sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Korona

No korona se vaikutti vähän koirienkin elämään. Olin ilmottanut sekä DOTIN että RINNAN tokon rotumestaruuskisaan, joka on nyt peruttu. Dot olisi korkannut avoimen luokan, vaikka en kyllä tiedä olisiko se ollut vielä valmis siihen. Dotilta kun puuttuu sellainen suoritusvarmuus kokonaan. Se on niin kaiken huomaava ja helposti häiriöityvä, etten tiedä saako siihen koskaan tietyntasoista suoritusvarmuutta. Kesällä Dotilla on ohjelmassa sterkkaus. Katellaan sen jälkeen, miten se vaikuttaa koiran luonteeseen. Toivottavasti positiivisesti! 

Rinnan kanssa nyt ei ole mitään tarvetta enää tokokokeilla. Se vaihtaa treenit nyt täysin rallyyn. Tämä on mulle itse asiassa helpotus, sillä Rinnan tokomuuveja on rankkaa ylläpitää (ja vain yhden kokeen takia!).  

Se, mikä ehkä oikeasti tilanteessa harmittaa, on ASCA-tokojen ja rally-tokojen peruuntuminen. Olin haaveillut vielä kerran kisaavani SARAN kanssa. Se tunne vaan Sarpan kanssa kehässä yhdessä on ihan omaa luokkaansa. Kisojen peruuntumisen myötä koira taitaa nyt lopulta eläköityä. Se tykkää kyllä vielä treenata ja pääseekin vielä treeneihin, mutta tavoitteellinen tekeminen saa jäädä. Saran kuulo kun heikkenee nopeammin kuin mitä ehdin sille viittomia opettaa. Koirallehan se on se ja sama, mitä se tekee, mutta tavotteellinen sen kanssa on vaikea olla ilman yhteistä kieltä.

Käytiin kattomassa lunta.






tiistai 10. maaliskuuta 2020

Hoitoja

SARA kävi helmikuussa kraniossa Mari Hyytiäisellä. Saralla oli niskassa isomminkin hoidettavaa. Niskan tila vaikutti loppuunkin kroppaan, etenkin oikeaan takajalkaan. Jaloissa jo aiemmin huomattu puoliero saattaakin johtua niskaan kohdistuneesta vanhasta tärskystä. Seurataan Sarpan vointia ja tarvittaessa se käsitellään uudestaan piakkoin. 

DOT ja RINNA on käyneet Petran käsiteltävinä. Rinna on ollut ihan kunnossa. Iän myötä se vaan järkevöityy liikkeissään ja nyt ei jumeja juuri ollut, vaikka koira on käsitelty viimeksi puoli vuotta sitten. Dot taas oli ekalla kerralla yhtä notkea kuin betoniporsas, joten se sai ensin neulat niskaansa. Se käsiteltiin viikon välein pariin otteeseen vielä uudestaan. Dotin käsittelyväli oli venynyt kolmeen kuukauteen, joka on tällä hetkellä liian pitkä hoitoväli. Seuraava kerta on varattuna kuun loppuun ja ehkä sen jälkeen päästään 1-2 kuukauden väleihin.


maanantai 9. maaliskuuta 2020

Kisailua

DOTIN kanssa käytiin agikisaamassa LÄGI:llä Kirsujen kisoissa lauantaina. Jostain syystä taas ahdisti hirveästi. Onneksi kuitenkin mentiin, sillä ahdistus kaikkosi enkä ollut edes huono. Todellisuus toki saattaa olla toista, mutta videoo ei ole, joten eriäviä mielipiteitä ei ole :p Kuitenkin hyvä fiilis jäi kisoista.

Ekalla radalla Doo oli turhan kiihkeä lähdössä ja tiputti ekan riman. Keinun uusi suoritustapa ei ole Dotille ihan selvä ja sen otin uusiksi. Siitä hylkäys. Muuten rata meni ihan kivasti. Toisella radalla ohjasin ihan niin hyvin jopa, että yliyritin. Tällä sain muutaman kiellon aikaiseksi ja hylkäys siitä. Seuratessa muiden menoa moni koira meni aloitti pujottelun väärästä välistä. Päätin ohjata koiran kepeille kunnolla ja työnsin sen sitten keppien ohi. Putkijarru taas toimi niin hyvin, että koira tuli tiukasti putkesta seuraavan hypyn ohi. Tasapaino pitäisi löytää ohjaukseen. Ei saa olla ohjaamatta, muttei saa liikaakaan ohjata. Nyt kisoissa otin radoille tietyt tavoitteet. Ekalla se oli keinun suoritaminen, toisella lähtö, kepeille vienti ja poistuminen sekä putkijarru. Seuraavalle kerralle tulee ainakin vikojenkin esteiden ohjaus. Huomasin nimittäin nyt ohjaavani huonosti pari vikaa estettä. Nämä välietapit radalla auttaa minua keskittymään. Huomaan muutenkin, että mun pitää ihan erilailla nykyään keskittyä keskittymään. Samoin nämä etapit auttaa virheen tullessa. Saan nollattua pään ja käännettyä ajatukset seuraavaan tavoitekohtaan. 

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Se oli siinä!

Lauantaina käytiin RINNAN kanssa PORSK:n tokokokeessa Strömforsissa. Tuomarina oli Susa Berghäll. Ensin oli paikkikset ja sitten kaikki yksilöliikkeet kerralla. Rinnalla ei ole koskaan ollut kaikkia liikkeitä putkeen, joten oli hauska nähdä miten koira reagoi. Olosuhteet oli suotuisat Rinnan väsyttämiseksi. Se oisi hyvä juoksuttaa pallon kanssa aina ennen koetta. Rinnan suhteen tämä tarkottaa tilaa ja aikaa, mikä ei harmiksi ole useinkaan mahdollista kokeissa. Koira oli mukavasti kehässä mukana. Se vastasi hyvin sosiaaliseen palkkaan eikä kuplaillut paljoa. Oli oikein hyvä koe!

FI TVA

Paikallaan istuminen   10
Paikallaan makuu + luoksetulo   9,5
Vino loppuperusasento.

Luoksetulo   8
Koira tuli ihan törkeen vinosti eteen. 

Kiertonouto   9
Liikkurit muuttivat vielä hyppyjen korkeuksia ja laudat jäi jumiin. Kesti hetken ennen kuin liike alkoi, Rinnan kanssa odoteltiin aloituspaikalla. Muuten liike meni hyvin, mutta koira pureskeli kapulaa kumman paljon, ehkä johtui alun odottelusta.

Seuraaminen   8
Kaavio alkoi kohti kiertokartiota. Se oli Rinnalla vaikea paikka. Alkuun koira seurasikin huonosti. Se edisti, oli kontaktiron ja äänekäs. Kaavion edetessä se alkoi kuitenkin työskentelemään ehkä parhaiten ikinä!

Ruutu   9
Ruutuunmenohau.

Ohjattu nouto   8
Noutohauhau.

Zeta   9
Rinna koomaseuraili, ei kuitenkaan pahasti.

Kaukot   10
:)

Tunnari   7
Tässä sitten vähän räjähti. Rinna ei kestä noutoliikkeitä viimeisimpinä. Koira potki kapuloita ja siirteli niitä kuonollaan. Se nosti omaa, laski sen ja lopulta toi sen sitten.

Tuloksena EVL1, 279 p. ja sijoitus 2./8. Kolmas ykkönen ja siten valio!

PORSK:lla on aina hyvät palkinnot, jopa kuoharia valiosta! 

Rinnan kanssa matka valioksi on ollut hyvin antoisa. Olen oppinut paljon koiran kouluttamisesta, etenkin kun mieli vie koiraa liikaa. Liikkeiden ylläpitäminen on ollut työlästä. Rinna menee helposti omaan kuplaansa eikä tee yhteistyötä. Sen kanssa on pitänyt tehdä vaihtelevia treenejä varoen kaavoja, mutta silti asioita on pitänyt pystyä vahvistamaan. Homma on ollut jatkuvaa tasapainottelua. Viime vuosina treeneissä ollaan hyvin usein mahduttu koiran kanssa samaan kuplaan ja nyt paristi kokeissakin. Se on ihana tunne <3