keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Elämänsä kunnossa

Tai sitten ei :p SARA oli ilmoitettu HAU:n pääsiäiskisoihin perjantaille kolmelle startille. Olin tullut edellisyönä reissusta ja Sara kotiutui hoidosta aamulla kisapaikalla. En saanut itseäni kunnolla hereille useammankaan kahvimukin jälkeen. Ei siis hyvät lähtökohdat kisaamiselle. Ekalla radalla ohjasin huonosti (HYL), toisella radalla unohdin radan jo alkuunsa (HYL). Suunta oli siis selväsi alaspäin, joten Irene pääsi ohjaamaan Saraa vikalle radalle. Irene ei ole koiraa koskaan aksassa nähnytkään, mutta tuloksena oli mallikas nolla (-7,75, etenemä 4,31 m/s) sijoituksella 16./63. Hyvää työtä!


Tänään keskiviikkona RINNA ja DOT pääsi Petran käsittelyyn. Rinnalla oli tokojumia ja Dotilla menevän nuoren koiran perusjumit sekä lisäksi oikealla puolen selässä/kyljessä vammaa (revähtymä?). Se oli lähtenyt paranemaan hyvin eikä vaadi erityisiä.

 

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Hot dogs

HAU järjesti Senni Huotarin koulutusta kuumina käyville koirille. Koulutus oli omiaan RINNALLE. Ekalla kerralla ensin paneuduttiin teoriaan asiasta ja sitten käytäntöön. Teoriassa painotettiin kuinka kaikki alkaa kotoa ja arjen hallinnasta. Koen Rinnan kotiasioiden olevan nykyään ihan kunnossa ja ongelmat alkaa treenikentälle mennessä. Käytäntöä tehtiin jo Rinnan kohdalla hyväksi havaitulla purkkipalkkamenetelmällä. Lisäksi toin ekaa kertaa Rinnan maton HAU:n halliin, joka on koiralle se kiihdyttävin paikka. Matolla koira kuitenkin osasi olla rauhassa tuollakin. Matosta on tullut Rinnalle niin tärkeä, että se jopa lopettaa leikkimisen kesken vain päästäkseen takaisin matolle :)

Yleensä (vieraampien) kouluttajien koulutuksissa olen epävarmempi. Suorittaessa mulla on korvat suunattuna koko ajan kouluttajaan ja odotan ohjeista siitä, miten pitäisi toimia. Samaa esiintyy, jos yhtän olen epävarma suoritustavasta. Unohdan suurelti koiran näissä enkä monestikaan osaa tehdä rutiineja, joita teen normaalisti treenatessa. Teen treenissä typeriä ratkaisuja. En myöskään osaa kertoa koiralle oikeasta tai väärästä, unohdan melkein kokonaan kehuakin koiraa. Nyt päätin samalla puuttua tähän oman toiminnan ongelmaani. Se oli nyt helpompaa, sillä näihin treeneihin on koiralle sekä itselle tullut jo melko hyvät rutiinit. Nämä treenit on olleet rutiinimman omaisia kuin treenit yleensä. Korjasin koiran käyttäytymistä muuttamalla omaa käyttäytymistä ihan oma-aloitteisesti enkä odottanut kouluttajaa kertomaan ensin asiasta. Toki paljon oli vielä toisin kuin treenatessa ilman ohjeistusta, mutta suunta on jo oikea. Munhan pitäisi kuitenkin koira parhaiten tuntea ja jos tiedän jo toimintatavan, joka toimii, niin miksen sitä käyttäisi ja keskittyisi koulutuksissa sellaisiin ongelmiin, joihin minulla ei ole ratkaisua. Tätä omaa hallintaa lisää.

Noin muuten treenit meni oikein hyvin. Nyt mentiin harppaus eteenpäin. Esteitä ei edelleenkään tehdä montaa (nyt tehtiin jo viittä) ennen purkkia, mutta nyt lisättiin kiihdyttävämpiä asioita mukaan. Rinna meni putkia treenissä, jotka on kiihdyttävämpiä esteistä Rinnalle. Pahimpana häiriönä lisättiin mun liikettä. Vedätin (persjätöllä) ja koira pysyi toimimaan silti oikealla taajuudella. Tästä on hyvä jatkaa. Nyt treeneissä siirrytään tälle uudelle tasolle ja tehdään työstä tässä vireessä koiralle rutiininomaisempaa. Seuraavalla koulutuskerralla katsotaan jatkoa sitten.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Luovaa aksaa

SARA pääsi aksaamaan ekaa kertaa saikkutaukonsa jälkeen. Meno oli varsin vinhaa.

Loivempaa



Tiukempaa

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Mieli koetuksella

Lauantaina RINNA teki tokon koemaisen setin ATD:n tokoepiksissä. Tavoitteena oli saada pidettyä koiran vire kurissa selkeällä ohjeistuksella ja sopivalla ruokinnalla. Se onnistui! Ei yhtään ääntä eikä liikaa kiihkoa.
  • Paikkamakuu: Ok!
  • Seuraaminen: Tehtiin todella lyhyeänä. Ensin peruutusta jokunen metri ja sen jälkeen eteenpäin sama ja siinä se. Namit oli kädessä koko ajan tukemassa koiran peruuttamista.
  • Ällä: Asennot istuminen ja maahanmeno. Istuminen hyvä, maahanmenoon annoin avut, että koira teki alasmenon hyvällä tekniikalla. Namit edelleen kädessä seuruussa.  
  • Luoksetulo: Vapautin koiran takapalkalle hyvästä stopista.
  • Ruutu: Ennen lähetystä koira sai syödä ruokaa maasta. Ruudussa oli kosketusalusta tukemassa oikeaa paikkaa.
  • Ohjattu nouto: Tähänkin rauhanamit maahan ennen seuruuseen lähtöä ja toiset ennen kapulalle lähetystä.
  • Tunnari: Ruokinta tässäkin ennen kapuloille lähettämistä. Silti vähän sähläävää käyttäytymistä kapuloilla ja kapulan tuonti ravilla vähän kapulaa samalla pureskellen.
  • Kaukot: Vähän lyhempi matka. Hyvät vaihdot, mutta ennakointi perusasentoon.
  • Metallihyppynouto: Tässä myös rauharuokaa ennen kapulalle lähettämistä.
Olen tyytyväinen. Paljon on vielä töitä edessä, että Rinnalla pysyisi koko suorituksen kierrokset kurissa ilman apuja, mutta tästä on hyvä jatkaa.

Maanantaina Ansun koulutuksessa todettiin koiran olevan rauhallisempi suorittaja, mutta sen kierrokset kyllä edelleen saa nopsasti esille :p Eli jatketaan edelleen mielen työstöä avuilla. Toin ekaa kertaa Rinnan maton kotoa hallille. Rinna osasi hyvin mennä matolle pienten askareiden välillä. Se löysi paikalle myös näkösuojan takaa. Kauempaa ja pidemmän treenin jälkeen se ei kuitenkaan osannut hakeutua itsenäisesti matolle, vaan tartti saattelua. Mattoa nyt mukaan lisää.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Projektia

DOTILLA on paljon projekteja käynnissä. Sen kanssa olen joutunut todellakin avartamaan ymmärrystäni. Sen kanssa ei vaan tapahdu asiat niin kuin olen tottunut niiden tapahtumaan. Olen joutunut opiskelemaan paljon uutta eikä opiskeltava lopu kesken. Agilityssäkin olen oppinut Dotin kanssa paljon. 


Erilaisia hyppytekniikkaharjotteita Dot on tehnyt viikottain. Harjotteina on tehty erilaisia perussarjoja (myös erilaisilla esteillä), kasvavaa sarjaa, etäisyyden arviointia, slicea, taipumista ja korkeuden arviointia sekä set pointtina vauhditta että vauhdin kanssa useammalla edeltävällä hypyllä. Dot on yleensä ollut medi, mutta välillä se on tehnyt harjotteita maksiväleilläkin. Maksihan se oikeasti on kooltaan, mutta pieni sellainen. Loikan venytykset onnistuu, mutta korkeutta lisätessä tekniikka hajoaa. Dotin hyppytyyli kuitenkin tuntuu elävän koko ajan. Joskus on nättiä, mutta usein on myös rumaa :p

Onneksi päästiin Vapun valvovien silmien alle. Dot ei osaa vielä käyttää kroppaansa oikein. Sillä on virheellinen mielikuva käyttää välillä etupäätään. Se hakee helposti voimaa etupäästään ja jarruttaakin etupäällään. Tämä näkyy etenkin perussarjalla, joten siihen tuli kielto toistaikseksi. Lyhyttä, maksimissaan kolmen esteen perussarjaa voidaan tehdä ihan vain siksi, että koira ymmärtäisi tehdä vähemmillä tehoilla. Dotilla on tällä hetkellä tehot joko 100 % tai 0 %, välimuotoja ei ole. Laskeutumisharjoitteessa koira käytti kroppaansa oikein, joten se on hyvä treeni Doolle. Korkeuden arvioinnissa kroppa saatiin oikein töihin, kun korkeutta vaihtavan okserin jälkeen laitettiin vielä apuhyppy 12 jalan päähän. Silloin koira teki korkeushypyn oikeilla kropan osilla. Lisäksi palkka laitettiin matalalle pöydälle. Ilman pöytää Doo aloitti jarruttelemaan ja käyttämään siis etupäätään. Pöydän kanssa se käytti sievästi takaosaansa voiman tuottoon. Hyppytekniikassakaan ei saa Dotin kanssa ahnehtia. Sitäkään se ei koe enää muutaman toiston jälkeen mielenkiintoisena


Dotillahan oli kasassa jo pysäytyskontaktit, mutta koska seura tekee kaltaisekseen, niin Dotkin (ja minä!) opettelee nyt juoksukontakteja. Tällä hetkellä Dot juoksee kontakteja siten, että ylös- ja alasmenolankut on laitettu maahan ja niiden keskikohtaa on kohotettu hieman. Pääasiassa koiria on juoksutettu vain suoraan, mutta myös kääntymistä on otettu treeniin. Ohjaajan sijaintia on muuteltu ja ohjaaja on ollut liikkeellä tai pysähtyneenä.

Dot loistaa juoksaritreeneissä. Sen osumaprosentti kontaktialueelle on lähes sata. Se ei tokikaan tarkoita sitä, että Doo tekisi tietoisesti oikeita ratkaisuja vaan sen laukan pituus on aika optimi juoksareille (ainakin tässä vaiheessa). Ongelmia on varmasti odotettavissa myöhemmin!




Ohjauskuvioissa paljon on vielä opeteltavaa, etenkin minulla :p Serpentiiniä työstettiin käätämällä hyppyjä vähitellen enempi serpentiinin suuntaiseksi siten, että suoritustavasta tulisi koiralle automaatio. Tämä on vielä vaiheessa, mutta ehkä Dot on vähän ostanut jo ideaa.

Dot on treenanut myös kääntymistä:






Dotin kanssa palkkauskaan ei tapahdu samalla tavalla helposti kuin olen tottunut. Saran ja Rinnan kanssa mun pitää olla enemmänkin hillitty, sillä vire kohoaa niiden kanssa helposti liian korkeaksi. Dot sitä vastoin hyötyy enemmän innostavista kehuista ja muutenkin mun läsnäolosta treeneissä. Kehun kyllä Dotia, muttei kehu ole maailman parasta. Dotin kanssa mun pitää antaa itsestäni kaikessa niin paljon enemmän. Olen kyllä kuulemma kehittynyt tässä :)

Kaikesta koiran haukkumisesta huolimatta tykkään Dotista ja tykkään sittä koko ajan vaan enemmän. Se ei ehkä koskaan tule olemaan se kenttien kirkkain tähti, mutta se on aika guru mun opettamisessa.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Matkalla jonnekin

SARAN lauantaisissa rallytreeneissä tehtiin uusia juttuja. 


Koira meinasi olla kierroksilla, mutta sain sen suunnilleen oikealle taajuudelle. Ääntä pääsi etenkin edestä sivulle siirtymässä (toisella radalla), koiran peruuttaessa poispäin ja kiepissä sivulla. Näiden liikkeiden kanssa koira ei taida olla vielä sinut, joten treeniä siis. Ensimmäisenä uutena asiana radalla tuli sarjahyppy. Vähän sain pistää tossua toisen eteen koiran niitä hypätessä, mutta sain koiran hyppyjen jälkeen mukaan ilman koiran rintamasuunnan kääntymistä väärin. Tulppaani oli myös uutta ja sitä pitää näköjään treenata. Tämän koira sotkee helposti saksalaiseen. Oikealla puolen seuraaminen on edelleen avustettua. Se pitäisi ottaa tehotreeniin. Käännökset jä jäävät onnistuu siitä huolimatta. Puolenvaihto edestä on edelleen hataralla pohjalla, mutta ilokseni puolenvaihto jalkojen välistä sujui hyvin.

RINNAN tokotreenit on olleet oikein seesteisiä (valeraskaus?). Pelkään sitä päivää, kun Rinna palaakin ennalleen :p Maanantaina oli Heidi Pesosta. Tehtiin ohjattua ja ruutua. Molemmissa koiran eteen maahan annettu rauhoiteruoka toimi oikein hyvin. Välillä ruoka ei ole toiminut halutulla tavalla vireen alasajossa, mutta nykyään tuntuu taas toimivan. Käytetään siis sitä!

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Vaikeaa on

RINNAN kanssa on monta hyvää tokotreeniä takana, mutta myös huonoja. Hyvissä treeneissä koira on toiminut hyvin eikä ääntä ole juurikaan kuulunut. Huonossa taas tulee ääntä äänen perään enkä enää silloin itse osaa tehdä oikeita ratkaisuja. Oikea ratkaisu olisi pistää koira tauolle ja miettiä mikä meni vikaan ja mitä tulisi tehdä toisin. Sen sijaan toistan vain tapahtunutta ja kierre on valmis. Ärsyttää. Agilityssä kestän omaa epäonnistumista paremmin ja saan nollattua oman pään helpommin. Agissa onkin saatu nyt parempia treenejä aiksiseksi. Jännästi näin päin, ennen hallitsin itseni paremmin tokon parissa :p

Mielentiloihin liittyen Rinna on opetellut matolle menoa. Tässä tapauksessa kyseessä on pieni matto, jolle koiran tulisi hakeutua käskyllä odottamaan kunnes kutsun sen takaisin hommiin. Tässä tärkeää on koiran mielentila matolla. Rinnan tulisi kyetä rauhoittumaan siihen. Tämä tulisi nyt pian työstää kuntoon, että pääsisin hyödyntämään sen tuoman edun. Ennen kaikkea uskon oman mieleni pysyvän treeneissä paremmin kasassa tämän ansiosta. Rinna on opetellut myös kylkimakuuta, jossa koiran kroppa on rento, mielestä en tiedä :p Mulla ois haaveena nähdä Rinna juoksemassa agia ja käskystä rentouttamassa kroppansa. Jonkinlaista hallintaa sekin koiralta vaatii.

Rimpan oma!