torstai 21. syyskuuta 2017

Rinnan tokomuistio

RINNAN tokoiluja on taas herätelty henkiin. Yllättäen tai yllättämättä treenilista näyttää aika samalta kuin mihin se jäikin ennen taukoa.

Paikkaistuminen ja -makuu sekä luoksetulo
Olot on Rinnalla vahvat, samoin luoksetulossa on riittävästi voimaa. Maahanmeno ja mahdollinen asennon korjaus saisi kuitenkin olla voimakkaammat.

Seuraaminen
Ääntely ja edistäminen on edelleen ongelmana. Lisäksi peruuttamista on treenattava.

Zeta
Samat seuraamisen  ongelmat.

Luoksetulo
Luoksetulon pysäytykset toimii yllättävän hyvin tauon jälkeen. Tokikin ne saisi olla napakammat, mutta lähtökohta on jo parempi kuin kuvittelin.

Ruutu
Ympyrään lähettäminen tuottaa eniten töitä. Rinna tarvii vielä apuja lähteäkseen suoraan eteenpäin. Korjaukset myös puuttuu. Ruudun paikka kaipaa säännöllistä vahvistamista. Ääniherkkä liike.

Ohjattu nouto
Ääniherkkyyttä on merkille ja kapuloille lähdöissä. Korjauksia ei ole tullut treenattua, sillä niitä ei ole vielä tarvittu. Nekin kuitenkin treeniin ennen kuin ollaan ongelmissa.

Kiertonouto
Nämä muuvit on kärsineet eniten tauosta. Liikkeen kuvioissa ei ollut vahvat pohjat aiemminkaan ja nyt tauko teki tehtävänsä. Alusta ja osista lähdetään. Tämä on liike, jossa Rin voi joka välissä sanoa hau.

Tunnari
Tunnari sujuu tutunlaisesti. Virheet on vanhoja tuttuja; luovutus on liian tiivis ja kapula pyörii luovutuksessa.

Kaukot
Vaihdot on yhtä epätarkkoja kuin ennenkin. Etenkin seisomisesta tapahtuvat asennonvaihdot vaatii jumppaamista.

Ei ole ihan niin toivotonta kuin kuvittelin liikkeiden suhteen :) Liikevälejä pitää rutinoittaa. Liikkuria ja koemaisuuksia pitää treenata. Palkkaamattomuuden suhteen ollaan kaukana. Ääntelyn takia Rimppa syö vielä paljon namppaa ääniherkissä liikkeissä. Tätä ongelmaa pitäisi työstää paljon.

tiistai 19. syyskuuta 2017

Maiskis

Viikonloppuna oltiin Maiskis-kelpieiden leirillä Strömforssissa. Ehdittiin tekemään kivasti vaikka ja mitä: peltojälkeä, hakua, nosea, tottista ja rallya. 



DOTIN jälkien suhteen en ole tiennyt miten edetä ja niinpä ollaan oltu tekemättä mitään :p Meidät potkittiin nyt tekemään jälkeä ilman nameja. Paalulla ja ekassa askeleessa oli namia ja sitten 30-50 askeleen välein purkkiruokaa. Lauantaina Dot ajoi kaksi jälkeä ja sunnuntaina yhden. Jäljet ajettiin n. 4 tuntia vanhoina. Koiran meno parani kerta kerralta viimeisen tuntuessa jo samalta kuin ennenkin, mutta ilman nameja tokikin. Pellolla oli paljon eläinten jälkiä (villisikoja!) ja ne kiinnosti Dotia paljon. Lauantaina se tarkasteli pitkään makuita, sunnuntaina se hienosti ratkoi jo jälkeä harhojen seassa. Jatketaan jokunen jälki nyt näin ilman nameja.

Dot sai myös nosettaa isossa teollisuushallissa. Hallissa selvästi hajut liikkui uudella tavalla koiralle ja se joutui erilailla työstämään haisua. Ekaa kertaa alueella oli yhtä aikaa kolme hajukohdetta. Mulla voisi olla se selkeämpi aloitusrutiini (alkuhaju). Luultavasti edelleen koira saa homman juonesta kiinni vasta sattumalta löydettyään ekan kohteen. Käytän kyllä virittelysanoja, mutten yhtään osaa sanoa yhdistääkö Doo vielä niitä mihinkään. Joka tapauksessa eri hajuja lisättäessä alkuhajun otto tulee pakolliseksi alkurutiiniksi, joten sen voisi ottaa jo nyt mukaan.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Rocking rally

Käytiin tänään SARAN kanssa rallyilemassa Hämeenlinnan Kennelkerhon kokeessa. Koe pidettiin nurmikentällä. Vettä satoi enempivähempi koko päivän. 



Jo ekalla kyltillä lähdön jälkeen saatiin miinusta :p Vino rintamasuunta (-1). Seuraavalla kyltillä maahanmenon jälkeen Sara nousi istumaan. Uusin ja koira menikin maahan istumisen kautta. Uusin taas ja sama toistui (-16). Tästä onkin ollut jo viitteitä treeneissäkin. Olen viilannut koiran makuuta suoremmaksi (eikä se ole edes niin vino, että rallyssä haittaisi, omaa silmää vaan haittaa). Sara ei ole ihan kriteereitä ymmärtänyt ja on tämän suhteen epävarma :/ Sen jälkeiselläkin kyltillä liikkeestä maahanmenossa en varmaan luottanut koiran tekemiseen ja tein jotain, ohjaajavirhe (-3).

Edestä puolen vaihto ei vielä aina suju sääntöjen mukaisesti. Nytkin koira käänsi rintamasuuntansa täysin minuun päin (-10). En uusinut, sillä tää on vaan niin keskeneräinen kylttitehtävä vielä.

Oikealta puolen eteensiirtymisten hionta on vielä kovin kesken. Saatiinkin virheitä (-1 x 3) kyltiltä 7, jossa koiran piti siirtyä sivulta eteen ja takaisin oikealle sivulle.

Seuraava iso moka (-10) tuli merkiltä. En huomannut koiran jättävän alkuistumista väliin :p

Oikean puolen seuruu on vielä kovin keskeneräistä raakiletta, mutta näköjään vasenkin puoli kaipaisi treeniä! Siellähän tapahtuu vaikka ja mitä ei-toivottua. Vinoudesta (-1) sakotettiin vielä vikalla kyltillä ennen maalia.

Kaikkien vähennysten jälkeen pisteitä jäi kasaan enää 56Järkeväähän oisi nyt treenata muuveja parempaan kuntoon ja sitten vasta kisata. Mutta kun se kisaaminen on nyt tällä hetkellä vaan niin kivaa, kun on nyt sekä oma että siten koirankin pää kunnossa. Taidan siis katsella lisää maksullisua harjoituksia ;)


HSKH:n kisoissa 25.8. Kuva Outi Kuitunen.

torstai 7. syyskuuta 2017

Ounouta & Red'n Readya

Vietettiin viime viikonloppu Ounou- ja Red'n Ready-aussiekasvattajien yhteisleirillä Kuralan kartanon maisemissa Yläneellä. Oli mukava nähdä sukua. Ounoun koirissa on Saran ja Rinnan isän, Dotin isoisän, lapsia ja lapsenlapsia. Eli löytyi sisarus-, setä- ja tätipuolia sekä serkkuja puolikkaina :)

DOTIN kanssa tehtiin pääasiassa agia. Osallistuttiin lauantaina Ville Pirttismäen koulutukseen. Koulutuksessa tuli ilmi jo tiedossa olevia asioita. Dot on niin raakile vielä ja meillä on niin vähän yhteistä treeniä alla, että se meno on vielä varsin haparoivaa. Dotilla on kokemuksen puutetta eikä se osaa lukita esteitä vielä. Se ei irtoa vaan sitä pitää saatella. Tarvitaan siis vaan treeniä ja treeniä lisää. Kiva oli kuitenkin huomata, että vieraassakin paikassa taas vieraassa paikassakin koira toimi kuten tutussakin. Mäkin käyttäydyin kuten yleensäkin eli koiran ohjaaminen oli turhan varovaista.

Sunnuntaina tehtiin lähtöjä tarjoamiseen perustuen Tanja Kurikan opeihin. Lue lisää Tiian blogista. Olen käynyt kuuntelemassa Tanjan treenejä, mutta koska suurempia ongelmia ei ole ollut, niin nyt vasta treenattiin näitä itse. Hyvähän se oisi tosin treenata lähdöt pomminvarmoiksi alusta lähtien eikä treenata vasta sitten kun ongelma on. Tällä kertaa ehdittiin käydä ekan koulutuskerran juttuja läpi. Eli tehtiin ensiksi lähtöä ilman käskysanaa, sitten käskysanan kanssa ja lisättiin vielä hetken odotus ja häiriöinä ohjaajan liikettä. Jatketaan tästä.

Iltapäivästä katsottiin juoksareita. Dot osaa juosta suoraan mutta ne käännökset puuttuu vielä. Siihen olen suunnitellut käyttäväni avuksi mattoa ja nyt tulikin ohjeistusta sen käyttöön. Ryhdyn opettamaan koiralle tarkemman käytöksen matolle. Matolle tullaan vauhdilla ja siihen tehdään takajalkakosketus koiran kääntyessä takaisin tulosuuntaansa. Myöhemmin aletaan juoksuttamaan myös suoria ylityksiä. Näin koiralle tulee selkeämpi kriteeri tekemisiin ja vähemmän epäselvyyksiä ja turhaumaa. Koiran fokus pidetään etupalkan avulla siellä minne koiran halutaan suuntaavaan, mutta alusta lähtien kuitenkin palkkakin ohjaajan kädessä. Koira oppii fokusoimaan menosuuntaan eikä jää kiinni ohjaajan toimintaan.

Doo pääsi myös nosettamaan. Treenattiin agiesteiden parissa ja Dotin oli vähän vaikea ymmärtää, että agiesteiden seassa tehtäisiin jotain muuta kuin agia! Hajun lähteet kuitenkin löytyi.

perjantai 1. syyskuuta 2017

Juoksukontaktikoulua

HAU järjesti kolme kertaa Senni Huotarin juoksukontaktikoulutusta. Kerrat oli kuukauden ja kahden välein, touko-, kesä- ja elokuussa.

Ekalla kerralla käytiin Dotin ekan kerran ongelmaa läpi. Dotin eka kerta on usein huono ja toistot parempia. Tää on korjattavissa vaan toistoilla. Jatkoon paljon treenejä siten, ettei koira tiedä etupalkan olemassaolosta vaan sillä on usko siihen, että palkka on siellä. Varmuuden myötä suorituskin on parempi. Jatkossa myös muunnellaan treeniä enemmän ja koira joutuu tekemään erilaisia jatkoja puomilta. 

Toisella kerralla katsottiin käännöksiäkin. Niitä oli pari kertaa aiemmin tehty kepin kierron avulla. Tätä katsottiin ensin ja tuomio oli, ettei koira tässä ajattele puomiosumaa vaan kiertoa. Jatkoon voisi asian vaan sheipata ilman apuja tai kosketustargettia apuna käyttäen. Kolmannelle kerralle olinkin ottanut avuksi kosketustargettimaton alleviivaamaan sitä, miten haluan koiran suoriutuvan. Tutuissa paikoissa Doo tekee hyviäkin suorituksia ilman mattoa, mutta vieraammissa se jännitää sen verran, että haluan tukea sen oikeaa suorittamista ja haluan pitää kriteerit aina samoina.

Mun toiminta vaikuttaa myös juoksarin onnistumiseen. Doo onnistuu sitä paremmin, mitä paremmin sitä ohjeistan. Mun liikkeiden pitää olla varmat ja mun pitää kertoa ajoissa koiralle mihin ollaan menossa jatkossa. Jos kyttään koiraa liikaa ja liikun epävarmasti, niin koirastakin tulee epävarma suorittaja.

Vikalla kerralla saavutettiin taas yksi etappi Dotin leikkimisen kanssa. Tällä kertaa ekaa kertaa sille kelpasi kunnolla kuollut lelu palkaksi. Sittemmin lelupalkkaus on ottanut aikamoisen harppauksen ja agitreeneissä pitkälti palkkaus tapahtuu nykyään lelulla. Lelu voi olla valmiina odottamassa tai sitä heitetään tai koira tulee kädessä olevalle lelulle. Kaikki käy nykyään! Doo vaihtaa nykyään myös ongelmitta namista leluun eikä vain enää toisinpäin.

Kuvitukseksi vanhempi video, jossa Doo tekee vaihtoa namin ja lelun välillä. Tässä tosin lelu on vain keino ansaita se oikeampi palkka eli ruoka.