keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Jessicaa & Petraa

Eilen käytiin Jessicalla opissa Sipoossa. SARA aloitti näyttämällä luoksetulonsa. Edelleen se on ruma, ehkä jopa rumempi kuin ennen :/ Jatketaan treeniä. Sitten käytiin läpi pää maassa makuuta. Mun pitää palata hieman taaksepäin ja vahvistaa enemmän pään suoruutta. Annetaan apuja, että onnistuu. Häiriöitä voi lisätä, etenkin sellaisesta suunnasta mihin koira ei näe pää maassa maatessaan.

RINNAN kanssa pohdittiin jääviä. Se esittikin osaavansa ne paremmin kuin kuvittelinkaan. Nyt vain vahvistetaan oikeaa ja ollaan tiukkana kriteereistä. Seuraamistakin katsottiin. Haluaisin lisätä siihen asennetta ilman kuitenkin että ääntely lisääntyisi. Pikkasen hetsiä koiraan ja seuraamaan. Toimi. Mennään nyt tällä, enempiä ei vielä lisäillä. Koiralle tuli jo tällä parempi ilme.

---

Tänään oli koirille varattuna fyssarointia Petralta Aistissa. Molemmat oli aikas kunnossansa. SARALLA oli jumia ristikkäin oikealta lavasta vasempaan lantioon. RINNALLA oli tukkoisuutta lihaksissa oikealla puolen. Ei pahasti.

Painot: Sara 15,2 kg ja Rinna 15,1 kg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti