torstai 29. lokakuuta 2009

Treeniä Viilarilla


Ensi alkuun ruutua (ilman nauhaa). Alusi otettiin kosketusalustalla. Se hävisi turhan hyvin lehtien joukkoon ja touhu meni pelkäksi alustan etsimiseksi. Otettiin ruutuja sitten ilman alustaa sekä suorina että kiertojen kautta. Kaikki oli loistavia! Ruutua kootessa laitoin koiran suorittamaan paikoillaan istumista. Koiraa jättäessä annan "Istuu"-käskyn ja nyt Sa painui sillä maahan. Istumaan se jäi tällä kertaa pelkästään "Paikka"-käskyllä... Pitänee treenata enempi istumista. Ja ehkä vähän rauhallisemmassa ympäristössä.


Väliin otettiin pari metristä hyppyä. Luottoa koiraan oli ja laitoin esteen toiselle puolen valmiiksi lelun odottamaan. Koira osottautui luottamuksen arvoiseksi ja hyppäsi kauniisti koskematta esteeseen. Luoksetuloja ja pysäytyksiäkin otettiin. Seisomisia otin kiertojen kanssa. Siinä samalla tuli treenattua poispäinkääntöjäkin. Seisomiset oli ihan ok, tosin terävämpiäkin ne voisi olla. Maahanmenot oli taas tällä kertaa vaikeita, koira jäi vaan käskyn saatuaan seisomaan. Solmu saatiin purettua käskysanan ja kaukoista tutun käsimerkin avulla. Sen jälkeen toimi taas pelkkä käskykin. Pitäisiköhän tässäkin vaihtaa käsimerkkiin, kun tuntuu että liike takkuaa aina aika ajoin?


Otettiin myös "keinua" eli kettetyysradalta löytyvää matalaa keinulautaa. Keinun heilahdus tai paukahdus ei haitannut koiraa juuri lainkaan, se vaan mennä rämisteli mennen tullen. Saatiin kivojakin suorituksia, joissa Sa (käskyllä) hidasti keinun heilahtaessa ja otti loppuun 2on2off-asennon (käskystä). Sa kokeili myös tikapuuestettä. Vauhdissa tassut tahtoo mennä väleihin, mutta malttaessaan koiruus suoriutuu tehtävästä mallikkaasti.


Kotimatkalla tehtiin vielä keppijälkeä 11 kepillä pellolla. Kepit oli muutaman metrin väleillä ja jälki ajettiin heti. Koiralla oli liikaa intoa ja alku meni sähellykseksi. Toisella kepillä sain odotella tovin, että Sa painaisi nenänsä maahan (taisipa tuoreen jäljen hajut leijailla). Sen jälkeen jäljestys sujui hyvin nenä maassa. Kaikki kepit nousi. Tehostin palautuksia peruuttamalla itse koiran tuodessa keppiä.


---


Illalla kotona vielä paikoillaan istumista. Nyt ei ollut minkään moista ongelmaa! Tehtiin myös kaukoja, joista on ollut nyt muutaman päivän taukoa. Ensin s-i-s-vaihtojen liikerataa muistellen, sitten kaikkia vaihtoja palkaten jokaisesta. Lopuksi vielä namipallo takapalkaksi ja usempi vaihto putkeen. Muuten ihan jees, mutta i-s- ja s-i-vaihdoissa koira eteni taaksepäin ;) Eli takapalkkakaan ei saa olla liian vetävä. Parasta lienee palkata heittämällä palkka koiran taakse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti