sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Muutamalla

Keskiviikkona käytiin Tiinan kanssa tekemässä jälkiä. Tein RINNALLE puolen kilsan mittaisen jäljen kahdelle terävällä kulmalla ja kahdella kepillä, jotka kummankin sijoitin polulle. Se vanheni tunnin ennen ajoa. Terävät kulmat oli aika lähekkäin jäljen alkupuoliskolla. Kummassakin koira teki vain yhden tarkistusympyrän ennen jatkoa. Pääpaino jäljessä oli kepeissä. Kepit oli puolivälissä ja lopussa ja niillä vietettiin aikaa. Ilmaisut oli ihan hyvät. Loppuosan jälki kulki kallioilla niukassa kuivassa maastossa. Kalliolle kiivettyään koira teki tarkistuksen, jonka jälkeen jatkoi hyvin jäljen päällä. Tarkkaa oli!

Perjantaina otetiiin Inkan kanssa esineruutua ja tottista. Esineruutukaistaleeseen Rinna sai yhden esineen eteen. Lähetin koiran sivusta ja se kävi juoksemassa takana ennen kuin löysi etuesineen. Tarttis tehdä varmaan taas esine-eturintamaa.

Tottista tehtiin kaaviomaisesti. Rinna oli ekana makuussa, se makasi hyviin. Seuraaminen ja jäävät sekä luoksetulo oli Rinnaksi ihan kivaa. Noudoissa koira sai tarrata leluun kiinni heiton jälkeen tai sitten kun se oli odottanut paikoillaan, kun hain kapulan heitettyäni ensin sen. Estettä tehtiin namitellen suuntaan ja toiseen. Eteenmenossa Rinna ennakoi maahanmenoa ja käskytin sen ennakoinneista jatkamaan matkaa. Vikana vielä juoksu lelulle. Ampumisiin Rinna ei reagoinut.

Otettiin vielä pennuille ampumiset. DOO sai ensin odotella ruokaansa ja silloin ammuttiin ensimmäisen kerran. Tästä Dot käänsi katseensa ääntä kohti. Loput kolme laukausta ammuttiin Dotin syödessä. Näiden ajan se keskittyi ruokaansa eikä reagoinut ampumiseen.

Doon treenit jatkui lauantaina, kun peltojälkeiltiin Erikan kanssa Malminkartanossa. Oli aika lämmin päivä ja niityt oli lyhyinä ja kuivina. Dotin jälellä oli ensin 30 askelta ruokaa, sitten 15 tyhjää, 1 ruoka, 5 tyhjää, 40 ruokaa, 10 tyhjää, 30 ruokaa, kulma oikeaan, 25 ruokaa, kulma oikeaan, 20 ruokaa, 10 tyhjää, 1 ruokaa, 10 tyhjää ja 60 ruokaa. Doolle tuli ihan hiki jälkeä ajaessa ja se piti huilaustaukoja. Näiden jälkeen se usein ryntäsi eteenpäin ja mun piti pidätellä koiraa, kunnes se laski nenän maahan asti eikä vain rynnistellyt. Alun tyhjä osuus tuli varmaan liian aikasin, sillä siinä meno ei ollut hyvää. Muut tyhjät oli parempia. Ekassa kulmassa koira oli jatkaa suoraan, mutta pienen tarkastusympyrän tehtyään se löysi taas raiteille. Toinen kulma oli parempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti