torstai 7. kesäkuuta 2012

Aksat


SARAN treenirata:







Puomilla Sara irtosi hyvin alastulolle, joten pystyin itse jättäytymään helposti taakse ja sain koiran ohjattua oikeaan päähän putkea. Avokulma kepeille oli helppo, umpikulma vaati työstöä. Sain koiran poispäinkäännettyä kepeille, kunha vain olin riittävän maltillinen, sillä Sara taipui herkästi toiseen väliin. Näihin treeniä. Leijeröinti putken yli 8.-9. hypyille onnistui hyvin. Kymppiputkeen mennessä koiralle tuli helposti kaarretta. Tähän auttoi rintamasuunnan kääntö koiraa kohden ysihypyllä ja vastaanotto oikealla kädellä. Ykstoista toimi sekä takaakierrolla että jaakotettuna. Pituudelta pussiin koiran sai käännettyä hyvin takaaleikkauksella tai sitten jaakottamalla ennen pussia.



RINNA työsti keppejä. Nyt mukana oli kolme verkonpalaa ja kolme ohjurin kappaletta (rikkinäisiä, vain toinen pää kiinni). Jouduin kovistelemaan koiraa keskittymään ohjureiden kanssa. Se hyppi yli tai alitti niitä. Kun vaadin Rinnaa tekemään kuten kuuluu, se pujotteli hitaalla vauhdilla. Se siis oikeasti ajatteli kerrankin kepeillä! Lisäksi työstettiin jarruja hypyillä. Melkein onnistuu jo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti