maanantai 3. marraskuuta 2008

HAU:n yhteistyötesti


Tänään kävimme HAU:n yhteistyötestissä. Testi koostui eri osioista, joissa mitattiin koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä. Ensin katsottiin luoksepäästettävyyttä eli koirakoiden tuli tervehtiä kaikki kouluttajat. Ihmeellistä, mutta ensimmäisen kouluttajan kohdalla Sara vain vilkaisi sinne päin ja jatkoi sitten minun tuijottamista namin toivossa. Seuraavaksi koirakot kulkivat vapaasti alueella kontaksikävelyssä. Eli katsottiin kuinka koira pitää kontaktia ohjaajaansa ja kuinka ohjaaja tekee itsensä koiran mielestä kiinnostavaksi. Alkuun piti koiraa namittaa hieman enempi, mutta sitten alkoi oikea vire löytymään ja kontakti pysyi hyvin. Otin ns. vapaata seuraamista eli koiran piti kulkea mukana noin metrin säteellä minusta. Väliin otettiin tokoseuraamista käännöksineen.


Seuraavaksi oli ohjelmassa paikallaan pysyminen. Laitoin Saran makaamaan ja menin noin 10-15 m päähän. Kävin hetken päästä palkaamassa koiran ja sen jälkeen annoin olla sen paikallaan testin päättymiseen asti. Hyvinhän tuo pysyy, mutta tokomaisesti ajatellen taas se takapää alkoi pyörimään puolelta toiselle kun vieraassa paikassa oltiin... Sitten oli luoksetulo. Laitoin koiran istumaan ja menin noin 10-15 m päähän. Kutsu ja lelulla härnäten nostin vauhtia vielä entisestään (jos se edes pystyi vielä nousemaan...).


Sitten otettiin koirakkorinkiä, jossa yksitellen pujoteltiin muiden koirien välistä. Muiden koirien ohittaessa pidin Saran luoksetuloasennossa, jossa se pysyi hyvin eikä juurikaan välittänyt ohi puikkelehtivista koirista ("anna namia" -tuijotus). Omalla vuorolla pidin alkuun lelutaskussa kättä ja sen jälkeen koira ohittelikin muut koirakot mahtavassa kontaktissa tehden reipasta tokoseuraamista. Omalle paikalle päästyämme revittiin lelua hieman palkkioksi.


Seuraavana oli häiriötesti, jossa seurattiin vauhdikasta agility-suoritusta ja jonka aikana piti koittaa pitää oman koiran huomio itsessään. Sara jaksoi jälleen pitää kontaktia, mutta agiliitävän koiran mennessä putkeen päätä piti kääntää siihen suuntaan. Se nyt ei haittaa. Lopuksi oli vielä koirien kanssa leikkimistä, jossa siis katsottiin kuinka leikimme koirien kanssa. Eipä ollut vaikea osio :) Muutenkin Saralla oli todella kivaa testin aikana, sillä nameja sai paljon ja vielä narupallollakin leikittiin :)


Testin perusteella pääsimme agilityn alkeisryhmään! Satu & Rico-aussiekin pääsivät samaan ryhmään. Varsinaiset agiliidot alkaa vasta kevätpuolella, mutta talven mittaan on erinäisiä kokoontumisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti