maanantai 2. elokuuta 2010

Saran agit ja Rinnan jäljet


SARAN agitreeneissä oli tällä kertaa ohjelmassa seuraava hauskanlainen rata:



Ekalla kierroksella ongelmalliseksi muodostui 7.-9. esteet. Mun ohjaus oli hukassa (en ollut tehnyt rataantutustumista kunnolla) ja kun sen sain toimimaan, niin toimi koirakin. Alun otin kutsuna toisen esteen takaa ja vaikeasta hyppykulmasta se onnistuikin hyvin. Ongelmakohdassa ohjasin 8. hypyn valssilla ja sen jälkeen jatkoin matkaani putken takaa. Seitsemännellä ja yhdeksännellä hypyllä oli tärkeää hidastaa omaa vauhtia tarpeeksi, jolloin koirankin hidasti ja teki pienemmät kaarrot. Toisella kertaa saatiin lähes koko rata puhtaasti läpi. Ainostaan vika rima putosi ja se johtui kaiketi vääräaikaisesta palkan lentämisestä. Vikalla kertaa treeniaikaa ei ollut enää paljoa ja mulle tuli taas kiire ohjaamiseen. Se kostautui 2. esteen rimana ja pituuden palikoina.


Video toiselta kierrokselta.


Lisäksi tehtiin A + kepit -sarjaa sekä keinua yksistään. Keinulla koiralla oli jotenkin hidas vauhti, joten otin etupalkan käyttöön ja se toikin lisää vauhtia.


---


Ennen lähtöä tein RINNALLE jäljen. Eiliseen tapaan noin 10 askelta pienillä väleillä, eilisestä poiketen kuitenkin vähemmän ruokaa. Pennulla on aika meno jo jäljellä. Jouduin reilusti hidastamaan sen tahtia, etenkin kun se olisi halunnut käydä vain oikean jalan askellukset läpi. Illemmalla tein vielä toisen jäljen samaan tapaan, mutta edelleen vähemmän nameja (nyt kolmisen per askel). Nyt penne kävi paremmin läpi molemman jalan askeleet. Se haistaa ne kyllä läpi, muttei malttaisi syödä kuin namin sieltä täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti