keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Lapparitokoa


Paikkana oli jälleen yliopiston hiekkaparkkis. Tällä kertaa Sara ei ollut edes ainoa "vääränrotuinen" ;) Tällä kertaa treenissä oli mukana myös sitä kaivattua suunnitelmallisuutta!


Aloitettiin avoimen luokan kaukokäskyillä. Tarkoituksena oli saada Sarakin sisäistämään, mitä vihjesana "Kauko" tarkoittaa. Eli koira sivulle makaamaan, "Kauko" ja poistuin koiran viereltä noin metrin päähän sen eteen. Käskysana "Ist" ja käsimerkki yhtäaikaa, jonka jälkeen vapautus. Näitä toisteltiin.


Sitten luoksetuloja pysäytyksellä ja ilman. Koitin välttää koiran ennakointia. Eli jos tulolaukka oli hidasta, niin en pysäyttänyt. Jos Sa koitti ennakoida takapalkalle pysäytyksen jälkeen, niin kutsuin luokse. Pysäytykset oli teräviä!


Ennen noutoa rauhottelin koiraa jättöliikkeillä ilman seuraamista. Eli Sa maakaamaan ja sitten hyörin ja pyörin koiran ympärillä. Sama istuessa ja seistessa. Pysyi hyvin paikoillaan eikä liikkunut. Ainoastaan, kun seisoin tovin koiran vierellä sen ollessa maassa ja sen jälkeen lähdin liikkeelle eteenpäin, niin Sa nytkähti muttei noussut kuitenkaan, hyvä.


Noudossa mentiin askel eteenpäin kapulan kiertämisessä. Tällä kertaa mun ei pitänyt pitää jalkaa enään kapulassa kiinni vaan väliä saattoi olla parikymmentäkin senttiä ja silti koiruus kiersi kapulan. Välillä Sa koitti ennakoida luovutusta. Kun koskin kapulaan, se päästi irti. Otettiin sitten pitotreeniäkin. Saran mielestä kapula on kyllä ihana. Palkkasin sitä välillä lelulla eikä pieni koira tiennyt kumpaa pitäisi suussaan :)


Lopuksi ruutua vanukaspurkeilla. Ruutu on liikkeenä koiralle vielä suuri kysymysmerkki, joten joka kerta aloitetaan tavallaan alusta. Samoja ongelmia kuin viimeksikin, mutta eiköhän ne ajan kanssa korjaannu (tai muutu toisiksi...). Vanukaspurkit näyttäisi tällä hetkellä olevan vaikeammat hahmottaa kuin isommat ruutumerkit, mutta ajan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti