keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Koeteltiin koiria

RINNAN kanssa pyöräiltiin Luukkiin (10 km/suunta). Tein ensin pellolle jäljen. Jätettiin se vanhentumaan ja sen vanhetessa käytiin kentällä ampumassa. Laitoin koiran ensin paikkamakuuseen ja ammuin kymmenisen metrin päässä koirasta. Sitten menin sen viereen ampumaan. Ei reaktiota. Seuraavaksi seuruutin koiraa ja ammuin samalla kahteen kertaa. Ei edelleenkään reaktiota. Sitten heitin koiralle lelua ja ammuin koiran tuodessa lelua minulle. Tuli askelluksen muutos. Sitten ammuin samaan aikaa toisessa kädessä olevalla pyssyllä, kun toisella kädellä leikin repimäleikkiä koiran kanssa. Tuli hetkellinen otteen höllennys. Ammuin vielä pari kertaa koiran saalistaessa lelua ja sitten vielä koiran repiessä lelua. Nyt koira ei enää reagoinut ampumiseen.

Sitten jäljen pariin. Se ehti vanheta tunnin. Oli tuulista. Pituutta oli n. 700 m (kepit 200, 300, 400, 500, 550 ja 700 m). Reilun 10-metrisen janan koira hoiti hienosti ja jäljen nosto oli hyvä. Jälki kulki pellon lisäksi metsän puolella hetkisen. Maaston muutokset ei olleet ongelmaksi, metsän puolella mentiin lujempaa. Kulmia oli paljon, pari terävääkin. Nekin sujui hyvin. Se mikä ei sujunut hyvin oli keppi-ilmaisut. Koira ilmaisi vain kolmannen ja neljännen kepin, muissa käveli vaan yli. Vikan kepin jälkeen käskin koiraa pysähtymään ja palkkasin sen siitä. Siihen lopetettiin. Eli  hienoa jäljestystä, mutta miksei kepit taaskaan kiinnostaneet? No keppitreenejä ei olla hetkeen tehty ja laiskuutta on jäänyt muistutuskeppi-ilmaisutkin tekemättä ennen jäljelle pääsytä. Eli tarvitaan edelleen motivaatiota lisää.

---

SARAN kanssa treenattiin lyhyesti lähikentällä. Ohjattuun noutoon asettelin koiran pylly minuun päin merkille ja käskin siitä noutamaan. Ei ollut Saralle ongelmallista. Sitten seuraamista. Kaikki perusasennot oli nyt suoria, jopa käännösten jälkeiset. Oho! Vikaksi vielä kaukoja. Eka vaihto ei ollut hyvä, mutta muut oli. Perusasennosta maahanmenokin oli nopea.

Tunnaria tehtiin terassilla. Oikea oli muutaman kymmenen kapulan joukossa. Palkkailin ensin vain väärin haistelusta ja koira tarjosi sitten omankin kohdalla pelkkää haistelua, haha :p Odottelin hetken, jonka jälkeen koira toi kapulan. Luovutusasento oli vino. Toistolla sama. Kolmannelle laitoin kapulat kiinni toisiinsa, oikean päällä oli vääriä kapuloita. Tää oli jostain syystä vaikea. Koira haistoi oman, muttei rohjennut sitä ensin ottaa. Se kävi muualla ja palasi kapuloille omalle. Odottelin ja koira toi sen lopulta. Edelleen luovutusasento oli vino, joten niitä treenattiin. Suoristui.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Hauskaa tokoa

HAU:n tokoissa aloitettiin paikallaanololla. Muut teki 4-minuuttisen paikallaanmakuun, SARA teki rivin keskellä istumista. Alussa se liikautti tassuaan ja vajaan neljän minuutin kohdalla se meni maahan. Vieresen koira nousi ja sitä palauttaessa takaisin Sarakin meni maahan. Kävin nostamassa sen ylös ja se sai jäädä vielä istumaan muiden vapauttaessa ja palkatessa koiria. Tuli 6-minuuttinen istuminen. Tehtiin vielä erikseen Saralle häiriöitä istumisessa. Parikin eri henkilöä käskytti kovasti koiraa maahan. Alkuun se meni helpommin, mutta sitten se sulki korvansa. Vaikeampaa oli pitää asentoa, kun olin piilossa. Sujui sekin lopulta.

Välissä tehtiin pää maassa makuun tarjoamista. Hyvin tarjottu koiralta, mutta vielä on paljon matkaa valmiiseen liikkeeseen. 

Ruutuun menomatkalla oli lasten poljettava traktori ja merkin lähellä oli pari pienempää lelua. Ne ei olleet haitaksi. Ruudussa tehtiin paikanhakua, pääasiassa minun ollessa lähetyspaikalla. Koira tarjosi jälleen keskipaikkaa, mikä ei kelpaa, taempana sen pitää olla. Alkuun tarvittiin toisella tai kolmannella käskyllä koira korjasi oikeaan kohtaan, treenin loppupuolella se meni sinne jo kerrasta. Lisää tätä.

Tehtiin eläinkokeita ja vaikeutettiin Saran seuraamaantuloa koiran tullessa seuraamaan takaapäin. Tehtiin erilaisia häiriöitä, esim. ihmiset jonossa tai rivissä ja koira piti tulla minun viereen tekemään seuraamista. Rivissä ollessa tehtiin välit niin tiiviiksi, että koiran piti puskea väliin. Sara oli hieno! Se ei koennut vastuksia lainkaan hankaliksi.

Mennen tullen pyöräiltiin (6,5 km/suunta) ja tullessa tehtiin kaukoja pyörävarastossa. Kaukovaihdot itsessään oli hyviä, mutta sivulta maahanmenot oli hitaita. Syytän siitä lattiaa.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Hikeä, muttei melkein verta

Treenattiin Päivin kanssa lähikentällä. Oli hellettä. Koirat teki lyhyinä vuoroina. SARA teki ensin kaukot ja hyvin tekikin. Edelleen vaan treeniä lisää, että saadaan pidettyä nämä :p Ruutuja oli rakennettu kaksi merkiltä kumpaankin suutaan. Lähettelin koiraa kumpaankin ja molemmat se löysi hyvin. Siirrettiin vielä toista ruutua välillä, mutta koira ei mennyt nyt lankaan. Ruudun ulkopuoleltakin se osasi hakeutua oikeaan paikkaan. Näitä pitää tehdä kuitenkin vielä lisää. Onhan niitä tehtykin, mutta vähemmän minun ollessa lähetyspaikalla. Kosketusalustan käyttöä pitää Saran suhteen miettiä, kannattaako sitä Saran laiselle koiralle käyttää? Merkillä koiralta oli pientä ennakointia, mutta hyvin se vastasi ennakointitreeniin.

Tunnari tehtiin ensin lähekkäin olevilla kapuloille. Hyvin haisteltu ja oikea löytyi, mutta koira meni mennen tullen ravilla. Otettiin uusiksi lähekkäin olevilla kapuloilla. Nyt se ei malttanut paikallistaa kapulaa kunnolla ja otti oikean viereisen. Toisella yrityksellä se kävi haistelun välissä muualla ja palatessa nappasi oikean suuhunsa. Kolmannessa tunnari kapulat oli normaaliväleillä. Hyvin muuten, mutta menot ja tulot edelleen ravilla. Tauon jälkeen heitin palloa koira yli sen mennessä kapuloille ja saatiin vauhtia koiraan. Sitten vielä tunnari, joka oli hyvä. 

Perusasennossa ja seuruussa Päivi häiriköi koiraa, myös kummankin käskiessä koiraa jääviin. Se meni alkuun lankaan, muttei sitten enää. Näitä pitäisi muistaa tehdä säännöllisesti.

RINNAN kanssa tehtiin ensin eteenmenon maahanmenoa. Päivi juoksi lelun kanssa poispäin. Päästin koiran perään ja huusin sen maahan koiran ollessa Päivin luona. Ekoilla se ei totellut :p Paremmin sujui Päivin jatkaessa juoksuaan kuin Päivin kääntyessä käskyn kanssa samaan aikaan tehostamaan vaikutusta.

Seuraamisessa katsastettiin sitä vilkuilua, muttei sille mitään voi :/ Vilkaisut on niin lyhyitä ja huomaamattomia, että niihin on vaikea puuttua. Suusta palkkaamista voisin miettiä, nyt ainakin toimi hyvin. Tehtiin sekä käskytettynä seuruukaaviona että häiriöillä. Muuten seuraaminen oli ihan kivanoloista. Jääviä sitten. Istumiseen koira tarvii avut tai hieman hitaamman seuruuvauhdin. Lisää siis treeniä siihen. Seisomiseen tarvii vielä paljon toistoja takapalkalla. Maahanmenoissa lelupalkkaus on se millä saa maahanmenoihin nopeutta. Käytä sitä!

torstai 25. heinäkuuta 2013

Cause I told you so

Aamulenkillä käytiin Sirkuskentällä. Ensin tein RINNALLE jäljen viereiselle leikatulle niitylle. Aurinko porotti hellettä ja maa oli kuivaa. Matkaa oli n. 200 m ja keppiä ei yhtään. Kepin sijasta lopussa oli lelu. Jälki ehti vanheta vain reilun puolisen tuntia.

Tuoreempi jälki ilmeisesti sai koiran siksakkaamaan rankastikin jäljen päällä. Janallakin se meni ensin jäljen yli ja sitten palasi nostamaan jäljen. Jälki liittyi kulmassa polulle ja polkua vähän matkaa mentyään se meni kulmassa poiskin polulta. Tämän koira hoiti hyvin häiriössä, just ehdittiin alta pois miehen kulkiessa polkua lastenratteiden kanssa. Seuraavan kulman oli tehnyt heti kaatuneen puun rungon ylityksen jälkeen. Se oli vaikea. Ensin Rin jakoi kulmasta suoraan, sitten se palasin kulmaan hakemaan hajua ja edelleenkin jatkoi suoraan. Toisella kertaa hajua haettuaan koira lähti jälkeä taaksepäin enkä meinannut millään saada koiraa käännettyä oikeaan suuntaan! Kun sain, niin sitten päästiin jäljen loppuun asti. Lopussa odotti nännäri. Koira ei ollut lelusta yhtään sen ilahtuneempi kuin kepistäkään. Se leikki toki kun leikitin. Joskus toistekin voisi kokeilla lelua.

Jäljen vanhetessa treenattiin Sirkuskentällä. Rinnalle ensin noutoa. Olisin halunnut puuttua sen lähtöhaukahdukseen, muttei se sitä tehnyt. Oli siistit noudot. Sitten seuraamista kapulan heittohäriöllä. Kontakti pysyi hyvin eikä koira vilkuillut kapulaa. Muutenkin hyvää seuruuta. Sitten jäävät mukaan. Seisominen oli ok, maahanmeno parempi kuin eilen ja istuminen onnistui vain hitaammassa tempossa. Se ei vaan vieläkään osaa sitä. Sitten eteenmenoa lelulle. Seuraamisessa keskityttiin siistiin seuraamiseen. Ei saa edistää, ei painaa eikä nykiä. Sitten eteenmenoa maahanmenoon asti. Ekalla meni vasta toisella käskyllä maahan, toisella jäi kyynärät ilmaan ja kolmannella vasta meni kerrasta maahan, tosin kaarrattaen. Palkkasin silti. Tästä väännetään vielä!

SARA aloitti kaukoilla. Ups, kun oli taas virheitä alussa. Sittemmin ei enää, vaikka tehtiin luoksetuloa välissä ja kaukoja taas samassa kohtaa. Luoksetulossa annoin koiran tulla lähelle ennen stoppaamista. Oli hyvä stoppi. Toisella kertaa stoppasin oikeampaan kohtaan ja käskin maahan vasta lähellä. Kumpikin hyvin. Kolmannella koira sai spurtata suoraan sivulle. Jääviä tehtiin seuraamisessa. Tällä kertaa käskytin jäävät käännöksissä tai täyskäännöksissä vasempaan tai askeleissa taakse. Koira osasi.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Cause I said so

Treenattiin lähikentällä. RINNA kulutti ensin energioitaan tekemällä eteenmenon maahanmenoa ja luoksetulon eteentuloa maalia kiertämällä. Kierrot ei toimi enää niin hyvin tarkoituksessaan maahanmenoihin. Treenit tarvii apparia. Koira ei välttämättä kuuntele käskyä ja jos kuunteleekin niin se tekee maahanmenon kaarrattamalla. Eteentuloa se ei edelleenkään osaa, se tulee törmäten ja vinona. Näitä pitää treenata.

Sitten teetin Rinnalla palkatta tottiskaavion jäävät, luoksetulon ja eteenmenon lelulle. Lelun eteenmenoa varten olin vienyt jo etukäteen. Ekalla yrittämällä koira istui vasta toisella käskyllä ja sitten se vapautti itse itsensä ja lähti tulemaan luokse tullessani koiraa kohden. Ärjäsin ja ottettiin uusiksi. Nyt koira teki siistimmin. Seuraamisessa se painoi, josta johtuen maahanmeno oli hitaamman puoleinen. Muut asennot oli ok. Luoksetulossa autoin koiraa ettei se törmännyt tai tullut vinoon. Eteenmenon vihjeestä koira edisti ja otin seuruuta lisää ennen lähetystä. Paljon on vielä tehtävää tuon koiran kanssa :p

Rinnan toisella kierroksella panostettiin tekniikkaan. Nakkasin pallon simuloimaan sitä intoa edistää eteenemenon seuruussa ja seuruutin koiraa palloa kohti. Ja koirahan koitti edistää. Aina tästä torut ja uusiksi. Alkoi koira yrittämään paremmin. Hyvästä vapautin koiran pallolle. Painamiseen toimi polven nosto hyvin Rinnallakin. Luoksetuloon istumiskäsky ennen törmäämistä ei ole enää toiminut. Nyt laitoin lelun pilkottamaan paidan kauluksesta ja koira tuli eteen törmäämättä ja vinoutumatta. Näitä siis lisää.

SARA aloitti vuoronsa kummallakin kierroksella kaukoilla. Se tekee niissä useammin virheen otettaessa liikettä heti alussa. Koitin nyt vihjata koiraa paremmin tulevasta, mutta silti tekniikka kärsi alkuun. Torut vääristä ja otettiin liike aina alusta, kunnes onnistui. Toisella kierroksella koira teki heti alusta hyvin. Ekan kierroksen lopussakin tehtiin kaukoja. Koiraa oli juoksutettu pallon perässä ja se läähätti. Tässä tuli enempi virheitä koiralta. Kaukoja saa edelleenkin treenata.

Ruutua tehtiin kummallakin kierroksella. Nyt koira tarjoaa parempaa paikkaa, muttei se vieläkään ole tarpeeksi. Koira tarjoaa nyt keskipaikkaa, minä haluan sen taaksemmas. Käskyttämällä sen saa taemmas tai antamalla koira tarjota. Näissä koira ei kylläkään itse tunnu ajattelevan vaan se odottaa kommentointia minulta. Tämän huomasi etenkin, kun käskin koiraa menemään ruutuun ollessani selin. Puoliero ruudussa on, paikka on huonompi merkiltä mennessä oikeaan, kun taas vasempaan koiran tarjoama paikka on usein parempi. Jatketaan treeniä tässäkin. 

Luoksetuloa tehtiin liikkeenä ja pysäytyksiä erillisesti maalin kierroilla. Stopit näytti kaikki kivoilta, maahanmenotkin oli ok. Mun on edelleen vaika hahmottaa etäisyyksiä ja edelleenkin käskytän väärin :p

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kurssia

ATD:n tokokurssi pidettiin tällä kertaa ATD:n kentällä Purinan kupeessa. Rinna oli estynyt osallistumasta juoksun takia, mutta SARA pääsi. Ensin tehtiin paikallaanolot. Makuun ajaksi (3 min) mentiin piiloon kauas. Kesken kaiken Sara meni lonkalleen. Mun mennessä korjaamaan se korjasi asentonsa itse. Lopuksi mun tultua näkyviin piilosta se meni uudestaan lonkalleen, mutta korjasi sen taaskin itse mun ollessa parin metrin päässä tulossa... Istumisen koira suoritti hyvin. Sarakaan ei reagoinut huutavaan liikkuriin.

Sitten ruutua kosketusalustalla. Eka normaali, oli hyvä. Sitten ihminen ruudun etureunaan. Sekin oli hyvä. Sitten ihminen makaamaan etureunalla. Siinä koira kiersi ihmisen taakse alustalle. Sitten toinenkin ihminen blokkaamaan etureunaa, jolloin koiran piti hypätä ihmisten yli päästäkseen etureunasta ruutuun. Sarahan hyppäsi. Sitten ihminen seisomaan alustalle, jolloin koiran piti mennä jalkojen väliin päästäkseen alustalle. Sekin onnistui. Vika vielä ilman alustaa. Ok sekin. Jatkossa lisää ruutuja vaan, myös ihan normaaleja.

Oli kova tuuli ja tunnariin laitettiin paljon kapuloita lähekkäin. Tuuli varmasti sotki hajuja eikä koira hajun saadessaan nenäänsä malttannut paikallistaa sitä. Ekalla yrittämällä vaati kolme hakukertaa ennen kuin oikea tuli. Toisella kertaa se oli tuonut viereisen. Toisella tunnarikerralla oikea tuli jo toisella lähetyksellä. Siinä koira teki hyvää haistelua. Tehtiin vielä kolmas tunnari, nyt normaaliasetelmin. Sara onnistui nyt kerrasta ja sai palkan. Tunnareissa on nyt tehty paljon väärien haistelua ilman oikeaa kapulaa. Jatkossa siis väärien haistelusta palkkaa edelleenkin, mutta oikean ollessa joukossa. 

Loppuun vielä kaukoja. Mun virittelyt ei ole Saralle riittävät. Sain vinkiksi peruuttaa liikkeenaloituskohtaan. Eli otan askeleita taakse koiran seuratessa tai sitten jätän koiran vähän edemmäs ja käsken sivulle. Näin voisi koiraa saada valmiiksi takapainoisemmaksi.

---

Mennen tullen pyöräiltiin (6,5 km / suunta). Motivaatio oli koiralla kunnossa, sillä takaisin kotiin päin mentiin lujempaa :p Palkkasin sen kotona Fitdogin juomalla. Ostin Pian jälkipäivältä FlyingDogin mineraalijuomaa, jota kokeillaan seuraavaksi.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Jälkipäivän antia

Olin eilen kuuntelijana Pia Pursiaisen jälkiopissa. Tuli paljon asiaa! Päällimmäisenä oma toimintani kepeillä. Koiran kiire kepeillä on saanut minutkin kiirehtimään. Joka taas nostattaa koiran kiirettä entisestään. Sen lisäksi keppien ilmaisuun pitää olla selkeät kriteerit. Ilmaisun pitää olla tietynlainen, mutta koiralle mieluinen. Koiralle annettaessa vapaat kädet ilmaisuissa voi lisätä epävarmuutta kepeistä entisestään. Ja tänään piti päästä jo metsään.

Tein RINNALLE jäljen lammen takaiseen metsään. Kuusisataa metriä kolmella kepillä (kepit kohdilla 200, 500 ja 600 m). Jälki ehti vanheta puolitoista tuntia. Marjastajia oli useita jo jälkeä tehdessä ja jälkeä ajaessa. Ne vaikeutti selvästi Rinnan työtä. Vauhti oli hitaampi Rinnan normaaliin, mutta kuitenkin reipasta tahtia mentiin.

Alku meni hyvin. Jana oli pari metrinen. Koira kävi tarkastamassa takajäljeä, mutta kääntyi oikein päin ennen liinan kiristymistä. Ekassa terävässä kulmassa koira tarkasteli, mutta selvitti sen. Eka keppi löytyi. Sen jälkeen ojan ja polun ylitys oli hyvät. Sitten koira harhautui marjastajan jäljelle. Sitä mentiin parikymmentä metriä, kunnes koira alkoi pyörimään ja sitten se palasi omia jälkiään takaisin oikealle jäljelle. Toisenkin terävän kulman koira selvitti. Ja toka keppikin nousi. Sitten vastaantullut jutteleva marjastaja sai koira taas vaihtamaan jälkeä. Sitä mentiin tovi ja koira eksyi sekä eksytti minutkin. Se teki töitä aktiivisesti jälkeä etsien ja annoin sen tehdä. Kaarratettiin pidemmän kaavan kautta takaisin jäljelle kohtaan ennen marjastajan kohtaamista ja jatkettiin siitä. Marjastaja oli tässä vaiheessa vaihtanut jo paikkaa. Vikalle kepille selvittiin, mutta hapuillen. Rin meni maahan vikan kepin päälle. Kun kyselin kepistä, se nousi hieman, otti kepin hampaisiinsa ja heitti sen mun jalkoihin. Siinä on keppisi!

Kaikki kepit siis löytyi. Rinna ilmaisi ne nyt maahanmenolla ja ehkä se on sittenkin se vaadittava tyyli? Keppikohdissa vietettiin nyt aikaa. Istuin toviksi mättäälle. Ruokin ja juotin koiran (se jopa joi!). Näitä rauhoittumishetkiä pitää nyt kokeilla.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Aksaakin

Lenkkeiltiin Purinalle. RINNA työsti kepeillä päätään. Keppien jälkeen oli namilätkä. Näitä saapi tehdä paljon. Sitten kontaktien tsekkaus. Kaikki sujui. Myös rengas onnistui vinostikin hypättynä. Eikä koira valunut lähdöissä.

SARA teki kepeillä kulmia. Umpikulmat onnistui, avokulmat ei aina. Treenataan siis lisää. Kontaktit oli Sarallakin ok.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Metsään meni

Mentiin metsään Inkan kanssa Luukissa. Inka teki Rinnalle jäljen ja jälkien vanhetessa tehtiin esineruutua. Alueen (n. 20 x 30 m) sivureunat oli keskustaa korkeammalla ja takareunana oli kaatunut puu. Esineinä oli kaksi Inkan autosta löytynyttä hanskaa. Ne laitettiin oikealle taakse reunalle ja eteen kukkulan päälle. RINNA teki hyvin töitä ruudussa. Ekaksi se löysi taemman esineen. Sen jälkeen se etsi aktiivisesti toista. Kun kesti, niin kutsuin koiran pois ja lähetin eri kohdasta uudestaan. Nyt löytyi. Lähetyksissä pääsi ääni. Pitäisi puuttua siihen. Luovutukset oli ok. Palkkaus tuli toisesta.

SARAKIN pääsi ruutuun ja etsi esineet hyvin. Senkin palkkasin vasta toisen tuonnista.

RINNAN jälki sitten. Se vanheni reilun tunnin ja sinä aikana satoi vettä kaatamalla. Jäljelle lähdettiin heti rankemman sateen loputtua. Janalla koira lähti vinoon, mutta suoraan. Jäljen risteämässä se siksakkasi hakien hajua. Jälkeä mentiin parin metrin matka aina eteenpäin ja sitten koira hukkasi jäljen. Haki sen uudestaan, kunnes taas hukkasi. Todettiin tässä menevän koko illan, joten keskeytin koiran jäljestämisyrityksen jossain vaiheessa. Tällöin oltiin menty ekan kepin yli, sitä koira ei ilmaissut. Mitäs jälkihajuille tapahtuukaan kaatosateessa?

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Tehtäviä

Eilen ja tänään treenattiin lähikentällä.

SARAN kanssa suurin osa ajasta käytettiin ruutuun kumpanakin päivänä. Eilen laitoin ruutuun tavaraa, kassin, kapuloita, hihnat. Vaihtelin tavaroiden paikkaa aina koiran onnistuttua edellesellä järjestyksellä. Sitten helpotin ja tehtiin paikanhakua tyhjässä ruudussa. Koira ei jostain syystä osannut ja tarjonnut oikeaa paikkaa. Päätin, että kahdesta oikein menneestä lopetetaan, sillä yksi onnistuminenhan voisi olla vahinko. Koira tarjosi ruudun etuosaa tai takamerkkejä. Käskin koiraa uudestaan, vein sen pannasta tai näytin oikeaa kohtaa. Siltikin kesti usean kymmentä toistoa ennen kuin koira teki kahdesti peräkkäin oikein. Se ei vaan tosissaan osaa ruudun paikkaa!

Tänään jatkettiin ruudun kanssa. Naksuttelin sille ruudun paikkaa. Ruudun paikkaan hakeutuminen ei ole Saralle mitenkään selvä tehtävä. Se tarjoili paljon muita temppujaan, mutta odottelin vain sen vahingossa menevän oikeaan kohtaan. Tätä saadaan vielä treenata!

Kaukoissa koiralla on nyt tekniikka hallussaan. Mutta virittelyn ollessa puutteellinen vaihdot ei onnistu aina oikein. Haluan saada Saralle paremman fokusoinnin tehtävään. Seuraamisessa olen käyttänyt liikaan tiiviyteen jalan nostoa. Se toimi tällä hetkellä hyvin. Luoksetulon pysäytyksiä tehtiin maalin kierroilla. Oli ok. Lisäksi koira on tehnyt terassitunnaria. Väärien haistelu on ollut edelleen teemana.

Kotona ollaan aloitettu projektina pää maassa makaamisen opettelu. Opetan tämän tarjonnan kautta ja tässä vaiheessa Sara ymmärtää pään laiton maahan olevan se juttu. Tällä jatketaan.

RINNAA pitäisi muistuttaa taas aktiivisuudesta minua kohtaan treenin alkaessa. Eilen se lähti vuoron alulla vaan rallattelemaan, mur! Uusinnalla aloitettiin perusasentojen tarjoamisella ja seuraamisella. Tänään koira oli paremmin minun kanssa. Seuraamisessa on edelleen paljon töitä vielä. Olen tehnyt siinä häiriöitä. Vaikka oikeassa kädessä olisikin nami, niin sitä ei saa vilkuilla. Lisäksi koiraa on seuruutettu päin esteitä. Edelleen se on välillä vaikeaa. Jääviä tehtiin eri askellajeissa. Normaalivauhdista kaikki onnistui. Istumista se ei osaa juoksusta ja maahanmeno saisi tapahtua nopsemmin. Eteentuloja tehtiin kapulalla ja ilman vinoista kulmista. Näitä on kotona opetetultu ja sen huomaa! Eteenmenon maahanmenoa on treenattu maalin kierroilla ja kyllä ne toistojen myötä vähitellen paranee.

---

Olen uskaltaunut ottamaan kummatkin koirat yhtä aikaa pyöräilemään. Rinna kiinnittyy springeriin ja Sara on irti. Helppoa ja näppärää. Rinnaa yllättävän vähän häiritsee välillä edellä juokseva Sara.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Oilin koulutus

Oili Huotari koulutti tänään Purinalla. Tykkäsin kovasti Oilin tyylistä! Koiralle opetetaan asia ja sitten sitä vaaditaan, ihanan mustavalkoista. Eikä Oili turhaan sanomisiaan kaunistele ;)

Ekalla kierroksella RINNA esitteli seuraamistaan. Ensin erityistä huomiota kiinnitettiin koiran vilkuiluihin. Tähän ohjeeksi tehdä paljon, paljon häiriötreenejä. Koiralle pitää oikeasti saada selväksi mitä saa tehdä ja mitä ei. Nyt ihmiset istuivat tai makasivat maassa heilutellen leluja ja kutsuen koiraa eikä koira saanut vilkaistakaan niitä meidän pujotellessa ihmisten väleistä. Aina virheestä surkuttelu (jota en osaa!) ja aloitus alusta. Mulla on näissä ollut pahana tapana huomauttautuksen jälkeen jatkaa samasta kohdasta, mutta siis alusta aloitetaan. Seuraavaksi katsottiin koiran edistämistä ja siinä sama homma. Virheestä voivottelut ja alusta. Palkka tulee vasta, kun on tehty oikein.

Samalla oli puhetta kehäänmenoista, joissa niissäkään Rinna ei vaan voi olla vähintäänkin vilkuilematta ympärilleen. Nämä voisi rakentaa tarjonnan kautta. Hyvin menneestä kehäänmenosta juostaan koiran kanssa yhdessä palkalle ulos kehästä. Huonosta otetaan uusiksi. Tai voin vain vaatia koiralta seuraamista kehäänmenoihin.

Toisella kierroksella näytin Rinnan liikkeestä seisomista, joka on hyvä takapalkalla tehtynä. Nyt nähtiin, että se on hyvä myös ilman sitä. Eli takapalkkausta voi alkaa vähitellen häivyttämään. Häivyttäminen näyttää onnistuvan helposti satunnaistamalla. Rinna kaukoista halusin Oililta mielipiteen. Koira tekee seisomaannousut etupainotteisesti, mutta kykenee silti tekemään istumaan- ja maahanmenot takatassut paikoillaan. Maltti on se mitä koira ensiksi tarvitsee :p Sitten jos se osaa tehdä kaukoja maltin kanssakin takatassut paikoillaan etupainotteisista seisomisista, niin etupainoisuudesta ei tarvitse huolehtia. Eli katsellaan miten nämä etenee maltilla ja tehdään suunnitelmat jatkoa varten sen mukaan sitten.

SARA oli juoksuisena vikana ja teki molemmat vuoronsa peräkkäin. Ensin taisteltiin ruudun kanssa. Sara löysi ruutuun merkkihäiriöitä ja siivekkeistä tiellä huolimatta. Ruudun siirrosta se selvisi hyvin, kun ruutua siirrettiin lähemmäs. Kauemmas siirretyssä se jäi ensin ruudun eteen, siihen kohtaan, jossa se oli edellisellä kerralla ollut. Uudella käskyllä se löysi perille asti. Ihmisen istuminen tai makaaminen ruudun etulaidassa oli yllättävän vaikeaa. Sara saattoi kiertää ihmisen, muttei jäänyt ruutuun vaan lähti tulemaan pois. Tai sitten se tarjosi ruudusta väärää paikkaa tai ruudun edustalla ollutta merkkiä. Virheistä käskin koiraa uusiksi, jossei sittenkään mennyt niin talutin koiran ruutuun. Näissä tarvitaan tarkempaa mustavalkoisuutta. Jos koira ei mene ruutuun, niin se viedään sinne. Korjatusta suorituksesta pelkät kehut. Käydään kehumassa koiraa ruudussa eikä huudella kehuja kauempaa. Koira ei saa tulla kesken ruutusuorituksen ruudusta luokse ilman lupaa. Koiran pitää itse osata. Todettiin, että Saran ruudunpaikkaa pitää vielä vahvistaa. Koiran ei osaa sitä vielä tarpeeksi hyvin. Koiraa saa treeneissä haastaakin!

Lopuksi puhuttiin paikkamakuusta, jossa Sara lonkkailee ja laittaa päätä ylös-alas. Sillä taitaa olla tylsää. Paikkamakuusta pitää tehdä sille tärkeämpi tehtävä. Nyt Oili töni koiraa ja houkutteli sitä eleillä ja nameilla mukaansa ja myöskin veti hihnalla. Sara meni aika helposti lankaan! Näitä pitää taas vahvistaa ja muistaa ylläpitää. Voisin myös ripotella nameja koiran ympärille. Niiden ympäröimänä koirat harvemmin laittaa päätä maahan. Tai voisin miettiä opettavani koiran pitämään pään maassa. Siinä vasta olisikin projektia.

Muilta kopsattua:
  • Luoksetulon maahanpysäytystä ajatellen opetetaan koira tulemaan kunnolla käteen asti kättä vetäen taaksepäin. Sitten maahanmenoja koiran tullessa vauhdilla samalla periaatteella. Toistoja satoja.
  • Kaukoissa palkkaus pelkästä painonsiirrosta taakse.

---

RINNAKIN aloitti juoksun (väli edellisistä n. 7,5 kk). Ne menee nyt aika synkassa.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Janoja ja esineitä

Eilen RINNA treenasi janoja lähipuistossa. Janat oli n. 5, 10 ja 15 metriä. Risteämäkohdissa oli purkit. Ekan koira meni hyvin. Muissa se lähti ensin vinoon, josta kutsuin koiran pois. Toisella yrittämällä se meni kummassakin suorasti.

Esineruutua tehtiin samassa paikassa kuin viime päivinäkin. Tällä kertaa talloin suunnilleen täysmittaisen ruudun edellispäivien kaistaleen jäädessä alueen keskelle. Laitoin sandaalit kumpaankin laitaan eteen. Rinnan lähetin ensin oikeasta laidasta ja esine nousi nopeasti. Palkkasin koiran vauhdista ja seuraavan lähetyksen tein keskeltä. Koira risteili vauhdikkaasti koko alueella, muttei jostain syystä löytänyt toista sandaalia. Kutsuin koiran pois ja lähetin vasemmasta reunasta uudestaan. Nyt löytyi. Otin luovutukseen asti. Oli hyvä.

SARALLE laitoin samat esineet samoihin paikkoihin. Ekan lähetyksen tein keskeltä. Sara katsasti keskialueen ja siirtyi alueen oikeaan laitaan, josta löysi esineen. Luovutus oli ok. Lähetin koiran uudestaan etsimään. Se risteili edelleen samalla alueella eikä irronnut alueen vasempaan laitaan kunnolla. Siinä oli puskaa jakamassa aluetta eikä koira ymmärtänyt mennä sen toiselle puolen. Sitten se alkoi nuolla persettään, josta kielsin. Koira jäi vain seisomaan. Odotin, että se olisi itse jatkanut töitä, mutta käskytystä se tartti. Käskyllä se lähti hyvin taas hommiin. Mun moka, olisi kiellon jälkeen pitänyt heti antaa käsky. Koira käsitti kiellon nyt, ettei saa tehdä mitään :p Mutta edelleenkään koira ei kunnolla irronnut vasempaan laitaan. Autoin koiraa kävelemällä itse etulinjalla vasempaan laitaan. Sekään ei auttanut, koira vaan pissasi ruutuun. Kunhan se jatkoi taas töitään, kutsuin sen pois uuteen lähetykseen. Lähetin nyt vasemmasta laidasta ja esinekin löytyi aika heti.

---

Tänään tehtiin esineitä lammen takaisessa metsässä. Alueena oli n. 10 x 50 m ja esineitä neljä. Takalaidassa kankainen kännykkäkotelo, vasemmassa laidassa edessä kuusen oksalla lapanen ja vähän taempana puun takana hiusdonitsi, oikeassa laidassa oli kannon päällä narumytty. RINNA ensin. En välipalkannut sitä lainkaan, vaan luovutuksen jälkeen aina heti perään uusi lähetys. Haetutin kaikki esineet. Palkkaamattomuus ei vaikuttanut, koira lähti joka kerta samalla innolla. Se etsi hyvin ja luovutuksetkin oli ookoot.

Rinnan hallinta on parantunut huimasti. Pystyn kuljettamaan koiran alueen reunaan käskyn alla eikä koira varasta lähetyksissä edes vihjesanoista. Maltti on kasvanut ruudussa työskentelyyn. Se tekee töitä eikä vain rallattele. Ekaan lähetykseen on tullut taas haukaus mukaan. Pitänee kitkeä se taas pois. 

SARALLE samat esineet samoihin paikkoihin. Sen palkkasin vauhdista joka esineestä. Muut oli helppoja, mutta kuusen oksalla olevaa koira ei meinannut tajuta. Se haki hajua seisten takatassuilla :D

Sitten RINNALLE janoja. Janat oli n. 5-15 m. Kahdessa ekassa oli risteyskohdassa purkit, kolmannessa koira sai nostaa jäljen, jossa pian tuli keppi vastaan. Ekassa koira oikoi hitusen jäljelle. Olisi pitänyt antaa vaan mennä ja palkata jossain toisessa kohtaa. Nyt otin koiran takaisin ja lähetin uudestaan. Nyt se meni purkille, mutta oli turhaa säätöä silti lähettää koiraa toistamiseen! Toisella janalla koira lähti ennen jäljeä sivusuuntaan. Kutsuin koiran pois, mutta en edennyt janalla vaan lähetin koiran edelleen samasta kohtaa. Olisin voinut edetä! Nyt koira ei lähtenyt samoja jälkiään vaan lähti vinosti kohti jälkeä. Kolmannessa jana oli hyvä, mutta jäljen nostettuaan koira alkoi pyörimään. Etsi ehkä olematonta purkkia? Käskin koiran pysähtymään, selvitin liinan ja käskin koiran jäljestää. Nyt lähti, mutta meni kepistä yli :/ Annoin koiran jäljestää polulle asti. Tehtiin vielä yksi jäljen nosto samalla kaavalla kuin vikakin. Jana ok, jäljen nosto ok, mutta taas kepistä yli. Otin koiraa takaisin ja nyt keppikin löytyi. Ehkä typerää tämänkin.

Kamalaa säätöä mun osalta :/ Nyt ilman purkkeja olevat janat meni paremmin. Itse en osaa olla janalla rentona, kun keskityn liikaa purkin sijaintiin... Nurtsilla purkit on toimineet, ehkä jatketaan niiden kanssa siellä.

Kumpanakin päivänä koirat pääsi taas tekemään uimahyppyjä. Sara oli jo rohkeampi. Sillä on itse asiassa parempi uintitekniikka kuin Rinnalla. Rinna pitää päätään vähän ylhäällä ja jossei pääse laiturille haluamastaa kohdasta se alkaa kauhomaan kamalasti, luulee varmaan hukkuvansa :p

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Esineitä

Eilen tein esineruutualueeksi n. 10 x 50 m lammen niityille. Esineet laitoin kivien päälle. Takaosan ison kiven päälle tuli sandaali noin metrin korkeuteen. Etualan pienen kiven päälle laitoin kankaisen kännykkäkotelon. RINNA ensin. Se teki hyvää työtä ruudussa. Se malttoi paikallistaa esineet eikä korkeammalla olevat esineet olleet sille vaikeita. Mutta ne luovutukset! Kännykkäkoteloa se pureksi, tiputtikin kerran ja törmäsi vielä luovutuksessa. Sandaalin kanssa se vaan suhahti ohi ja rallatteli keskenään sillä. Sitten se alkoi vielä repimään sitä palasiksi... Törkee koira! Otettiin erikseen luovutuksia ja ne alkoi toimimaan. Lisää treeniä niihin!

SARA haistoi ensin takaesineen, muttei ymmärtänyt hajun tulevan korkeammalta. Se kävi välillä muualla ja palasi sitten takaisin. Nyt se tajusi kiivetä kiven päälle. Kännykkäkotelo olikin sitten helppo, kun oli matalammalla. Luovutukset Saralla oli ihan kivat. Se pureksi vähän koteloa, mutta lopetti heti käskystä.

Lopuksi koirat pääsi uimaan ja ekaa kertaa tälle vuotta hyppimään laiturilta. Rinna hyppeli ihan omaksi iloksi, Saraa tarvi vähän rohkaista, mutta vain vähän. Viime vuonnahan se taisi vasta oppia hyppäämään laiturilta veteen.

---

Tänään tein samaan paikkaan saman kokoisen esineruudun. Vettä satoi. Esineenä oli solmulla oleva kengännauha. Piilotin sen keskivaiheille kuoppaan ja peittelin heinällä. RINNAA piti auttaa esineen löytämisessä. Ensin esine oli piilotettu, sitten kävin ottamassa osan heinästä sen päältä pois ja vielä sitten osan, jolloin lähetyksen jälkeen menin esineen viereen. Nyt löytyi! Luovutus oli nyt kunnollinen. 

SARALLE piilotin esineen uudestaan. Se löysi sen ilman suurempia ponnistuksia.

Miksikö RINNALLE esineen löytyminen oli vaikeaa? Sillä ei ole koskaan aiemmin ollut pientä esinettä tai piilotettua esinettä. Lisäksi vesisateessa on treenattu vähempi. Plussat koiralle kuitenkin siitä, ettei se tullut kyselemään apuja. Ja joka lähetyksellä se lähti yhtä innokkaasti matkaan.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kurssilla

Tänään oli ATD:n tokokurssia. Kurssi on noin kerran kuukauteen. Ilmotin molemmat koirat kurssille. Eka kerta jäi väliin ja nyt tämäkin kerta jäi Saralta juoksun takai väliin. Kouluttajana on Eeva. 

Ensin tehtiin paikallaanolot ryhmässä. Ensin istuminen, vajaa 2 min. RINNA istui hyvin. Koiran luo palatessa muistutin koiraa olemaan tassuttelematta ja se oli. Makuu oli vajaa 4 min. Heti koiran jätettyä se meni lonkalleen. Korjasin. Aika lopussa se meni uudestaan. Korjasin senkin. Liikkuri käskytti ihan läheltä kovaan ääneen. Kontakti koiralla tässä tippui, mutta kuunteli käskyt. Maahanmeno oli vähän hidas.

Tehtiin ensin aika pitkä seuraaminen. Halusin tietää miltä seuraaminen tällä hetkellä näyttää. Ihan hyvältä, työstettävää toki siinä on vieläkin. Paikoin koira painoi ja edisti, ei kuitenkaan niin pahasti kuin ennen. Kontaktin koira piti paremmin, edelleen se pienesti vilkuilee. Ääntelyä tapahtui jonkin verran. Huomautin niistä, mutten supernannynä :/

Jääviä katsottiin sitten. Maahanmenon koira teki nyt nopsasti. Se on kiinni vain siitä seuraamisesta. Oikeassa paikassa seuratessaan maahanmeno on nopea, edistäessä ei. Seisomineen kokeiltiin käskyn kanssa taakse lelun nakkaamista. Seuraaminen huononee tästä. Takapalkka toimii edelleen hyvin, tehdään sitä sitten. Istuminen on hyvä silloin kun koira osaa sen :p

Hyppynoutoa tehtiin muurin yli tosi painavalla ja kilisevällä metallikapulalla. Koiraa ei kapula haitannut, mutta luovutuksessa pää painui alas kapulan painosta :p Lähdöissä koira nyki. Ensin se nyki jo heitosta, sitten liikkurin käskystä. Näitä työstettiin ja pitänee työstää jatkossakin. Sitten työstettiin noudon luovutuksen suoruutta. Olen käyttänyt palkkauksena leuan alla pidettävää palloa, mikä on aika pelottavaa. Nyt sain vinkiksi laittaa lelun näkyviin liivin alta kauluksesta. Paljon turvallisempaa. Eteentulon suoruutta ilman kapulaa on työstetty eri kulmista vasemmalta, oikealta ei vielä. Tämä näkyi kapulankin kanssa. Oikealta koira osaa huonommin.

Omaa vuoroa odotellessa tehtiin kaukoja. Ensin piti muistalla mitä ne olikaan, mutta sitten alkoi sujumaan paremmin.

Mennen tullen pyöräiltiin (6 km/suunta). Rinna on saanut malttia pyöräilyyn. Se kykenee jo suht hyvin kävelemään pyörän rinnalla pyörää taluttaessa. Vaikeaa se on kesken lenkin, kun on päässyt vauhdin makuun. Alussa koiran kanssa saa tapella askellajista, mutta vähemmän kuin ennen. Minä haluan ravia, koira laukkaa. Se kuitenkin vaihtaa hyvin raviin, kun tehdään välillä laukkajuoksupätkiä. Ohitukset on välillä vaikeita. Kaikki kovempaa ohi menevät (pyörät, mopot jne.) nostaa koiran kierroksia. Oikein pahoja on rullaluistelijat. Ne on pahoja myös ihan kävelylenkeilläkin.

SARA on tehnyt motivaatioajelua eli lyhyitä lenkkejä, joista saa palkkaa. Koira saa mennä irti ja määrätä vauhdin. Aika paljon se menee laukaten häntä tötteröllä. Palkkausta olen alkanut siirtämään lenkin jälkeen kotona tapahtuvaksi. Palkaksi kelpaa hyvin Fitdogin tuotteet. Pelkkä jauhekin menee :p

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Rinna was there


Eilen kypsyi ajatus siitä, että RINNA ei enää tule pääsemään lampaille. Kun koirasta ei vain ole siihen niin ei ole. Kokeiltu nyt on.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Päivin leiri

Kyläiltiin Päivillä. Päivä oli helteinen, välillä ukkosti ja satoi. RINNA teki esineruutua ja jälkeä metsässä. Talloin ruuduksi n. 40 x 30 m alueen ja laitoin esineet (Päivin) valmiiksi ruutuun. Alueen takaosassa oli rinne ja takareuna oli rinteen alla toisella puolen. Laitoin takanurkkaan hanskan. Narunpätkä oli keskellä takana rinteen päällä puun takana. Koiran tossun laitoin etulaitaan puupinon päälle. Esineruutu sai vanheta, välissä satoi vettäkin. Ekalla lähetykselllä koira toi etuesineen. Se merkkasi sen jo aiemmin, muttei malttanut paikallistaa kunnolla, kävi muualla välillä ja palasi paikallistamaan esinettä. Toisella lähetyksellä vasta koira meni takarajalle asti ja toi sieltä hanskan. Kolmatta esinettä en haetuttanut. Selvästi maaston epätaisaisuus tuotti koiralle vaikeuksia. Samoin korkeammalle sijoitettu esine. Näitä lisää.

Jäljen teki Päivi ja sekin vanheni tunteroisen, jona aikana satoi vettä. Jälki oli n. 400 m kuudella kepillä. Välillä mentiin vähän ryteikköä ja loppupuolella vetistä sammalta, yksi kuivan ojan ylitys. Janan koira hoiti hyvin. Selvästi janatreenit on auttaneet, niillä jatketaan. Eka keppi tuli pian ja koira pyöri siinä ja pysähtyikin. En ymmärtänyt ja annoin koiralle jälkikäskyä eikä koira jäänyt keppiä sen enempiä ilmaisemaan vaan jatkoi matkaansa. Toisella kepillä ymmärsin koiraa ja keppi löytyi. Kolmannesta koira käveli vaan yli. Loput kepit se ilmaisi niin, että minäkin ymmärsin. Edelleen siis lisää motivaatiota kepeille ja parempaa koiran lukutaitoa minulle. Muuten jäljestäminen oli hyvää.

Rinna pääsi myös lampaille. Koira oli mulla liinassa ja se vain koitti ryntäillä lampaita päin. Sillä on liikaa intoa ja liian vähän osaamista. Intokin taitaa olla vähän vääränlaista :p

torstai 4. heinäkuuta 2013

Juttuja

Keskipäivän paahteessa treenattiin ensin lähikentälle. SARALLE tein ruudun oransseista merkeistä. Laitoin häiriömerkkejä (oransseja ja keltaisia) merkki-ruutu-linjan ylä- ja alapuolelle sekä linjalle. Ruutuun lähetykset tehtiin merkin kummaltakin puolen. Ekalla yrityksellä koira kaarsi häiriömerkkien kautta, sitten ne ei enää häirinneet. Siirsin ruudun paikkaa hieman. Merkilta vasempaan mennessä ruutuun ekalla koira meni vanhan ruudun paikkaan. Sen jälkeen se löysi uuden. Oikeaan suuntaan ruutuun mennessä vanha paikka oli sitkeässä. Jouduttiin vääntämään ennen kuin koira meni uuteen ruutuun kerrasta. Näitä lisää.

Kotiterassilla Sara teki tunnaria. Tunnarissa oli pelkät väärät kapulat, ei lainkaan oikeaa. Palkkailin haistelusta. Nyt Sara alkaa tietää, että haistelu on se juttu.

RINNA teki kentällä ensin maalin kierroilla eteenmenon maahanmenoa. Se teki hyvin! Maahanmenot oli nopsia. Välissä juoksutin koiraa maalia ympäri ja otin joko sivulletuloja tai seuruuseen tuloa. Seuruuseen koira jarrutti hyvin, mutta sivulletuloissa ei... Seuraamista tehtiin erikseenkin. Ensin namittamalla, sitten ilman. On parempaa. Otin mukaan jäävät, Rinna osasi kaikki! Sitten tehtiin eteentuloa. Istumiskäsky toimii hyvin eikä koira törmää. Kokeilin ilmankin ja silloin se törmää. Eteentulot oli vähän vinoja, mutta keskityin nyt vain törmäämättömyyteen. Hiotaan asentoa erikseen ja enemmän sitten kun törmääminen on saatu pois.

Siirryttiin sitten puiston puolelle, jossa Rinna teki janatreeniä. Eka ja toka jana oli n. 5 m, vika n. 10 m. Laitoin jäljen ja janan risteämään jälleen purkit. Purkit toimii tässä hyvin. Kaikista janoista koira suoriutui hyvin. Se eteni ihan viivasuoraan.

---

SARA aloitti juoksun. Rinna varmaan juoksee Saran jälkeen. Tai ainakin viimeksi ne juoksi peräkkäin. Saran väli edellisistä on 8 kk.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Melkein, muttei ihan

RINNA juoksi kaksi agirataa HAU Openissa. Ekan radan tuomaroi Minna Räsänen. Myöhästyin rataantutustumista, muttei se mitään. Ei mun tarvinnut osata kuin kolme ekaa estettä. Rinna nimittäin ei pysähtynyt eikä edes hidastanut puomin kontaktilla. Moisesta possuilusta keskeytin radan siihen. Eli HYL.



Toisen radan tuomarina oli Leena Rantamäki-Lahtinen. Rataantutustumisessa muistin, ettei Rinnan rengasta ole työstetty kuntoon. Vaihdoin suunnitelmaa ja varmistelin renkaan suorituksen. Alun ohjaus olikin kamalaa. Keinulla koira teki lentokeinun, jonka se sitten itse korjasi. Siitä siitä HYL. Tuloksesta huolimatta tämä oli meidän paras kisarata ikinä!


Edelleen työstettäviksi alut. Nyt pidin koiran hallinnassa omaa vuoroa odotellessa ja lähdöissä. Selvästi oli parempi näin, mutta edelleen näissä on työstettävää. Koira ei saisi valua lähdöissä. Kontaktit kuuluu myöskin listalle. Ne pitäisi suorittaa :p Haluan kisatilanteessakin niistä sen verran varmat, ettei omalla liikkeellä tarvitse varmistella koiran suoritusta. Ja se rengaskin pitäisi opetella.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Toko SM 2013

Tokon SM-kisat pidettiin tänä vuonna Pieksämäellä helteisessä säässä. Lauantaina kisattiin joukkuekisa ja samalla karsinta sunnuntaille ja sunnuntaina ratkottiin henkilökohtaista Suomen mestaruutta. Tänä vuonna edustimme ATD:n ykkösjoukkuessa. Yövyttiin pe-su kaupungin ainoassa hotellissa. Kisapaikkana oli keskusurheilukenttä, evl kisattiin nurmikolla. Evl:ssä kisasi 122 koirakkoa, joista SARAN kanssa starttasimme toisena ja kehästä seuraavaan siirryttiin heti. Liikkeet oli jaettu kuuteen kehään. Ekassa kehässä oli paikallaanolot (Tuire Marjamäki), toisessa ohjattu noutaminen ja luoksetulo (Mauri Pehkonen), kolmannessa seuraaminen (Pauli Härkönen), neljännessä ruutu (Salme Mujunen), viidennessä zeta ja metallihyppynouto (Katja Rautiainen) sekä kuudennessa tunnari ja kaukot (Carina Savander-Ranne). 

Paikallaan istuminen   10
Liikutti kutenkin tassujaan. 


Paikallaan makaaminen   6
Se nuoleskeli ja kirputti tassuaan! Lisäksi lonkka vaihtui useasti. Mur, mur! 



Ohjattu noutaminen   9
Piste meni varmaan myöhäisestä pysäytyksestä merkillä.

Luoksetulo   6
Pysäytykset myöhässä ja valuukinhan ne. 


Seuraaminen   8
Pitkästä aikaa hyvää kisaseuruuta! Onhan koira toki tiiviisti etenkin alussa ja lopun käännöksissä pääsi ääntä, mutta siltikin tuntui hyvältä!


Ruutu   
Merkiltä ruutuun suunnatessa Sara juoksi ulos kehästä ja siitä punainen kortti. Se oli sitten siinä.


No harmittaa, mutta kuitenkin olen tyytyväinenkin suoritukseen. Siinä oli paljon hyvää, mutta toki paranneltavaakin on. Erityisen tyytyväinen koiraan, joka oli mukana hyvällä asenteella alusta lähtien. Välillähän Saralla on ollut vaikeuksia olla täysin keskittynyt, kun kokeessa on liikkeet jaettuna eri kehiin. Koira on yleensä kehään mennessä katsastanut uutta paikkaa, mutta nyt niin ei ollut. Se oli heti mukana.

Ja kiitos kuitenkin joukkueen muiden koirakoiden ADT:n ykkösjoukkue sijoittui viidenneksi 70 joukkuueen joukossa!

---

Sunnuntaina ennen finaaliseurantaa treenattiin kimpassa hotellin lähellä nurtsikentällä.  Sara teki ensin ruutua. Merkin ja ruudun (punaiset) linjan takana oli krääsää, merkkejä (oranssit), kapuloita ja leluja. Lisäksi valkoinen pallo oli lähetyspaikan ja ruudun linjassa. Sara meni useaan kertaan ensin sille pallolle merkin sijaan ja ruutuun mennessä häiriömerkeille tai kapuloille ruudun sijaan. Toistettiin kunnes onnistui ja lopuksi koira sai mennä vielä ruutuun helppona häiriöt poistettuani. Näitä ehdottomasti lisää. Treenattiin lisäksi merkillä vauhtia ja asentoa samassa treenissä. Onnistui hyvin. Erikseen otin vielä vähän seuraamistakin. Oli ok.

Lopuksi tehtiin lyhyt ryhmäpaikallaanmakuu. Jäin näkyville ja kielsin koiraa sen kontaktin tippuessa. Voisin sittenkin antaa sen vilkaista ötököitä, mutten kuitenkaan antaa tuijottaa. Koira kun taitaa vain ahditustua, jos se ei saa vilkaistakaan ötöjä. 

Eli treeniin nyt ainakin:
  • Ruutu: häiriöt ja paikka ruudussa sekä kuuntelutreeniä välillä käskien suoraan maahan.
  • Luoksetulo: käskyjen ajoitus ja edelleenkin koiran pysähtyminen.
  • Paikallaanolot: ei tassutteluja istumisessa eikä lonkkailua makuussa, eikä rauhattomuutta lainkaan.
  • Kaukot: pakko vaan treenaa.
  • Ohjattu nouto: merkki suoraksi sekä suunnat vaikka koira olisikin vinossa merkillä, suuntien vahvistaminen kapulan piilotuksilla.
  • Seuraaminen: sitä pitää siistiä.
  • Tunnari: rauhallinen haistelu. 
Sara jaksoi viikonlopun hyvin. Aloitin nestetankkauksen Fitdogin tuotteilla jo päivää aiemmin ja jatkoin niillä kisojen ajan. Lisäksi kastelin koiraa kisapaikalla ja koira pääsi uimaankin. 

Mukava viikonloppu hyvässä seurassa takana. Ensi vuotta odotellessa! Onnea kaikille tuloksiinsa tyytyväisille!