lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kukkasta

HSKH järjesti tokokokeen Vuokkosten hallilla. Tuomarina oli Leena Välimäki. Ensin oli RINNA vuorossa. Avoimessa luokassa liikkeet oli käänteisessä järjestyksessä.

Hyppy   10
Ei edes törmännyt :)

Kaukot   8
Toiseen istumaannousuun tarvittiin kaksi käskyä. Koira vilkaisi silloin juuri muualle. Muutenkin vaihtojen tapahtuminen oli vähän jähmeää.

Nouto   7
Rinnanhan pitäisi tuoda kapula eteen, mutta nyt se jostain syystä yritti tuoda suoraan sivulle. Kapula jäi mun housun lahkeeseen kiinni ja Rinna pudotti sen. Poimin sen itse maasta.

Liikkeestä seisominen   10
Ääni liikkeelle lähdössä.

Luoksetulo   6
Tää on viime aikoina ollut huono, joten annoin sekä suullisen käskyn että käsimerkin saman aikaisesti. Siltikin oli huono. Tässäkään koira ei sivulle tulossa törmännyt, vaikkakin teki sen hyppäämällä.

Liikkeestä maahanmeno   9 ½
Haahuilua seuruussa ja hidas maahanmeno.

Seuraaminen   9 ½
Rinna äännähti kaavion alkupuolen liikkeellelähdöissä, mutta loppua kohden se hiljeni :) Taaskin maassa olevat teippaukset (eli pakoillaan olevat häiriöt) kiinnosti koiraa, mutta tuomarin lappusten tiputtelu ei sitä häirinnyt.



Paikallaan makaaminen   8
Rin nousi perusasentoon jo kun tulin koiran vierelle. Lisäksi koira oli lonkkautunut ja vähän haistellut.

Kokonaisvaikutelma   9 ½
Ääntelyt vähensi.


Tulos: AVO1, 167,5 p. ja sijoitus 8./20. Se oli Rinnan kolmas ykkönen avoimesta luokasta eli koularikin tuli.

Vaikka numeroissa se ei näykään, niin tähän kokeeseen olen tyytyväisin Rinnan koeuralla. Koira oli tässä kokeessa eniten sitä mitä se on treeneissäkin, mutta se ei kuitenkaan ole vielä samanlainen. Kisapalkkausrapsutteluihinkin Rinna vastasi paremmin kuin ennen, mutta kunnolla se tuntui nauttivan niistä vasta paikkamakuun jälkeen. Treeneissä se tykkää näistä enempi. Jossain määrin olisin toivonut tai odottanut koularin keräämisen korjaavan Rinna kisaongelman kokonaan. Niin ei käynyt eli treeniä jatketaan. 

SARANKIN olin ilmoittanut, sillä halusin saada arvion sellaiselta tuomarilta, jolla ei vielä olla oltu. Liikkeet oli tässäkin käänteisesti, yksilöliikkeet kahdessa osassa ja paikallaanolot vikana. 

Kaukot   6 ½
Järkkänä oli s-i-m-s-i-m. Sara tuli eteenpäin sekä s-i- että m-s-vaihdoissa. Se ei vaan vielä osaa.

Tunnari   8 ½
Koira kohteli kapuloita rumasti.

Metallihyppynouto   10
:)

Ohjattu noutaminen   10
Ookoo merkkikin!



Ruutu   9
Koira jäi ruudussa aivan etulaitaan, se oli kuitenkin sisällä.

Luoksetulo   6
Tää on nyt rikki. Sara teki molemmat pysäytykset maahanmenoina ja vieläpä valuvina.

Zeta   8
Annoin tarkoituksellisen käsiavun seisomisessa.

Seuraaminen   9
Piste meni vinoista perusasennoista (käännöksissä ja askelsiirtymissä). Sara kyllä lisäksi äännähtelikin, muttei tuomari sitä kuullut.



Paikoillaan makaaminen   10
Hyvin maattu. Maahan koira voisi mennä nopsemminkin, samoin se voisi nousta perusasentoonkin nopsemmin.


Paikoillaan istuminen   10
Korjasi se alussa asentoaan.



Tulos: EVL1, 272,5 p. ja sijoitus 2./8.

Nyt Sara jää joksikin aikaa tokokokeista tauolle. Pistetään liikkeet palasiksi ja treenataan. Odotan innolla :D

5 kommenttia: