perjantai 2. lokakuuta 2009

Vauhtia ja häiriöitä


Eilen käytiin Ojangosta hakemassa Saralle takki. Samalla otettiin pientä treeniä agikentän reunalla. Ensin katsekontaktia perusasennossa. Kielsin aina, kun koiran katse harhaili muualle. Muutaman kiellon jälkeen kontakti alkoi pysyä hyvässäkin häiriössä. Sitten muutaman askeleen seuraamisia, käännöksiä paikoillaan ja askelsiirtymiä. Lopuksi vielä kaukoja, lähinnä s-m-vaihtoa ja seisomisia. Käskytykset ihan koiran edestä aina n. 10 m asti. Ennen ei ollakaan tehty s-m-vaihtoa noin pitkältä väliltä. Positiivinen yllätys oli se, että Sarpsahan pääasiassa teki vaihdon oikein! Jonkin kerran koira ei keskittynyt täysin (liikaa virtaa), mutta huonoissakaan vaihdoissa koiruus ei liikkunut paljoa. Vajaan 15 km:n (ja uimareissun…) jälkeen jatkettiin kotona vielä kaukoilla. Nyt tehtiin s-i-vaihtoja. Matkan varrella tehtiin myös perusasentoja Kehä I:n ylittävällä sillalla. Koiruus keskittyi tekemiseen hyvin.


(Tarvii ottaa tehotreeniin nopeat maahanmenot sivulla. Turhan harvoin tulee niissä palkattua koiraa ja niistä on tullut hitaahkoja.)

 

---

 

Tänään aamulla otettiin intotreenit lähiparkkiksella. Ensin ruutuja ja ruudusta seuraamaan tuloja kainalopalkalla. Pääasiassa lähetykset tehtiin ylippitkiltä matkoilta aivankentän toisesta laidasta.  Ekalla koiruus juoksi ruuun läpi. Parilla seuraavalla kerralla pysähtyi kyllä ruutuun, mutta jäi oikeaan laitaan. Käskytin näissä uudestaan ja toisella käskyllä koiruus löysi oikean kohdan. Nyt ois ollut kosketusalustalle käyttöä! Pari kertaa jätin ruudun takalaitaan lelun ja seuraavilla lähetyksillä koirakin löysi keskikohdan. Seuraamista otettiin kainalolelulla ja luoksetuloja suoraan leluun kiinni. Lopuksi leikittiin.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti