perjantai 20. syyskuuta 2013

Illan viettoa

Tiinan kanssa suunnattiin Vaakkoihin treenaamaan jälkiä perjantai-iltana. Vettäkin sateli. Tiina teki RINNALLE työksi n. 900-metrisen jäljen kuudella kepillä. Siihen mahtui varmaan kaikkia maaston vaihteluita :p Jälki vanheni puolitoista tuntia ennen ajoa. 

Janaa oli parikymmentä metriä. Se oli kamalaa. Koira vaan haahuili ja kävi tarpeillaankin. Jäljestämään koira lähti kuitenkin hyvin sitten, kunhan vain koira kohtasi jäljen. Eka keppi oli juuri ennen metsätien ylitystä. Rinna meni ensin tiestäkin yli ja sitten palasi ilmaisemaan kepin... Sen jälkeen päästiin toiselle kepille ja sen koira ilmaisi hyvin. Sitten tuli eka hukka. Tiina oli jälkeä tehdessään huomannut toisen ihmisen niillä kohdilla ja Rinna arpoi jälkien välillä. Lopulta se lähti omia jälkiään taaksepäin ja kakkoskepin kohdalla käänsin sen ympäri. Sitten mentiin uudestaan pyörimään samaan kohtaan, jossa harha oli ollut. Aikansa pyörittyään koira kuitenkin nappasi oikean jäljen ja taas mentiin. Suon ohituksen jälkeen nousevassa rinteessä tuli toinen hukka. Tämänkin koira ratkaisi menemällä omia jälkiään taaksepäin ja korjasi hukkaamiskohdassa oikealle jäljelle. Tämän jälkeen päästiin jälki loppuun asti. Jäjestä siis selvittiin, mutta neljä keppiä jäi metsään.

Olen kyllä tyytyväinen Rinnan työskentelyyn ja sen sinnikkyyteen jäljellä. Kaiken kaikkiaanhan jäljellä meni aikaa vajaa tunti. Janoille sen sijaan pitää tehdä jotain ja paljon. Keppimotivaationkin nostoja jatketaan. Keppien ilmaisemattomuus ei juurikaan yllätä :p Keppien ilmaisu ei ole vaan tarpeeksi varmaa, etenkin nyt hukkien jälkeen koiran väsyessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti