perjantai 30. lokakuuta 2009

HSKP:n vapaavuoro + agilityä


Ennen tokovuoroa käytiin Purinalla agiloimassa. Otettiin ensin kontakteja A:lla ja puomilla. A:ta tehtiin vain matalana versiona ja sen koira juoksikin alkuun ilman mitään pysähtelyjä… Alasmenokontaktin ottaminen ei siis ole todellakaan vielä itsestään selvyys koiralle vaan se vaatii oikea-aikaisen käskytyksen (ajoissa!) ja vartaloavun (jään seisomaan). Puomia tehtiin täysikokoisena. Ensin nostin koiran kontaktien yläpuolelle ja sen jälkeen tehtiin kokonaisenakin. Puomilla koiruus tajuaa paremmin alasmenokontaktin. Varmaankin tuosta nostamisesta johtuen se alkaa hidastelemaan alasmenolaudalla. Se ei liene tässä vaiheessa vielä haitallista. Kertaalleen otettiin maksirengaski, kun sattui tiellä olemaan. Koiruus tajusi käskyllä hyvin mitä oli kyse ja hakeutui hyvin esteelle.


Sitten välistävetoja ja takaakiertoja neljällä vierekkäisellä hyppyesteellä. Tehtiin molemmat suunnat. Välistävetojen kanssa oli molemmissa suunnissa alkuun ongelmana se eka väli. Toiseen suuntaan ohjatessa oli ongelmana myös vika väli. Näissä koira teki takaakierrot seuraaville esteille. Alkoi jo vähän ärsyttämään, mutta onneksi kaikki saatiin toimimaankin. Jopa niin hyvin, että takaakiertoihin koira esitti välistävetoa vasemmalla kädellä ohjatessa siihen vikaan väliin. Nekin saatiin kuitenkin helposti toimiviksi. Välistävedot tehtiin minun sekä peruuttaessa että pitäessä rintamasuunnan kohti seuraavaa estettä. Takaaleikkaukset ohjasin pelkästään koiran puoleisella kädellä.  

 


 

Ja miksi hommat takkusikaan alkuun? Rimat oli tosi matalalla, joten ehtivä koira ehtii tehdä vaikka mitä ennen kuin käsky käy. Lisäksi hyppyjen välit oli normaalia pienemmät, vaikeampaa tehdä välistävetoja! Eikä koskaan ennen olla tehty noin montaa välistävetoa suoralla putkeen (neliönä se on helpompaa). Mun ohjaus vasemmalla kädellä on heikompaa, teen ohjausliikkeet pienempinä ja lyhyempinä.

 

Huomaan toistavani agin kanssa samaa virhettä kuin aiemmin tokonkin parissa. Eli treeniä suunnitellessa suunnittelen valmiiksi miten (hyvin) koira suoriutuu treeneistä. Sitten kun koiruus ei osaakaan yhtä hyvin kuin olin suunnitellut, niin johan alkaa ärsytämään. Tarvii taas tiedostaa tämä.

 

---

 

Sitten tokon pariin ATD:n hallille ja siellä olikin tungosta!

 

Tehtiin (ei järjestyksessä):


  • Ruutua (ilman nauhaa) sekä alustalla että ilman alustaa. Alustan kanssa ruudut oli loistavia, mutta ilman alustaa koira tarjosi paikaksi ruudun etuosaa. Ihan hyvä sekin, mutta haluaisin sen olevan syvemmällä ruudussa. Pari kertaa pysäytinkin koiran, jäi niissäkin turhan eteen (mitäs annan käskyn niin aikaisin!).

  • Aloiteltiin opettelemaan luoksetulon maahanpysäytykseen uutta käsimerkkikäskyä. Ensin koiran ollessa paikoillaan ja sitten liikkeessä minun peruuttaessa. Alkuun annoin sekä käskyn että käsimerkin samaan aikaan, lopussa toimi pelkällä käsimerkillä. Kertaalleen otettiin luoksetulonkin yhteydessä. Maahan se meni, mutta pysähtyminen oli hitaahkosta vauhdista (lyhyt matka) huolimatta pitkä.

  • Paikallaanolo tehtiin kolmen koiran voimin. Sa sai suorittaa istumista. Taaskin se olisi mennyt makuuasentoon koiraa jättäessä ”Istuu”-käskyllä. Olin ollut minuutin pari piilossa, kun Sa meni makuulle (toinen oli käskyttänyt omaansa menemään maahan ja Sarahan totteli…). Korjasin asennon ja jäin vielä hetkiseksi näkösälle ennen palkkausta. Jokseenkin koira oli vähän epävarman oloinen. Tehtiin vielä pelkkiä istumaan. Ensin suuremmin avuin, sitten toimi jo ilmankin.

  • Tunnariin tuli vain 4 kapulaa sijoitttuna repun ympärille puolikaareen. Lähetys tapahtui ihan kapuloiden vierestä. Muuten hyvä, mutta tuodessaan Sa pureskeli kapulaa. Otettiin siis pitotreeniäkin. Pieni sika koitti pureskella tässäkin!

  • Askelsiirtymät oli tänään nättejä. Oikeaan tehtiin hitailla/pienillä askeleilla ja vasempaan pääasiassa imuttamalla. Vasempaan mennessä pienenä ongelmana on koiran väistäminen, ei se kuitenkaan pahasti väistä. Paikoillaankäännöksiäkin tehtiin. Tällä kertaa Sa teki joka kerta suoran perusasennon! Vahvistin tätä palkkaamalla koiran eteen. Askeleissa ja käännöksissä koiruus oli pääasiassa aivan hiljaa, jee!

  • Kaukoja tehtiin nyt kuitenkin taas. Otettiin kaikkia vaihtoja ihan vierestä käskyttäen. Tekniikka oli hallussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti