torstai 1. marraskuuta 2012

Tors-tai

SARAN aksatreenirata:



Ysiputki oli parempi ohjata ulkopuolelta kuin putkien välistä. Siten sai jatkolle paremmat sijainnit. Välillä 16.-17. koiraa piti kääntää kunnolla, muuten Sarppa teki laajemmalla kaarella hyppyjä. Seiskaputki siinä vaiheessa ei ollut liiaksi tyrkyllä. Sara ei mennyt sinne kertaakaan. Piti vain pitää huolta ohjauslinjasta ja suunnasta. Ysitoista esteellä poispäinkääntö yliohjasi koiraa. Se kierähti ympäri :p Ihan vain ohjaamalla ilman mitään käskytyksiä hyppy meni hyvin. Vikassa esteessä oli okseririma (oranssi-musta-raidallinen). Se selvästi pohditutti koiraa ja se hieman hieman hidasti hakien hyppykohtaa.

---

Iltaa jatkettiin tokoilun merkeissä Tiinan kanssa Sirkuskentällä. Paikallaanoloihin otin SARAN. Ensin istuminen 4 min, sitten makuu 6 min. Istumisen loppupuolella Sara liikautti tassua. Toruin sitä piilosta. Makuussa koira pysyi paikoillaan, mutta istumaannousu oli vajaa.

RINNAN ruuduissa oli ensin kosketusalusta. Sitten tehtiiin ilman sitä. Edelleen koira haki ihan hyvin ruudun takaosaan. Voisin useammin käydä palkkaamassa koiraa ruudussa, nykyään heitän lelua usein. Tehtiin myös juoksutusta merkin ja ruudun välillä. Merkeissä Rin juoksee vähän liian vauhdilla ohi... Sitten tehtiin seuraamista. Rinna oli kierroksissaan ja koitti edistää pitkästä aikaa kunnolla! Saatiin kuitenkin hyvääkin seuraamista aikaiseksi ja koira sai palkkansa.

Toiselle kierroksella Rin teki noutoja. Ensin tasamaanoutoa. Nyt kapulan nostot oli suht siistejä. Tunnari tehtiin ensin kokeenomaisesti. Muuten hyvä, mutta luovutuksessa koira tuli liian tiiviisti ja ennakoi sitten perusasentoon tulon. Toisessa tunnarissa kapuloita oli enempi ja ne oli kauempana toisistaan. Tässäkin oma löytyi ja palkkasin vauhdista.

SARA teki lopuksi ruudun ja ohjatun noudon kokeenomaisesti. Kumpikin samalta merkiltä ja oikeaan suuntaan. Ruudussa koira oli sisällä, mutta paikka oli huono. Ohjatussa koira oli merkillä vino. Toisella käskyllä se korjasi asentonsa suoraksi. Loppuun Sarppa sai juosta vielä ruutuun. Nyt oli parempi paikka ruudussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti