sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Viikonloppu


Rinna veli Duke omistajineen tuli viikonlopuksi kylään. Lauantaina käytiin Koivukylän Koiraharrastajien järjestämissä agiepiksissä treenaamassa mun kisapäätä. Rata olikin aivan oiva siihen.



SARAN kanssa tehtiin odotetustikin moninkertaisesti hylätty. En kääntänyt koiraa tarpeeksi tiukasti ja se ei huomannut toista estettä lainkaan. Se jatkoi suoraan vain kolmannelle ja jäin ohjauksessa myöhään. Sen seurauksena Sa meni putkeen väärästä päästä ja ohitti hyppyesteen sekä halkaisi renkaan ennen kuin sain ohjauksen taas ajantasalle. Kepeillä Sa haki useasti joko toiseen väliin tai sitten ensimmäiseen, muttei siitä sitten taipunut toiseen väliin. Keppikohtaa kävin tekemässä kisan jälkeen uudestaan ja silloin se sujui, kun en omalla liikkeellä häirinnyt koiran kepittelyrauhaa. Rataantutustumisessa en ollut yhtään huomannut koiran linjaavan suoraan muurin jälkeen putkeen ja sinnehän Sarakin imeytyi. Sen jälkeisen hypyn koira suoritti väärältä puolen kääntyen, jolloin A-este oli sopivasti linjalla. Siihen hajosi ohjaus kokonaan. Sain kuintekin hetkisen jälkeen koottua itseni ja loppusuora tehtiin onnistuneesti. Lisää treeniä siis vaan mun kisapäälle.


Video.


---


Sunnuntaina oli kasvattitapaaminen samaisella nurmikentällä. Rinnakin sai osallistua housujalkaisena. Ohjelmassa oli agia, tokoa ja näyttelytreeniäkin. Agilityratana oli Annen suunnittelema rata.



RINNAN kanssa rataa tehtiin vain ensimmäiseen putkeen asti. SARAN kanssa rataa tehtiin pätkissä. Molempien kanssa mun ajoitus on pielessä. Lisäsi RINNA teki puomia. Erilainen puomi ei penneä hämännyt, kuten ei myöskään länget, joita käytettiin ylösmenolla. Jokunen onnistunut toistokin saatiin, mutta oli myös niitä, joissa joko pentu ei joko pysähtynyt lainkaan tai sitten vastapainoksi hidasteli. SARAKIN teki puomia. Vauhtia haettiin leluhetsauksella. Itsenäistä ja vauhdikasta suoritusta pitää rakentaa vähitellen. Saran kanssa pitää vielä myös vahvistaa paljon oikeaa pysähtymiskohtaa. Kepeillä kokeiltiin miten koira kestää tiukkaa edestä leikkausta. Ei se kestä. Eli siihenkin paljon treeniä.


RINNA osallistui näyttelykoulutukseen. Sehän seisoo hyvin, mutta nyt myös ajoittain ravasikin nätisti. SARA teki tokona liikkurin kanssa ruutua ja ohjattua noutoa. Ruutu oli tällä kertaa punainen (nurmikkopohjalla). Merkille ja ruutuunkin se juoksi hyvin. Palkkasin molempiin. Ruudussa otettiiin makuuta. Ekalla yrittämällä koira lähti tulemaan jo liikkurin käskystä. Toisella kertaa se pysyi hyvin makaamassa ja kävin palkkaamassa sen makuusta. Ohjatussa tehtiin vain vasemman kapulan noutoa. Kapula oli agiesteiden luona ja Saraa se häiritsi. Se yritti kahteen kertaan hakea keskimmäistä ennen kuin haki suorilta vasenta kapulaa. Näissä oli kuitenkin hyvää se, että osasin pysäyttää koiran ja toisella käskyllä koira haki halutun kapulan.

torstai 28. heinäkuuta 2011

Saran agi


Treeniryhmä palasi kesätauolta ja ohjelmassa oli lyhennelmä viime vuoden SM-karsintaradasta.



Kepit tuotti ongelmia. Kulma oli vaikea. Sara haki hyvin ekaa väliä, muttei siitä taipunut enää toiseen väliin. Parasta oli juoksuttaa koiraa kauemman kautta ja antaa rauha koiralle suorittaa ekat kepit ennen kuin lisätä omaa liikettä mukaan. Näin Sas pujotteli hyvin. Lisäksi keppien jälkeinen elämä oli vaikeaa. En uskaltanut lähteä liian aikaisin liikkumaan kohti putken suuta ja olin myöhässä, josta johtuen Sara hakeutui herkästi väärään päähän putkea. Tarvii treenata kepeillä tiukat takaaleikkaukset vahvemmiksi sekä keppien itsenäinen pujottelu niin varmaksi, että uskallan lähteä liikkumaan vastakkaiseen suuntaan.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Toko, toko ja toko


Lauantaina käytiin Tuomelan koululla hyödyntämässä isoja heijastavia ikkunoita. SARALLA teetin kaikkia jääviä. Onnistui mainiosti. Sitten seuraamista, jossa paljon askelsiirtymiä ja käännöksiä. Sekin hyvää. Kaukoissa oli matkaa n. 30 metriä ja käskytysvälit oli pitkät. Ensin sarjallinen vaihtoja, jossa koiruus tuli yhteensä parisen kymmentä senttiä eteenpäin s-m- ja s-i-vaihdoissa. Pelkät kehut palkaksi ja samaisia vaihtoja uudestaan samalta matkalta eikä koira enää liikkunut eteenpäin asentoja vaihtaessaan. Lopuksi Sarpsalle vielä vauhtiluoksetulo ja toinenkin vielä, jossa kutsuin koiran jo poispäin kävellessä.


RINNALLE treenipaikka taisi olla ennestään tuntematon. Aloitettiinkin kontaktin haulla. Seisoin paikallani ja vain odotin. Ei mennyt kauaa, kun penne hakeutui perusasentoon :) Sitten tehtiin seuraamista. Alkuun se poikitti, sitten paransi. Jäävistä tehtiin ensin pari seisomista. Ne oli hyvän teräviä. Maahan koira ei sitten meinannut mennäkään kertakäskyllä ennen kuin vasta kolmannella yrittämällä. Otettiin erikseen leikin lomaan nopeita maahanmenoja ja ne penne teki hyvin. Lopuksi vielä kaukovaihtoja. M-i-vaihdoissa pentu meinasi jämähtää maahan, nousi vasta toisella käskyllä. Lyhennettiin matka olemattomiin ja vaihdot alkoi sujumaan. M-s-m-vaihdot alkaa toimia ilman suurempia apuja, i-s-i jo vähän vähemmin avuin.


---


Sunnuntaina tokoiltiin Heurekan nurtsilla aussieiden kanssa. SARA pääsi ryhmäpaikallaanoloihin. Ensin istuminen, 2 min. Muut rivin koirakot suoritti makuuta. Olin autojen takana piilossa ja näin koiran koko ajan. Kertaalleen se siirsi toista etutassua ja jonkin kerran käänsi päätä (viereistä koiraa käytiin palkkaamassa/asettelemassa). Sitten saman pituinen makuu. Koira jäi vähän vinoon, mutta piti asentonsa koko ajan. Pää kääntyili jonkin kerran (häiriötä). Hyvin sujui siis.


Sara teki myös nauhallista ruutua molemmilta puolin. Merkille menot teetin metrin päästä ja ne olikin kaikki hyviä. Ruutuun koira juoksi hyvin ja otti hyvin keskipaikan. Sitten ruutua häiriöillä. Ensin Pipsa & Musti oli perusasennossa juoksulinjalla. Ei haitannut, Sara juoksi silti ruutuun. Sitten Pipsa & Musti oli ruudun takana keskellä. Sara juoksi edelleen hyvin ruutuun, mutta tarjosi reunapaikkoja (oli kuitenkin ruudussa). Se ei halunnut mennä keskipaikalle uudellakaan yrittämällä. Häiriötekijät poistuivat ja keskipaikkakin taas löytyi. Kaukojakin tehtiin häiriöllä. Pipsa & Musti leikki aivan koiran takana. Tästä Sas ei ottanut häiriötä. Häiriönä tehtiin myös perusasennossa kontaktin pitoa. Jouduin kerran puuttumaan kontaktin tippumiseen, mutta sen jälkeen koira piti kontaktin kohdillaan.


Sitten Saralle vielä liikkeiden ketjuttaminen Pipsan toimiessa liikkurina. Ensin ruutu. Merkille koira meni hyvin ja ruutuunkin se juoksi, mutta ei hakenut keskipaikkaa (sisällä ruudussa kuitenkin). En käskenyt koiraa lainkaan maahan. Ruudun seuruukaavion jälkeen seuraaminen jatkui suoraan pitkähkönä seuruukaaviona. Sara ei osannut tätä odottaa ja kun pysähtymisen sijaa lähdetiinkin juoksuseuraamaan, se ei ollut ihan tavalliseen tapaansa mukana. Koira keräsi kuitenkin nopeasti itsensä ja seuruu oli tuttua seuruuta. Kaaviossa oli kaikki tempot ja askelsiirtymät sekä käännöksiäkin joka vauhdissa. Kerran Sa pienesti vinkaisi askelsiirtymiin lähdettäessä, mutta se jäi siihen yhteen vinkaisuun. Ei jatkanut ääntämistä enää, vaikka askeleita tehtiinkin perään eri suuntaan (usein ääntelee sitten kaikissa siirtymissä, jos kerran aloittaa). Pikkasen se taisi myös välillä edistää, sillä vasempaan kääntyminen tuntui vaikealta. Seuruukaavio päättyi liikkeestä istumiseen. Koira oli hyvin kuulolla ja teki asennon ripeästi. Tässä välissä pieni rapsutuspalkka koiralle ja jatkettiin metallinoudolla. Palkkasin koira narupallolla sen lähdettyä tuomaan kapulaa. Otettiin vielä tunnari liikkurilla. Häiriönä kapuloiden joukossa oli roskaa ja niissä vielä ruokajämiäkin. Häiriö vaikutti koiran työskentelyyn siten, että koira ei heti oman haistettuaan tuonutkaan sitä vaan haisteli kaikki kapulat ja roskat vielä läpi ennen kuin nosti ja toi oman.


RINNAN kanssa tehtiin seuraamista. Edelleen alkuun se poikitti, paransi sitten kuitenkin asemiaan. Nyt pitää tehdä paljon palkkausta takakautta. Perusasennossa kontaktin pitoa otettiin Lauran & Mikin tarjoamassa häiriössä. Ensin oltiin liian lähellä, mutta kun siirryttiin pari metriä kauemmas, niin Mikin vauhtitreenit ei olleet liiaksi häiriöksi. Noutoa tehtiin isolla metallikapulalla. Otettiin luovuttamisia erikseen sekä erikseen sivulla pysymistä kapulaa heitettäessä. Rinnaa ei lainkaan inhottanut metalli, vaan se otti sen suuhunsa reippaasti. Pito oli myöskin hyvä, ei yhtään löysä. Penne vaan ennakoi palkkoja. Se tiputteli kapulaa ennen aikojaan, mutta kun palkkaa ei tullut se korjasi itse erheensä. Juoksutin penneä leluruutuihin. Ruudussahan oli nauhat, mutta ekan ruudun jälkeen ne oli jo mytyssä ruudun takana... Ensin matkana kisamatka, sitten kaksi kertaa pidemmältä matkalta. Hyvin se vaan juoksee :) Luosetulon eteentuloa otin ensin lyhyltä matkalta. Hirveen herkästi penne tarjoaa näissä perusasentoon tuloa. Tehtiin myös yksi luoksetulo pidemmältä matkalta. Törmäsihän se, mutta paljon hillitymmin kuin aiemmin ;D Lisäksi tehtiin hyppyä muutama toisto. Palkkasin pysähtymisestä ja hyppäämisestä. Vikana vielä koiran sivulle siirtymiseen asti. Se oli hyvä suoritus :)


Lopussa siinä seisoskeltiin juttelemassa ja Rintin tapansa mukaan meni tekemään perusasentoa kaikkien viereen. Laura lähti sitä sitten seuruuttamaankin käännöksiä ja askelsiirtymiä tehden ja tosi siististi penne seurasi! Onhan siinä vielä hiottavaa, mutta hyvältä se näytti :)


---


Keskiviikkona treenattiin Terhin kanssa Sirkuskentällä. Oli ilta ja edelleen lämmintä. SARAN kanssa alkuun treenattiin liikkeiden välejä, liikkeiden alkuperusasentoja ja lyhyesti liikkeelle lähtöjä. Sara oli hyvässä vireessä ja hyvin mukana. Ohjattua noutoa tehtiin ilman merkkiä. Oikealta palauttaessa koira tuli vinoon luovutusasentoon, joten niitä otettiin erikseenkin. Tunnari oli tällä kertaa vain oman kapulan piilotus. Sara teki tämän hurjalla vauhdilla. Sarppa teki myös jokusen kaukovaihdon hyvällä tekniikalla. Loppuun Sas teki vielä eteenmenoa. Ensin leluun juoksu, sitten käskystä maahan ja lopuksi vielä leluun juoksu. Ekaa kertaa kokeilin maahankäskyä ja sehän toimii! Koira painui täydestä vauhdista ripeästi maahan :)


RINNA aloitti vuoronsa tekemällä palkkaamattomuustreeniä ensimmäistä kertaa varsinaisesti. Alkuksi lyhyt paikallaanmakuu koiran taakse kävelyineen. Siitä rapsutuspalkka. Sitten lyhyt seuruu, jonka päätteeksi liikkeestä seisominen koiran koiran taakse kävelyineen. Palkkalelu tuli esiin, kun kävelin seisovan koiran vierelle. Hyvin penne pelitti :) Lisäksi tehtiin enemmänkin seuraamista. Haluaisin Rinnalle intensiivisemman seuruun. Kyllähän se nykyään mukana tulee ja pitää paikkansa hyvin, mutta se intohimo puuttuu. Pidempää suoraa tehtiin lelu näkyvillä (oikeassa kädessä, palkkasin takaa) ja seuraaminen oli mukavan intensiivistä. Sitten seuraamista käännöksillä ja askelsiirtymillä palkka piiilossa. Toimi tämäkin, mutta tokikin palkkalelu näkyvissä seuraaminen on intensiivisempää. Muistin seuruuttaa penneä myös hihnassa. Sekin sujui, hihna vasemmassa kädessä tuntuu luonnollisemmalta.


Ohjattua noutoa Rin teki palloilla. Pallot oli samassa rivissä pennun kanssa. Rinna kyttää palloja vähän liikaa ja kävinkin välillä palkkaamassa koiraa paikoillaan pysymisestä sekä välillä kutsuin koiran leikkimään luokseni. Vaikka pentu toimiikin hyvin kympistä käskyttäessä, niin tarvinnee lyhentää kuitenkin matkaa kyttäämisen takia. Tunnaria Rinnakin teki vain etsimällä yhtä kapulaa pariin kertaan. Otin tuonnit luovutusasentoon asti. Koira läähätti (ja murisi ohikulkevalle koiralle), mutta piti silti hyvän otteen kapulasta. Erikseen ilman kapulaa tehtiin myös edestä sivulle siirtymistä. Rin ei tee siistiä siirtymää aivan edestä siirtyessä, mutta hieman vinosta siirtyy jo hyvin. Tarvii vielä kuitenkin enempi vahvistaa siirtymistä takaperin ketjuttamalla. Lopuksi Rinnakin teki eteenmenoa. Vietiin yhdessä lelua kentän laidalle ja penne juoksi vauhdikkaasti.


---


RINNA (14 kk) aloitti ensimmäisen juoksunsa.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Hellejuoksua


Lämmintä oli ihan reilusti. Kastelin koirat ennen treenejä ja sen jälkeen ne pääsi uimaan. SARA teki hyppyteknisenä treeninä perussarjaa tasaokserein (25 cm). Lähtöön asetin koiran muutaman metrin päähän estesarjasta. Koiran piti itse arvioida askeleensa. Ekalla se ponnistikin liian kaukaa ensimmäiselle hypylle ja okserin takarima tippui. Loput hypyt sarjasta koira onnistui kuitenkin rytmmittämään paremmin. Toisella kertaa Sas osasi arvioida myös ensimmäisen hyppynsä. Sitten set point tasaokserilla. Okserin korkeus vaihteli välillä 35-50 cm (35-40-45-50-45-40 cm, väli apuhypystä okseriin 6 ft). Hyvin meni. RINNA teki set pointia tavallisella hyppyesteellä. Riman korkeus oli 35-40-45-50-50-45-40 cm. Mitä korkeammaksi rima nousi, sitä huonommalla tyylillä pentu hyppäsi. Se käytti ponnistukseen etupäätään. Nythän rima oli ekaa kertaa 50 sentissä, ehkä tottumuksen myötä tekniikkakin korjaantuu. Ainakin viittäkymppiä toista kertaa hypätessä tyyli oli aavistuksen ensimmäistä parempi.


Kepeillä SARAA lähettelin eri kulmista. Avokulma 90-asteisena ei onnistu ilman apuja, etenkään jos liikun jo keppien kulkusuuntaan. Tiukemmat avokulmat onnistuu paremmin. Umpikulmat on helppoja. RINNA kepitteli verkkojen kanssa. Jätin ensin yhden verkon palan pois ja sitten vielä toisenkin keskeltä. Hyvin meni edelleen. Kepitystyyli sillä on nopea, joskin päätään se voisi ehkä vielä laskea. Rinna tykkää kepeistäkin; se pujotteli kepit edestakaisin ainakin kolmesti peräkkäin itseksensä ja palkkalelunkin kanssa lähtee mieluusti vielä pujottelemaan.


Suht suoralla putkella muisteltiin putkijarrutusta. SARAN kanssa ei meinannnut sujua ollenkaan. Koirasta kun ei löytynyt jarruja :P Se jatkoi putkelta vaan juoksua suoraan, huomasi toisenkin putken ja rallatteli pitkin putkia (ihan kuin Rinna). Toistojen myötä saatiin jo vähän paremmin sujumaan. RINNAN kanssa nämä oli helppoja. Lisäksi Rinnan kanssa tehtiin takaakiertoja kahdella hypyllä. Ensin rimat oli alhaalla, sitten 25 cm ja lopulta 35 cm. Hyvin sujui.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Marjastajia metsästämässä


Metsässä oli paljon mustikoita ja marjastajia. SARALLE tein kaksi janatreeniä, jotka koira sai suorittaa heti tallomisen jälkeen ettei marjastajat ehtisi olla liiaksi häiriöksi. Ensimmäisessä janaa oli viitisen metriä. Sillä koira eteni yhtä pientä poikkeamaa lukuunottamatta aivan luotisuoraan. Jäljen (janalta oikeaan) se nosti hyvin ja aika pian tulikin jo eka keppi vastaan. Toinen keppi oli muutaman metrin päässä ensimmäisestä. Viimeiselle kepille olikin sitten vähän enempi matkaa. Kokonaisuudessaan jälki oli kolmisenkymmentä metriä pituudeltaan. Kaikki kepit Sas ilmaisi varmasti, vaikka ne olikin tuoreita ja vähän kosteita. Toisella janalla oli kymmenisen metriä pituutta. Noin puolivälissä koira nosti jo jäljen. Oli tainnut marjastaja ehtiä jo siitä kävelemään. Lähetin koiran uudestaan eteenpäin ja oikeakin jälki löytyi. Tässäkin jälki lähti oikeaan suuntaan. Nyt jälkeä riitti viitisenkymmentä metriä. Keppejä oli kolme, eka aika pian jäljen nostosta ja vikat jäljen lopussa muutaman metrin välein. Ilmaisut oli huolellisia.


RINNAN jäljen tein pohjakasvittomampaan metsän osaan. Pituutta sillä oli pari sataa metriä ja siinä oli purkki+keppi-yhdistelmiä neljä. Jäljen alkuun tuli useampi kulma risukoiden takia. Jälki vanheni tunnin. (Kerättiin niitä mustikoita, Rinnakin osaa jo napsia marjat suoraan puskasta :D) Noin kymmenen metrin jana mentiin taas rytinällä. En ollut varautunut hurjaan menoon ja liina vaan lipsui käsistä. Penne ehti vetää itsensä solmuun. Selvittelin sotkun ja lähetin uudestaan jälkeä hakemaan parin metrin päästä jäljestä. Rin meni vauhdissa ensin jäljestä yli, palasi takaisi ja nosti jäljen (janalta oikeaan suuntaan). Edelleen vauhtia oli kuitenkin liikaa ja meno sen mukaista sähläystä. Eka purkki tuli vastaan pian ja pentu olisi jatkanut vaan matkaa sen yli. Otin koiran takaisin, mutta se ei tehnyt ilmaisun elettäkään ennen kuin annoin apuja. Toiselle purkille asti meno oli ihan sujuvaa, kulmakin meni ihan hyvin ja purkki tuli ilmaistuksi hyvin. Pidinkin liinaa tiukasti käsissä lyhyenä. Toisen ja kolmannen purkin välillä eksyttiin. Olin merkannut jälkeä harvakseltaan, joten minäkin olin hukassa. Annoin koiran vaan itse koittaa löytää takaisin ja löysihän se. Kolmas purkki löytyi ja se ilmaistiin hyvin. Kolmannen ja neljännen välillä jälki hukattiin totaalisesti. Luulen, että kostean ojan ylitys oli pennulle liian vaikeaa muuten kuivassa maastossa. Ongelman ratkaisuksi se näytti tarjoavan takaisin päin jäljestämistä ja ihan hukkaan siinä pyöriessä mentiin. Annoin pennun vaan yrittää löytää takaisin ja pitkään se yrittikin ennen kuin alkoi väsymyksen merkkejä koirasta näkymään. Lopetettiin siltä erää siihen. Käveltiin loppua kohden ja bongasinkin vikan merkin. Päästin pennen jäljestämään vielä vikat kymmenen metriä. Liinaa sillä ei enää ollut. Purkin se ilmaisi hyvin.


Esineruutua tehtiin niityllä vyötärön korkeassa heinikossa. Tallasin pienen alueen, n. 10 x 2 m. Yirtyksenä oli saada RINNA vain palauttamaan esine heti. Hetsasin koiran lelulla ja vein sen näyttävästi ruutuun. Toimi, Rin toi lelun heti löydettyään minulle. SARALLE sama.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Agilointia


Hyppytekniikkana oli tällä kertaa perussarja viidellä okserilla. SARALLA oli tasaokserit (25 cm). Ensin lähetys paikaltaan seisten, sitten molemmilta puolin kävellen ja juosten. Sara ei häiriintynyt. RINNALLA oli okserit ruotsalaisittain. Ekalla toistolla Rin hyppäsi taas kaksi vikaa estettä kerrallaan. Korjaukseksi palkkapallo vikan esteen alle. Sen jälkeinen suoritus onnistui joka esteväliin hypäten. Jätettiin siihen.


Kontakteista tehtiin puomia ja keinua. SARALLE käytin namialustaa molemmissa. Se ei vaann tunnu tuovan niin paljoa nopeutta kuin haluaisin... On se kuitenkin tyhjää parempi, mutta parasta olisi kuitenkin treenata kontakteja lelulla hetsaten. RINNALLE laitoin keinun ylösmenon matalan pöydän päälle. Rin keinutteli keinun liikettä tai pamahdusta vierastamatta. Puomilla ongelmaksi on muodostunut taas ylösmeno. Ylösmenon hyppääminen on kierretty laittamalla pentu maahan makaamaan ennen puomia. Nyt pentunen vaan kyttäilee puomia jo niin paljon, ettei sitä vaan saa menemään maahan, ei hyvällä eikä pahalla. Tästä säätämisestä kärsii puomin suorittaminenkin. Kokeilin pyöräyttää koiraa ennen puomille menoa rytmiä rikkomaan. Se toimikin, tosin se nostaa koiran kierroksiaan vaan entisestään. Ylösmenoja tarttis päästä jo työstämään. Kehystreenit on aloitettu, mutta ne ei ole vielä siinä kunnossa, että kehyksen saisi siirrettyä agikentälle.


Keppeillä SARAN kanssa tehtiin eri kulmista hakua. Sara suoriutui hienosti kaikista niin avo- kuin umpikulmistakin! RINNA teki keppejä verkoilla. Se työskenteli vauhdikkaasti ja itsenäisesti :) Lisäksi Rinna teki matalaa rengasta ja pöytää naksulla. Rimppa meni alussa kahteen kertaan renkaan sivusta, mutta sen jälkeen loikkasi aina renkaan läpi :)

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Möllikokeessa


RINNA osallistui tällä kertaa Tiltun koirakoululla järjestetyn epävirallisen tokokokeen mölliluokkaan (helpotettu alokasluokka), jonka tuomarina oli Tiltu. Kehään pääsyä odoteltiin kolmisen tuntia. Koko sen ajan Rin halusi tekemistä. Se tuijotti, läpsi tassulla, hyppi, teki perusasentoja ja repi hihnaa koko sen kolmen tunnin ajan... Odotellessa sateli vähän väliä, mutta kehään päästessä alkoi aurinko paistelemaan ja ilmasto muuttui tropiikiksi.


Luoksepäästettävyys   10


Rin haistoi Tiltun kättä, mutta muuten istui tattina sivulla.


Paikallaan makaaminen (1 min.)   10


Heti koirat jätettyä viereinen belggari nousi ja meni rähisemään Rinnalle. Rinna vastasi rähinään. Rähinää vakavampaa ei kuitenkaan sattunut. Paikallaanmakuu uusittiin ilman belggaria. Rin jäi hieman vinoon, mutta piti asentonsa koko ajan. Lopussa viereinen collie nousi ja Rin otti siitä sen verran häiriötä, että siirsi toista etutassua. Muutaman kerran pentu vilkaisi sivulleen, mutta muuten ihan kivaa makuuta.


Seuraaminen kytkettynä   9 ½


Puoli pistettä meni hieman vinoista perusasennoista, jotka johtuvat liiasta tiiviydestä. Huonolta seuraaminen tuntuikin, mutta ennemminkin se tuntui liian löysältä kuin liian tiiviiltä. Näkemyseroja?! Kontakti ei pysynyt koko aikaa, tempon muutokset oli ok, kulma vasempaan hieno, täyskäännökset huonoja.


Seuraaminen taluttimetta   9


Nyt koira oikeasti jätätti lopussa eikä tehnyt vikaa perusasentoa. Tiltun mielestä Rinna oppi kaavion kerrasta ja alkoi jo ennakoimaan pysähdystä. Fiksu se on, mutta että niin fiksu. Ehkä mä vaan itse aloin ennakoimaan kaavion loppua...


Liikkeestä maahanmeno   6 ½


Ehkä tavallisesta poikkeavasta seuruusta johtuen penne meni maahan vasta toisella käskyllä. Sivulle nousuunkin tarvittiin kaksi käskyä.


Luoksetulo   9 ½


Eteentulokäskyllä Rinna tuli suoraan sivulle. Se jarrutti vasta mun kohdalla ja kaartoi pitkältä takaa.


Liikkeestä seisominen   10


Edelleen rumaa seuruuta, mutta seisominen oli hyvä.


Hyppy   10


Pysähtyminen ei ollut ihan terävä. Seisomisesta sivulle asettuessa koira myöskin tassutteli. Tähän korjaukseksi oma sijainti, kannattaa mennä koiran lavan kohdalle eikä keskelle koiraa.


Kokonaisvaikutus   9½


En muista mistä meni puoli pistettä, kun juuri Rinde kantoi maasta löytynyttä kapulaa mulle <3


Tulos: 186/200 p. ja sijoitus 1./4.


Palkkaamista/palkkaamattomuutta pitää miettiä. Makkaraa oli tarjolla ja ennen kehään menoa tehtiin liikkeitä sen voimin. Rinna alkoi pärskimään sen verran, että vaihdoin nameiksi tavalliset Frolicit. Makkara on vaan liian hyvää. Kehässä palkkasin pelkillä kehuilla luoksetulon ja hypyn, muissa koira sai liikkeiden välissä palkkaa. En usko, että Rinnan kanssa tulee olemaan ongelmaa palkkaamattomuuden kanssa vaan sen palkan laadun kanssa... Liian hyvää ei voi olla.


---


Omalla lenkillänsä SARA teki tosi siistejä luoksetulon maahanmenoja maalin kiertojen yhteydessä :)

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Tokoakin välillä


Tokotreenailtiin Sirkuskentällä Terhin & Merjan kanssa.


SARA



  • Ohjatussa noudossa noudatin kahteen kertaan molemmat kapulat, ensimmäiset otin luovutusasentoon asti, toisissa palkkasin vauhdista. Noudot oli hyviä, mutta merkit vähän vajaita. Niitä muisteltiin erikseen ja nekin alkoi sujumaan. Selvästi pitäisi kuitenkin tehdä merkkikuuri. Myöhemmin otettiin molemmat suunnat vielä liikkuroituina. Sara seurasi hienosti katseellaan ekan kapulan viennin ja sen jälkeen otti kontaktin minuun. Toivottavasti se tekee näin jatkossakin.

  • Seuraamiseen otin kaikki tempot mukaan. Lisäksi tehtiin pitkät askelsiirtymät joka suuntaan, n. 10 askelta/suunta. Kaikki toimi hyvin eikä koirasta päässyt äännähdystäkään. Jäävät tehtiin entisen idarin tyyliin. Näissä koira teki asennot oikein eikä ennakoinut seuruita :)

  • Kaukoja tehtiin kisamatkalta. Sujui. Tehtiin myös vaihtoja häiriössä. Terhi leikitti Sohvia koiran ja minun välissä. Toimi siltikin.

  • Luoksetulon pysäytyksiä tein erikseen. Seisomisiin heitin ensin palloa heti käsimerkistä. Oli muuten hienot pysäytykset! Tarvinnee miettiä käsimerkkiä uudestaan (enemmän pallon heiton kaltaiseksi). Maahanmenoja otin puun kiertojen kautta. Eka oli tosi magee, mutta seuraava jo hidas. Jätin sen palkkaamatta. Kolmas oli ihan ok, josta palkkasin.

  • Ruutu tehtiin kertaalleen. Merkille ok ja ruutuun hyvin hyvään kohtaan. Palkkasin pysähtymisestä.


RINNA



  • Paikallaanmakuussa penne oli kolmesta koirasta keskimmäisenä. Se pysyi kyllä maassa, mutta otti häiriötä Terhistä, kun se kävi Sohvia palkkaamassa tai asettamassa takaisin paikoilleen. Rinna tippui aina silloin lonkalleen ja kävin aina oikasemassa sen. Lyhensin sitten matkaa ja palkkasin tiheämmin. Alkoi näyttämään paremmalta.

  • Seuraaminen oli kivaa :) Palkkasin joko oikeasta kädestä edestä tai takaa. Näissä seuruupaikka pysyi hyvin. Olkapäältä palkatessa paikka valui ensin eteen, mutta korjaantui korjauksella. Maassa olevaa reppua kohti seuratessa ensiyrittämällä kontakti tippui. Ihmisiä päin seuruuttaessa kontakti pysyi. Seuruuta otin kaikissa tempoissa. Askelsiirtymät tehtiin joka suuntaan. Ne oli hyviä, toki hienosäätöä niihin tarvitaan vielä.

  • Ruuduissa oli jokunen kivakin onnistuminen, mutta pääasiassa pentu tarjosi pysähtymistä jo ruudun eteen tai etulaitaan. Siitä se korjasi peremmälle jos en sanonut mitään tai jos annoin uuden käskyn. Nyt paljon leluruutuja.

  • Noutoa tehtiin ohjatun kapulalla. Otin pelkkää luovuttamista. Ihan kivaa. Jos palkkaan jalkojen välistä taakse, pentu ei nosta kapulaa niin siististi ylös. Leuan alta palkatessa kapula nousee paremmin.

  • Kaukoista tehtiin kaikkia vaihtoja läheltä. Penne teki vaihdot oikein. Jopa s-m-vaihto alkaa onnistumaan pienemmillä avuilla.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Sattumuksia


Keskiviikkona olin työvuorossa HAU Openissa. Otin RINNAN mukaan ja se sai viettää aikaa kevythäkissä. Nätistihän se siellä olikin! Tosin se keräsi vissiin aika kierrokset muiden suorituksia seuratessa. Nimittäin kun työvuoron lopuksi pentu pääsi aksaamaan mölliradalle, niin se oli menoa sitten. Pennusta lähti sekä ääntä että vauhtia. Positiivista oli se, että se keskittyi vain omaan tekemiseensä eikä välittänyt radalla treenaavista muista koirista tai mistään muustakaan ympärillä. Mutta rataa se ei suorittanut hallitusti vaan rimoja lenteli... Siinä rytinässä Rin kolautti vasemman takajalkansa rimaan ja oli hetken aikaa kolmijalkainen. Se ei aristanut jalkaa ja sittemmin liikkuikin normaalisti. Paikalla ollut eläinlääkärikaveri katsasti jalan eikä huomannut siinä erikoista. Torstaina mun töissä ollessa Rinna kävi uusimassa rokotuksensa ja samalla eläinlääkäri oli vielä tarkistanut jalan. Kunnossa on. Rinna oli painanut 15,6 kg ja Sara kilon enempi.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Hyppyteknikoita


Hypeltiin Eevan ja Kumman kanssa, keskityttiin lähinnä hyppytekniikkaan. Ensin rakennettiin perussarja (5 hyppyä, välit 6 ft), power grid (4 hyppyä, välit 9 ft) ja steady one stride (4 hyppyä, välit15 ft). Perussarjassa rimat oli matalalla, muissa 30 cm. SARA hyppäsi ensimmäisen perussarjansa huonosti. Sen hyppykaari ei osunut keskelle vaan se hyppäsi läheltä hyppyjä. Tämä korjaantui, kun siirsin lähtöpaikkaa hieman kaemmas. Power gridissä ei myöskään hyppykaari osunut keskelle ensi yrittämällä. Steady one stride oli Saralle helppoa. Se otti joka väliin laukka-askeleen ja sai näin mitoitettua hyppynsä oikein. Toisella kierroksella Sara paransi suoritustaan. Sille olikin power grid ja steady one stride aivan uusia asioita.


RINNALLEKIN power grid ja steady one stride oli uusia asioita. Se teki ekalla kierroksella nätisti perussarjan ja power gridin. Steady one stridessä se otti ekaan väliin laukka-askeleen ja kaksi seuraavaa hyppäsi ilman laukka-askelta. Viimeisellä hypyllä pääkin nousi, se tartti vissiin vähän ponnistusvoimaa. Toisella kierroksella sujui muuten samoin, mutta perussarjassa pentu hyppäsi taas kaksi viimeistä hyppyä kerrallaan. Se korjattiin laittamalla pallo vikan hypyn alle.


Seuraavaksi etäisyyden arviointia (kolmessa ekassa hypyissä rimat matalalla, vikassa liikkuvassa 35 cm). SARA aloitti arviointinsa 9 askeleesta. Sara hyppäsi kaukaa ja hyppykaari ei ollut ihanteellinen. Yksi askel lisää ja koira ottikin jo laukka-askeleen väliin. Nostettiin etäisyyttä vielä 11 askeleeseen ennen kuin aloitettiin laskemaan. Vika toisto oli paras. Tämäkin oli Saralle uutta. RINNA aloitti suoraan 11 askeleesta ja etäisyyttä saatiin kasvattaa 18 askeleeseen asti ennen kuin pentu otti laukka-askeleen väliin. Siitä etäisyyttä pudotettiin kahden askeleen välein; 16 tuli vielä laukka-askel, 14 ei enää.


Eilinen rata oli vielä pystyssä ja SARAN kanssa yritettiin taas sitä. Otin aloituksia eri kulmista ja ainoa missä koira pudotti riman oli silloin, kun lähdin liikkeelle liian aikaisin. Eri kulmat kuitenkin vaikuttivat siihen kumpaan putkipäähän koira haki. Muuten rata sujui ihan hyvin. Lopun ohjasin erilailla juoksemalla 16. esteen taakse ja ohjaamalla koko loppusuoran koiran vasemmalta puolen. RINNA teki puomia ihan sairaan siististi! Puomia tehtiin yksittäisenä sekä myös rataan yhdistettynä. Rinnan kanssa tehtiin radasta 13.-15. ja jatkettiin uudestaan 14. esteelle, josta 9. putkeen ja viimeisenä vielä 5. hyppy.

Työvoitto


HAU Openissa kakkosten agirataa tuomatoi Anne Savioja.



Video.


Heti eka rima tippui. Olin jättänyt koiran vinoon esteen taakse ja se oli sitten varmaan liian vinoa Saralle. Siitä huolimatta meno jatkui sujuvasti aina 15. putkelle asti, jossa Sara ei lukinnutkaan putken suuta vaan juoksi väärään putkipäähän. Siitä HYL. Ohjaus jatkui vielä siitä hetkisen, kunnes Sara tulikin 16. esteeltä eri puolelta kuin olin kuvitellut. En vaan enää osannut ja ohjaus loppui siihen :( Yleensähän ohjaus kaatuu jo ensimmäiseen virheeseen, nyt se kaatui vasta kolmanteen. Eräänlainen työvoitto kai sekin. Lisäksi kontaktit oli hyvät. Ei vielä täydelliset, mutta lähempänä jo sitä mitä haluan. Toki niissä on vielä työstämistä. Treenattiin kisaradan jälkeen mölliradalla ja siellä koira teki juoksukontaktit puomillekin ohijuoksussa. Möllirata oli varsinainen juoksurata. Liikkeelle lähdettiin lennosta ja juoksin tekemään persjättöä ekan putken jälkeen. Siitä sitten vastaanottamaan koiraa 6. esteen taakse (ettei se mene A:n sijasta puomille). Lisää juoksua ja kiirellä ohjaamaan koiraa 12. ja 14. putken väliin. Ja vielä loppusuora.


torstai 7. heinäkuuta 2011

Aksoja


Tiistaina SARA teki hyppytekniikkatreeninä set pointia okserilla (hyppyjen väli 4 ft). Okserin korkeus oli aluksi 25 cm ja nostin sitä aina 45 cm asti (25-35-40-45-40-35-25 cm). Nelivitosessa Sas hyppäsi koko komeuden kertaloikalla tiputtaen okserin toisen riman samalla. Siinä viheessa aloin epäilemään etäisyyksien ja korkeuden suhdetta ja suosiolla lähdin laskemaan korkeutta. Muut korkeudet Sara hyppäsi kauniilla kaarella.


Kaikkia kontakteja työstettiin. A:ta tehtiin kahden putken välissä, jälkimmäinen oli lähellä A:ta. Alkuun tuli nättejä juoksutoistoja. Sitten rumempia koiran loikatessa (osui kuitenkin kontaktiin). Vähensin koiran vauhtia jättämällä A:ta edeltävän putken pois ja tyyli parani. Puomia tehtiin namialustan kanssa. Ei vielä täydellistä, mutta ihan ok. Keinua tehtiin myös namialustan kanssa. Saran tyyli on keinauttaa lauta ja sen jälkeen asettautua 2on2offiin. Keinauttamisen jälkeen se menee kyllä ripeästi asentoon, mutta mun makuun olisi enemmän keinun päähän asti juoksu. Ehkä se tulee varmuuden myötä, ehkä ei. Toistaiseksi mennään kuintekin näin.


Sara teki myös rataa. Yllättävän vaikeaa oli saada koira sujuvasti pituuden jälkeen putkeen! Sara kun hyppäsi pituudella pitkälle ja jatkoi vaan suoraa linjaa. Suhina auttoi tässäkin. Mun pitää vaan opetella suhisemaan oikea-aikaisesti, usein olen liian myöhässä eikä se siinä vaiheessa enää auta (tai parhaillaan suhisen koiran ollessa riman päällä, jolloin rima tippuu). Muita kääntöpaikkoja oli renkaalle meno ja kepeille meno. Kepeille meno ei olisi ollut vaikeaa ellei Sara olisi ekalla kerran bongannut keinulla olevaa namialustaa... Sen jälkeenkin se herkästi kaarsi sitä kautta, vaikkei alustaa enää ollutkaan siellä.



RINNAKIN teki set pointia okserilla. Okserilla oli korkeutta 20 cm. Ekalla kertaa ennustelin vaikeuksia ja jätin pallopalkan jo okserin alle. Seuraavat toistot sujui hyvin. Rin teki myös puomia. Ohijuoksin, jättäydyin jälkeen ja leijeröin. Kaikki sujui!


Rinnallekin rataa. Muuriahan ei ole lainkaan tehty. Nyt kokeilin naksutella pennulle ensin sitä. Mitäpä Rin tekeekään, tarjoaa tasapainoilua muurin päällä... Tehtiin muuria sitten pari kertaa lelun odottaessa toisella puolen ja sitten lentävällä leulla ennen kuin yhdistin sen rataan. Kaikista vaikeinta radassa oli pyöritys esteillä 4.-10. Rinna kun ei hae niitä hyppyjä kovinkaan hyvin, etenkään vauhdissa. Helposti se hyppäsi vain yhden hypyn putkesta putkeen juostessaan. Kun ohjasin koiran menoa huolellisemmin, niin saatiin sekin sujumaan. Loppuun tehtiin koko rata virheettä :)



---


Torstaina aksattiin helteessä. Molempien kanssa tehtiin ensin hyppytekniikkana set pointia kahdella hypyllä, joiden välissä 6 ft. RINNALLA rima nousi 30 sentistä 45 senttiin (30-35-40-45-45-40-35-30 cm). Eka nelivitonen ei ollut ihan siisti, toisella penne paransi. SARALLA rima liikkui 50 sentistä 65 senttiin (50-55-60-65-60-55-50 cm). Mun silmään ihan siistiä menoa, tosin en välttämättä osaa näitä katsoa sillä silmällä ;)


Molemmat juoksi myös samaa rataa (Rinnalla rimat 35 cm, Saralla 50 cm). RINNAN kanssa tehtiin rataa vain 10. esteelle asti. Pituutta ei ole Rinnan kanssa vielä aiemmin otettu, joten pituudelta putkeen menoa kokeiltiin ensin. Se ei tuottanut ongelmaa. Rinnalla on pitkä laukka-askel, joten helpostihan se hyppää pituuttakin. Radan ongelmallisimmaksi kohdaksi koitui ekan putken jälkeinen osuus. Penne tuli niin laajalla kaarella putkesta, että tuli helposti 6. esteen ohi. Sitten kun se hyppäsi senkin, niin olin useimmiten myöhässä ja penne jäi pyörimään esteen taakse. Tähän auttoi se, että laitoin vaan tossua toisen eteen ;) Rinna hakee jo paremmin hyppyjä, mutta toka este mentiin helposti ohi, jos otin sivuttaisetäisyyttä yhtään.


SARA yllätti lukemalla ennen muuria tehtyä takaaleikkausta liiankin hyvin. Se jätti putken väliin ja jatkoi kutosesteelle. Jätin takaaleikkaamatta siinä ja koirakin meni putkeen sujuvasti. Muuten rata Saran kanssa sujui hyvin.



RINNA teki loppuun vielä verkotettuja keppejä. Nyt tekniikka oli taas kivanoloista. Pari ekaa kertaa vedätin pentua, sitten jättäydyin keppien alkuun tai seisoin sivussa pennen kepittäessä. Vauhti ei hidastunut, vaikka en ollutkaan mukana :) Maksipöytääkin Rin teki. Vaikka lähetinkin pennun paikoillani seisten pöydälle, niin silti sen jarrut petti ja se meni pöydän yli...

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Viikonlopun tokoilut


Lauantaina tokoiltiin Heurakan nurtsilla aussieporukalla. Lämmintä oli kolmisenkymmentä astetta. SARA osallistui ensimmäiseen paikkamakuuryhmään. Se oli noin neliminuuttinen makuu. Olin puskan takana piilossa ja näin koiran koko ajan. Hyvin se makasi, vaikka koiran luokse kävellessä vieressä pörräsikin ötökkä. Sara seuraili sitä, muttei sen enempiä ottanut paineita siitä :) Sas meni omilla käskyillä maahan ja nousi sieltä ylös. Maahan se meni nyt suoraan asentoon. Sitä onkin treenailtu, mutta saa sitä kyllä jatkossakin treenata. Saralle otettiin vielä liikkurin kanssa luoksetuloa, zetaa ja ruutua (nauhallinen) Tarkoitus oli päästä puuttumaan ennakointeihin. Luoksetulossa Sas lähtikin jo liikkurin käskystä matkaan. Palautin sen paikoilleen ja seuraavalla yrittämällä se ei reagoinut liikkurin käskytyksiin. Palkkasin koiran seisomaanpysäytyksestä, kun se ei siinäkään ennakoinut liikkeellelähtöä. Zetassa tehtiin pelkkää seuraamista ilman jääviä liikkeitä. Saraa ei liikkurin käskytykset haitanneet. Alun seuruussa se vähän edisti ja käännökset oli huonoja. Ruutua tehtiin maahanmenoon asti. Merkille koira ei mennyt täydellisesti, mutta kuitenkin ihan ookoosti. Ruutuun se meni ihan hyvää juoksuvauhtia, mutta taisi helle viedä parhaan vauhdin. Ruudussa Sas pysähtyi hyvään kohtaan ja meni maahan hyvin. Liikkurin huudellessa käskyä se ekalla nytkähti, muttei noussut ja toisella kertaa pysyi nykimättä ja sai palkkansa.


RINNA aloitti vuoronsa kapulan kanssa. Ensin heittelin kapulaa ja kävin itse hakemassa sen. Palkkailin penneä kun se ei karannut kapulan perään. Alkuun se vähän nyki, mutta toistojen myötä ei enää. Sitten otettiin kapulan kiertoa, jota Rin ei ymmrtänyt. Tein ohjauksen koiran puoleisella jalalla ja pentu seurasi vaan jalkaa. Tarvii kokeilla toista jalkaa näihin. Seuraamista tehtiin lyhyitä pätkiä olkalelun kanssa. Tehtiin myös käännöksiä, joissa pentu sai käydä leluun kiinni heti käännöksen jälkeen. Näitä pitää tehdä enempi oikeaan täyskäännöksen kanssa. Rinnakin teki ruutua. Ensin pari leluruutua, sitten tyhjään ruutuun lähetyksiä ja lopuksi vielä leluruutuun meno ylipitkältä matkalta. Hyvin juostu.


Tauon jälkeen Rinna pääsi vielä paikkamakuuseen. Ensin kävin kiertämässä piilon ja palasin palkkaamaan koiran. Sitten oli piilossa puolisen minuuttia ja palasin näkyville hetkiseksi. Ihan hyvin se makasi. Kokeilimpas lopuksi vielä tunnaria, josko se sujuisi, kun treeniä oli hieman alla ja sitäkin enemmän hengailua ja lämmintä säätä. Ei sujunut. Rinna ei vaan yksinkertaisesti osaa vielä laskea virettä oikealle tasolle. Se toi kaksi väärää ja maisteli useampaa ennen kuin toi oman. Piilottelin sitten yhtä kapulaa nurmikolle ja pentu toi sitä hyvin. Otin tuonnin luovutusasentoon asti. Kotiin päästyä tehtiin vielä onnistunut terassitunnari. Kyllä se kotona osaa.


---


Sunnuntaina oltiin lähikentällä. Meidän lisäksi oli yksi koirakko. Taivas oli pilvinen, mutta lämpötila hellelukemissa. RINNALLE ensin ruutua. Lähetin pennun kylmiltään ruutuun ja sinnehän se meni. Harmiksi vaan viereisen kirkon kellot soi eikä penne kuullut pysähtymiskäskyä vaan lähti seilailemaaan ruudussa ja lopulta otti ruutukartion suuhunsa... Seuraavaksi leluruutu, joka sujui ongelmitta. Sitten erikseen ruudussa maahanmenoa ja sieltä seuraamaantuloa. Maahan se menee hassusti hyppäämällä ja seuraamaantulossa vetää reilusti ensin ohi, jos itse liikun. Kun seison paikoillani niin pennellä toimii jarrutkin. Otettiin vielä ruutua kokonaisena liikkeenä. Ekalla yrityksellä pentu lähti leijailevan pumpulin perään (lelut hajoo)... Toisella se juoksi hyvin ruutuun, pysähtyi hyvin ja meni maahankin hyvin. Seuraamaantulon otin itse paikoillaan seisten. Ruutu on siis hyvällä mallilla! Rinnan ruutuunmenoista tykkään kovasti. Se juoksee täysillä ruutuun ja hakeutuu ruudun takaosaan keskelle.


Seuraavana Rinnan kanssa otettiin ekaa kertaa ohjatun noudon alkeita. Laitoin merkin kanssa samaan linjaan molemmin puolin pallot. Rinnalla kun ei ole vaikeaa irrota minusta, niin otin heti alkuun merkille etäisyyttä 10 m. Arkielämästä pennelle on suuntakäskyt tuttuja, oikea sillä on selvästi vahvempi kuin vasen. Aloitettiin siis vasemmalla puolen. Pari toistoa ja hyvin sujui. Vaihdettiin oikeaan puoleen ja odotetustikin suunnan vaihto oli haastavaa. Ekalla yrityksellä pentu lähti tulemaan minua koden, mutta kaarsi siitä kuitenkin oikealle pallolle. Toisella yrityksellä se lähti suoraan vasemmalle. Pysäytin koiran ja näytin oikeaa palloa. Sen jälkeen saatiin pari hyvää toistoa oikeaankin suuntaan.


SARAKIN aloitti ruudulla. Ruudussa oli kosketusalusta. Ensin molemmista suunnista merkin kautta ruutuun menoa. Merkit oli kaikki ihan ok, parista koira ansaitsi palloa. Sitten eri puolilta ruudun ympäriltä ruutuun hakeutumista. Pitää muistaa tehdä myös ruudun sisällä oikeaan paikkaan hakua! Ruudun takaa ruutuun hakeutumisessa jätin käsimerkin pois, muista suunnista tullessa käsimerkki on mukana. Selvästi kaikista vaikeinta oli ruudun etupuolelta ruutuun haku (koira ruudun ja minun välissä). Ekassa tällaisessa se lähti merkille. Pysäytin ja uudella käskyllä se lähti edelleen merkille. Pysäytin ja nyt se kääntyi ruutuun. Hyvä minä, että ymmärsin pysäyttää koiran ennen uutta käskyä. Pitää vaan muistaa välillä palkata pysäytyksistäkin. Sarallekin tein ohjattua noutoa vaihtelun vuoksi pallot sivuilla. Merkille menot tehtiin metrin päästä ja koira sai kertaalleen noutaa molemmat pallot.


RINNAN toisella vuorolla tehtiin seuraamista olkalelun kanssa. Ensin tehtiin täykkäriä oikeaan, jossa koira sai purra leluun heti käännöksessä. Se sujui, mutta sen jälkeen pennen edisti ja poikitti suoralla... Korjauksena siihen paljon pysähdyksiä ja käännöksiä vasempaan. Rinnan seuraaminen on vielä vähän ailahtelevaa. Varmuutta siihen kaivataan siis vielä paljon lisää. Eli treeeniä vaan. Lopuksi piilottelin pennulle pariin otteeseen tunnaria. Eka oli vaikea. Heitin kapulan parin metrin päähän korkeampaan heinikkoon. Rinna haisteli pelkästään mun jälkiä ja kun kapulaa ei löytynyt se vaan uudestaan ja uudestaan haisteli jälkiä. Pitkään se jaksoi etsiä ennen kuin kävi pissalla ja hakeutui takaisin perusasentoon. Lähetin pennen vaan uudestaan ja edelleen se lähti etsimään hyvin. Sitten se alkoi kuitenkin väsymään, joten pysäytin pennen ja kävin näyttämässä kapulaa. Nyt se löytyi. Tuonnissa pentunen ehti pudottaa kapulan monesti ja sain käskeä sitä aina nostamaan uudestaan. Lopulta sain pennun tuomaan kapulan luovutusasentoon asti. Selvästi se oli henkisesti väsynyt urakastaan. Tehtiin vielä uusi piilotus. Nyt talloin alueen, johon kapulan laitoin. Tässäkin penne joutui käyttämään nenäänsä, mutta kapula löytyi kuitenkin paremmin. Luovutuksessa kapula putosi, mutta pentu nosti sen uudestaan ilman uutta käskyä. Tunnarikapulasta saa niin huonon otteen maasta nostaessa. Yleensä Rin vielä vähän törmää kapulaa tuodessaan ja silloin huonossa otteessa oleva kapula putoaa. Lisäksi läähätyssää toki pahentaa ongelmaa. Rinna ei kuitenkaan pureskele tai pyörittele kapulaa suussaan ja pitää sitä tiiviisti hampaiden välissä, jos otan kapulasta kiinni. Tarvii vaan treenata luovutusta vielä lisää. Etenkin haluan pennulle paremman tekniikan, kun se joutuu nostamaan päätään tullessaan luovutusasentoon. Ja se törmääminen pitää saada pois.


SARA teki vielä seuraamista kaikkine tempoineen ja askeleineen. Se teki hyvää työtä. Kaukoissa teetin ensin kymmenisen vaihtoa pelkkiä m-s-m-vaihtoja parin kymmenen metrin päästä käskyttäen. Oikea takatassu pysyi paikoillaan (niin kuin on opetettukin), mutta vasen liikkui tassun verran ja koira vinoutui. Seuraavana saman verran toistoja s-i-s-vaihtoihin. Nämä oli virheettömiä! Sarppa teki vielä jääviä samalla kun kaivoin nameja taskusta. Koira oli kuitenkin kuulolla ja teki asennot oikein.