tiistai 29. tammikuuta 2013

FitDog

RINNA pääsi FitDogin testikoiraksi. Yritys kehittää työ- ja urheilukoirien energia- ja palautustuotteita, jotka kehitetään ja valmistetaan Suomessa. Rinna saa testata jo markkinoilla olevia energia- ja palautusjuomajauheita sekä vielä kehitteillä olevia tuotteita. Tänään hain postista kotiin ensimmäiset testivalmisteet, Energy- ja Recovery-juomajauheet. Annoinkin maistiaiset ja sekoitin jauheita pieneen määrän vettä. Rinnalle maistui kumpikin hyvin. SARAKIN sai maistaa. Palautusjuoma sai sen vähän epäröimään, mutta energiajuoma maistui hyvin. Luultavasti palautusjuoman maistuvuus on Saralle vain tottumuskysymys. Sillä on ennenkin saattanut mennä vähän aikaa lisukkeiden hyväksymisessä. Nyt sitä ei kuitenkaan tarvinnut nameilla houkutella vaan koira lipsutteli juomaa ihan sellaisenaan.



Lisätietoja: www.fitdog.fi

---

Tänään RINNALLA oli aika Aistiin Petra Snellman-Niemenpalon käsittelyyn. Niskat oli tiukkana (varmaan vetotreeneistä?) ja myös selän pitkissä lihaksissa oli tiukkuutta. Ranka oli liikkuva. Jatkossa koira voisi tehdä enemmän pään taivutuksia. Koira painoi 14,8 kg. 

---

Päivitetääs vielä vedot. Nyt mennään jo kolmea kilometriä yhtä jaksoisesti kaatumatta! Paljoo pidempään mun jalat ei kestä sitä kyykötystä tällä hetkellä. Tarviin siis treeniä :p SARAKIN alkaa sluibailee parin kilometrin jälkeen. RINNA sitä vastoin ei malttais lopettaa ollenkaan. Vaikka koira on selvästi väsynyt (etenkin kun joutuu Saran sluibaillessa hoitamaan vedovastuun kokonaan), mutta se vaan jatkaa ja jatkaa. Se myös yrittää varastaa liikkeelle omin luvin. Eikä se meinaa enää totella pysähtymiskäskyjä. Mutta suuntakäskyt Rinna osaa nyt. Koirien ohituksetkin hoituu mallikkaasti vauhdissakin. Arjessa Rinnaa joutuu käskyttämään ohituksissa useastikin, mutta vetotöissä koira ei huomaa ympäristön tapahtumia lainkaan. 

Jatkossa tehdään lyhempiä treenejä ja kasvatetaan Sarankin motivaatiota. Rinnalla tahtoa riittäisi vetää pidempääkin matkaa, muttei sitä yksinään viitti vedättää. On se sen verran pikkuruinen.

Mestassa

Treenattiin Päivin kanssa Agimestassa. SARALLE tehtiin ensin ohjattua noutoa. Päivi liikkuroi ja vei kapulat. Sen jälkeen lähetin koiraa merkille ja heitin palloa vauhdista palkaksi. Hyvä oli vauhti. Vähän koira taas alkoi kitisemään toistojen myötä liikkurin esitellessä kapuloita. Eli tuo vauhditus tuo sitten ääntäkin mukaan. Kielsin koiraa ja otettiin liikkuroinnit uudestaan, ei enää äännellyt. Sara teki myöskin luoksetulon pysäytyksiä. Taaskin se sekoitteli asentoja aluksi, mutta sitten se alkoi tekemään halutun pysähdyksen käskystä. Seisomiset oli hyviä, maahanmenoissa joudun vielä antamaan paljon apuja hyvänlaisen pysähtymisen aikaansaamiseksi. Kaukoja tehtiin koematkalta. Koira teki ihan hyvin, s-i oli kerran ruma.

RINNA teki vaan vähän seuraamista. Se painoi ja edisti eilisen lailla. Tähän voisi kokeilla polven nostoa kävellessä. Lisäksi koira äännähti liikkeellelähdöissä. Näistä se sai moitteet ja päästiin sitten liikkumaan ilman ääntäkin.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Iltaa

RINNAN rallattelurata:



Nelosen persjätössä olin melkein ajoissa. A:lle vein leijöreiden muurin yli (saattaen koira kävi helposti hyppäämässä neljäntoista väliin). Persjätöllä sitten A:lta kepeille (en uskaltanut tehdä vauhdilla). Kokeilin kepeille myös sylkkäriä. Ei nyt sujunut, pitää treenata lisää. Kympillä jaakotus. Persjätöllä sitten kolmeltatoista neljälletoista ja jaakotuksella putkeen. Ja persjätöllä taas seittemältätoista kahdeksalletoista.

Rinna kävi kiihkeänä, mutta koira oli kuitenkin kuulolla. Rimoja taas lenteli. Osa hypyistä oli Rinnalle vaikeissa kulmissa (8, 13 ja 17) ja paremmin esteille saattaen rimat pysyi.

---

HAU:n tokoissa kumpikin sai palauttelut viikonlopulta.

SARA oli paikallaanoloissa mukana. Sekä makuussa että istumisessa käveleskelin ympäriinsä ja koitin saada koiran makuussa lonkalleen tai sitten istumisessa liikauttamaan tassuaan. En onnistunut :) 

Sitten Saralle luoksetulon pysäytyksiä siivekkeiden kierroilla ja putkella. Uudet seisomiset oli hyviä, kunhan vain ensin koira muisti mitä käsky tarkoitti. Se tarjosi alkuun maahanmenoa ja istumistakin... Maahanmenoja tehtiin sen jälkeen ja koira sekotti ne seisomiseen. Pidin taukoa välissä ja siltikin sama jatkui. Lopulta koira alkoi tekemään maahanmenot maahanmenoina. Näissä tarviin apusilmiä erottelemaan hyvät ja huonot. Seuraamisessa koira edisteli jälleen hieman. Tuntuu, että joka treenikerta työstetään tätä ja saadaan paremmaksi, mutta kuitenkin seuraavalla kerralla aloitetaan taas alusta. Pitäsiköhän ottaa kovemmat keinot käyttöön? Jäävät oli hyvät. Samoin kaukot toimi nyt sekä läheltä että kaukaa hienosti.

RINNAKIN teki luoksetulon stoppia. Eilisen jäljiltä kokeilin suullista käskyä stoppiin. Toimii yhtä hyvin kuin käsimerkkikin, mutta on varmaan jalostettavissa paremmaksi. Kaukoissa tehtiin avoimen vaihtoja ja koira teki kaikki kertakäskystä. Seuruussa Rinna painoi ja edisti rumasti. Oli melkein yhtä rumaa kuin ennenkin. Argh! Mun hermojen lepuuttamiseksi tehtiin pätkät pelkkää imutusseuruuta :p

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Ykköstä!

Eilen SARALLA oli karsintakoe Vantaalle Vuokkosilla. Vuorossa oltiin vasta iltapäivästä, mutta mentiin jo aamusta katsomaan suorituksia sinne. Ekassa kehässä oli liikkeinä kaukot, seuraaminen ja ohjattu nouto Pirkko Bellaouin tuomaroimina. Toisessa kehässä oli tuomarina Carina Savander-Ranne ja liikkeinä luoksetulo, tunnari, ruutu, zeta ja metallihyppynouto. Paikallaanolot oli viimeisenä Pirkon tuomaroimana. Saatiin tuomarien kommentit kirjallisina :)

Kaukot   8 ½

Hitaasti maahan ja lopun perusasento oli vajaa. Vaihdot itsessään oli hyviä, paitsi s-i-vaihdossa liikkui eteenpäin. Ehkä treeni sittenkin tekee tehtävänsä :)

Seuraaminen   8 ½
Otinko koiraa ehkä liian rankasti ennen seuraamista, kun muistutin äänettömyydestä? Alun käännöksen ja askeleiden taaksepäin jälkeisellä suoralla koira oli outo ja se seurasi ihan huonosti. Se vaan kulki mukana, seilasi sivusuunnassa eikä pitänyt kontaktia. Ekan pysähtymisen jälkeen se paransi normaalimpaan seuraamiseen. Ääntelyä ei alussa ollut, sittemmin sitä oli parissa askelsiirtymässä pienesti. Sivusiirtymissä myös perusasennot jäi vinoiksi.

Ohjattu nouto   8 ½
Ainakin hitaasti merkille.





Luoksetulo   8
Saramaiset pysäytykset. Maahanmenon käskynä annoin riskillä uuden käskyn, ei toiminut.

Tunnari   9 ½
Puri vähän kapulaa. Mun makuun saisi olla vähän rimakampi meno ja tulo.

Ruutu   9
Tuomarin mukaan hyvä nopeus, mun mielestä olisi koira voinut hieman nopsempaakin merkille ja ruutuun mennä. Pysäytykset oli tuomarin mukaan myös hyviä. Ruudussahan koira valitsi laitapaikan, mutta sääntökirja ei tunne keskipaikan ihannointia :p Pistemenetys johtui liian tiiviistä seuruusta.

Zeta   8 ½
Osasin kävellä hieman normaalia hitaampaa ja pidin vauhdin samana koko ajan. Asennot ei kuitenkaan toimineet niin hyvin kuin ne on nyt toimineet. Tuomari rokotti myös liian tiiviistä seuraamisesta.

Metallihyppynouto   10
:)





Paikallaan makaaminen   8 ½
Hitaasti maahan ja hitaasti perusasentoon. Maassa koira oli mennyt makkaralle ja pysyi siinä sitten.



Paikallaan istuminen   10
Tassut ei liikkuneet!



Tulos: EVL1, 284 p. ja sijoitus 5./39. Kaikki tulokset.

Olen nii-in tyytyväinen Saran suoritukseet. Treenit on purreet!


---

nään oli RINNAN vuoro. Koe oli Porvoonseudun Koiraharrastajat ry:n järjestämänä Porvoossa heidän hallissaan. Tuomarina oli Harri Laisi. Paikallaan makuut oli aika pian sisälle päästyä ja yksilösuorituksissaan Rinna oli ensimmäisenä. Jatkoin sen kanssa suoraan kehässä paikallaanolon jälkeen, vaikka välissä olisi saanutkin käydä kehän ulkopuolella. Mitäpä suotta.

Paikallaan makaaminen   10
Hidas maahanmeno ja koira jäi vinoon makaamaan, mutta piti asentonsa koko ajan. 



Liikkeestä maahanmeno    9 ½
Kehno seuruu ja hii-das maahanmeno.

Seuraaminen   9
Ihan kamalaa. Onneksi siellä oli hyviäkin kohtia.

Luoksetulo   5
Ei pysähtynyt ekalla käskyllä, toisella vasta.

Liikkeestä seisominen   10
Ok!

Noutaminen   10
Tuomarin mukaan enemmän kuin kympin nouto! Mitä nyt vaan lähtöäänestä ja murinasta kapulalle :p 

Kaukot   9
Kaksoiskäsky toiseen istumiseen. 

Hyppy   9 ½
Lähtöääni. 

Kokonaisvaikutus   9
Liian riehakkaat kehumiset. Mun piti olla hillitympi, mutta näköjään vähän teennäiseksi meni jälleen.

 

Tulos: AVO1, 177 p. ja sijoitus 3./9

Rinna ei edelleenkään ollut kokeessa samanlainen kuin treeneissä. Nyt se oli kuitenkin ehkä hieman edelliskertoja parempi. Ainakin koira tuntui rennolta liikkeiden väleissä eikä se äännellyt monenkaan liikkeen alussa. Jatketaan siis treeniä!

torstai 24. tammikuuta 2013

Jessicalla

Päivemmällä otin lenkille roinaa mukaan ja treenattiin puistotiellä. RINNA teki ensin merkkiä ja hienosti tekikin :) Ekassa annoin koiralle namin suuhun lähettäessä ettei lähtöhaukkua tulisi. Muissa en antanut nameja, mutta koira ei siltikään ääntänyt. Laitoin kapulan merkin taakse ja edelleen piti mennä merkille. Niin meni. Sitten heitin kapulaa ja edelleenkin piti mennä merkille. Niin meni edelleenkin. Hyvä Rimppa! Sitten noutoa. Lähetys sivulta ja siinä namitin taas koiraa. Koiran ollessa kapulalla annoin noutokäskyn uudestaan ja koira otti kapulan siististi. Tehtiin erikseen luovutuksia. Rinna ei meinannut irrottaa kapulasta käskyllä. Otin kapulan sitten voimakeinoin ja sen jälkeen se irtosi käskylläkin. Palkkasin koiran joko luovuksen tai sivulle siirtymän jälkeen. Odotutin koiraa edessä ennen sivulle käskyä eikä koira oikeastaan ennakoinut. Se nyki, muttei siirtynyt.

SARA teki ensin vauhtimerkkejä. Kapula oli jo valmiina merkin takana. Sitten samaa kapulan heittohäiriötä Sarallekin. Ekalla se ryntäsi kapulalle. Pysähtyi hienosti käskyllä, mutta korjauskäskyllä se jatkoi edelleen kapulalle. Tästä ei palkkaa tullut. Toistolla koira kuuntelikin sitten käskyt oikein. En tiedä johtuiko kapulahäiriöstä vai mistä, mutta suoruus merkin takana ei ollut yhtä tarkkaa kuin eilen. Vauhti merkille oli kuitenkin hyvä. Sitten tehtiin kaukojen m-i-vaihtoa. Onnistui. En jättänyt takapalkkaa vaan heitin pallon koiran taakse. Nyt näin lähellä koetta laitan takapalkkauksen tauolle. Jatketaan sillä sitten taas näiden parin kokeen jälkeen.

Kotiterassilla kumpikin teki vielä n. 100 kapulan tunnarit. RINNALLA kesti aikaa oikean löytämiseen. Jännitinkin jo riittääkö koiralla maltti, mutta riitti se! Otin koiran luovutusasentoon asti. Vähän koira korjasi kapulaa suussaan. Tunnarin pitoja pitäsi taas tehdä. SARA löysi omansa helpommin. Siistiä oli senkin työ.

---

Illalla oli treenit Jessica Svanljungin opissa Sipoossa. SARA osallistui ryhmäpaikallaanoloihin. Tehtiin sekä istuminen että makuu pariminuuttisena. Piilo oli vinossa koirariviin nähden. Istuminen oli hyvä. Makuussa koira oli mennyt lonkalleen, mutta pitänyt sitten sen asentonsa. Maahanmeno oli nopsa, istumaannousu hitaampi. 

Yksilövuoronsa Sara aloitti luoksetulon maahanpysäytyksillä. Olin tyytyväinen siihen miten Sarppa ne teki. Parannettavaa toki löytyy ja matkaa pitää kasvattaa kisamatkaksi. Nyt sain hyvät maahanmenot joko korottamalla ääntä tai sitten antamalla vartaloapua. Kokeiltiin myös taka- ja sivupalkan vaikutusta. Nämä pitäisi ensin sisäänajaa ennen kuin voi sanoa niiden toimivuudesta. Lisäksi Saran kanssa katsastettiin zetaa tai lähinnä minun kävelyä siinä. Normaalia hitaampi kävely on ok, kunhan vain muistan kävellä joka välin samalla vauhdilla. Näin asennot oli napakoita ja suoria. Sara lähti ennakoiden seuruuseen mukaan. Siitä vähän muistuttelin.

RINNA aloitti ohjatulla noudolla. Siinä ongelmana on rääkäisy merkiltä kapuloille lähdettäessä. Jessican mukaan voin ihan sanoa koiralle siitä, se ei ole sallittua. Poskista kiinni ja koiralle puhuttelu. Pienempiä huomautuksia Rinna ei ota tarpeeksi vakavasti. Ihanaa, kun joku taas muistuttaa mua Rinnan kanssa tästä. Rinna vetää välillä mua niin 6-0... Sama homma sitten merkille, ruutuun ja tasamaanoutoihin lähetyksissä. Rääkyen ei pääse matkaan. Jatketaan tätä sunnuntain kokeen jälkeen. Lisäksi koiralla on liian suuri odotusarvo lelupalkasta. Pitää nyt toistaiseksi palkata näistä vauhtiliikkeistä pelkästään nameilla. Sitten yritettiin ratkoa Rinnan silmän käyttö ongelmaa. Se jää välillä niin kiinni ruutuun, merkkiin tai kapuloihin, ettei kykene seuraamaan. Välillä tätä tapahtuu, välillä ei. En ole päässyt perille siitä, miksi välillä koira jää niin jumiin niihin, miksei aina? Nyt tehtiin käskytettynä kaaviota ruutuun ja päin merkkejä ja kapuloita. Ja Rinna seurasi hyvin. Lähetin koiraa myös ruutuun ja merkille ja sen jälkeen seuruutin koiraa niitä kohden. Ei saatu näinkään reaktiota. Tänään siis tällainen päivä, mutta hyvin Rimppanen seurasi :)

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Olkkaripäivitys

Päivitetääs välillä olkkarissa tapahtuvia treenejä :) SARA on työstänyt lähinnä kaukoja. Saralle lanseerattiin takapalkkaus, joka alkuun aiheutti kaukoissa takapakkia, mutta nyt näyttää jo paremmalta. Jatketaan tätä. Kaukojen ohella koira on keskittynyt paljolti luoksetulon pysäytyksiin. Sarallehan on projektina vaihtaa käskyt ja opettaa koiralle erilainen ajatus pysäytyksistä. Sisällä saan juoksutusmatkaa n. 15 metriä. Lattia on liukas ja Sarppa liukuu hyvin :D Stoppi on tällä hetkellä hyvän napakka ja koiralla on näissä ajatus takana. Sara pysähtyy ja alkaa peruuttamaan käskyn saatuaan. Vahvistan taka-ajatusta vielä heittämällä palkan koiran taakse. Maahanmenot koiralle opetin uudella tyylillä jo viime vuoden puolella. Nyt näitä on yhdistelty luoksetuloon. Suurimmaksi osaksi nämäkin onnistuu. Muita asioita Sara on tehnyt satunnaisemmin.

RINNAKIN on työstänyt kaukojaan. Tällä hetkellä vaihdot (kaikki!) onnistuu vähintään parin metrin etäisyydellä. Vahvistetaan vaihtoja vielä ja sitten maltilla kasvatetaan matkaa. Rinna on työstänyt seuraamistaan, etenkin askelsiirtymiä ja käännöksiä. Askeleissa taakse koira pomppaa helposti sivuun ja tätä on työstetty siistimmäksi. Edelleen töitä tarvitaan. Askeleiden ja käännösten jälkeen perusasento saattaa koiralla oli vino ja sen suoristus on työn alla. Lisäksi koira on opetellut silloin tällöin suorempaa eteentuloa. Jääviä ja luoksetulon pysäytyksiäkin on jonkin verran tehty ilman tarkempaa suunnitelmallisuutta.

Muuna projektina Rinnalla on naksuttelu. Naksuttelin koiralle paljon sen ollessa pentu, mutta sitten naksuttelut jostain syystä jäi. Rinnalle on hauska naksutella. Se tarjoaa asioita ja ryhtyy heti työstämään naksautettua asiaa. Toisin kuin Sara, joka tarjoaa ainoastaan jo oppimiaan temppuja. Kun nämä ei kelpaa, se turhautuu ja pitää ääntä :p

Treeniä

Käytiin Purinalla. Ensin aksaa, hyppytekniikkaa.



Ensin tehtiin perussarjaa ja kasvavaa sarjaa yksittäin. Sitten yhdessä. SARALLA meni kaikki ookoosti. Putkelta se sai perussarjalle hyvin vauhtia ja ladattua vauhdikkaan näköisesti muurillekin. RINNAN hyppyjen niputteluun ei vaikuttanut kauempana oleva putki eikä sarjan jälkeinen muuri. Se niputti silti putkea ja muuria edeltävät hypyt yhteen.

Molemmat työsti kepittelyään. SARA teki ensin vauhdilla kepeille tuloja. Se taipui vauhdista huolimatta hyvin toiseenkin väliin. Umpikulmista haku sujui hyvin. Avokulmiin koitin koiraa ensin auttaa, mutta sähläämiseksi se meni. Sara haki aloituksen hyvin, kun seisoin vain paikoillani ja koira sai itse hakea välin :p RINNAKIN työsti umpi- ja avokulmiaan. Umpikulma sujui, avokulma vaatii vielä lisää treeniä. Vedätys putkea kohti oli paha.

Sitte tokoa. SARA teki ensin vauhtimerkkejä. Samassa suorituksessa oli nyt sekä vauhti että tarkkuus. Sitten ruudun paikan hakua läheltä lelulla palkaten. Lelupalkkus sai aikaan koirassa överit :p Seuraavaksi vähän seuraamista. Työstin edistysongelmaa, mentiin nyt ihan nami nenässä kiinni. Ääniä ei päässyt. Sitten vielä kaukoja. Saralle on nyt lanseerattu takapalkkausta kaukoihin. Aiemminkin olen yrittänyt, mutta silloin se tuntui mahdottomalta. Nyt tuntuu jo mahdolliselta. Nyt takapalkka aiheutti sen, ettei koira noussut maasta istumaan. Kävin sen pari kertaa nostamassa ja sen jälkeen koira alkoi tekemään vaihdon itse. Muut vaihdot sujui, tosin vähän jähmeästi nekin vielä.

RINNA teki ensin seuraamista. Seuruutin sitä ruutua ja putken suita päin. Ensin koira meinasi äännellä, mutta huomautuksella lopetti. Seuruutin koiraa myöskin ahtaissa esteväleissä. Tuntui koiraa ensin vähän häiritsevän, mutta sitten ei enää. Seuraaminen tuntui taas hyvältä. Sitten Rin teki putkirallin yhteydessä luoksetulon stoppja. Ne oli vähän pomppuisia. Sitten kaukoja. Ensin avona, sitten pelkkä istumaannosto ja pidempi odotus ennen palkkaa. Ei se alkanut itse tarjoilemaan vaihtoa tässä. Lopuksi vielä koira sai kiehnätä jaloissa ja palkkasin sitä tästä välillä pallolla.

Mennen tullen kuljettiin kävellen (6,5 + 7,5 km). Tullessa poikettiin jätemäelle, jossa koirat sai noutaa pudotetut esineet. Jätin esineet mäen juurelle ja lähetin koirat matkaan mäen päältä (matkaa n. 100 m). RINNALTA pääsi jälleen lähtöääni. Pitäisi nyt tosissaan alkaa puuttumaan siihen :p Koiran juostessa takaisin se joutui ohittamaan juoksijan. Ei ollut ongelmia. Palkkasin koiran suoraan vauhdista. Tein erikseen luovutuksia ja osaa se ne. Eli voisi yhdistää tuonnin ja luovutuksen. SARA pysähtyi kymmenisen metriä mentyään ja jäi töllöttämään. En sanonut mitään ja koira kiihdytti taas vauhtiinsa ja juoksi hyvin esineelle asti. Mikälie ajatuskatkos.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Sporttiksella

Tiinan kanssa oltiin taas yövuorolla Sporttikoirahallilta. Koirat teki kokeenomaiset treenaukset.

SARAN kokeenomainen oli muuten kokeenomainen, mutta ääntelyistä huomautin joka kerta. Yksilöliikkeet jaettiin kahteen osaan. Ekassa oli kaukot, tunnari, seuraaminen ja luoksetulo. Tokassa zeta, metallihyppynouto, ohjattu nouto ja ruutu. Ekan setin aikana koira äänteli paljon. Oliko se jostain ahdistunut, en tiedä :/ Kaukoissa koira äänsi jätettäessä. Lisäksi vaihdot oli huonot, koira tuli paljon eteenpäin. Tunnarissa se maistoi oikean viereistä, mutta toi kuitenkin oikean. Seuraamisessa Sara äänteli tosi paljon :/ Siihen ei tuntunut tällä kertaa auttavan huomauttaminenkaan. Luoksetulo oli sentäs hyvä. Saraksi hyvä stoppi ja uudelainen maahanmenokin oli ihan toimiva. Ekaa kertaa käytin nyt uudenlaisen maahanmenon käskyä kokonaisessa luoksetuloliikkeessä.

Toisessa setissä zeta ja metallihyppynouto oli hyviä. Ohjatussa ja ruudussa Sara äänsi. Ohjatussa se äänsi liikkurin viedessä kapuloita ja ruudussa maassa maatessaan. Ääntelyä oli nämäkin, mutta tuntuu että niiden takana oli toiset syyt kuin ekan setin ääntelyiden takana. En tiedä. Pääsispä tuon koiran pään sisään!

Loppuun tehtiin korjailuja. Seuruuta tehtiin kaksi kaaviollista. Ekassa ei ääntäkään, toisessa äännähdys pääsi askeleissa vasempaan. Ruudussa palkkasin koiran, kun se ei äännellyt nyt ruudussa. Samoin oli kaukoissa.

RINNAN kokeenomaisena oli avoimen luokan liikkeet. Seuraamisessa sekin äänteli liikkeellelähdöissä, mutta korjasi tämän uudella aloituksella. Paitsi, kun seuraamisen aloitus tapahtui ruutua kohden... Rinnalle se on liian suuri houkutus. Seuraaminen muuten tuntui hyvältä. Jäävät oli ookoot. Luoksetulo hyvä. Samoin kaukot ja hyppy. Nouto tehtiin metallikapulalla. Nouto oli ihan rinnamainen: äännähdys lähdössä ja kapulan saallistusta :p Eteen koira tuli vähän vinosta kulmasta ja oli sitten vinossa luovuttamassakin. Luovutusasennot pitäisi opettaa suoriksi myös vinoista kulmista. Nyt palkkasin koiraa liikkeiden välissä rapsutuksin. Rinna tykkää kovasti kiehnätä jaloissa, joten tämä lienee hyvä tapa :)

Rinna teki vielä seuraamista. Ensin tein itsekseni eikä koira äännellyt. Sitten liikkurilla ja saatiin ääntä. Luulen, että kun mun huomio ei ole koirassa koko ajan, en tiedä mitä tapahtuu ja tietynlainen jännite saa ääntelyn aikaan. Näihin asioihin pitää kiinnittää huomiota. Ja toki kokeenomaisia treenejä Rinnan kanssa pitää tehdä paljon enemmän!

torstai 17. tammikuuta 2013

Aksaa...

SARAN aksaradat:


Alkuun kokeilin sekä ihan putkeen viemistä että rintamasuunnalla koiran ohjaamista putkeen (lähtö 4./14. esteiden välistä ja kulkusuunta keinua kohden). Molemmat toimi. Kepeillä Sara ei ensin taipunut toiseen väliin, mutta suhinamuistuksella se taipui seuraavat kerrat ongelmitta. Vikalle esteelle tein joko persjätöllä puolen vaihdon putken jälkeen tai käänsin koiran hypylle poispäinkäännöllä. Kumpikin toimi.

Toisella kierroksella tehtiin ekaa ja vikaa hyppyä lukuunottamatta hypyt takaakiertoina. Takaakiertoliikkeenä Saralle sopii paremmin ässän malliset kierrot kuin siivekkeen ympäri kiertäminen. Tätä Sara tarjosikin itse, jos en ohjannut kunnolla :D Kasilla toimi paremmin pakkovalssi + jaakotus kuin pakkovalssi + koiran mukana kääntyminen. Jaakotus kääntää koiraa tiukemmin.

A:lla oli nähtävillä taas rumia ylösmenoja :( Mun pitää opetella jonkinlainen rytmitys, jossa saan koiran menemään siistimmin ylösmenon ja säästämään kroppaansa.

RINNA oli taaskin mukana. Se ehti aksailemaan ennen Saran treenejä. Ensin tehtiin hyppytekniikkaa. Lämmittelynä tehtiin perussarjaa viidellä esteellä (välit 6 ft) joka kerta palkkapallon paikkaa vaihdellen. Aloitukset tehtiin takaakierroilla. Rinna teki hyvää työtä, se ei niputtanut kertaakaan hyppyjä yhteen!

Varsinaisena treeninä oli etäisyyden arvinointi. Halusin nähdä millä välillä koira ottaa kolme maa kosketusta hyppyjen välissä. Käytin samoja esteitä kuin perussarjassakin, vikaa estettä siirtäen. Aloitetiin 24 jalan välistä. Kaksikymmentäkuusi oli se luku, jossa Rin otti kolme kosketusta. Tehtiin sarjana: 24-25-26-26-24-26-24. Kaksnelosessa ja -viidessä koira ottaa pitkiä loikkia ja näyttää että yksi jalanväli lisää menisi samoilla loikilla, mutta ei vaan mennyt ainakaan tänään.

Lisäksi Rin teki keppejä. Lähetykset tein umpi- ja avokulmista. Umpikulma sujui, avokulmat ei niin hyvin. Koiralla oli liikaa virtaa ja se vaan kaahotti johonkin väliin. Treeni kuitenkin jossain tuottaa tulosta ja koira taipui tällä kertaa joka kerta toiseenkin väliin. Vedätystä se kesti myös, samoin kuin lelun heittelyt koiran pujotellessa. Lelu aiheuttaa pujotteluvaihdin hidastamista, mutta Rinna kuuliaisesti kuitenkin pujottelee kepit loppuun ennen lelulle juoksemista :D

A-esteellä naksuttelin ensin 2on2offia. Sitten laitoin namialusta eteen ja vapautin koiraa 2on2offista sinne. Näin onnistui taaksejäännitkin ilman, että koira putoaa kontaktilta. 

---

Koirat on päässet tekemään myös pudotettujen esineiden noutoja. RINNASTA pääsee helposti ääntä lähettäessä. Siihen voisi puuttua. Samoin sille voisi opettaa esineiden luovutukset kunnolla.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Jaakot ja muut

Taaskin oli hyvät aksatreenit RINNAN kanssa! Toivottavasti tämä tulee tavaksi!



Aiheena oli jaakotukset (kolmosella ja ysillä). Olin taas ohjauksessa myöhässä, mutten paljoa :p Puomisuoritukset oli hyviä. Vedätin tai jättäydyin taakse, kaikki toimi. Kepeillä onnistui takaaleikkaus sekä vedätys

Erikseen tehtiin A-estettä. Jättäydyin kunnolla taakse ja näissä koira tipahti alastulon 2on2offilta kun katsoi mua. Tässäkin voisi naksulla vahvistaa oikeaa eteenpäin olevaa asentoa.

---

HAU:n tokoissa SARA pääsi paikallaanoloihin. Tehtiin ensin minuuttinen makuu ja sen jälkeen saman pituinen istuminen. Vino piilo teki tehtävänsä ja koira meni makuussa kolmesti lonkalleen. Ekassa tartti fyysisesti korjata koiran asentoja, muissa riittä suullinen käsky koiran korjaamiseksi. Istuminen oli hyvä.

Koirat treenasi samoja liikkeitä eli luoksetulon pysäytyksiä, seuraamista, jääviä ja kaukoja.

SARA
  • Naksuttelin Saralle "Stoppi"-sanan luoksetulon stopiksi. Tehtiin sitä sitten siivekkeen kierrolla. Onnistui hyvin, jopa niin hyvin, että koira alkoi ennakoimaan pysäytystä...
  • Seuraamisessa keskityttiin edistämättömyyteen. Yhtään ääntä ei koirasta päässyt.
  • Jäävät oli ok.
  • Kaukoissa käytin ensin takapalkkana lelua, sitten tehtiin ilmankin sitä. Vaihdot oli hyviä. Seisomaan nousuissa koira otti askeleen taakse lyhentääkseen kroppaansa. Saisi se ehkä lyhentyä vielä hieman enempi.
RINNA
  • Luoksetulon seisomaanpysäytys toimi hyvin uudella käsimerkillä. Pysähtyminen on ihan hyvä, mutta koiralla voisi jarruttaessa olla paino enempi takana.
  • Seuraamisessa pitkästä aikaa koira koitti poikittaa. Tähän pitää puuttua heti!
  • Jäävät oli ok Rinnallakin.
  • Kaukot tehtiin avona n. 15 metristä. Eka sarja hyvä. Toisessa joko koira ei ollut mennyt kunnolla maahan sitä jätettäessä tai sitten se nosti kyynärät minun poiskävellessä ylös. Otettiin uusiksi ja nyt kävin palkkaamassa koiran kyynärien maassa pysymisestä. Sieltä vielä istumaan nousu.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Vuokkosilla

Vuokrattiin Tiinan kanssa taas treeniaikaa Vuokkosilta. Koirat teki vuorotellen. SARA teki ensin seuraamista pari kaaviollista liikkurointuna. Ekassa koira ei ollut ihan tarkkana, mutta toinen oli parempi. Pari äännähdystä kaiken kaikkiaan, ei sen enempää, mutta nekin on jo liikaa. Jäävät asennot toimii nyt paremmin, kun kävelen itse hieman normaalia hitaampaa tahtia. Maahanmenojen nopeutta ja seisomisen terävyyttä pitää ylläpitää säännöllisesti.

Seuraamisessa tarkasteltiin etenkin vasempaan käännöksiä. Ne tuntuu huonommilta kuin onneksi näyttää:

Sara normaalisti ja hitaasti.

Kaukot ei edelleenkään ole täydelliset, mutta on ne edistyneet sentään. Edelleen on siis vielä töitä näissä:

Kaukot ensin, kaukot sitten.

Luoksetulossa kokeiltioin uutta käskysanaa stoppiin. "Sto" jää mulla vähän laimeasti sanotuksi, "Stoppi" on terävämpi. Nyt tein pysäytykset vielä vartaloavuilla. Saa vielä tehdä töitä, että seisominen tapahtuisi napakasti pelkällä äänellä.

RINNA aloitti vuoronsa luoksetulon stopin treenauksella. Rinnalla pysähtymiskäskynä on käsimerkki, mutta muutin käden huitaisun tapahtumaan sivulle entisen eteen heilauksen sijaan. Näyttää toimivan. Tosin treeniä tämäkin vielä kaipaa. Palkkaukset hoiti pääasiassa Tiina koiran taakse, välillä palkkasin minäkin.

Seuruun lelupalkka on tuonut hyvin asennetta seuraamiseen :) Sen myötä on toki tullut myös pieniä kauneusvirheitä, suuremmilta ollaan vältytty. Liikkeellelähdöt teen nyt ainakin toistaiseksi namittamalla lähtöäänen poistamiseksi.

Rinna seuraa ja Rinna juoksuseuraa.

Jäävissä maahanmenot toimii nyt lelupalkalla. Seisomisien pompsahdukseen auttaa myös minun hieman hitaampi vauhti.

Lopuksi Rinna sai juosta agilityhyppyjä ympyränä kumpaankin suuntaan (8 estettä ympyränä, rimojen korkeudet 45-65 cm). Ekalla kierroksella koira tiputti muutaman riman. Se sai niistä palautetta ja korjasi tyyliään niin, ettei rimoja enää tippunut :)

---

Vielä vetopäivitys. Päivitettävää ei kyllä oikeastaa ole, kun lajista on jouduttu pitämään vähän pakkotaukoa :/ Ensin lauhojen säiden myötä oli liian liukasta ja nyttemmin on liian hiekotettua :/ Lammen jäällä voisi vedättää, mutta tällä hetkellä siellä on liian upottavaa ja koirielle liian raskasta. Päivityksen arvoista on kuitenkin se, että pisin matka kaatumatta on nyt kilometri! :D

torstai 10. tammikuuta 2013

Ei saa laiskotella!

SARAN aksassa oli seuraava rata:




Kakkosputkeen ohjasin koiran putken kuvassa yläpuolelta. Tarkkana sai olla rintamasuunnan suunan kanssa, jottei koira mennyt väärään päähän putkea. Putken jälkeen koira kääntyi hyvin oikeaan suuntaan. Keppien avokulma tuotti vaikeuksia Saralle. Nämä lisätreeniin! Välistävedot hypyillä 7.-8. oli vaikeasti. Koira hyppäsi jatkuvasti kasin väärään suuntaan. Syytä oli ohjauksessa. En kertonut koiralle lyhyestä hypystä ja painoin sitä vielä pidemmälle. Kun korjasin ohjausta, niin sujui tämäkin. Kolmanteen putkeen (13.) viennin tein leijeröiden hyppyjen yli. Ohjaus oli tässäkin tarkkaa. Sara meni väärään putkeen, jos en kääntänyt rintamasuuntaa ajoissa. Oikean putken väärään päähän se meni hypyn (14. väärään suuntaan) kautta, jos en liikkunut tarpeeksi voimakkaasti oikean pään suuntaan.

Sara tuntui hitaalta. Syy ei vaan ollut koirassa. Se vaan peilasi mua. Kun laitoin tossua toisen eteen, tuli koiraankin vauhtia ja sen silmät syttyi :) Ei saa laiskotella!

Lopuksi RINNA pääsi tekemään samaa rataa. Se ei ymmärrä ekan putken toiselta puolen ohjaamista. Se joko meni kyllä oikeaan päähän putkea, mutta sen jälkeen ei kääntynyt oikeaan suuntaan vaan meni ympyränä putkeen uudestaan :D Tai sitten se ei mennyt putkeen ollenkaan vaan hyppäsi sen yli toiselle puolen. Keinua muistuttelin koiralle ensin yksistään. Sen jälkeen se sujui osana rataakin. Kepeille mennessä koiralla oli liikaa vauhtia. Onnistui paremmin, jätin koiran keinulle ja menin lähemmäs keppejä vastaanottamaan koiraa samalla sen vauhtia jarruttaen. Rima tippui kerran 3. hypyllä ja kaksi kertaa 12. hypyllä. Näissä vikaa oli minussa; käskytin koiraa riman päällä. Koiran pitäisi tällainen kestää, ehkä Rinnakin joskus :p

Rinna ehti tehdä myös ennen Saran treenejä. Tehtiin kahdella esteellä takaakiertoja ja välistävetoja. Oli yllättävän sujuvaa! Lisäksi tehtiin työstettiin keppejä. Putken kautta kepeille meno ei ensin sujunut. Sujui sitten, kun autoin koiraa jarruttaamaan. Itte se ei osaa vielä jarruttaa :p Umpikulmat sujui, avokulmat ei niin hyvin. Vedättämisen sietäminen oli taas vaikeaa, mutta saatiin onnistumisia siihenkin.

Kuljettiin treeneihin jalan (6,5 km/suunta) ja kuultiin mennen tullen yksittäiset pamaukset. SARA reagoi niihin katsahtamalla minuun ja sitten se jatkoi matkaansa. Eka pamaus oli sen verran kova, että RINNAKIN reagoi siihen kääntymällä äänen suuntaan. Toiseen se ei reagoinut.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Tokoa ja tokoa

Eilen varattiin Tiinan kanssa Vuokkosilta pari tuntia treeniaikaa. Paikallaanoloissa mentiin piiloon ja peilin kautta seurattiin koiria. SARA liikahti kerran makuussa. Kun menin korjauttamaan sitä, se ollutkaan lonkallaan vaan makasi hyvin. Sen jälkeen se kyllä valahti lonkalleen ja sen korjuutin. Istuminen oli hyvä.

Saralta työstettin ensimmäiseksi ohjatun noudon hitaita merkkejä nopsemmiksi. Aika on pitkä liikkurin viedessä kapulat ja syystä tai toisesta sen jälkeen merkille meno on hidasta. Pitäsikö sitä herättää jollain henkäisyllä ennen käskyn antamista? Nyt hetsasin koiraa merkille ja lisäksi kisasin sen kanssa merkille menosta.

Luoksetulon pysäytyksiä työstettiin myöskin. Stopin pitäisi olla napakampi, samoin maahanmenon. Ehkä vaihdan Saralle stopin käsimerkin suulliseen käskyyn? Nyt annoin stopatessa vartaloavut käskyn lisäksi. Tiina heitti palloa koiran taakse samaan aikaan. Näitä lisää. Maahanmenot kaipaa vaan treeniä. Uusi maahanmenotyyli on olemassa, muttei se vaan vielä toimi luoksetuloissa.

RINNA pääsi ensin tekemään ruutua suoraan ja merkin kautta. Nämä se teki tosi hyvin, vaikkei näitä ollakaan hetkeen tehty! Sitten työstettiin Rinnaltakin luoksetulon stoppia. Se pitää saada varmemmaksi, nythän kokeissa stopit on olleet huonoja. Lisäksi stopin pitää toimia minusta kauempana voi-evl-matkoilla. Tässäkin tehtiin samaa eli Tiina heitti palloa koiran taakse käskyn tullessa ja näitä sais lisääkin tehdä. 

---

Tänään tokoiltiin Päivin kanssa Agimestassa. SARA teki luoksetulon stoppia samanlailla kuin eilenkin. Treeniä vaan lisääkin.

RINNAKIN teki luoksetulon stoppia eilisiin tyyliin. Rinnalle sopinee paremmin käsimerkki. Stoppaa hyvin sillä, mutta sitä varmuutta saadaan lisää treenin myötä. Seuraamisessa laitoin lelun olkapäälle. Rimppa on niin röyhkee, että tykkää napata sen itse siitä sitten palkaksi. Tässä vaan tarkkana lelun sijainnissa, liian edessä se ei saa olla, silloin koirakin on edessä. Lelupalkkaus korjasi itsestään liikkeestä maahanmenonkin. Kun koiralla on enempi asennetta seuruussa lelupalkkauksen myötä, niin se tekee maahanmenotkin terävästi. Liikkeestä seisomisiin sen sijaan on edelleen paras namikädellä koiran pysäytys. Edelleen pitää vaan työstää sitä pompsahdusta näin pois. Rin teki avon kaukojakin. Liikaa sillä on virettä eikä vauhdot ole tyylipuhtaita, mutta ilme on hyvä.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Persiistä

Eli persjätöt oli RINNAN aksassa teemana. Treenit ei suinkaan olleet persiistä, vaan koin ensi kertaa Rinnan kanssa sen kuuluisan "flown" <3 Edes rimojen tiputtelut ei pilanneet fiilistä, sillä niitä ei tippunut yhtään!



Persjätöt tehtiin ennen ekaa putkea, ennen keppejä sekä hypyillä 8.-9. ja 11.-12. Kuvittelin osaavani persjätöt, mutta väärässä olin :p Ajoittamisessa olen niidenkin kanssa myöhässä.

Lisäksi tehtiin pakkovalsseja. Esteiden merkkaamista pitäisi treenata lisää.

---

HAU:n tokoissa tein kummallekin palauttelut viikonlopulta. Paikallaanoloissa koitin saada SARAA tekemään virheen. Istumisessa en onnistuinut, mutta makuussa koira meni lonkalleen. Korjuutin sen käskyllä. Lisäksi työstettiin nopsempia perusasennosta maahanmenoja paikkamakuuta ajatellen. Pidin koiran perusasennossa ja juttelin Inkalle niitä näitä. Välillä käskinkin koiran maahan. Tavallisella maahanmenokäskyllä maahanmeno on hidasta, mutta uudella maahanmenotyylillä se onnistuu nopeammin :)

Kaukoja tehtiin nyt lelutakapalkalla. Vaihdot onnistui hyvin. Lelu takapalkkana on namia parempi, sillä koira ei jähmety siitä niin paljoa. Seuruussa koitin saada koiran äännähtämään. Onnistuin ja koira sai tukistusta. Sittemmin se ei enää äännellyt.

Olen ajatellut alkavani nostamaan RINNAN virettä seuraamisessa. Sehän on nyt puolisen vuotta työstänyt tekniikkaa lähes pelkästään namipalkkauksella. Nyt otin lelun käyttöön ja koiran asenne muuttui heti. Samalla toki tekninen suoritus kärsii. Eniten tämä näkyy pomppuisana seuruuna. En tiedä oliko sattumaan vai ei, mutta hakutuksen jälkeen seuraaminen oli tasaisempaa. Haukku saattoi koiralta päästä muuallakin, mutta sen sai käskyllä loppumaan. Tarvii kuitenkin pitää selkeät säännöt haukkumisen kanssa. Lisäksi voisi miettiä lisää patoamistakin.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Koeviikonloppu

Viikonloppuna koeteltiin mun turnauskestävyyttä :p Eilen kisattiin SARAN kanssa Lempäälässä karsintakokeessa. Paikkana oli jälleen tekonurmipohjainen DogSportParkin halli. Kokeessa tuomaroivat Jaana Tala ja Riitta Räsänen. 

Ensimmäisenä oli paikallaanolot Jaana Talan tuomaroimana.

Paikallaan istuminen   9
Sara oli _kerran_ liikuttanut toista etutassuaan...

Paikallaan makaaminen   8
Levoton. Muutaman kerran oli pää mennyt ylös ja alas. Lisäksi maahanmeno olisi voinut olla ripeämpi.

---

Toisessa kehässä oli yksilöliikkeistä luoksetulo, zeta, ruutu ja seuraaminen Riitta Räsäsen arvioitavana.

Luoksetulo   7
Hidas maahanmenoa alussa (en ehtinyt valmistella koiraa) ja saramaisen huonot pysäytykset.

Zeta   7 ½
Istuminen ja seisominen oli hitaita ja vinoja. Lisäksi mukaanlähdöissä koira vinkaisi kuuluvasti :/

Ruutu   9
Vähän banaanilla ruutuun, muuten hyvä.

Seuraaminen   7 ½
Liian innokasta tuomarin makuun. Koirahan painoi loppua kohden ja äännähti pienesti askeleissa :/


---

Loput liikkeet suoritettiin jälleen Jaana Talan tuomaroituina.

Ohjattu noutaminen   9
Hidas merkki, muuten ihan kelpo suoritus.

Metallihyppynouto   10
:)

Kaukot   5
Armosta. Koira liikkui vaihdoissaan eteenpäin lähes oman mittansa ja lisäksi teki vaihdot jähmeästi :/

Tunnari   10
Toivoisin kuitenkin vähän siistimpää haistelua ja rivakampaa palautusvauhtia.



---

Tulos: EVL1, 259 p. ja sij. 26./40.

---

Tavoitteena oli ykköstulos ja siihen riitti pisteet. Harmittamaan jäi kuitenkin, etenkin ääntelyt :/ En tiedä miksi se harmittaa, sillä tiesinhän että töitä on vielä edessä koiran saamiseksi aivan hiljaiseksi. Lisäksi tutuissa liikkeissä eli luoksetulossa ja kaukoissa riittää toki edelleen töitä.

---

Tänään oli vuorossa koe Veikkolassa Hiiden Haukkujen järjestämänä. Paikkana oli FinnAnin lämmitetty, keinonurmipohjainen halli. Tuomarina oli Harri Laisi. SARA sai eilispäivänä paikan kokeeseen varasijalta, Rinnalle oli paikka varattuna jo aiemmin. Vähän emmin Saran suhteen osallistumista, mutta lopulta päätin mennä, ihan nähdäkseni miten kestävyyttä riittää sekä koirassa että minussa.

Eeveeällällä aloitettiin aamusta. Liikejärjestys oli perinteinen, ensin ryhmäliikkeet, sitten loput kahdessa osassa.

Paikallaan istuminen   10
Oli hyvä!

Paikallaan makaaminen   10
Hidas maahanmeno jälleen ja lonkkautuminen alussa, koira pysyi kuitenkin samassa asennossa loppuajan.

---

Seuraaminen   9
Koira äännähteli pienesti ja käskin koiraa suupielestä monta kertaa olemaan hiljaa :p

Zeta   9 ½
Kävelin aavistuksen normaalivauhtia hitaampaa ja se oli parempi. 

Luoksetulo   9
Saran perinteisen huonot pysähdykset, muttei se Laisia haittaa :D

Ruutu   10
Äännähdys merkille mennessä ja lisäksi koirasta taisi päästä ruudussa maatessakin ääntä. Ruudussa koira oli aika laitapaikalla, mutta sisässä kuitenkin.




---

Ohjattu noutaminen   10
Voimaa ois voinut olla enempi.

Metallihyppynouto   9 ½
Vähän nopsempaakin koira olisi voinut juosta. Lisäksi hieman vino luovutusasento.

Tunnari   10
Sara ehti matkan varrella haistelemaan roskaakin. Tässäkin olisi voinut olla enempi vauhtia.

Kaukot   9
Nyt seisomaannousut toimi uuden suunnitelman mukaisesti. S-m- ja s-i-vaihdoissa koira tuli jälleen eteenpäin.

 
---

Tulos: EVL1, 306 p. + KP ja sij. 1./8.

---

Saran suoritus oli tänään teknisesti parempi, mutta kuitenkin lopussa liikkeistä jäi puhtia puuttumaan. Ehkä väsy alkoi näkymään, parhaansa se kuitenkin aina yrittää :) Ääntelyä oli pienemmästi kuin eilen ja nyt sain siihen puututtua, kehtasin liikkeiden aikanakin :p

---

RINNAN vuoro oli iltapäivästä. EVL:n ajan se vietti häkkielämää ja otin sen sitten hengaamaan kehän viereen voittajan suorituksia katsomaan. Rinna oli yksilösuorituksissaan avoimessa luokassa viimeisten joukossa.

Paikallaan makaaminen   10
Koira jäi aavistuksen vinoon, mutta piti asentonsa koko ajan.

---

Seuraaminen   8 ½
Murheenkryyni. Ääntelyä ja ehti siinä käydä jotain tarkistamassa matostakin, lisäksi yksi tekemätön perusasento.

Liikkeestä maahanmeno   10
Seuraaminen olisi voinut tässäkin olla parempaa ja maahan koira meni hitaasti.

Luoksetulo   8 ½
No valui ja vino perusasento, muttei törmännyt!

Liikkeestä seisominen   9 ½
Liikkui.

Noutaminen   10
Aika siisti Rinnaksi. Vino luovutusasento kuitenkin.

Kaukot   10
!!!

Hyppy   10
Eikä tömännyt tässäkään.

Kokonaisvaikutus   10
Tasaista ja innokasta tekemistä kuulemma.


---

Tulos: AVO1, 191,5 p. + KP ja sij. 1./11.

---

Rinnan kokeen tavoitteena oli saada koira tekemään kaukot kokeessa ja se onnistui! Koesuorituksessa koira ei kuitekaan vielä ollut normaali itsensä. Nyt en pitänyt koiraa käskyn alla liikkeiden väleissä, vaan se sai mennä vapaasti. Ehkä parempi näin. Yritin koiraa saada vapautuneemmaksi riehuttamalla sitä liikkeiden väleissä. Tämä on ehkä huonompi idea. Ehkä teennäinen innostaminen on koirankin mielestä teennäistä? Jatketaan siis Rinnalle sopivan kisatyylin löytämistä :)

perjantai 4. tammikuuta 2013

Hyppelyä

HAU:lla alkoi kertakuiset hyppytekniikkatreenit. Hyvä, että on useampi silmäpari seuraamassa! SARA oli medi. Ensin tehtiin perussarja ja kasvava sarja viidellä esteellä. Sarppa tartti lisää draivia ja sitä saatiinkin lisäämällä putkea ja omaa liikettä mukaan. Seuraavaksi arvioitiin etäisyyttä. Tarkoitus oli venyttää kahden hypyn väliä siihen asti, että koira otti kolme maakosketusta välissä. Alku oli perussarjasta ja viimeisten esteiden väli vaihteli. Sara aloitti 12 askeleen välillä, jossa se teki kaksi maakosketusta. Muistaakseni venytettiin väliä yksi askel kerrallaan 16 askeleeseen (tai 18?) ennen kuin tuli kolmas kosketus. Siitä lähdettiin takaisin päin.

RINNA teki välit maksina. Perussarjalla se niputteli taas hyppyjä yhteen. Tätä korjattiin laittamalla palloa eri väleihin. Putki sarjan takana tuo liikaa vauhtia, samoin myös ennen sarjaa. Ehkä olisi hyvä kokeilla putkea todella kaukana sarjasta? Kasvavaan sarjaan oli hyvä lisätä oman liikkeen häiriö. Siinähän koira joutuu kuitenkin pidentämään askellustaan. Etäisyyden arviointi aloittettiin Rinnan kanssa 16 askeleesta, jossa koira kykenee tekemään välin yhdellä kosketuksella. Kasvatettiin väliä nyt 20 askeleeseen, jossa seinä alkoi tulla vastaan, ei suinkaan siksi, että Rinna olisi kolmatta kosketusta ottanut :p

---

Jäätiin vielä tokoilemaan. SARALLE ensin merkkiä putkella ja ilman. Vauhtia haettiin ja sitä saatiin. Sitten tunnari, jossa kanssa keskityttiin vauhtiin eli palkkasin vauhdista koiran. Seuraaminen oli äänetöntä eikä edistämisestäkään pitänyt huomautella. Keskityttiin nyt käännösten jälkeisiin pysähdyksiin. Näitä pitää muistaa vahvistella välillä. Treenaamatta näissä perusasennot alkaa vinoutua. Kaukoihin olen ottanut nyt käyttöön takapalkan. Joskus aiemmin olen tätä Saralle kokeillut, mutta se ei silloin toiminut. Nyt tuntuu toimivalta. Hieman se koiraa jumittaa, mutta uskon toistojen myötä jumituksen vähenevän. Kertakäskyllä kuitenkin tekee vaihdot. 

RINNAKIN teki pitkästä aikaa tunnaria ja vielä ekana liikkeenä. Ekalla yrittämällä se ei lähtenyt käskyllä kapuloille. Ulkoa kuului ääniä, koira ehkä keskittyi niihin. Otettiin alusta, nyt koira totteli käskyä, mutta haukahti mennessään. Mun mielestä se haukahti enemmänkin niille äänille kuin liikkeeseen liittyen... Loppuosa sujui hyvin. Haistelu oli siistiä, tuontivauhti laukkaa, kapulaa ei pureskeltu ja luovutusasento oli suora ja tiivis.

Sitten seuraamista, joka oli hyvää! Paikka hyvä ja koira just sopivan tiiviisti. Tätä lisää kiitos. Luoksetulon stoppia tehtiin putkirallin kanssa. Oli terävää. Kaukoissa käytin palkkana putkeen juoksua tai nakkasin palloa. Putket tuntuu vähän liikaa vetävän koiraa, se saattaa vaihtoja tehdessään vinoutua niitä kohden. Tehtiin vielä liikkeiden välejä, etenkin palkkauskohtia. Lisäksi tehtiin paljon edestä ja muualtakin sivulletuloa. Nämä on nyt rempallaan, herkästi koira tulee pompun kanssa.

Lopuksi Rin teki vielä keppejä. Siihen toiseen väliin on vaan niin vaikea vääntyä edelleekin...

tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuoden vaihtuminen

Vuosi vaihtui SARAN kannalta parhaiten koskaan. Vaille kuusi koirat ulkoili ja seuraavan kerran sitten, kun aamulla neljän aikoihin käveltiin kyläpaikasta kotiin. Kaupungissa kun oltiin niin ei sisälläkään voitu välttyä paukkeesta. Sara oli kuitenkin aikalailla normaali. Ulkona se ei reagoinut paukkuihin ja sisälläkin sitä vain vähän huoletti kuuden aikaa, kun pauke yleistyi. Pahin pauke puolilta öin ei saanut koirassa reaktiota aikaan. Paukkeitahan on kuulunut jo päiviä aiemminkin eikä koira niihin tänä vuonna reagoinut muulloin kuin la-su-yönä Sporttiksella treenatessa. Aika hyvin.

Saran taustallahan on kurha kokemus sen ekan uuden vuoden vietosta koiran ollessa puolivuotias. Silloin koiran yläpuolella räjähti sarjallinen raketteja. Silloin koiraa pelotti :( Joka vuosi vuoden vaihtuminen on sujunut aina edellisvuotta paremmin ja nyt ollaan näin hyvässä vaiheessa. Sara on herkkä, enkä tiedä reagoisiko se paukkuihin ilman tuota kurjaa kokemustaan. Ei tuo kokemus ainakaan positiivista suhtautumista paukkuihin lisännyt. Edelleen varmasti saa tehdä töitä koiran paukkuihin totuttamisessa, mutta ehkei se ole mahdotonta.

RINNA ei edelleenkään huomannut mitään.