maanantai 22. lokakuuta 2012

Tähtihetkiä

RINNA aksoissa oli kisanomaisen treenin vuoro. Näin sen piti mennä:



Näin se meni:



Multa puuttui ohjauksesta kokonaan jämäkkyys. Toiselle kierrokselle keräsin itseni ja ohjaus oli edes hieman parempaa. Ysiputkeen yritin nyt pakkovalssia. En onnistunut siinä vielä videolla, mutta kierrostan jälkeen tehtiin tätä onnistuen. Samoin takaakierrot saatiin toimivammiksi. Myös puomia tehtiin. Rinna alkaa näköjään kyttäilemaan liikaa muita esteitä eikä tee puomia kuten haluaisin sen tekevän, eli juoksevan täysiä puomin alastulolle ja stoppaavan siihen. Palattaneen tässä hieman taaksepäin ja vahvistetaan oikeaa suoritustapaa. Lisäksi koiran sikaillessa sen voisi laittaa jäähylle. Rinnan pitää ansaita käytöksellään lisää agilityä.



---

HAU:n tokoissa oli ensin paikallaanolot, istuminen ja makuu, molemmat 2-minuuttisina. Piilo oli vinossa koirista nähden. Istumisessa SARA oli liikutellut etutassujaan :/ Makuussa koira oli lonkallaan, kun tulin takaisin. Se kuitenkin osasi korjata asentonsa käskystä. Käskytin samalla muita ja Sara nousi istumaan "Käsky"-sanastakin. Tämä tietää Saralle kuuntelutreenejä. 

Sitten Saralta katsastettiin perusasentojen suoruus ilman kapulaa ja sen kanssa. Se kiertää helposti tasaosansa mun ympärille. Tähän korjauksena tömäytin jalkaa maahan koiran vääntäytyessä asemiinsa. Tömäytyksen ajoitusksella on merkitystä: jos se on liian ajoissa, se ei toimi. Alussa koira oli kierompi ja loppua kohden vähemmän kiero.

RINNA teki ruutuun menoja. Ensin Inka heitti palloa koira mennessä ruutuun. Koira alkoi kyttäilemään Inkaa, joten lisättiin toiselle puolen Hanna pallon kanssa. Se, jota koira ei kytännyt, yritti heittää palloa. tehtiin myös pari kosketusalustalle juoksua. Koiralla ei ollut nyt mielessäkään tehdä ylimääräisiä pyörähdyksiä, mutta koiran tietämys paikasta näiden treenien myötä huononee. Ensi kerralla sitä sitten.

2 kommenttia: