lauantai 29. marraskuuta 2008

Möllitottelevaisuuskoe, Koiraurheilukeskus Lily’s


Käytiin korkkaamassa avoin luokka epävirallisesti möllitokossa. Tuomarina toimi HSKP:n koulutusohjamme Pirkko Bellaoui. Muutoin mentiin kuten virallisessakin, mutta luoksetulossa, noudossa ja kaukokäskyissä välimatka oli lyhkäsempi. Suorituksemme myös videoitiin (kuvaaja: Veli-matti Vuorikoski).


 


Tässäpä tulosrivi:


 


1. Paikalla makaaminen  10


- Paikallamakuussa oli kolme koiraa ja Sara oli keskimmäisenä. Toisella puolella ollut koira vinkui äänekkäästi. Sa oli ensimmäiset kaksi minuuttia suht liikkumatta, sen jälkeen liikutteli päätä ja taittoi tassua yms. pientä.


2. Seuraaminen  8 ½


- Intoa riitti ihan kiitettävästi. Sara kävi vähän ylikierroksilla ja näykki etenkin käännöksissä. Koskaan ennen näykkimistä ei ole tapahtunut tuossa määrin; taitaa viime aikojen vähäisempi aktiviteettien määrä näkyä… Pitänee alkaa kuitenkin tosissaan puuttumaan tuohon vaikkapa rauhoittamalla käännökset. Pitää miettiä omaa käytöstä siis.


3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä  8 ½


- Annoin huomaamattani ylimääräisen pakotteen maahanmenoon. Lisäksi koira jäi makaamaan vinoon.


4. Seisominen seuraamisen yhteydessä  10


5. Luoksetulo  9


- Pysäytyskäsky tuli myöhässä (pitää treenata merkeillä!) ja koirakin taisi pysähtyä vähän viiveellä. Vauhti ei kyllä päätä huimannut.


6. Noutaminen  8


- Noutoliike sujui hyvin, mutta eteen tullessa Sa tuli vinoon. Sara luovutti kapulan hyvin, mutta pidin sen jälkeen kapulaa molemmin käsin koiran nenän edessä, niin totta kai se otti uudestaan kiinni… Pitää siis muistaa olla jättämättä kapulaa koiran nenän eteen.


7. Kaukokäskyt  10


                      - Eipä tähän voi sanoa muuta kuin :)


8. Estehyppy  10


- Hetken kerkesin pelätä, ettei koira hyppääkään ekalla käskyllä. Turhaan pelkäsin. Perusasento jäi vähän vinoksi.


9. Kokonaisvaikutus 9 ½


                      - Miinukset näykkimisestä.


 


Tulos: 186,5 p. ja sijoitus 1/3.


 


Eli hyvin meni, paremmin kuin uskalsin odottaa. Ennen avoimen virallista korkkausta pitää saada varmuutta enemmän liikkeisiin eli treeniä vaan lisää. Lisäksi hienosäätöä kaivataan.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti