sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Tokoa


Tokoiltiin Inkan kanssa Sirkuskentällä. Teemana oli vähän niinkuin häiriöt.


SARAN kaa:



  • Inka toimi seuruussa liikkurina, joka kulki lähellä ja lisäksi huuteli häiriökäskyjä. Näistä Sara ei häiriintynyt. Muutamassa liikkeellelähdössä koira äännähti pienesti. Sitten seuraamista suoraan Inkan hypellessä edessä ja juostessa edestakaisin, sitten vielä Inkan tehdessä samaa Sätkän kanssa. Ei niistäkään ollut häiriöksi :) Otin myös kaikki jäävät väliin. Ne toimi.

  • Kaukoja Sara teki Sätkän tehdessä ruutua. Ensin Sara oli ruudun vieressä, sitten merkin lähellä ja lopulta lähetyspaikan vierellä. Kaukoja tehtiin myöskin Inkan & Sätkän leikkiessä koiran ja minun välissä. Sara teki kaukoja yhtä hyvin häiriössä kuin ilman häiriötäkin, eli s-m- ja s-i-vaihdot ei aina olleet puhtaita. M-i-vaihdot sitä vastoin on parantuneet "kurrettelun" myötä :) Inkan leikkiessä Sätkän kanssa koiran ja minun välissä osaan vaihdoista tarvittiin kaksi käskyä. Sara ei nähnyt häiriöltä käsimerkkejä ja niitähän se enemmän lukee kuin käskyjä. Eli käskyt voisi treenata varmemmiksi.

  • Noutoa koira teki sekä puukapulalla että vieraalla metallilla. Sain idean laittaa leluja maahan ja heittää kapulaa sekaan. Se oli koiralle tosi epälooginen treeni, mikähän idea siinäkin oli? Miksi tehdä ongelmaa asiasta, jossa sitä ei ole? Onneksi Sara ei mene rikki pienistä kokeiluista.

  • Ruutua tehtiin vierailla punaisilla kartioilla. Merkit oli hyviä, mutta ruudussa koira hakee edelleen oikeaan laitaan. Tarvii kyllä vahvistaa enempi keskipaikkaa.


RINNAN kaa:



  • Inka käskytti meille seuruuta. Lisäksi tehtiin samanlaista häiriötä seuraamiseen kuin Sarankin kanssa. Muuten meni hyvin häiriössä, mutta Sätkän läheisyys oli siinä vähän liikaa, kontakti tippuili silloin. Alkuun Rin myös äänteli. Siitä pitää päästää vähän höyryjä pihalle ensin ja sen jälkeen voi vasta treenata :p

  • Jäävistä teetin maahanmenoa ja seisomista. Jos tekee muutaman toiston toista, niin käskyn vaihtuessa koira tarjoaa sitä edelleen. Kuuntelutreeniä lisää vaan. Jääviä tehtiin seuruun lisäksi myös minun peruuttaessa. Näissä asennot ei olleet niin ripeitä kuin seuruun kanssa on. Treeniä siihenkin.

  • Metallinoutoa tehtiin pitkästä aikaa. Käytössä oli vieras kapula. Pari ekaa meni hyvin. Koira ei saalistanut kapulaa, mutta nappasi sen kuitenkin empimättä suuhunsa. Sitten tapahtui jotain, eikä penne enää halunnut ottaa kapulaa suuhunsa. Se vaan tarjosi lähinnä kapulan vierellä maahanmenoa. Sain kannustettua koiran ottamaan pari kertaa kapulan suuhun ja palkattua siitä. Jätettiin siihen ja vaihdettiin puukapula tilalle. Sitä koira haki hyvin, ihan saalistuksen kanssa :p Pääasiassa palkkailin noudoissa suoraan vauhdista. Pari kertaa annoin koiran tuoda kapulan loppuun asti. Ekalla koira pudotti kapulan jo matkalla, mutta huomasi itse erheensä ja korjasi sen. Sitten koira toi kapulan suoraan sivulle, josta korjasin koiran luovutusasentoon eteen. Sitten saatiin vielä koira luovuttamaan eteen, mutta vinoon. Luovusasentoa pitää vielä vahvistaa paljon.

  • Ruutuun lähetin koiran kertaalleen. En näyttänyt koiralle ruutua mitenkään, vaan vihjeestä koira haki sen katseellaan. Käskyllä se meni ruutuunkin, vähän hidasta vauhtia tosin. Ruudussa se haki hyvin keskipaikan.

  • Lopuksi Rin teki yhdessä Sätkän kanssa paikkamakuun. Jäätiin näkösälle. Koira piti ihan hyvin kontaktia, jonkin kerran jouduin siihen puuttumaan. Kerran se meni myöskin lonkalleen, jonka korjasin heti. Lopuksi otin koiran perusasentoon asti. Se nousi kertakäskystä sivulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti