tiistai 29. tammikuuta 2013

Mestassa

Treenattiin Päivin kanssa Agimestassa. SARALLE tehtiin ensin ohjattua noutoa. Päivi liikkuroi ja vei kapulat. Sen jälkeen lähetin koiraa merkille ja heitin palloa vauhdista palkaksi. Hyvä oli vauhti. Vähän koira taas alkoi kitisemään toistojen myötä liikkurin esitellessä kapuloita. Eli tuo vauhditus tuo sitten ääntäkin mukaan. Kielsin koiraa ja otettiin liikkuroinnit uudestaan, ei enää äännellyt. Sara teki myöskin luoksetulon pysäytyksiä. Taaskin se sekoitteli asentoja aluksi, mutta sitten se alkoi tekemään halutun pysähdyksen käskystä. Seisomiset oli hyviä, maahanmenoissa joudun vielä antamaan paljon apuja hyvänlaisen pysähtymisen aikaansaamiseksi. Kaukoja tehtiin koematkalta. Koira teki ihan hyvin, s-i oli kerran ruma.

RINNA teki vaan vähän seuraamista. Se painoi ja edisti eilisen lailla. Tähän voisi kokeilla polven nostoa kävellessä. Lisäksi koira äännähti liikkeellelähdöissä. Näistä se sai moitteet ja päästiin sitten liikkumaan ilman ääntäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti