perjantai 23. elokuuta 2019

Rally-SM

SARAN kanssa osallituttiin viikko sitten lauantaina rally-tokon SM-kisoihin, jotka tänä vuonna järjestettiin Kuopiossa. Näppärästi kisat sopi kesälomareissuun. Valmistautuminen kisoihin sujui huonosti. Mulle jännityksellä on lamaava vaikutus. Poissa silmistä poissa mielestä. Eli eipä juuri treenattu :p



Päivä oli pitkä. Matkaan lähdettiin majapaikasta ennen kuutta ja jo kahdeksasta lähtien oltiin kisapaikalla. Rataantutustuminen oli vasta klo 15. Saralle tällainen väsyttäminen sopii edelleen hyvin, mutta itse olin aika uupunut. Heti ekalla kyltillä hätäilin ja ohjeistin koiraa huonosti puolenvaihdossa. Meni kaksi uusintakertaa ennen kuin muistin käyttää käsimerkkiä apuna. Tiesin jo tuossa vaiheessa, ettei finaaliin pääse 94 pisteellä, joten jännitys kaikkosi. Kuulemma ihan silmin nähden rentouduin. Seuraavalta kyltiltä kerättiin vielä miinus epätarkkuudesta ja toinen vinoudesta, mutta sen jälkeen sujui hyvin, kunnes radalla oli merkki. Sara ei vain yksinkertaisesti hahmottanut sitä. Kymppi napsahti ekasta väärin suoritetusta yrityksestä ja toinen koiraan koskemisesta. Sen seurauksena merkki löytyi. Sitten vielä yksi kontrollimiinus. Kaiken kaikkiaan pisteitä meni merkkikyltillä 21. Saatiin kuitenkin tulos, 71 pistettä.

Oli niin hyvä fiilis olla Sarpan kanssa kehässä. Toivon, että päästää vielä. Viimeisiä kertoja nämä taitaa kyllä alkaa jo olla... 12-vuotias kun ei ole enää nuori. Isoista kisoista sen verran, etten edelleenkään ole isojen kisojen ihminen. Muuten on kivaa, mutta se jännittäminen kaikkien fyysisten ja psyykkisten oireineen meinaa olla liikaa. Isojen kisojen jännitys on potenssiin sata, vaikka tavallisetkin kisat jännittää. Jännitys ei ole enää niin suurta kuin se joskus on ollut, mutta nyt ollaan oltu samassa jännityksen määrässä jo pitkään eikä jännitystunteen hallinta ole edennyt. Pitäis varmaan tehdä jotain.



Kuopiosta jatkettiin Kajaaniin jossa sunnuntaina treenattiin RINNAN kanssa KPKY:n leirillä. Päivässä ehti tehdä jälkeä, esineitä ja hakua. Jäljellä halusin häiriöitä, joten tallauksen jälkeen ja ennen ajoa jälkeä sotki koirakko merkatuista paikoista. Rinnalla on tapana vaihtaa jälki riistajälkeen, mutta kun riistaa ei ole sovittavista saatavilla jäljelle, niin otettiin vieras koirakko. Tutut koirat ei ole niin häiriöksi, mutta vieras koira, joka vielä kaiken lisäksi merkkasi juuri jäljen kohdalle, oli hyvä! Rinna oli heti ensimmäisessä kohdassa vaihtamassa jälkeä. Pidättelin vain ja annoin koiran mennä, kun se valitsi oikean jäljen. Harmiksi vain koiran selvitellessä harhaa liina sokeutui puihin ja antoi koiralle rankaisua oikealle jäljelle palaamisesta. Sen verran koiraa kuormitti, että se olisi jatkanut seuraavasta kulmasta suoraan ja tässäkin vain pidättelin koiraa. Muut harhakohdat meni helpommin.

Esineruudussa esineitä oli kuusi kipaletta, joista Rinnalla nostatin kolme. Ekan se toi hyvin. Toisella lähetyksellä näki selväsi koiran vaihtavan lennosta esinettä. Kolmantena vaadinkin sitä tuomaan sen esineen, minkä koira oli jättänyt ja palkkasin siitä. Hakutreeni oli haukutusta. Maalimiehet oli sijoitettu siten, että haukkuvalle koiralle pystyi tekemään häiriöitä sen ilmaistessa. Häiriöitä tehtiin äänillä ja koiran jatkaessa haukkua se palkattiin. Ei näyttänyt olevan vaikeaa.


torstai 15. elokuuta 2019

Oiva

DOT on kisaillut aksaa:
  • Agi1, 4.8. Janakkala, Jan Egil Eide, 15 vp, sij. 3. 
  • Agi1, 4.8. Janakkala, Ritva Herrala, HYL
  • Agi1, 10.8. Hki, Kjell Pettersson, HYL
  • Agi1, 10.8. Hki, Kjell Pettersson, 0, sij. 1. OIVA
  • Hyppy2, 11.8. Espoo, Henri Luomala, HYL
  • Agi2, 11.8. Espoo, Henri Luomala, HYL
  • Agi2 11.8. Espoo, Henri Luomala, HYL


Erityisesti radoilla olen keskittynyt ohjaamaan radat alusta loppuun asti kunnolla. Voi, että miten on hankalaa! Virheen jälkeen ohjaus lässähtää, vaikka olisikin mahdollista pelastella vielä suoritus vailla varsinaisia virheitä. Lisäksi ongelmana on koko radan ohjaus kunnolla. Loppua kohden ohjaaja hyytyy,  taitaa olla huono kunto :p Siinä sivussa Doo nousi kakkosiin. Siellä jatketaan samalla periaatteella.


perjantai 9. elokuuta 2019

Koostetta

Kooste:
  • Vepessä RINNALLA on ollut ongelmana irtautuminen minusta veneen haussa ja viennissä. Se lähtee hyvin matkaan, mutta sitten vain kääntyy takaisin tietyn matkan edettyään. Hukkuvassa tätä ei ole vaan koira on tehnyt hukkuvaa jo koematkaltakin. Vientiä on alettu treenaamaan nyt siten, että minä olen veneessä. Mitään ongelmaa kun ei ole, kun olen itse vastaanottamassa vientiesinettä. Tästä on lähdetty nyt työstämään vieraalle vientiä siten, että minä olen veneessä, mutta vieraampi ihminen ottaa vinetiesineen vastaan. Tämä on nyt sujunut hyvin. Seuraava vaihe on sijoittaa minut rannalle takaisin, kunhan vain kuvio vahvistuu koiralle. Tämän uskon auttavan myös samalla veneen haussa. Veneen haku onnistuu kyllä, mutta vaatiin voimakkaan hetsauksen. 
  • Haussa Rinnan kanssa on jatkettu siitä, mihin jäätiin ennen koetta. Eli edelleen Rinnalla on ollut paljon löytöjä, joilta se on saanut palkan heti haukun aloitettuaan. Lisäksi erikseen on tehty haukuttamista. Seuraavaksi ajattelin ottaa taas vähän tyhjäkin mukaan, mutta harkiten.
  • Esineitä Rinna on tehnyt ruutuna hyvällä mielentilalla. Seuraavaksi tarvii arvottaa taas esineitä lisää ja palkkausta pitää lisätä. Tää on aika tasapainottelua :p Esinetreeniä on tehty myös tarkkuutena. Tavallisena tarkkuusruutuna sujuu ihan hyvin, mutta luovutus on ongelmallinen koiran sylkiessä esinettä luovutuksessa jalkoihin. Luulen, että pitäisi vaihtaa ilmaisu maahanmenoksi, mutten tiedä jaksanko vaivautua. Tarkkuusruutua tehdessä näkymättömillä esineillä (kongin murut, tulitikun palat) asvaltilla on Rinnalla selkeästi enempi vaikeuksia. Luulen, että tässä on vain toistojen puute ongelmana.  
  • DOT on tehnyt kovan maan jälkiä. Pohjina on ollut hiekka, sora ja asvaltti. Jäljestäminen sujuu vaihtelevasti. Välillä menee tosi hyvin, välillä huonommin. En osaa sanoa miksi, mutta toki häiriöhajuja on välillä paljonkin. Esineilmaisut on olleet pääosin tosi hyviä.  
  • Koirat kävi Petran käsittelyssä viime keskiviikkona. Rinna oli kuta kuinkin ok. Dotissa ja SARASSA oli enemmän työstämistä. Sara on viimeksi ollut fyssaroitavana vuosi sitten. Viime keväänä se kävi hierottavana, jolloin koiralla oli puolieroa takana. Sama puoliero oli edelleenkin ja lantio oli koiralla vinossa. Saralla on paino enemmän oikealla puolen ja lihaksistossa on eroa. Koiraa saatiin suoremmaksi, mutta erot voi johtua iän tuomista kulumista. Vanhuus ei tule yksin :( Dot ja Sara pääsee seuraavan kerran käsiteltäväksi kuukauden päästä.


keskiviikko 7. elokuuta 2019

Rally-tokoja

Päätinkin haluta yrittää osallistua vielä kerran SARAN kanssa rallyn SM-kisoihin. Mestarin koirakoita karsitaan tänäkin vuonna tarvittaessa neljän vuoden sisään tehdyn tuloksen perusteella. Saralla oli vain kolmesti kisanneena kolme tulosta, joten kiirusta piti viimeistä tulosta hommatessa  SM-kisojen ilmon umpeutuessa heinäkuun lopussa. Sain Saralle muutaman mahdollisuuden ja kisattiin 25.7. torstaina HSKH:n iltakisoissa sekä 27.7. lauantaina Hyvinkään Koiraurheilijoiden tuplaradoilla. Oma pää petti taas ja keräsin paineet tuloksen tekemisestä. 

Se torstaipäivä oli helteinen, mutta onneksi illan tullen viileni.


Kerättiin virhepisteitä mukavasti molemmilta molemmat oikeaan täyskäännöksiltä (kyltit 5 ja 8). Vitosella käytin molemmat uusinnat ennen kuin kuvio onnistui. Kuvion epäonnistuessa vielä kyltillä kasi ei ollu muuta mahdollisuutta kuin jatkaa vain eteenpäin. Näistä siis miinusta jo 17 pistettä, kun kasilta saatiin vielä ykkösen kontrollimiinus. Näiden lisäksi miinusta tuli kahden yksikön verran kylteiltä 12 (ov suuntaamisesta) ja 17 (tvä epäaikaisuudesta). Jäljelle jäi siis 81 p. Sarppa sai tuomarin palkinnon :)



Viikonloppukin jatkui helteisenä, mutta onneksi saatiin olla lauantaina kisaamassa viileämmässä hallissa.


Ekalla radalla jouduin jälleen harjoittelemaan uusimista, kun jouduin jälleen käyttämään molemmat uusimiset radalla! Ensin jouduin uusimaan kyltin 9 koiran jäätyä seisomaan maahanmenossa ja sitten vielä kyltin 19, kun Sara teki jotain muuta kuin ympäripyörimisen. Näiden lisäksi otettiin kympin virhe kyltillä 5 Saran jätettyä kyynärät ilmaan maahanmenossa sekä ykkösen virheet kylteiltä 14 ja 15 vinouksista. Tältä radalta siten 82 pistettä. Naket jää vaan mieleen ja Sara sai myös tältä radalta tuomarin palkinnon!



Ennen vikaa rataa keräsin sitten kunnon jännityksen, sillä pitäisi tehdä parempi tulos kuin aiemmilla. Sain kerättyä itseni ja tehtyä suunnitelman. Päätin antaa kunnon avut, jottei vaan tarttis uusia yhtään kylttiä. Itse asiassa mun tulis nyt ottaa enemmän käsimerkkejä mukaan, sillä luulen koiran kuulon heikentyneen :( Etenkin taustahälyssä tuntuu, ettei Sara kuule enää niin hyvin.

Tällä radalla ei uusittu ja tulos oli 92. Tein tyhmän kolmen pisteen virheen kyltillä 10, kun unohdin, mikä kyltti oli menossa. Steppasin paikoillani kylttiä lukiessa :p Muita miinuksia tuli vinouksista  ja epätarkkuuksista kylteillä 4, 5, 7, 10 ja 12. Tuntui vähän jäykältä menolta ja siltähän se näyttikin: 


Sunnuntaina oltiin Päivi Nummen koulutuksessa. Saran treenivuoroja käytiin enemmänkin läpi mun kisajännitystä sekä toimintaa kisoissa. Kuinka mun tulee askeltaa askeleissa ja käännöksissä, joissa usein tulee virhepisteitä. Helposti liikun liian nopeasti epätahtiin koiran kanssa tai en keskity paikoillaan tai suoraan liikkumiseen. Niissä tarvii nyt olla skarppina. 

Kisajännitystä varten tarttisi toki treenata päätäkin, mutta voisin myös tehdä ratatreenejä enemmän, myös ilman koiraa. Radat voisi olla ylipitkiä tai tutustumisen jälkeen jotkut kyltit voisi vaihtua. Pahoja on hetket, joissa huokaisee liian aikaisin helpotuksesta. Silloin pakka hajoaa. Kannattaa huokasta vasta maalissa. 

DOTKIN pääsi treenaamaan ja se oli hyvä! Se keskittyi hyvin ja teki niin hienosti kuin osaa. Dot ei nyt kertaakaan haistellut kylttejä ja vaan ne oli sille ihan normaaleja asioita, joita ei tarvinnut erikseen tutkia. Houkutuksessa ruokahoukutuksen se tsekkasi,  muttei jäänyt siihen kiinni ja koira pystyi toimimaan siitä huolimatta. Dot teki ekaa kertaa sarjahyppyä. Se on tehnyt hurjasti hallintaa ja kuuntelua yhden hypyn kanssa eikä kahden sarja ollut sen kummempi. Koira tarjosi pyytämättä kontaktia heti hypyn jälkeen. Se kuunteli hyvin myös ja erottelu tehtävät hyvin. Hyvä Dot!