tiistai 2. joulukuuta 2008

Lenkkitokot


Oli vaan tarkoitus lenkkeillä, mutta Sa halusi, suorastaan vaati toisin. Alkulenkistä ohitettiin yliopiston parkkis ja Saralla olisi ollut kova halu sinne. Tunnin talsittuamme asfaltilla ja metsäteillä ohitettiin kotoa lähinnä oleva parkkis. Sinne Saralla oli niin suunnaton halu, että käytiin sitten vähän tokottamassa.


Aluksi paikkamakuuta. Laitoin koiran makaamaan ja menin noin 10-15 metrin päässä sijaitsevan kontin taakse piiloon minuutiksi. Sitten kävin palkkaamassa koiran ja jäin noin viiden metrin päähän selin minuutiksi.


Makaamisen jälkeen otettiin neliökävelyä vasemmalle kääntyen. Välillä takapää kääntyy hyvin, välillä ei. Lisää takapäätreeniä siis. Takapään käyttö on kuitenkin kehittynyt huimasti, sillä Sarps osaa nyt pyöriä ympyrää pitäen etujalat paikoillaan.


---


Illemmalla aloitettiin tunnarin opettelu. Sa sai haistella kapulaa ja ottaa sitä suuhunsa sekä kädestä että lattialta. Hoin koko ajan "Oma"-käskyä. Ehdollistan sen nyt ensin kapulaan ja sitten myöhemmin aletaan miettiä sitä nenän käyttöäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti