keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Lähikenttätokot

RINNA ensin:
  • Luoksetulon stoppia tehtiin ensin leikin seassa. Hyviä stoppeja eikä tassutellutkaan. Mutta luoksetulona tehtynä ne oli valuvia ja tassuttelevia. Voi argh!
  • Seuraamisessa Rin teki hyvin. Se alkaa nyt oppia myös vasemmasta kädestä koiran ulkopuolelta tulevaa palkkaa.
  • Jäävistä seisominen toimi hyvin takapalkalla. Maahanmenotkin toimi hyvin, kunhan vain muistin sanoa käskyn ämmää venyttäen. Silloin se teki nopsia maastoitumisia eikä jättänyt kyynärtäkään ylös!
Sitte SARA:
  • Aloitettiin kaukoilla. Tein alkurutiinit ja koira teki hyvät vaihdot.
  • Tehtiin luoksetulon ja ruudun stoppia koiraa juoksuttaen. Eli stoppia joko koiran kohti juostessa tai poispäin juostessa. Oli hyviä, etenkin poispäinjuoksuista. Tehtiin luoksetulon pysäytyksiä myöskin maalin kierroilla. Seisomiset oli hyviä ja maahanmenotkin suurimmaksi osaksi. Maahanmeno onnistui kertaalleen jo viidestä metristä.
  • Seuraasta tehtiin vähäsen. Se vähä tuntui hyvältä.
  • Jääviä tehtiin seuruusta. Kaikki kunnossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti