tiistai 28. heinäkuuta 2009

Tokoilua


 


Paikkana oli lähiparkkis. Jätin koiran istumaan paikoilleen ja menin piiloon laittamaan kapulat tunnaria varten. Sa istui tomerana minun tullessa takaisin. Tunnarin lähetyksen tein n. 10 metristä. Kapulat oli nyt ympyrässä. Ennen kapuloille menoa Sa kävi tarkistamassa muutaman metrin tunnarikapuloiden vasemmalla puolen olleen roskan. Tähän asti Sa on kiertänyt ympyrää myötäpäivään, mutta nyt koiruus menikin vastapäivään aloittaen kello yhdeksästä (siitä kohdasta aloittaa aina) ja oma löytyikin jo kello viidestä. Tuonti & luovutus sujui ongelmitta. Tunnareiden keräämisen ajaksi jätin koiran jälleen paikallaanistumiseen, nyt näkösälle. Kun olin kerännyt tunnarit Sa löytyikin makuultaan. Meniköhän käsky ohi korvien? Nostin koiran istumaan ja jätin hetkeksi siihen. Nyt Sa pysyi liikahtamatta ja ansaitsi palkkansa.


 


Sitten otettiin luoksetulojen pysäytyksiä. Oli tarkoitus tehdä sekä seisomista että maahanmenoa, mutta vaihdettiinkin suunnitelmaa, sillä Sa meni maahan käsimerkillä pysäyttäessä. Viime aikoinahan on keskitytty enemmän maahanmenoihin ja seisomaanpysäytykset on jääneet vähemmälle. Lisäksi nyt käytössä oli takapalkka, jota olen lähinnä käyttänyt maahanpysäytyksissä. Summa summarium, parissa ekassa pysäytyksessä siis koira meni käsimerkillä maahan ja nousi käskyllä ylös. Lyhensin luoksetulomatkaa puoleen ja pysäytykseen annoin koiralle avuksi sekä käskyn että käsimerkin ja sain koiran pysähtymään seisaalteen. Sitten vielä yksi pysäytys pelkällä käsimerkillä pidemmältä matkalta. Sa jäi seisomaan, tosin nytkähti kuin olisi ollut menemässä maahan, muttei sittenkään mennyt. Tästä oikeasta oivaltamisesta koiruus saikin sitten leikkipalkan ja jätettiin asia hetkeksi hautumaan.


 


Juoksuseuraamisen pysähtymistä paranneltiin namin avulla. Ensin pidin namia vasemmassa kädessä seuraamisen ajan, jotta sain sillä koiran pysäytettyä terävämmin. Sitten vaihdon suusta palkkaamiseen, joka toimi pysäytyksen kannalta paremmin, mutta suusta palkatessa Sa kadottaa herkästi oikeamman seuraamispaikan ja alkaa edistämään. Näitä ei siis tehdä paljoa. Tehtiin myös seuraamista tavalliseenkin tahtiin, lähinnä käännöksiä. Mahtavia takapään heittoja! Väliin nakkasin kaikki jäävätkin. Ne meni koiralta oikein, mutta ekassa maahanmenossa jäi kyynärät ilmaan.


 


Loppuun vielä yksi seisomaanpysäytys luoksetulossa ja pari suoraakin sekä eteenmeno. Pysäytys oli nyt hieno! Eteenmenossa Sa ottaa aina räjähtävän lähdön. Nytkin se oikein nojasi eteenpäin, kun pidin sitä pannasta kiinni ennen lähetystä.


 


Kotona tehtiin perinteisesti vielä kosketusalustaa ja kaukoista lähinnä s-m-vaihtoa. Nyt otettiin ekana alustaan koskemista sen ollessa minulla kädessä, jolloin koira ikään kuin antaa tassua. Näin tehtynä kosketus kestää pitkään. Sitten alusta lattialle ja kosketusta siihen. Sa koskee alustaa nyt sen muutaman sekunnin ajan, mutta sen jälkeen alkaa liikuttelemaan jalkojaan. ”Seis”-käskyllä koiruus pysyy liikkumatta paikoillaan.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti