maanantai 29. kesäkuuta 2015

Hakua, tokoa ja lampaita

Kahdeksan vuotta vanha nenä. Kuva: Tiina Karhula.


Keskiviikkona Saran synttäripäivänä (se täytti jo 8v.!) RINNA pääsi treenaamaan pitkästä aikaa hakua. Viime treeneistä taitaa olla vuosi aikaa. Paikkana oli Juvanmalmi ja alue n. 100 metriä pitkä, toiselta sivulta se oli n. 50 m syvä, toiselta vajaa. Rinnalle otettiin ensin muistutuksena yksi maalimies näkyvillä. Sille se sai availla ääntään. Rin muisti homman hyvin. Tämän jälkeen jatkettiin oikeastaan siitä, mihin on viimeksi jääty. Seuraavat viisi maalimiestä oli valmiina piilossa perällä. Aluksi koirassa oli liikaa intoa. Se räksytti keskilinjalla ja karkaili lähetyksissä. Hallinta rakoili muutenkin. Loppua kohden toiminta alkoi siistiytymään. Pistotkin suoreni ja haukku lähti varmemmin. Rinnan käytös maalimiehilläkin oli paikoin rumaa. Se talloi maalimiehiä ja räksytti liian lähellä.


Lauantaina treenattiin Tiinan kanssa vähän tokoa. SARA teki uutta ruutua kokonaisena liikkeenä. Yllättävän kivasti meni se merkitön merkkikin. Suuntakäskyjä treenattiin erikseen. Ne on vielä tosi kesken. Uutta kiertohyppynoutoliikettä varten tehtiin noutoja koiran, kapulan ja minun ollessa liikkeen asetelmissa. Tähän pitää ajaa sisään uusia käskyjä. Lisäksi tehtiin seuraamista ja siinä oikeampaa paikkaa sekä kaukoja.

DOT teki muutaman noudon, josta palkkasin koiraa vauhdista. Eka oli hyvä, toisessa jouduin hetsaamaan enempi, että kapula oli tarpeeksi kiinnostava ja vika oli taas hyvä. Ruutua tehtiin sekä valmiilla lelulla että tyhjään ruutuun lelua palkaksi heittäen. Lisäksi tehtiin vähän seuraamista.

Sunnuntaina DOT näki ekaa kertaa lampaita Päivillä. Sitä kiinnosti ne, muttei se kuitenkaan syönyt niitä. Se on hyvä lähtökohta.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Maanantait

Viime viikon maanantaina oli DOTILLA Hannan tokokurssia. Tehtiin pitkästä aikaa ruutua. Talvella penska sai juosta ruutuun namialustalle, nyt vaihdettiin leluksi. Doo juoksi sille yhtä hyvin. Paristi ruudussa ei ollut lelua valmiina vaan se heitettiin koiran tullessa ruutuun. Jatketaan tällä.

Ehdittiin katsastaa myös seuraamista. Dotin seuraaminen on rakennettu pääasiassa tarjonnan kautta ja nyt siihen on saatu kivasti ilmettäkin. Kestoahan ei vielä juuri ole vielä. Askeleet vasempaan onnistuu sekä vasempaan käännös jotenkin. Oikeaan käännöstä pitää työstää enempi. Peruutusta aletaan rakentamaan vähitellen. Perusasennot onnistuu lievästi vinoista asennoista. Katsekontaktia perusasennossa tehtiin häiriöllä. Penska pysyi kyllä hyvin asennossaan, mutta katse lähti helposti harhailemaan.

Tämän viikon maanantaina oli ensin Ansun koulutus, jossa mietittiin merkitöntä merkkiä. Miten se opetetaan ja mitä ongelmia kohdataan. SARALLE on aikoinaan opetettu eteenemeno ja se oli vielä hyvässä muistissa. Koira osasi vihjeestä suunnata katseen eteen ja lähteä (liiankin?) vauhdikkaasti eteen. Seis-käskyllä se valahti usein maahan eli kuuntelutreeniä tähän. Samoin haluan vahvistaa ajatusta katseen suuntaamisesta eteenpäin. Lisäksi pitää korjauksia varten opettaa koira siirtymään askel kerrallaan kumpaankin sivusuuntaan sekä eteenpäin. Nykyisillä suuntakäskyillä koira säntää liikkeelle liian vauhdikkaasti. Ehditiin vielä katsasmaan seuraamista. Sara on hiljentynyt hyvin palkasta luopumisen kautta. Nyt tehtiin kaavio liikkuroituna ilman ääntä.

Sitten oli Pipsan kurssia. DOT pääsi sijaistamaan Rinnaa. Leikitin Dotin ennen omaa vuoroa ja se iski leluun kiinni jo ennen kuin ehdin sitä edes käteen ottaa! Dotin leikkiminen on siirtynyt uudelle tasolle. Voin haastaa sitä ja se vaan iskee leluun kiinni innokkaammin. Lelua voi myös käyttää jo jonkin verran treeneissä palkkana. Kaiken kaikkiaan joudun Dotin kanssa olemaan itse aktiivisempi kuin ennen koirien kanssa. Doo kaipaa välillä innostusta ottaakseen asioita omakseen.

Treenivuorolla katsastettiin noutoa, jossa ollaan painittu kapulan otto ja pitoharjoitusten kanssa. Doo kyllä kanniskelee paljon kaikkea, mutta noutokapulaa ei. Kapulaa heittäessä Doo kyllä säntää perään, muttei ota kapulaa suuhunsa. Se vaati vaan vähän ärsyttämistä eli kapulan heittelyä ja potkimista, niin Dookin nappasi kapulan suuhunsa eikä vaihtanut sitä leluun tai edes toiseen kapulaan. Kapulan kanssa rallatellessa se lähti pureskelemaan kapulaa, joten pidetään rallihetken lyhyinä. Doo leikki kapulalla mielellään vetoleikkejä, joten niillä jatketaan. Toinen, mikä on myyty Doolle väärin, on kohteen kiertäminen. Tämä on poimittu tarjoamisesta, mutta vauhtia en ole siten liikeeseen saanut. Nyt käytetiin lelua kierrettävän siivekkeen takana ja vauhtikin tuli mukaan.

Vikana oli paikallaanolotreenit. SARA teki ensin istumisen, jossa käytin namikasaa pitämään koiraa asennossaan minun ollessa vinosti piilossa. Oli hyvä. Makuu tehtiin kahteen kertaan. Ensin olin piilossa koiran etupuolella, sitten takana. Pään maahanlaitto oli Saralle nyt paineistavaa. Se onnistuu temppuna hyvin, mutta paikkamakuurivissä ei. Nyt kummallakin kertaa koira lipoi käskyn saatuaan huuliaan eikä laittanut päätä maahan ennen kuin toisella käskyllä. Makuut se suoritti muuten hyvin.

DOT teki myöskin makuun ja istumisen. Makuussa olin välillä piilossa. Istuminen tehtiin ekaa kertaa rivissä. Viereinen koira lähti ja palloja lenteli. Onnistui kuitenkin, kun olin lähellä ja palkkasin tiheään.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Erilaisia juoksuja

Sunnnuntaina aamulla matkattiin Raisioon Haunisten kentälle Turun Käyttökoirien kokeeseen. Sää oli enempi vähempi märkää koko ajan. Viestissä oli tajolla kaikki luokat ja kaikki halukkaat mahtui mukaan. Ilmotettiin kokeeseen siis sekä RINNA että Sätkä. Tämä tarkoitti sitä, että otettiin mukaan varapäät. Rinnan oli tarkoitus juosta Päiville.

Koe alkoi esineruudusta, tuomarina oli Tiina Hiljanen. Rinna oli kiihkeänä, haukkui lähetyksessä ja veti rallia ruudussa ennen kuin toi esinettä. Tästä miinuspisteitä eli pisteitä 28.

Seuraavaksi tottikseen, joka oli aika hasardia...

Seuraaminen - hyvä
Rinna pomppi alun ja jouduin antamaan lisäkäskyn, että sain sen maan pinnalle takaisin.

Liikkeestä istuminen - erittäin hyvä
Hidas kuitenkin.

Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo - hyvä
Hidas maahanmeno ja koira tuli törmäten eteen vinoon.

Tasamaanouto - erinomainen
No ääntä kuitenkin.

Hyppynouto - hyvä tai tyydyttävä
Rinna sylkäsi kapulan mun jalkoihin ja siitä erillisellä käskyllä toi luovutusasentoon.

Estenouto - puutteellinen
Rinna teki samat kuin viime kokeessakin! Eli tuli palautukseen hypyn kautta ja lisäksi sylkäisi kapulan jälleen jakoihin ja luovutus tapahtui erillisellä käskyllä.

Eteenmeno - hyvä tai tyydyttävä
Ja sitten räjähti. Rin haukkui ja hyppi koko valmistelevan seuraamisen ajan. En saanut sitä käskyillä hiljaiseksi. Se lähti käskystä hyvin etenemään, mutta ennakoi maahanmenon ja ennen kuin ehdin korjaamaan uudella käskyllä, niin se jatkoikin jo matkaa :D

Paikallaan makaaminen - tyydyttävä
Rin nousi istumaan jätön jälkeen ja istui koko ajan.

Pisteitä saatiiin tyydyttävästi 74.

Sitten viestimaastoon. Koirakoita oli mukavan paljon ja kaikki muut juoksi, paitsi Rinna. Se lähti hyvin, mutta reilun minuutin kuluttua palasi takaisin. Rinnan kokeen kohtaloksi koitui kipeytynyt tassu. Koira oli vähän kolmijalkainen ja se sekä ravisteli että jyrsi vasenta etutassuaan. Metsässä olessa vaiva meni jo ohi, joten ei taida onneksi olla vakavaa. Illemmalla huomasin vielä koiran aloittaneen juoksunsa. Nyt koiran juoksuväli oli 7 kk, ennen Saran sterkkausta se oli 8,5-9 kk.

No mutta oli tassuvammaa tai ei, niin en tiedä olisiko Rinna kuitenkaan juossut matkaa. Eihän se treeneissäkään aina onnistu. Parit viime treenit on jäänyt julkasematta.

Torstaina 4.6. juoksutettiin Inkan kanssa koiria Sipoossa. Olin etenevänä ja etenin Sätkän kanssa kilometriin B-pisteelle. Rinna juoksi sitten A:lta B:lle. Se oli varastanut lähdössä eikä ollut huutamallakaan tullut takaisin :p Rinnan kanssa etenin n. 100 m C-pisteelle. C:ltä laitoin koirat vielä A:lle. Rinnan lähetin ilman virittelyjä. Se juuri lopetteli palkkojen syömistä, niin laitoin sen menemään ilman lähetysasentoakaan. Rinna kävi lyhyen mutkan ja tuli takaisin. Se lähti kehotuksesta uudestaan ja juoksi loppuun asti. Ei siis ottanut uudesta lähetyksestä paineita, joskus se on siitä ottanut. Hyvä siis.

Maanantaina 8.6. pidettiin koemaisemmat treenit neljän koirakon voimin Sipoossa. Oli tosi hyvä ja hyödyllinen treeni! Rinna juoksi tällä kertaa Päiville. A-B-väli oli 350 m, B-C 450 m ja C-D 200 m. Koirat juoksi B-A-C-A-D-A eli yht. vajaa 4 km. Rinna juoksi A:lle ensin vikana, sitten toisena, ekana ja vikassa lähetyksessä jälleen vikana. Ekassa lähetyksessä se palasi pian takaisin. Otin lähetyksen uusiksi ja sitten se juoksi kaikki välit hyvin. Ehkei se vaan ollut varma mitä oltiin tekemässä. Mun pitäisi muistaa aina kertoa vihjeet selkeästi ja muutenkin rutiineja kaivataan lisää.

Muutamalla

Keskiviikkona käytiin Tiinan kanssa tekemässä jälkiä. Tein RINNALLE puolen kilsan mittaisen jäljen kahdelle terävällä kulmalla ja kahdella kepillä, jotka kummankin sijoitin polulle. Se vanheni tunnin ennen ajoa. Terävät kulmat oli aika lähekkäin jäljen alkupuoliskolla. Kummassakin koira teki vain yhden tarkistusympyrän ennen jatkoa. Pääpaino jäljessä oli kepeissä. Kepit oli puolivälissä ja lopussa ja niillä vietettiin aikaa. Ilmaisut oli ihan hyvät. Loppuosan jälki kulki kallioilla niukassa kuivassa maastossa. Kalliolle kiivettyään koira teki tarkistuksen, jonka jälkeen jatkoi hyvin jäljen päällä. Tarkkaa oli!

Perjantaina otetiiin Inkan kanssa esineruutua ja tottista. Esineruutukaistaleeseen Rinna sai yhden esineen eteen. Lähetin koiran sivusta ja se kävi juoksemassa takana ennen kuin löysi etuesineen. Tarttis tehdä varmaan taas esine-eturintamaa.

Tottista tehtiin kaaviomaisesti. Rinna oli ekana makuussa, se makasi hyviin. Seuraaminen ja jäävät sekä luoksetulo oli Rinnaksi ihan kivaa. Noudoissa koira sai tarrata leluun kiinni heiton jälkeen tai sitten kun se oli odottanut paikoillaan, kun hain kapulan heitettyäni ensin sen. Estettä tehtiin namitellen suuntaan ja toiseen. Eteenmenossa Rinna ennakoi maahanmenoa ja käskytin sen ennakoinneista jatkamaan matkaa. Vikana vielä juoksu lelulle. Ampumisiin Rinna ei reagoinut.

Otettiin vielä pennuille ampumiset. DOO sai ensin odotella ruokaansa ja silloin ammuttiin ensimmäisen kerran. Tästä Dot käänsi katseensa ääntä kohti. Loput kolme laukausta ammuttiin Dotin syödessä. Näiden ajan se keskittyi ruokaansa eikä reagoinut ampumiseen.

Doon treenit jatkui lauantaina, kun peltojälkeiltiin Erikan kanssa Malminkartanossa. Oli aika lämmin päivä ja niityt oli lyhyinä ja kuivina. Dotin jälellä oli ensin 30 askelta ruokaa, sitten 15 tyhjää, 1 ruoka, 5 tyhjää, 40 ruokaa, 10 tyhjää, 30 ruokaa, kulma oikeaan, 25 ruokaa, kulma oikeaan, 20 ruokaa, 10 tyhjää, 1 ruokaa, 10 tyhjää ja 60 ruokaa. Doolle tuli ihan hiki jälkeä ajaessa ja se piti huilaustaukoja. Näiden jälkeen se usein ryntäsi eteenpäin ja mun piti pidätellä koiraa, kunnes se laski nenän maahan asti eikä vain rynnistellyt. Alun tyhjä osuus tuli varmaan liian aikasin, sillä siinä meno ei ollut hyvää. Muut tyhjät oli parempia. Ekassa kulmassa koira oli jatkaa suoraan, mutta pienen tarkastusympyrän tehtyään se löysi taas raiteille. Toinen kulma oli parempi.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Äsämviistoista

Tokon SM-kisat kisattiin tänä vuonna Ylöjärvellä Tampereen kupeessa Teivon ravikeskuksessa. Sää oli välillä aurinkoinen, lämmin, välillä taas tuuli ja ilma tuntui kylmältä. EVL:ää pyöritettiin viidessä kehässä eri tuomareilla. Ekan ja tokan kehän välillä oli isommasti aikaa, muissa kehissä mentiin sen suuremmin odottelematta kehästä seuraavaan. Kastelin koiran ekan ja tokan kehän välillä. Olisin toivonut ehtiväni kastella sen vielä ennen paikallaanoloja, mutten ehtinyt. 

Kehä 1, tuomari Ralf Björklund

Ruutu   9 ½
Löysä.

Luoksetulo   8 ½
Ei huonointa Saraa, muttei parastakaan.





Kehä 2, tuomari Carina Savander-Ranne

Ohjattu noutaminen   9
Puhtia lisää.

Kaukot   8 ½
Mun käskyttäminen oli huonoa tuulessa ja Sara teki yhden vajaan asennon.



Kehä 3, tuomari Tuija Sere

Tunnari   6
Kapulat upposi nurmeen ja Sara juoksi ensin kapuloiden yli. Se nappasi ensin oikeaa, mutta varmisti vielä pari kapulaa ennen kuin toi oikean.

Zeta   8
Asennot oli suorat, mutta sais olla vähän nopsemmat.



Kehä 4, tuomari Pirkko Bellaoui

Seuraaminen   8
Ääntä pääsi askeleissa ja silloin pakka myös levisi. Myös hitaita perusasentoja. Muuten kyllä tykkäsin :)

Metallihyppynouto   9
Valitsin väärän kokoisen kapulan (liian kapea oteosa) ja kapula helisi koiran suussa sen hypätessä.



Kehä 5, tuomari Salme Mujunen

Paikallaan makaaminen   9 ½
Sara ei laittanut käskystä leukaa maahan vaan piti päänsä ylhäällä.

Istuminen   0
Sara valahti maahan. Sen turnauskestävyys ei vaan riittänyt aivan loppuun asti. Niin harmillista!

Tulos: EVL2, 245 p. ja sijoitus 45./94. Edustamamme ATD:n joukkue oli sijalla 22./58.

Vikan liikkeen nollaaminen oli kyllä niin harmillista :/ Noin yleisesti muuten tykkäsin tosi paljon Saran asenteesta. Se oli mun kanssa kehissä heti kehäänmenosta alkaen. Viime aikoina olen miettinyt paljon Saran tokojen jatkoja: kisataanko vai eikö kisata enää. Suurempia tavoitteita on enää vaikea asettaa, sillä ollaan varmaan nyt niin pitkällä kuin osaan koiraa vaan viedä. Saran kanssa on kyllä kiva viilailla pilkkua ja on ollut mukava huomata se pieni edistyminen siellä täällä. Onneksi mitään ei tarvitse päättää, vaan voidaan mennä tokon suhteen ihan fiilisten mukaan :)

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Hoidossa

RINNA kävi Petran käsiteltävänä edellisen kerran 14.5. Silloin koiralla oli tukkoisuutta lannerangassa sekä ns. tokojumit.

Tänään Rinna kävi jälleen käsitelvänä eikä sillä ollut muuta kuin hieman tukkoisuutta lannerangan lihaksistossa. Rinna ei ole varmaan koskaan ollut noin hyvässä kunnossa!

SARA oli tänään myös käsittelyssä. Siinä olikin sitten enemmän työstettävää kuin koskaan ennen. Sillä oli ranka kierteellä vasempaan puolivälistä selkää rangan loppuun asti. Petra sai sen suoristumaan ja nyt kotihoitona tehdään lannerangan ja koko rangan taivutuksia.