torstai 16. helmikuuta 2012

Hallilla


Käytiin aamulla hallilla agiloimassa.


Hyppytekninen rata:



Tehtiin ensin erilaisissa osissa ja sitten kokonaisena kierroksena. Lähtöpaikka oli joko renkaalla tai perussarjalla nenä kohti putkea. Alun tein leijeröiden ja ennen taipumista tein persjätön. En ehtinyt juurikaan hyppytekniikkaa seuraamaan, mutta RINNAN kanssa oli hyväntuntuista mennä. Se ei häiriintynyt minun liikkeestä. Pari huomiota: Rinna ei nyt joka kerta valunut kyttäysasentoonsa lähdöissä ja kokonaista sarjaa tehdessä se otti perussarjasta joka välin. Pelkästään perussarjaa tehdessä sehän saattaa niputella esteitä yhteen loikkaan. SARAKIN teki samaa, tosin pienemmillä väleillä (suluissa). Ihan ok menoa oli sekin, mutta Rinnan menon jälkeen tuntui vaan tahmeammalta.


Molemmat koira teki myöskin puomilla ja A:lla treeniä. Puomilla käytin SARALLA leluetupalkkaa. Tehtiin persjättöä ja valssia puomin jälkeen sekä irtoamista minun jäädessä taakse. Kaikki toimi. RINNAAKIN palkkasin lelulla, mutten sitä tokikaan jättänyt etupalkaksi vaan koira sai sen pysähdyttyään. Tehtiin takaaleikkausta ennen puomia ja persjättöä puomin jälkeen sekä irtoamista. Rinnan suoritukset kaikki oli ihan supereita! Se vaan juoksi joka kerta täyttä vauhtia alastulolle, johon pysähtyi kuin seinään ja pysyi siinä kunnes sai luvan lähteä. Ylösmenotkin onnistui :) A:lla käytin SARALLEKIN länkiä. Sen ylösmenotekniikka on huonoa ja sen johdosta joka kerta kaaret kaatui koira päälle sen mennessä. Enpä tiiä onko enää mahdollista saada sitä oppimaan nätimpää tekniikkaa. RINNALLA oli hurja vauhti längistä huomimatta. Hyvin se teki, mutta hurjalta se tosiaan näyttää...


RINNA teki vielä keppejäkin. Käytin kuutta verkon palaa. Laitoin ne nyt toiselle puolelle kuin viimeksi. Ei meinannut pujottelut onnistua, mutta saatiin jokunenkin onnistunut. Laitoin sitten verkot ennalleen (eli alussa, keskellä ja lopussa parit) ja tehtiin kepeille menoa putkesta ja kepeiltä putkeen. Lisäksi tehtiin irtoamista minun jäädessä taakse. Näissä sen vauhti vähän hiipuu, jos ei ole etupalkkaa odottamassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti