tiistai 12. kesäkuuta 2012

Ja taas mentiin


Kisareissulta palattiin kotia ma-iltana ja toki heti lähdettiin treeneihin :p



RINNAN aksassa oli kiva rata:







Vitosen poispäinkääntö ei meinannut onnistua sitten millään. Koira hyppäsi hypyn joko väärään suutaan tai meni toiseenkin putkeen. Nämä treeniin. Valssauksissa 8.-10. esteillä meinasin olla myöhässä. Putkijarrut toimi hyvin alkumuistuttelujen jälkeen, kuin myös 15. esteen sylkkäri. Estejarrut kuitenkin kaiken kaikkiaan pitää työstää paremmiksi.



---



HAU:n tokoissa tein SARAN kanssa vain lyhyesti. Paikkamakuussa olisin halunnut päästä huomauttamaan koiralle liikkurin kyttäämisestä, muttei se sitä nyt tehnyt :p Luoksetulossa laskeskeltiin koiran laukka-askeleita ekalle merkille. Ehkä kuitenkin helpompaa olisi laskea mielessä vaikkapa kolmeen ja antaa käsky. Saran vauhti kun on aika vakio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti