tiistai 3. syyskuuta 2013

Arkista

Ihan pakko hehkuttaa, kun RINNAN kanssa pelattiin agilityssä niin hyvin yhteen! Se oli ehkä jopa sitä kuuluisaa flowta. Sen tavallisen pelkästä radasta suoriutumisen sijaan päästiin hienosäätämään mun ohjauskuvioita ja miettimään linjauksia. Kaikki vaan niin sujui.


Alussa jätin koiran speed bumpin taakse eikä edes koira valunut lähdöissä. Nämä pitää ottaa nyt työn alle.

---

HAU:n tokot aloitettiin lyhyillä paikallaanoloilla. SARA oli rivissä. Ensin makuu, sitten istuminen. Molemmat ok. Sitten tehtiin ohjattua noutoa yhdellä kapulalla, joka piilotettiin hiekkakeon, siivekkeen tai kassin taakse. Kävi juuri niinkuin kuvittelinkin, eli koira lähti haahuilemaan kun ei heti löytänyt kapulaa. Haluaisin Saralla olevan niin vahvat suunnat, että se juoksee suuntaansa siltikin vaikkei se heti näekään kapulaa. Lisää treeniä siis.

Kaukot tehtiin pariin otteeseen. Virheetöntä oli. Seuraamisessa voisin Saralle ottaa namittamiskuurin, jotta saisin paikkaa vähän taaksepäin ja siten siistimmät käännökset.

RINNAN kanssa sama fiilis jatkui tokoissakin. Tehtiin seuraamista namilla sekä kainalolelulla. Kainalopalkkaa koira ei vaan ilmeisesti ole oppinut tarpeeksi hyvin ja siksi se ei vielä toimi täysillä. Jäävät, istumisen ja maahanmenon teetin kertaalleen väliin. Sujui molemmat. Laitoin koiran makuuseen toisen koiran tehdessä luoksetuloja. Lonkkautui ja kävin sen korjaamassa. Muuten oli ok.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti