lauantai 30. toukokuuta 2015

Työviikot

SARAN viikko

Maanantaina Sara teki Ansun koulutuksessa EVL:n yksilöliikkeet koemaisesti läpi. Sara oli aika kivalla mielentilalla. Se suoritui liikkeistä ihan hyvin. Ääntelyä tuli seuraamisessa askeleissa. Palkasta luopumista on treenattu liikkeellelähdöissä suoraan seuraamaan, pitää treenata myös näissä.

Sara teki pää maassa makuun kahteen kertaan. Ensin juoksin rakennuksen taakse piiloon takaviistoon koirasta nähden ja sitten liikuin piilosta toiseen ollen välillä koiran näkyvillä. Toisessa makuussa oli näkyvillä ja häiriötä tehtiin viereisen koiran luoksetulon verran.

Lauantaina treenatiin Marikan kanssa lähikentällä. Rakennettiin ruutu ja sen ympärille lähelle laitettiin kehänauhat sekä pari häiriömerkkiä. Ruudun reunat oli piirretty hiekkaan. Sara ei mennyt lankaan, vaan löysi ruutuun heti! Ohjatussa noudossa ei noudettu kapuloita vaan palkkasin koiraa joko merkistä tai jo ekasta liikkurin käskytyksestä. Seuraamisessa pidin palkat näkyville ja seuraamista tehtiin palkasta luopumisena. Oli aikas kivaa.

Muuten Sarppa on tokoillut pienissä erissä silloin tällöin. Se on tehnyt mm. tunnareita, seuraamista, jääviä ja kaukoja.


RINNAN viikko

Maanantaina Rinnalla oli viimeiset aksat ko. ryhmässä. Se on surullista. Teemana oli tällä kertaa kisamaisuus. Rata tehtiin kahdesti. Ekalla kierroksella Rinna oli hyvässä mielentilassa, mutta harmiksi minä en ollut :p Toisella kierroksella paransin. Radan osana oli kepit pitkästä aikaa ja niissä koiralla oli liikaa vauhtia osua joka väliin. Keppejä pitäisi muistutella taas koiran mieleen.

Tiistaina Rinnalla oli vikat huippistreenitkin. Surullista tämäkin. Harmillista on kauden päättyminen juuri nyt, kun olen urani huipulla :p


Kepit jätettiin tällä kertaa väliin. Tarvii treenata ne erikseen kuntoon ennen kuin laitetaan radalle. Ohjaan helposti liian läheltä koiraa. Rinna kuitenkin ohjautuu paremmin, kun annan sille tilaa. Tämä näkyi etenkin esteillä 12-.15.

Rinna treenasi tottista joka päivä. Maanantaina Pipsan treeneissä otettiiin henkilöryhmää ja seuraamista muutenkin. Seuraaminen on rumaa koiran poikittaessa. Juoksusta jäävissä koira valuu. Näitä ei ole opetettu loppuun asti, nyt olisi jo aika. Loppuun Rin sai juosta eteenmenon pallolle. Lisäksi Rinna osallistui ensin rinkiin, jossa koirakot oli perusasennoissa ja niitä häirittiin. Rinna keskittyi hyvin.

Paikallaanolotreeneissä Rinna teki treeninsä tottismaisesti. Laitoin sen makaamaan kentälle jo ennen muiden kehään tuloa ja se sai maata siellä muiden lopettamiseen asti. Lisäksi otettiin toisen koiran ohijuoksu Rinnan maatessa.

Keskiviikkona tottisteltiin Luukissa Inkan ja Eevan kanssa. Vuoroteltiin kentällä, Rinna oli ekana makuussa, sitten tauolla ja lopuksi teki liikkeet. Ampumisiin Rin ei reagoinut. Paukkuja tuli makuussa kuusi, tauolla kaksi, liikkeissä kaksi ja sitten koirien ollessa vapaalla neljä.

Makuussa koira jäi hyvin ja oli hyvin siihen asti, kunnes Gimmaa leikitettiiin. Silloin Rin nousi istumaan. Kävin palauttamassa sen takaisin maahan. Edelleen siis lisää treeniä makuuseen. Seuraaminen oli yhtä kamalaa kuin aiemminkin. Otin lyhyen liinan käyttöön ja sen kanssa seuraaminen oli ehkä parempaa. En osaa käyttää pakotteita sillä oikein, mutta se kädessä vaan olen ilmeisesti erilainen ja koirakin on paremmin kuulolla. Jäävät oli avuista huolimatta huonoja. Luoksetuloissa koira tuli vauhdikkaasti suoraan eteen, hyvä. Kaikissa noudoissa leikitin koiraa kapulan heiton jälkeen ja se selvästi alkoi kapulan heiton jälkeen odottamaan tätä. Noudot oli hyvät. Eteenmenoa varten jätettiin kaaviota mennessä lelu koiran kanssa. Eteenmenon seuraaminen oli kamalaa, mutta lelulle se juoksi hyvin.

Tottisten jälkeen tehtiin koemaisesti esineruutua. Kokoa sillä oli n. 10-15 m leveyttä ja n. 55 m pituutta. Ruudun takaosassa oli tiheämpi kuusikko. En ollut tallomassa ruutua ja esineetkin (2 kpl) oli vieraat. Ensin koira juoksi ympyrää eikä edennyt kuusikon taakse. Sitten kun se haistoi ruudun jatkuvan vielä silläkin, niin eka esine nousi. Toista esinettä etsiessään koira oli tovin poissa näkyvistä. Huusin sitä tulemaan takaisin, muttei se tullut. Hetken päästä se tuli esine suussaan. En tiedä ollako iloinen vaiko ei siitä, että koira piti mielensä työssä eikä tullut kutsusta pois ennen kuin oli löytänyt esineen. No motivaatio kunnossa ja toisesta esineestä palkka.

Torstaina treenattiin Inkan kanssa Luukissa. Ensin juoksutettin koirille viestiä. Olin etenevänä. Rinna juoksi vain A-B-A, yhden välin pituus n. 200 m. Sätkää juoksutettiin ensin ja Rinna veti siitä vähän kierroksia. Inkan päässä se oli vaikeasti hallittava. Mun päässä Rinna eteni lähetyksellä muutaman metrin ja söi jotain maasta. Toistolla sama. Kolmannella menin ruokailupaikan yli lähettämään ja siitä koira lähti hyvin.

Sitten Rinna treenasi jäljen nostoja vasempaan. Janat oli pitkiä. Ekalla ja vikalla koira lähti ennen jälkä harhalle, mutta muuten janat oli hyviä.

Lopuksi vielä tottikset. Rinna oli ekana makuussa Sätkän tehdessä noutoja ja muuta häiriötä. Rinna nousi kerran istumaan ja kerran korjasi asentoaan. Kummastakin korjasin koiraa. Muuten tehtiin seuraamista ja jääviä. Mulla on visio siitä mitä halua, muttei siitä miten sen saan :p Eteenemeno tehtiin ensin lelulle. Palkkasin koiraa lelulla seuruussa, kun se piti kontaktia. Toinen eteenmeno maahanmenoon asti ja hyvin meni. Vikana vielä koira sai juosta lelulle. Estettä tehtiin edestakaisin namitettuna. Siitä tarvii aina muitutella oikeaa tekniikkaa.

Perjantaina vielä väännettiiin seuraamista ja jääviä. Seuraamisessa saisi palata alkeisiin. Niskalihaksia koira sai treenailla 2-kiloisella kapulalla. Hyvin nousi. Sitten vielä jäljen nosto treeni pitkällä janalla. Nosto oikeaan. Janalla koira eteni hyvin, mutta jäi sitten pyörimään jäljen risteyskohtaan ja valitsi takajäljen. Käänsin koiran ympäri ja mentiin lyhyen jäljen loppuun.


DOTIN viikko

Viikolla Dot treenaili eniten jälkiä. Tiistaina Doo sai syödä kulmatreeninä porrasmaisen jäljen, jossa oli kaksi kulmaa vasempaan ja kaksi oikeaan (30 askelta, kulma vasempaan, 15 ask, oik, 20 ask, vas, 15 ask, oik ja 30 ask). Joka askeleella oli ruokaa. Alustana oli juuri leikattu nurmi. Paalulta koira lähti nyt hyvin. Kulmat oli tällä kertaa joko hyviä tai huonoja. Käännöksissä vasempaan koira haki paljon suuntaa, mutta oikeaan kääntyessä ei ollut ongelmaa.

Torstaina Dotin jälki kulki voikukkapellolla. Alussa oli enempi korkeampaa kasvustoa, mutta loppua kohden maa kuiveni. Jäljellä oli Dotin eka polun ylitys. Jälki meni: 20 askelta ruokaa, 5 tyhjää, 30 ruokaa, 10 tyhjää, 5 ruokaa, 10 tyhjää, 50 ruokaa, polun ylitys ja 60 ruokaa. Paalulta lähtö oli hyvä. Pidemmillä tyhjillä kuono nousi helposti korkeamman kasvuston takia liikaa. Näissä siis enempi ruokaa mukaan. Alussa koira nosti kuonoaan myös ruohotupsujen kohdalla, lopussa se veti jo niistä läpi. Polun ylitys sujui hyvin.

Perjantain jällki oli vaikeammalla, kuivalla pohjalla. Loppua kohden pohja helpottui. Jälki alkoi 100 ruoka-askeella, sitten kulma vasempaan, 35 ruokaa, kulma oikeaan, 35 ruokaa, 8 tyhjää, 6 ruokaa, 10 tyhjää ja 40 ruokaa. Paalulta koira lähti hyvin, mutta sitten jäljestäminen oli takkuista. Kulmat meni vähän sinne päin. Vikalla suoralla pohja oli helpompaa ja tyhjät menikin hyvin.

Keskiviikkona Dotille ammuttiin sen ollessa vapaalla muiden koirien kanssa. Yhteensä ammuttiin neljästi. Dot reagoi ampumisiin katsastamalla äänen suunnan ja kuulostelemalla. Se reagoi samoin myös aseen kliksaukseen. Se kuitenkin pääsi tilanteista nopeasti yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti