitoin koiran taakse siankorvan ja itselläni oli juustoa. Otin kaksi kertaa luoksetulon ilman pysäytystä ja kolmannella pysäytyksellä, jonka jälkeen vapautus siankorvalle. Pysähdys oli terävä. Vauhtia oli nyt vähemmän, sisällä kun on vaikea revitellä pienessä tilassa. Ulkona  vesisateessa otettiin lisää luoksetuloja. Otin pidempää matkaa (n. 20-30 m). Ensin pelkkä luoksetulo. Sen jälkeen pysäytys ja vapatus koiran takana olleelle palkalle. Sitten vielä luoksetulo pysäytyksellä ja sen jälkeen uudestaan kutsu. Vapautus taakseni lentävälle lelulle. Vauhtia riitti, mutta pysäytykset eivät olleet teräviä. Tosin tällä kertaa olikin tarkoitus panostaa vauhtiin.


Iltaruokansa Sarps söi jälleen tehden seiso-maahan-seiso-vaihtoja lähikontaktissa. Tällä kertaa malttia oli jo vähän enemmän ja tassutkin pysyivät kuta kuinkin oikeilla paikoilla. Lopuksi vielä maasta istumisia. Ohjeistin metrin parin päästä. Ensimmäisessä vapautus takapalkalle ja toiselle nappula lensi koiran yli.

torstai 23. lokakuuta 2008

Päivän tokot


Tänään tokoiltiin lähihiekkaparkkiksella. Ensin otin paikallaanmakuuta. Laitoin koiran makaamaan noin 5 metrin päähän piilosta ja olin piilosalla yhden minuutin. Seuraavaksi siirsin makuupaikkaa parinkymmenen metrin päähän piilosta. Kävein ensin piilon viereen ja jäin näkyville hetkeksi, jonka jälkeen kävin palkkaamassa koiran. Sitten koitettiin uudestaan, mutta Sara nousi istumaan minun kävellessä pois päin. Ehkä se oli epävarma, kun en antanut "Odota"-käskyä? Pikaisesti kävin palauttamassa koiran takaisin maahan. Saralle toimii näköjään paremmin se, että käyn palauttamassa koiran takasin maahan kuin se, että käskytän vaan etänä. Kävin olemassa piilossa 1,5 minuuttia. Tuota istumaannousua lukuunottamatta Sara pysyi hienosti paikoillaan eikä liikkunut lainkaan (piirsin maahan jäljet).


Seuraavaksi seuraamisia. Pääpainona oli takapään käyttö. Käytin apuna hihnaa koiran lanteilla. Tehtiin neliötä, ympyrää ja kahdeksikkoa. Välillä tuo tuppaa edistämään, siihen käytin hihnapakotetta muistin virkistämiseksi oikeasta seuraamispaikasta. Lopuksi vielä täyskäännöksiä vasemmalle. Lähinnä pyörin vain ympäri. Tiiviyttä hain namilla imuttamisella.


Sitten vielä kaukokäskyinä istu-maahan-istu-vaihtoja. Käskytin tällä kertaa parin metrin päästä. Yksi tai kaksi vaihtoa ja vapautus takapalkalle. Palkkasin kuitenkin joka suorituksesta, jos en vapauttanut, niin kävin antamassa namin koiralle. Ei valittamista näissä!


Myöhemmin otettiin vielä vähän treeniä sisällä. Noutoa otin entiseen malliin puukapulalla. Naksulla merkkasin kapulannostot. Lopuksi syötin koiralle iltaruoan tehden hitaasti istu-seiso-istu-vaihtoja kädestä pitäen ohjaten.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Hurttailut


Eilettäin oli jälleen HurHan tokot tihkusateessa pimeässä. Tällä kertaa oli vuorossa hyppy ja jättävät liikkeet. Ensimmäinen avoluokan hyppy meni hyvin, mutta koira jäi toisella puolella aivan liian lähelle, lähes esteeseen kiinni. Seuraavaksi kävin esteen toisella puolelle, mutta en jättänyt mitään sinne. Sara jäikin nyt vähän kauemmaksi esteen toisella puolen, mutta hyppäsi vasta toisella käskyllä ja ennakoi takasin sivulle. Vein lelun esteen toiselle puolelle houkuttimeksi ja jouduin käskemään koiraa _kolme_ kertaa hyppäämään. Vikaksi otin hypyn vielä ihan esteen luota. Hyppäsi ekalla käskyllä ja heti vapautus ja palkkaus perään. Saran ongelmana on siis se, kun matkaa esteeseen kasvatetaan, niin koirasta tulee epävarmempi ja se varmistelee käskyä. Taidetaan nyt ottaa pelkkiä hyppyjä esteen läheltä ja suoraan siitä vapautuksia palkalle esteen taakse jonkin aikaa.


Liikkeestä seisominen tehtiin avoimen luokan tyyliin. Se meni hyvin, vaikkakin otin vähän väliä koiraan sitä ohittaessa (n. 1 m). Mutta koira siis pysähtyi hyvin eikä liikkunut. Maahanmeno olikin sitten taas ihan oma juttunsa. Sara jäi vaan seisomaan ja vasta toiselle käskyllä meni maahan. Mietin vähän omaa äänenpainoa käskiessä, ehkä se oli normaalia korkeampi? Bussipysäkille mennessä otin uudestaan ja koira kuitenkin toimi ihan hyvin. Jättöliikkeet pitäisi siis saada varmemmiksi. Pitänee alkaa sekoitella niitä enemmän treenin aikana niin, että koira joutuu oikeasti kuuntelemaan mitä vaaditaan.


Jättävien jälkeen tehtiin vielä seuraamista muutama pätkä. Seuraamispätkät oli suht pitkähköjä, mutta siitä huolimatta kontakti pysyi koko ajan. Pikkasen Sara yritti alkuu edistää, mutta muuten olen erittäin tyytyväinen tuon seuraamiseen! Seuraamispätkissä oli käännöksiä sekä oikealle että vasemalle ja täyskäännöksiä vasemmallekin. Sara teki ne nyt automaattisesti kiertäen eli puolen vuoden takaisia oppeja ei olekaan unohdettu. Taidan nyt kuitenkin päätyä tuohon selän takaa kiertämiseen. Muuten se on ok, mutta tiiviyttä pitää saada lisää. Otettiin myös nopeuden vaihtoja käynnistä juoksuun ja takaisin käyntiin sekä hidasta kävelyä. Juoksuun vaihdot meni hyvin, kontakti pysyi myös nopeuden vaihtuessa käynniksi. Hidasta käyntiä kokeilin pienillä askeleilla nopeasti ja pitkillä hitaasti. Taitanen päätyä pitkiin askeliin, ne näyttää kuulemma paremmalta (siis minun liikkuminen, koira kuulemma liikkui molemmissa samalla lailla).


Omaa vuoroa odotellessa otin paikallaan seisomisen ja makuun niin, että hyörin ja pyörin koiran ympärillä. Ne meni hyvin, koira pysyi liikkumatta. Kaukokäskyjen istu-maahan-vaihtoja otin lähikontaktissa. Sitten kierrettiin puita. Laitoin Sarpsin kiertämään kahta puuta ympäri ja kahdeksikkoa niiden välissä. Välillä koiruus alkaa jo tajuta ideaa eikä sitä tarvitse enää niin loppuun asti ohjata. Luoksetuloja otin peruuttaen koiran ollessa edessä. Pysähtyi jälleen terävästi.


On tuolla koiralla vaan valtava treeni-into. Saralla olisi ollut mahollisuus leikkiä jonkin pienen saksalaisen pystykorvan kanssa. Pikkupystykorva ei vaan Sarpsaa jaksanut kiinnostaa, paljon mielenkiintoisempaa oli ottaa minuun katsekontaktia!

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Tokokokeiluja ja jälkeä


Eilen alkoi HSKP:n kilparyhmän treenit ATD:n hallissa Konalassa. Koskapa Saralla on edelleen juoksu kesken, niin olin paikalla kuunteluoppilaana. Sainkin muutaman uuden näkökannan eri asioihin :)


Illalla sitten kokeiltiin muutamia kohtia Saran kanssa sisällä. Ensi alkuun otettiin pari noutoa entiseen tapaan. Nostin nyt kapulan pöydälle näkösälle, jotta tulisi treenattua noutoa useammin. Sitten täyskäännöksiä vasemmalle. Kokeilin nopeuttaa vauhtiani käännöksessä sekä kumartua kääntyessä vähän eteenpäin. Edelleen kuitenkin koira istuu käännöksessä, se on liian nopea. En tiedä sitten pitäisikö opettaa tuo kiertämään selän takaa kääntyessä. Se olisi helpompaa, mutta tuo sivulla kääntyminen on näyttävämpää ;)


Kaukokäskyissä kokeiltiin lähinnä liikeratoja. Ja joo, kyllä Sara saa pitää sen takapäänsä paikoillaan. Se kun on useammissa vaihdoissa se luontainen tapa. Kaikista eniten töitä teettänee istu-seiso-istu-vaihdot, joissa koiralla on etupää vahvempi.


Lopuksi opeteltiin "Valmis"-käskyä. Koiran on siis tarkoitus ottaa kontakti, kun sanon "valmis". Pitänee miettiä myös muiden virityssanojen käyttöä.


---


Tänään vietettiin laatuaikaa Sipoon metsissä Terhin ja Katrin & koirien kanssa. Tein Saralle noin 30 metriä pitkän U:n muotoisen jäljen (kunnes namit loppui...). Askelsin sen lähes tulkoon ilman välejä. Alkuun laitoin jauhelihapihvin palasen joka askeleelle ja sen jälkeen joka toiselle tai kolmannelle. Hyvin Saran nenä pysyi maassa eikä koira juurikaan poikennut jäljeltä. Vauhti oli hyvä ja hihna pysyi kireällä. Lisäbonuksena maa oli märkä ja satoi vettä. Ei ollakaan ennen jäljestetty sateella, muttei se näköjään koiraa haitannut :)

torstai 16. lokakuuta 2008

Treeniä siellä, treeniä täällä


Eilen aamulenkillä otettiin paikallaanmakuuta. Piilossa pysyin puolisen minuuttia. Hienosti koira pysyi paikallaan, mutta toisella käskyllä meni vasta kyynärät maahan. Sitten maahanmenotreeniä leikin yhteydessä. Palkkasin kunnollisista maahanmenoista nakkaamalla namin syvälle jalkojen väliin tehostaen näin kyynärien maahan liimautumista. Luoksetuloa kokeiltiin siten, että koira eteen ja itse peruuttaen samalla koiraa luokse kutsuen ja nameja jaellen. Välillä pysäytys, joka oli ihanan terävä, koira jäi juuri niille sijoilleen :) Loppumatkasta hyppyytin aidan ylitse. Ensin pelkkiä hyppyjä, joissa vapaututin ilmasta kauempana olevalle palkalle. Sitten välillä käskin hyppäämään takaisin sivulle, tää osa toimii hyvin. Sitten muisteltiin miten istutaan aidan toisella puolen hypyn jälkeen. Treenin puutetta, sillä koira istui vasta toisella käskyllä. Alo-luokan hyppy taitaa olla koiralle vähän liian hyvin selkäytimessä.


Illallemmalla naksuttelin sisällä oikeita maahanmenoja (naksuongelmasta on siis päästy!!). Lisäksi otin luoksetuloja kahdella palkalla: toinen mulla ja toinen koiran takana. Juustoa Sara ei näköjään voi vastustaa eikä ennakoinut lainkaan pysäytyksiä!


---


Tänään treenattiin vesisateessa lähi hiekkaparkkiksella. Otimme ensin takapäätreeniä. Täyskäännöksiäkin tehtiin vasemmalle, tosin hihna lanteilla. Lannehihna näköjään tekee pikkuhiljaa tehtäväänsä, sillä koira ei tarjonnut enää niin innokkaasti istumista.


Pallo on pop ja sen avulla otin eteenlähetyksiä. Hyvin ne sujuu, kunhan vain koira näkee pallon. Ei siis pidä itse vielä ahnehtia liikoja. Lopuksi vielä luoksetuloja peruuttaen ja välillä pysäyttäen. Vaikeaa saada koira tulemaan vauhdilla luokse ja silti pysähtymään terävästi. Tällä hetkellä nämä poissulkevat toisensa.


Hyppyäkin otettiin lenkin varrella. Taas pelkkiä hyppyjä ja vapautuksia palkalle. Sitten istumistakin, istui jo ensimmäisellä käskyllä. Takaisin hyppy oli tällä kertaa vaikea. Aitahan oli vähän turhan korkea ja Saran mielestä oli todellä kivaa tulla aidan ali (olipas kannattavaa opettaa koiraa alittamaan aitoja...). Pitää treenata jatkossa takaisinhyppyä siis toisilla siihen sopivammilla aidoilla.


Uutena temppuna harjoiteltiin kiertämistä. Sarpshan osaa kyllä kiertää pylväät ym. mikäli hihnan kanssa menee solmuun ja vaihtaa minun puolelta toiselle "Kierrä"-käskyllä, mutta nyt opetellaa lähettämistä kauempaa kiertämään jotain. Tällä kertaa se joku oli lyhtypylväs. Koira irtoaa hyvin myötäpäivään menenessä, mutta vastapäivään se vaatiin enemmän käsiohjausta. Sama ongelmahan sillä on "Pyöri"-tempussakin. Oikealle kiertäminen vaan on vahvempana sillä.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Tokokurssia


HurHan tokoa oli jälleen tänään. Omaa vuoroa odotellessa otettiin vauhdikkaita luoksetuloja ja yksi pysäytyskin, joka meni tasoon nähden ihan ok. Noutoakin otettiin muutaman kerran entiseen malliin. Ote oli hyvä; pystyin läpsimään kapulaa ja ote pysyi. Kapulasta myös tapeltiin. Seisomista jälleen muisteltiin, eikä koira liikuttanut tassuakaan! Maanhanmenoon haettiin nopeutta taas leikin varjolla. Tällä kertaa etupää meni alas nopeaan, mutta takapää ei... Sitten vielä hetki paikallaanmakuuta selin. Hienosti pysyi.


Meidän vuoron tullessa oli hämärtynyt ja oli sitten härämpää kuin koskaan ennen treenatessa (suorastaan pimeää). Tarkoituksena oli treenata paikallaanmakuuta, luoksetuloa ja liikkeesta maahanmenoa. Saran esiintyminen ei kyllä ollut lähelläkään parasta Sarpsaa, ehkä juoksun parhaimmat päivät vähän häiritsee? Paikallaanmakuussa koira nousi kaksi kertaa istumaan. Ekalla kerralla korjasin suullisesti ja toisella kävin palauttamassa koiran takaisin maahan ja jäin lähemmäksi seisomaan. Luulisin, että koiraa häiritsi liikaa hämäryys. Avo-luokan luoksetulossa koira lähti hitaasti, pysähtyi hitaasta ja tuli luokse hitaasti. Lisäksi jouduin jopa korjaamaan sen perusasentoakin. Mitä tässä liikkeessä oisi voinut mennä vielä pieleen? Pitänee ottaa enemmän treeniä tähän. Saatiinkin pari ehkä toimivaakin vinkkiä, joita pitää kokeilla. Liikkeestä maahanmenoissa koira jäi seisomaan ja sen ainoan kerran, kun se meni maahan, niin kyynärien alle jäi ilmaa. Pitänee varmaan kaivaa naksutin esille ja alkaa kiinnittämään huomiota tähänkin. Mutta jottei kuitenkaan ihan penkin alle treeni mennyt, niin Sara sai ohjaajalta kehuja hyvästä kontaktista, jota se piti liikkeiden välillä. Iso plussa siitä koiralle. Sen kanssa onkin tehty töitä ja viime aikoina Saran keskittymiskyky on parantunut huomattavasti.


Kotimatkalla nähtiin Munkkivuoren ostarilla pari ratsupoliisia hevosineen eikä koirasta päässyt kuin pari pukahdusta! Edistystä edelliseen hevoskohtamiseen :)

lauantai 11. lokakuuta 2008

Tokotukset ja muuta


Perjantaina illalla treenattiin Terhin ja Pirjon & koirien kanssa Sirkuskentällä. Samalla Seneca ja Rita palautui lainasta.


 


Alkuun taas takapäätreeniä. Kahdeksikkoa ja ympyrää sekä peruuttaen seuraamista. Sitten erinäisiä pätkiä seuraamista. Seuraaminen oli hyvin tiivistä, vähän liiankin. Mutta ei pidä valittaa! Otettiin syyniin seuraamispaikan pitäminen myös juoksusta käyntiin vaihtaessa. Palkka heti vasemmasta kädestä oikeasta kohtaa vauhtia vaihdettaessa. Näitä lisää. Liikkeestä jättöliikkeistä tällä kertaa oli vuorossa istuminen. Liike ei ole vielä niin varma, että voisin jättää käsimerkin poies, mutta pikkuhiljaa.


 


Seuraavaksi otettiin kaukokäskyjä. Alkuun Sara liikkui liiaksi eteenpäin, kunnes tajusin, että takapalkka puuttuu. Sen jälkeen asennonvaihdot (istumasta maahan ja maasta istumaan) meni mallikkaasti. Yksi tai kaksi asennonvaihtoa ja vapautus takapalkalle. Jossain vaiheessa pitänee koittaa jättää takapalkka pois, mutta vielä ei ole sen aika. Istumaan nousut meni tällä kertaa hyvin eikä vajaita asentoja näkynyt. Siis lähikoulutus on tuottanut tulosta. Tällä kertaa välimatkaa oli maksimissaan kaksi metriä. Lisäksi sain kommenttia Terhiltä käsimerkistäni maahanmenossa. Tarkotuksena kun ei ole, että koira luulee minun heittävän jotain taaksepäin...


 


Noutoa otettiin entiseen malliin. Tähän pitäs alkaa panostaan enemmänkin, kun tuntuu, ettei tässä asiassa oikein edistytä. Ongelmana on siis se, ettei Sara osaa kiertää kapulaa noutaessaan ja sitten paiskoo kapulaa noutaessaan sitä. Lisäksi niitä kierroksia pitäisi saada alas, jottei nouto menisi liiaksi häsläämiseksi.


 


Paikallaanmakuuta otettiin tällä kertaa niin, että olin selin. Pysyi, mutta sitä etutassua piti jälleen taivuttaa kaksinkerroin… Pirjon avustuksella otettiin myös BH-kokeen ilmottaumistilanne. Sara hyppi vain kaksi kertaa vasten lyhennetylläkin kaavalla…


 


Treenattiin sitten eteen lähetystä. Koira odottamaan ja vein lelun näyttävästi kauemmaksi. Sitten koiran luo, käsky "Eteen" ja kädellä ohjaus. Hyvin lähti, mutta sitten ahnehdin ja laitoin lelua nurmikolle kauemmaksi. Oli hämärää ja koiruus ei nähnyt lelua eikä irronnut paria metriä kauemmaksi vaan jäi kysyvänä katsomaan.


 


Lopuksi Sarps treenaili vielä temppuja. Uusimpana temppuna on syliin hyppääminen. Hyppiessä sattui sitten tassu mua kasnoihin ja tuloksena on naamassa silmän yli menevä naarmu, johon näyttää kehittyneen mustelmaakin. No mutta Sarps ponnisti tällä kertaa kaikilla jaloillaan ja sain kopattua koiraa kunnolla syliin :)

tiistai 7. lokakuuta 2008

Koulua ja koirakavereita


Tänään alkoi Munkkiniemessä HurHan kuuden kerran tokokurssi, jonne Sarakin pääsi osallistumaan juoksusta huolimatta. Aluksi otettiin seuraamispätkä avoimen luokan koetyyliin. Saralla oli aivan liikaa energiaa, seuraaminen oli tiivistä, mutta koira koitti edistää koko ajan ja täyskäännöksissä näykki lahkeesta. Jouduin välillä hidastelemaan ja pysähtelemään, jotta saisin koiraa enemmän oikealle paikalle. Ois tehnyt terää käyttää hihnapakotetta... Taisin vähän liian paljon innostaa koiraa lelulla vuoroamme odotellessa? En ole vielä keksinyt sitä oikeaa tapaa saada koira juuri sopivan innokkaaksi, useimmiten menee yli... Toisaalta tuolla kentällä ei olla treenattu sitten alkukesän, joten voi olla, että Sarpsalla oli senkin takia turhan paljon intoa. Mutta jotain positiivistakin eli kuulemma Sarps käyttää vähän jo takapäätään käännöksissä :)


Seuraavana oli paikallaanmakuu rivissä. Sara oli laitimmaisena. Lyhyehkön paikallaanolon jälkeen kävin palkkaamassa välillä ja sen jälkeen menin piiloon pariksikymmeneksi sekunniksi ja loppuajan olin jälleen näkyvillä. Yhteensä makuutusaika oli siis avoimen luokan aika eli 3 min. Ohjaajan mielestä Sara on paljon skarpimpi, kun en ole näkösällä. Hyvä niin. Muuten se otti taas perinteisen lonkka-asennon ja toinen etutassukin oli käännettynä kaksinkerroin... Uudella käskyllä "Maahan" oikaisi sentäs tassunsa. Ennen paikallaanmakuuta otettiin luoksepäästettävyys alokasluokkamaisesti. Sara pysyi perusasennossa ohjaajan tullessa lähelle! Näköjään käsky "Odota" on tarpeeksi voimakas pitämään koiran paikoillaan. Aiemmin olen hokenut vain "Sivulle" -käskyä, joka ei ilmeisesti Saran mielestä ole niin vakuuttava etteikö voisi ottaa ihmistä hyppien innosta vastaan.


Lopuksi kokeilin pariin kertaan ruutua samalla tapaa kuin viime kerrallakin. Tällä kertaa Sara vaati ohjausta melkein ruutuun asti. Syitä tähän voipi olla monia. Eli mulla oli narupallo näkyvissä, jota koira tietysti kyttäsi. Lisäksi alkoi olla pimeää ja ruutumerkit hukkuivat kentällä oleviin lehtiin. Pitäisi hommata omat merkit jo. Ja toki sellainen paketti, missä tulee jalkapallo Sarpsalle :)


Ihan viimoseksi Sarps veti vielä rundia samalla kurssilla olevan Assi-auspain kanssa.


---


Sunnuntaina saimme kylään Seneca-äipän ja Rita-tädin. He viihdyttävät elämäämme toistaiseksi. Sarps on selkeästi saanut enemmän "minä, minä" -asennetta normaaliin yhden koiran elämään verrattuna. Sellanen tarttuu ;) 


 

lauantai 4. lokakuuta 2008

Juoksu ja jälkeäkin


Eiliseksi oli sovittu Terhin & koirien kanssa treenit Leppävaaraan Ruusutorpan koulun hiekkakentälle. Sattumalta paikalla olivat myös Satu & Rico sekä Laura & Miki. Saatiin siis oikein aussietreenit pystyyn ;) Olin jopa tehnyt suunnitelmaa treenejä varten, vaikka tässä kirjoittaessa ja treeniä muistellessa ei siltä vaikutakaan... Lähinnä tarkoitus oli kuitenkin keskittyä ongelmakohtiin.


Sara treenasi alkuun takapäänsä käyttöä. Tehtiin kahdeksikkoa ja ympyrää. Tämä vaatii kyllä vielä paljon treeniä. Sitten otettiin paikallaan seisomista niin, että pyörin koiran ympärillä ja kävelin edestakaisin. Pysyi! Nopeutta maahanmenoihin treenattiin leikin varjolla. Pitänee aina välillä tehdä muistutuksena näitä treenejä, jotta koira tekisi aina nopean maahanmenon. Seuraavaksi otimme pidemmän pätkän seuraamista. Seuraamiseen otin käännöksiä oikealle ja vasemmalle, kaksi täyskäännöstä, pysähdyksiä ja kaksi pätkää juoksua. Pari kertaa jouduin antamaan lisäkäskyn, kun samalla kentällä jalkapalloilevat pojat oli häiriöksi, muuten Sa jaksoi seurata hyvällä innolla :) Lähinnä tarkoitus oli ottaa treeni kestävyytenä, eikä niinkään puuttua pikkuvirheisiin tekniikassa. Seuraamisen jälkeen koira sai superpalkaksi siankorvan.


Otettiin kaksi kertaa paikallaan pysymistä istuen. Pengoin taas reppua samalla, eikä Sarps tietenkään voinut pysyä paikallaan... Toisella kertaa sentäs pysyi jo, mutta jospa nyt itsekin keskittyisin liikkeeseen enkä reppuun... Noutoa otettiin ensiksi metallilla, jotta koiruus ei olisi liian innokas. Metalli ei ole niin kiva noudettava kuin puu. Metallinouto teki tehtävänsä vähän liiankin hyvin, sillä puunoutokin oli jotenkin laimeaa... Intoa piti välillä nostaa repimällä kapulaa. Joten jospa nyt kuitenkin yrittäsin sittenkin treenata noudon kuntoon pelkällä puukapulalla?


Ensimmäistä kertaa kokeiltiin ruutuakin muutaman kerran. Jätin Saran odottamaan ja kävin itse ruudussa pyörähtämässä. Sen jälkeen koiralle käsky "Ruutu" ja kädellä ohjaus oikeaan suuntaan. Meni ja pallo lensi! Paikallaanmakuu otettiin ryhmänä. Olin piilossa kaiken kaikkiaan useamman minuutin, välillä toki kävin palkkaamassa. Lopuksi otettiin alokasluokan luoksepäästettävyys Lauran avulla. Ekalla kertaa pidin namin kuonossa kiinni ja toisella kertaa ilman namia. Pysyi perusasennossa!


---


Tänään Sara aloittin sitten elämänsä toisen juoksun. Jään mielenkiinnolla odottamaan miten juoksu ja sen jälkeinen aika vaikuttaa Saran treeni-innokkuuteen.


Juoksun kunniaksi Sara sai haistella metsäjäljen. Talloin parinkymmenen metrin mittaisen jäljen, muodoltaa se oli J. Nameja laitoin jo harvempaan, sillä jälki näyttää alkavan löytyä jo ilmankin niitä. Aluksi koiralla oli aivan liian paljon intoa. Oikeaan suuntaan se meni, joskin poukkoillen. Alkuinnon jälkeen Sa alkoi keskittymään ja nenä tuhisi ahkeraan. Pitäsi askarrella niitä jälkimerkkejä, jotta voisi tehdä pidempääkin jälkeä. Koirasta ehkäpä olisi jo siihen.


 

torstai 2. lokakuuta 2008

Blogin korkkaus


Korkataas tämä nyt samantien ja kirjataan eiliset treenit ylös. Eilen Sarps siis treenasi lappalaisporukassa yliopiston hiekkaparkkiksella Viikissä. Olin taas tietysti jättänyt suunnittelematta treeniohjelman, joten otettiin liikkeitä siinä järjestyksessä kuin mieleen tuli... Koiralla riitti energiaa melkein liiaksikin asti. Se näkyi erityisesti seuraamisessa (boing-boing) ja noutokapulan kanssa häsläämisenä. Onhan sillä aina ollut tekemisen intoa ja motivointi ei ole koskaan ollut ongelmana, mutta nyt viime aikoina energiaa on näyttänyt olevan entistä enemmän. Lenkeilläkin usein koira alkaa kulkemaan sivulla silmiin tuijotellen ja kysyen "Mitä nyt tehtäisiin?". Onhan se tuota siitä lähtien tehnyt, kun oppi, että seuraamisesta saa namia, mutta viime aikoina tuotakin on tehty useammin. Lisäksi muiden koirien kanssa juoksennellessa Sara tulee vaatimaan jotakin tekemistä minulta. Hienoa olla koiran silmissä suosittu, jopa suositumpi kuin lajitoverit :) Kaiketi kuitenkin tuo energisyys johtunee säännöllisten treenien puutteesta. Ollaan oltu siis ohjatuista treeneistä tauolla parisen viikkoa. Tämä korjaantuu ensi viikolla.


Mutta siis eilisiin treeneihin. Otettiin alkuun lyhyitä pätkiä seuraamista. Lähinnä oli tarkoitus saada liikkeelle lähtöön varmempaa kontaktia ja opetella sitä peräpään käyttöä. Seuraavaksi liitettiin seuraamiseen avoimen luokan jättävät liikkeet eli maahanmenon ja seisomisen. Maahanmeno sujuu muuten hyvin, mutta koiruus ei aina laske kyynäriään ihan maahan asti (panosta tähän!). Seisomisessa paikallaan pysyminen on hieman epävarmaa, mutta hiljalleen hyvä tulenee. Otettiin myös hieman liikkeestä istumaan jääntiä. Se vaatii vielä käsimerkin, josta pitänee jossain vaiheessa alkaa vierottautua.


Perusasentoa treenasin pyytämällä koiraa sivulle eri kulmista ja vaihtelevilta matkoilta (luoksetulo). Avoimen luokan kaukokäskyjäkin muisteltiin hieman. Sara vaihtoi asennot pylly paikallaan pysyen, mutta istumaannousu jäi vajaaksi, vaikkakin yritin vaihtelevasti vapauttaa takapalkalle. Palataan siis askel taaksepäin ja aletaan muistelemaan oikeita liikeratoja.


Paikallaanmakuuta otin alokas- ja avoimenluokan tyyliin. Ryömimisestä on päästy eroon ja koira pysyy kyllä hyvin paikallaan, mutta saattaa nousta istumaan epävarmuuttaan. Tämä näkyy yleensä siinä, kun kävelen Saran mielestä liian kauas (arviolta > 30 m) tai sitten menen piiloon vieraassa paikassa. Pikaisen maahanpalautuksen jälkeen kyllä sitten pysyy toistettaessakin. Treeninä vaan siis eri paikoissa makuutusta vaihtelevalla välillä. No mutta eilen siis ei noussut muuta kuin kerran, jolloin kävin penkomassa (aarre)reppua. Oli vissiin liian suuri häiriö. Paikallaanmakuun aikana olin piilossa noin puolisen minuuttia. Pelasin varman päälle häiriöiden takia. Otettiin myös paikallaan oloa istualteen. Se sujui ongelmitta.


Lopuksi otin viellä noutoa puukapulalla. Ajattelin, että vauhti hieman hiipuisi loppua kohden, mutta ei... Noutaminen on vaan niin kivaa! Laitoin pari kertaa kapulan koiran ja itseni väliin ja noudettiin kapulaa näin. Ensin välimatka oli liian pitkä (~5m) ja koira häsläsi kapulan kanssa. Lyhensin välimatkaa ja nouto sujui ok. Saralla on vielä opetteluvaiheessa kapulan kiertäminen ja tätä treenattiin niin, että koiran ollessa perusasennossa laitoin kapulan eteeni ja pakotin jalalla koiran kiertämään kapulan toiselle puolelle. Kapulan kiertäminen vaatii vielä paljon treeniä. Se tuntuu olevan jotenkin vaikea Saralle. Lopuksi tapeltiin vielä kapulasta ihan murinan kera :) Kapulan turha pureskelu on muuten jäänyt vähemmälle metallikapulan käytön ansiosta. Lisää siis sitäkin.


Kotimatkalla otettiin vielä luoksetuloja, joissa lähdin juoksemaan pakoon ja vapautin koiran ilman perusasentoa. Vauhtia siis. Lisäksi otettiin paikallaanmakuu vieraassa paikassa, jolloin kiersin parit kontit ja olin piilossa hetken.