keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Mestoilla

Päivin kanssa varattiin treeniaikaa Agimestasta. SARA teki ekana tunnarin muutamalla kymmenellä kapulalla. Hyvin meni. Jatkossa pitää tehdä paljon tunnareita paljolla kapulamäärällä. Silloin Sas tekee siistimpää nenätyötä. Nenä kun on tarkoittettu haisteluun, ei kapuloiden tönimiseen :p 

Luoksetulon pysäytyksiä tehtiin ensin pylvään kiertojen kautta. Sekä seisomiset että maahanmenot on parantuneet :) Seisomisiin on selvästi auttanut se, että pidän taukoa koiran pysähtymisen ja palkkauksen välillä. Maahanmenoista on tullut terävämpiä korkeamman äänensävyn myötä. Tehtiin liikettä myös kokonaisena. Koira nykäisi ekan kerran liikkurin sanoessa "Käskyä", sen jälkeen se ei enää nykinyt. Näitä voisi silti muistutella. Ekassa tulossa koira meni jostain syystä maahan seisomisessa. Otettiin uusiksi ja nyt molemmat pysäytykset oli hyviä Saran tekemiksi.

Ruutu tehtiin kerran. Siinä ei ollut mitään moitittavaa. Vauhtia oli ja ruutukin löytyi hyvin häiriömerkkien seasta. Kaukoihin koiralla oli tällä kertaa liian korkea vire. Liian korkea se on yleensä kokeissa, harvemmin treeneissä. Nyt kuitenkin oli. Koira tuli eteenpäin s-i- ja s-m-vaihdoissa sekä ryömimällä i-m-vaihdossa. Torut sai ja sen jälkeen koira teki paremmin. Kokeiltiin sitä, että Päivi palkkasi koiran, mutta tässä koira alkoi kyttäämään Päiviä. Tehtiin myös takapalkalla ja näin oli hyvä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti