keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Olkkaripäivitys

Päivitetääs välillä olkkarissa tapahtuvia treenejä :) SARA on työstänyt lähinnä kaukoja. Saralle lanseerattiin takapalkkaus, joka alkuun aiheutti kaukoissa takapakkia, mutta nyt näyttää jo paremmalta. Jatketaan tätä. Kaukojen ohella koira on keskittynyt paljolti luoksetulon pysäytyksiin. Sarallehan on projektina vaihtaa käskyt ja opettaa koiralle erilainen ajatus pysäytyksistä. Sisällä saan juoksutusmatkaa n. 15 metriä. Lattia on liukas ja Sarppa liukuu hyvin :D Stoppi on tällä hetkellä hyvän napakka ja koiralla on näissä ajatus takana. Sara pysähtyy ja alkaa peruuttamaan käskyn saatuaan. Vahvistan taka-ajatusta vielä heittämällä palkan koiran taakse. Maahanmenot koiralle opetin uudella tyylillä jo viime vuoden puolella. Nyt näitä on yhdistelty luoksetuloon. Suurimmaksi osaksi nämäkin onnistuu. Muita asioita Sara on tehnyt satunnaisemmin.

RINNAKIN on työstänyt kaukojaan. Tällä hetkellä vaihdot (kaikki!) onnistuu vähintään parin metrin etäisyydellä. Vahvistetaan vaihtoja vielä ja sitten maltilla kasvatetaan matkaa. Rinna on työstänyt seuraamistaan, etenkin askelsiirtymiä ja käännöksiä. Askeleissa taakse koira pomppaa helposti sivuun ja tätä on työstetty siistimmäksi. Edelleen töitä tarvitaan. Askeleiden ja käännösten jälkeen perusasento saattaa koiralla oli vino ja sen suoristus on työn alla. Lisäksi koira on opetellut silloin tällöin suorempaa eteentuloa. Jääviä ja luoksetulon pysäytyksiäkin on jonkin verran tehty ilman tarkempaa suunnitelmallisuutta.

Muuna projektina Rinnalla on naksuttelu. Naksuttelin koiralle paljon sen ollessa pentu, mutta sitten naksuttelut jostain syystä jäi. Rinnalle on hauska naksutella. Se tarjoaa asioita ja ryhtyy heti työstämään naksautettua asiaa. Toisin kuin Sara, joka tarjoaa ainoastaan jo oppimiaan temppuja. Kun nämä ei kelpaa, se turhautuu ja pitää ääntä :p

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti