maanantai 3. marraskuuta 2008

Tokoilut


Eilen aamulenkin yhteydessä tokoiltiin nurmikolla. Ensin kokeiltiin noutoa puukapulalla kokonaisena liikkeenä. Koira teki nätisti töitä, muttei edelleenkään kierrä kapulaa. Turha kapulan paiskominen on ollut viime aikoina tiessään, mutta liike olisi varmempi, jos koira vielä kapulan kiertäisi. Noudon tuontivauhtia kasvatettiin laukkaan heittämällä pallo koiran menosuuntaan. Hyvin toimii.


 


Luoksetuloa otettiin taas vauhdin kanssa. Vauhdista johtuen pysähdykset eivät olleet teräviä, mutta vauhtia siis riitti. Pysähdyksen ennakointi on vähentynyt, kun välillä juoksen koiraa karkuun ja huudan samalla pysäytyskäskyn.


 


Jättävinä liikkeinä otettiin maahanmenoa ja seisomista sekaisin. Yhden kerran vain Sa tarjosi maahanmenoa seisomisen sijaan. Alkaa koira kuunnella :)


 


Lopuksi otettiin kaukoina avoluokan liikkeitä. Istumiset oli vajaita ja päädyinkin sitten ottamaan vain pari vaihtoa lähikontaktissa. Ehkä oli huono idis jatkaa vielä tokoilua, kun koiralla oli jo kieli pitkällä läähätyksestä ja pallon perässä juoksemisesta...


 


Kotimatkalla vielä otin hyppyjä aidan yli. Aitaan oli väliä tällä kertaa metri pari ja aidan toiselle puolelle laitoin palkan. Käsky ja vapautus ilmasta. Koira ei kertaakaan kyseenalaistanut käskyä vaan hyppäsi heti käskyn kuultuaan :) Välillä otin takaisin hyppyjä sivulle. Nämä on parasta hypyssä.


 


Sisällä otettiin vielä avoimen luokan kaukoja naksulla ja hyvin koira vaihtoi asennot ilman puolittaisia asentoja. Myöhemmin otin vielä istu-seiso-istu- ja seiso-maahan-seiso-vaihtoja lähikontaktissa. Seisomasta istumaan ja seiso-maahan-seiso-vaihdot alkaa jo sujua :) Istumista seisomaan on edelleen vaikeata.


 


---


 


Viikonloppuna Sarps kokeili Rally-tokoa Lemmikkimessut'08 –tapahtuman yhteydessä. Ihan kivaltahan tuokin vaikuttaa molempien mielestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti